Suomessa on käyty viime keväästä alkaen vilkasta keskustelua kilpailukyvystä. Sitä kuuntelemalla on helposti saanut kuvan, että koronakriisin myötä Suomen kilpailukyky heikkenee. Tietojen tarkentuessa on alkanut vaikuttaa siltä, ettei asia kuitenkaan taida olla näin.
Suomen palkkakehityksen on väitetty olevan kilpailijamaita nopeampaa. Kaksivuotiset työehtosopimukset solmittiin juuri ennen kriisiä. Työnantajat ovat nähneet sopimustason aivan liian korkeana.
Tätä näkemystä lietsoi se, että kilpailijamaissa sopimuksia siirrettiin ja palkankorotusten uskottiin jäävän mataliksi.
Yllättäen muiden maiden sopimukset ovat osoittautuneet samansuuntaisiksi kuin Suomen teollisuuden kahden prosentin sopimukset.
Keskustelussa on myös luotu käsitystä, että kilpailijamaissa palkat ja työehdot joustavat kriisioloissa. Korostettiin käytäntöä, jonka mukaan voimassa olevia sopimuksia avataan kriisioloissa. Näin ollen toisaalla työn hinta reagoisi heikentyneisiin tilanteisiin nopeasti, mutta ei Suomessa.
Julkisuudessa ei kuitenkaan esitelty kilpailukykyä parantaneita avaamislausekkeita. Syynä saattoi olla se, ettei näitä sopimuksia ole juuri tehty. Tähän viittaa ainakin se, että teollisuustyön hinta on euroalueella jatkanut kasvua nopeammin kuin Suomessa.
Kilpailukykykeskustelu on perustunut suurelta osin vääriin oletuksiin.
Itse asiassa osa kilpailijamaiden kriisitoimista on nostanut tuntikustannuksia. Nimittäin palkka on laskenut vähemmän kuin tehdyt työtunnit.
Tuntia kohden palkka ei siis ole laskenut, vaan päinvastoin noussut. Suomen lomautusjärjestelmässä tuntipalkka pysyy käytännössä ennallaan. Myös muilta osin lomautusjärjestelmämme on osoittautunut joustavaksi.
Työn tuottavuudella on suuri merkitys kilpailukykyä mitattaessa. Parin vuoden tuottavuuskehitys ei toisaalta vaikuta teollisuuden pidemmän aikavälin näkymiin.
Kuitenkin kilpailukyvystä käytyä keskustelua ovat hallinneet laskelmat, jotka sisältävät oletuksen Suomen heikosta tuottavuuskehityksestä.
Heikkoon tuottavuuden kehitykseen on kuitenkin vaikea uskoa ainakaan vuoden 2020 osalta. Teollisuuden tuotos ei ole Suomessa vähentynyt niin paljon kuin kilpailijamaissa.
Lisäksi työpanoksen määrä on supistunut joustavasti tilausten vähetessä. Molemmat tekijät tukevat tuottavuutta vahvasti.
Näkemykseni mukaan kilpailukykykeskustelu on perustunut suurelta osin vääriin oletuksiin. Kilpailijamaiden joustavuus ja halu palkkamalttiin on oletettu todellisuutta suuremmaksi. Toisaalta Suomen järjestelmien joustavuus ja työn tuottavuus on arvioitu todellista vähäisemmiksi.
Tämän hetken tiedon valossa vaikuttaa siltä, että Suomi on kriisioloissakin kilpailukykyinen ja joustava paikka teollisen toiminnan pyörittämiseen.
Vaikka työehtosopimusneuvottelut ovat vielä täydessä vauhdissa, on paikallaan katsahtaa, mitä politiikassa tapahtuu. Eduskunta palaa pian istuntotauoltaan, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö syksyllä kuumana käynyt poliittinen debatti jatkuisi viime vuoden tapaan.
Yksi tärkeä keskustelun aihe nousee mitä todennäköisimmin esiin ensi viikolla, kun Marinin hallitus kokoontuu Helsingissä ”Vuosaaren ilmastokokoukseen”. Kokouksen tavoitteena on sopia konkreettisista askeleista kohti päämäärää hiilineutraalista Suomesta. Ennakkotietojen perusteella kokouksesta on odotettavissa haastava, sillä päämäärän saavuttaminen vaatii toimenpiteitä, jotka eivät ole sieltä helpoimmasta päästä.
ILMASTOPOLITIIKKA ON TYÖLLISYYS- JA TALOUSPOLITIIKKAA
Ilmastopolitiikka tulee vaikuttamaan siihen, millaisia työpaikkoja Suomessa on tulevaisuudessa ja millä tavoin Suomen kilpailukyky kehittyy suhteessa lähimpiin kilpailijamaihimme. Hallituksen keskeiset tavoitteet työllisyysasteen nostamisesta ja julkisen talouden tasapainosta ovat myös suorassa kohtalonyhteydessä ilmastopolitiikkaan.
Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on mahdollisuus suomalaiselle teollisuudelle. Tähän on yksinkertainen syy. Uudet teknologiset ratkaisut ja näiden käyttöönottaminen luovat valtavia mahdollisuuksia suomalaiselle teollisuudelle. Tämä kuitenkin vaatii merkittävää panostamista tutkimus-, kehitys- ja innovaatio- eli TKI-rahoitukseen sekä sitä, että Suomessa otetaan käyttöön uusia teknologisia ratkaisuja. Referenssien saaminen on elinehto suomalaisten yritysten vientiponnisteluille.
Palkansaajien näkökulmasta on tärkeää, että ilmastopolitiikkaa toteutetaan vastuullisesti. Mikäli hallitus tekee ratkaisuja, jotka tulevat heikentämään työllisyyttä joillain sektoreilla, on näillä aloilla varmistettava työntekijöiden tulevaisuus oikeudenmukaisen siirtymän avulla.
