Arto Hele­nius: Mistä lisää työntekijöitä?

Olen osal­lis­tu­nut lukui­siin euroop­pa­lai­siin tilai­suuk­siin, joissa on käsi­telty Euroo­pan laajuista pulaa ammat­ti­tai­toi­sista työn­te­ki­jöistä. Huoli­matta työl­li­syys­ti­lan­teesta, yrityk­set katso­vat voivansa palkata vain sellai­sia työn­te­ki­jöitä, joilla on teknistä, taidol­lista ja kielel­listä osaa­mista. Tämä on huomattu myös EU:ssa: kuluva vuosi nimetty koulu­tuk­sen teema­vuo­deksi. Lisäksi on käyn­nis­tetty hank­keita työvoi­man liik­ku­vuu­den sekä EU:n ulko­puo­lelta tule­vien työn­te­ki­jöit­ten tutkin­to­jen hyväk­sy­mi­sen eteen.

EU raken­taa myös mark­ki­na­paik­kaa, jonne unio­nin ulko­puo­lelta tule­vat työn­te­ki­jät voivat ilmoit­tau­tua tarjolle. Myös maahan­muutto ja työlu­pa­po­li­tii­kat ovat kehit­ty­mässä jous­ta­vim­miksi. Meillä liitoilla on tehtä­vää siinä, että saamme paimen­net­tua nämä hank­keet sellai­seen kuntoon, että tarjo­tuissa työsuh­teissa työeh­dot ovat asialliset.

Viime­kä­dessä työvoi­man saata­vuu­teen on yksi lääke: koulu­tusin­ves­toin­nit. Amma­tin perus­val­miu­det saadaan koulu­tuk­sella ja työn­te­ki­jöitä saadaan sieltä, missä on koulu­tet­ta­vaksi sovel­tu­via henkilöitä.

Suomessa aktii­vi­sem­malla työvoi­ma­po­li­tii­kalla ja riit­tä­västi resur­soi­dulla koulu­tuk­sella voidaan saada jonkin verran koti­maasta uusia teki­jöitä, lopuista joudumme kilpai­le­maan EU:n muiden jäsen­val­tioit­ten kanssa.

Se valtio, joka pystyy takaa­maan koulu­tuk­sen, työtä ja tule­vai­suutta, korjaa tässä kilpai­lussa potin. On siis kyse kansal­li­sesta kilpai­lu­ky­vystä, ei sen vähem­mästä. Jo nyt tuotan­to­lai­to­sin­ves­toin­teja ohjau­tuu sellai­siin maihin, joilla on taata riit­tä­vät henkilöresurssit.

Tule­vai­suu­temme ei näytä hyvältä ilman inves­toin­teja osaa­mi­sen turvaa­mi­seen ja kehittämiseen.

Kun Ruotsi lisäsi aikuis­ten koulut­tau­tu­mis­mah­dol­li­suuk­sia aikai­sem­man hyvän tarjon­nan päälle LAS-pake­tin yhtey­dessä, se satsasi miljar­din vuodessa kansal­li­seen kilpai­lu­ky­kyynsä. Suomessa niin koulu­jär­jes­telmä kuin työnan­ta­jat koit­ta­vat parhaansa mukaan sysätä koulu­tus­kus­tan­nuk­sia tois­tensa niskaan, tämä näkyy huonoina suori­tuk­sina ja koulu­tuk­sen keskeytyksinä.

Aikuis­kou­lu­tus­tuki lakkau­tet­tiin kesä­kuun alussa voimaan tulleella lailla, ja kevään kehys­rii­hessä halli­tus päätti leikata sata miljoona euroa amma­til­li­sen koulu­tuk­sen vuosit­tai­sesta rahoi­tuk­sesta. Ei tämä aina­kaan vahvista yhteis­kun­taa ja sen kykyä pärjätä kansain­vä­li­sessä kilpai­lussa. Tule­vai­suu­temme ei näytä hyvältä ilman inves­toin­teja osaa­mi­sen turvaa­mi­seen ja kehittämiseen.

Suoma­lai­sen työn hinta on tällä hetkellä varsin kilpai­lu­ky­kyi­nen, maine maail­man mark­ki­noilla on hyvä, mutta pulaa on panos­tuk­sista tule­vai­suu­teen. On maan tapa panii­kissa jakaa yrityk­sen voitot osin­koina ja laimin­lyödä tule­vai­suusin­ves­toin­nit. Meidän olisi tullut oppia Nokiasta se, että paikol­leen jäämi­nen johtaa katastrofiin.

Poliit­ti­sella päät­tä­jällä on parhaat edel­ly­tyk­set lähteä raken­ta­maan muutosta. Vies­tinä voi olla tule­vai­suus­lu­pauk­sia, lain­sää­dän­nöl­listä ohjausta ja ennen kaik­kea vetoa­mista siihen, että nämä panos­tuk­set ovat työtä kansal­li­sen tule­vai­suu­den eteen.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton kansain­vä­li­sen edun­val­von­nan erityisasiantuntija.