Arto Helenius: Mistä lisää työntekijöitä?

Olen osallis­tunut lukui­siin euroop­pa­lai­siin tilai­suuk­siin, joissa on käsitelty Euroopan laajuista pulaa ammat­ti­tai­toi­sista työnte­ki­jöistä. Huoli­matta työlli­syys­ti­lan­teesta, yritykset katsovat voivansa palkata vain sellaisia työnte­ki­jöitä, joilla on teknistä, taidol­lista ja kielel­listä osaamista. Tämä on huomattu myös EU:ssa: kuluva vuosi nimetty koulu­tuksen teema­vuo­deksi. Lisäksi on käynnis­tetty hankkeita työvoiman liikku­vuuden sekä EU:n ulkopuo­lelta tulevien työnte­ki­jöitten tutkin­tojen hyväk­sy­misen eteen.

EU rakentaa myös markki­na­paikkaa, jonne unionin ulkopuo­lelta tulevat työnte­kijät voivat ilmoit­tautua tarjolle. Myös maahan­muutto ja työlu­pa­po­li­tiikat ovat kehit­ty­mässä jousta­vim­miksi. Meillä liitoilla on tehtävää siinä, että saamme paimen­nettua nämä hankkeet sellai­seen kuntoon, että tarjo­tuissa työsuh­teissa työehdot ovat asialliset.

Viime­kä­dessä työvoiman saata­vuu­teen on yksi lääke: koulu­tusin­ves­toinnit. Ammatin perus­val­miudet saadaan koulu­tuk­sella ja työnte­ki­jöitä saadaan sieltä, missä on koulu­tet­ta­vaksi sovel­tuvia henkilöitä.

Suomessa aktii­vi­sem­malla työvoi­ma­po­li­tii­kalla ja riittä­västi resur­soi­dulla koulu­tuk­sella voidaan saada jonkin verran kotimaasta uusia tekijöitä, lopuista joudumme kilpai­le­maan EU:n muiden jäsen­val­tioitten kanssa.

Se valtio, joka pystyy takaa­maan koulu­tuksen, työtä ja tulevai­suutta, korjaa tässä kilpai­lussa potin. On siis kyse kansal­li­sesta kilpai­lu­ky­vystä, ei sen vähem­mästä. Jo nyt tuotan­to­lai­to­sin­ves­toin­teja ohjautuu sellai­siin maihin, joilla on taata riittävät henkilöresurssit.

Tulevai­suu­temme ei näytä hyvältä ilman inves­toin­teja osaamisen turvaa­mi­seen ja kehittämiseen.

Kun Ruotsi lisäsi aikuisten koulut­tau­tu­mis­mah­dol­li­suuksia aikai­semman hyvän tarjonnan päälle LAS-paketin yhtey­dessä, se satsasi miljardin vuodessa kansal­li­seen kilpai­lu­ky­kyynsä. Suomessa niin koulu­jär­jes­telmä kuin työnan­tajat koittavat parhaansa mukaan sysätä koulu­tus­kus­tan­nuksia toistensa niskaan, tämä näkyy huonoina suori­tuk­sina ja koulu­tuksen keskeytyksinä.

Aikuis­kou­lu­tus­tuki lakkau­tet­tiin kesäkuun alussa voimaan tulleella lailla, ja kevään kehys­rii­hessä hallitus päätti leikata sata miljoona euroa ammatil­lisen koulu­tuksen vuosit­tai­sesta rahoi­tuk­sesta. Ei tämä ainakaan vahvista yhteis­kuntaa ja sen kykyä pärjätä kansain­vä­li­sessä kilpai­lussa. Tulevai­suu­temme ei näytä hyvältä ilman inves­toin­teja osaamisen turvaa­mi­seen ja kehittämiseen.

Suoma­laisen työn hinta on tällä hetkellä varsin kilpai­lu­ky­kyinen, maine maailman markki­noilla on hyvä, mutta pulaa on panos­tuk­sista tulevai­suu­teen. On maan tapa panii­kissa jakaa yrityksen voitot osinkoina ja laimin­lyödä tulevai­suusin­ves­toinnit. Meidän olisi tullut oppia Nokiasta se, että paikol­leen jääminen johtaa katastrofiin.

Poliit­ti­sella päättä­jällä on parhaat edelly­tykset lähteä raken­ta­maan muutosta. Viestinä voi olla tulevai­suus­lu­pauksia, lainsää­dän­nöl­listä ohjausta ja ennen kaikkea vetoa­mista siihen, että nämä panos­tukset ovat työtä kansal­lisen tulevai­suuden eteen.

Kirjoit­taja on Teolli­suus­liiton kansain­vä­lisen edunval­vonnan erityisasiantuntija.