Energia­teol­li­suus on vihreän siirtymän mallioppilas

Tuuli­voiman osuus sähkön­tuo­tan­nosta voi kasvaa jopa 50 prosent­tiin vuoteen 2035 mennessä, kertoo Aalto-yliopiston energia­tek­niikan profes­sori Mika Järvinen. Aurin­ko­voiman osuus kasvaa samalla ajanjak­solla noin 5–10 prosenttiin.

– Tarvit­semme lisää joustavia kuormia, kuten vedyn ja sähkö­polt­toai­neiden tuotan­to­lai­toksia, jotka voisivat hyödyntää tuuli- ja aurin­ko­voi­ma­ka­pa­si­teettia, Järvinen sanoo.

Entä kuinka vihreää puun poltto on nyt, kun puu on pääosin kotimaista ja polttoon päätyy myös runkopuuta?

– Suomen metsät ovat todella kovilla. Olemme menneet metsä- ja maankäyt­tö­sek­torin kestävän käytön rajan yli, Järvinen toteaa.

VETY JA SYNTEETTISET TÄRKEÄSSÄ OSASSA

Synteet­tisiä polttoai­neita tuote­taan vedystä ja hiili­diok­si­dista. Hiili­diok­sidia on saata­villa runsaasti teolli­suuden savupii­puista. Synteet­tisten polttoai­neiden toista raaka-ainetta vetyä erote­taan sähköllä vedestä elekt­ro­lyysin avulla. Sähköä tarvi­taan paljon, ja sen on oltava vihreää.

Vedyn ja synteet­tisten polttoai­neiden tuotannon hankkeita hidas­tavat muun muassa pitkät lupapro­sessit ja vaikeudet saada inves­toin­neille pääomaa. Hyvät­kään suunni­telmat eivät toteudu ilman rahaa.

Pääoma on kärsi­mä­töntä. Jos Suomesta ei löydy yksityistä pääomaa tai valtion tukea, katse käänne­tään muualle.

Ongel­mana on myös klassinen muna-kana ‑ilmiö: vetylai­toksia ei raken­neta, jos ei ole tarjolla halpaa tuuli- tai aurin­ko­voimaa. Uusia voima­loita ei raken­neta ennen kuin sille on ostajia.

– Pääoma on kärsi­mä­töntä. Jos Suomesta ei löydy yksityistä pääomaa tai valtion tukea, katse käänne­tään muualle. Jos lupapro­sessit ovat helpompia muualla, hankkeet suuntau­tuvat sinne, Teolli­suus­liiton pääeko­no­misti Timo Eklund sanoo.

Eklund uskoo vetyhank­keiden kuitenkin toteu­tuvan lähivuosina.

VALTAVAT MAA-ALUEET TUULIVOIMALOILLE

Tuuli­voimaa tarvi­taan valta­vasti lisää, sillä Suomi on asettanut tavoit­teek­seen tuottaa 10 prosenttia Euroopan synteet­ti­sistä polttoai­neista. Tämä edellyt­täisi tuuli­voi­ma­ka­pa­si­teetin yli viisin-kuusin­ker­tais­ta­mista noin 50–60 gigawattiin.

Tuuli­voi­maan liittyy maankäyt­tö­on­gelma: yksi voimala vie suoraan noin kaksi hehtaaria maa-alaa, jonka lisäksi syntyy välil­lisiä vaiku­tuksia teiden ja voima­joh­tojen muodossa.

Järvinen on kolle­gansa Hanna Paulo­mäen kanssa arvioinut, että tuuli­voi­ma­ka­pa­si­teetin kasvat­ta­minen 50–60 gigawat­tiin vaatisi suurim­mil­laan pinta-alan, joka vastaa Suomen nykyistä viljelyalaa.

– On ymmär­ret­tävä, miten tuuli­voima osana vihreää siirtymää toteu­te­taan sosiaa­li­sesti hyväk­syt­tä­vällä tavalla ja minimoiden luonto­haitat, Järvinen sanoo.

Sähkö­polt­toai­neiden tuotannon vauhdit­ta­minen vaatii Järvisen mukaan tukijär­jes­telmiä ainakin alkuvai­heessa, sillä niiden tuotanto on selvästi kalliimpaa kuin fossii­listen polttoai­neiden. Tukien ohella pitäisi vaiheit­tain poistaa fossii­listen polttoai­neiden haital­lisia tukia, jotka olivat globaa­listi 7,1 biljoonaa dollaria (6,0 biljoonaa euroa) vuonna 2022. Kolmas keino on fossii­listen polttoai­neiden käytön ja päästöjen verot­ta­minen tai sanktiointi voimakkaammin.

– Globaali ongelma on se, ettei fossii­listen polttoai­neiden aiheut­tamia haittoja korvata millään tavalla, Järvinen muistuttaa.

LUE MYÖS:

Vihreä siirtymä on suuri lupaus – työpaik­kojen synty­minen kuitenkin epävarmaa (Tekijä 2.2.2026)