EUROOPAN VIHREÄN KEHITYKSEN OHJELMA
Uuden Euroopan komission työn keskiössä on Euroopan vihreän kehityksen ohjelma. Ohjelma on kunnianhimoinen toimenpidepaketti, jonka tavoitteena on mahdollistaa siirtyminen ekologisesti kestävämpään talouteen. Ohjelma tähtää samanaikaisesti sekä ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun että uuden kasvun luomiseen Euroopassa. Komission paketti sisältää merkittäviä panostuksia siihen, että muutos tapahtuisi ihmisten ja yritysten kannalta oikeudenmukaisesti.
Suomen kannalta on tärkeää, että kotimaiset ratkaisut ovat harmoniassa Euroopan unionissa tehtävien ratkaisujen kanssa, ja että kykenemme hyödyntämään täysimittaisesti esimerkiksi vihreän kehityksen ohjelman tarjoamat rahoitusmahdollisuudet. Kuten kotimaassa, myös eurooppalaisella tasolla on varmistettava, että tehtävät päätökset tulevat kohtelemaan työntekijöitä reilusti.
ANTTI MALSTE Teollisuusliiton ulkoisen viestinnän päällikkö
Kun suomalaisesta työelämästä etsii viime vuosien suurimpia harmituksen aiheita työntekijöille, tarvetta hienosyiseen seulontaan ei ole. Ilmiselvä vastaus on kilpailukykysopimus eli kiky ja sen mukainen 24 tunnin ylimääräinen palkaton työaika. Sellaista työpaikalla käyntiä tai työntekijöiden yhteisissä tilaisuuksissa vierailua ei ole vastaan tullut, jossa ei vähintään jossain vaiheessa olisi noiduttu kikyä maanrakoon.
Viimeisin vahvistus kikyn ennemmin haitalliseksi kuin hyödylliseksi kokemisesta saatiin SAK:n elokuussa toteuttamasta luottamushenkilökyselystä. Enemmän kuin yhdeksän kymmenestä luottamushenkilöstä arvioi, että työajan palkaton pidennys oli työntekijöiden kannalta epäreilu ratkaisu. Sen rinnalla kuusi kymmenestä luottamusmiehestä oli havainnut kikyn vaikeuttaneen työn ja yksityiselämän yhteensovittamista. Noin kolmanneksessa työpaikoista työajan pidentäminen oli lisännyt ristiriitoja työnantajan ja työntekijöiden välillä. Myönteisiä vaikutuksia luottamushenkilöt eivät juuri raportoineet.
Yritysten pärjääminen ja kilpailukyvyn vahvistaminen ovat tavoitteita, joiden taakse moni mielellään asettuu. Hyvinvointia haluavat kaikki, mutta eri asia on, millä keinoilla sitä tavoitellaan. Yksi selitys kikyn poikkeuksellisen suureksi nousseelle vastustukselle voikin olla siinä, että palkattoman lisätyön rakenteellisen pakon kautta toteutettu läpiajaminen upposi liian syvälle sen kohteena olleiden työntekijöiden henkilökohtaisen kontrollin alueeseen. Kuusi minuuttia päivässä ei enää ollutkaan vain kuusi minuuttia päivässä. Kysymys oli yksilöiden itsemääräämisoikeuden loukkauksesta.
Edellä kuvatun kokemuksen syntyminen on ymmärrettävää. Yksi arvokkaimmista asioista, jonka ihminen elämänsä aikana omistaa, on aika. Sen arvo on jakamaton ja kaikille sama. Siihen kytkeytyy saumattomasti päätösvalta, kuinka aikansa käyttää. Myydäkö se esimerkiksi palkkaa vastaan työnantajalle vai käyttääkö jollain muulla tavalla?
Tätä valinnan mahdollisuutta ei työajan palkattoman lisäyksen ylhäältä pakotetussa toteuttamisessa ihmisille annettu. Kysymys siitä, onko ihminen olemassa taloutta vai talous hyvinvoinnin rakentamista varten, piirtyi vastakkainasetteluna niin terävästi esiin, että jännitteiden ja ristiriitojen lisääntyminen oli väistämätöntä.
Juuri siinä muodostui myös se perusta, jonka pohjalta epäreiluuden kokemuksista raportoidaan edelleen. Palkattoman lisätyön tekemiseen ei ole totuttu tai mukauduttu. Se korventaa tunteita yhä. Osansa kritiikistä ovat saaneet myös ammattiliitot, jotka nurkkaan ajettuina päättivät karvain mielin hyväksyä kikyn torjuakseen siihen nähden maan edellisen hallituksen kaavailuissa olleet paljon suuremmat uhat eli pakkolait, irtisanomissuojan heikentämisen ja vielä pidemmän ylimääräisen palkattoman työajan.
Kun työntekijöiltä kysytään, kikystä halutaan päästä yksiselitteisesti eroon. Se on taustatekijä, jonka huomioon ottamista ei käynnissä olevalla neuvottelukierroksella voi sivuuttaa. Samalla se voi olla avain sen miettimiseksi ja siitä sopimiseksi, mitä reilu työelämä on.
Mistä kilpailukyky syntyy, ja millä sitä saadaan lisää?
VÄITTÄJÄT
ILKKA KIEMA ENNUSTEPÄÄLLIKKÖ
PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS
JANNE HUOVARI ENNUSTEPÄÄLLIKKÖ
PELLERVON TALOUSTUTKIMUS
MILLÄ TOLALLA SUOMALAISYRITYSTEN KILPAILUKYKY ON?
JANNE HUOVARI: Kohtuullisen hyvässä kunnossa. Vienti vetää paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin kilpailijamailla. Myös palkkakehitys on ollut matalampaa, ja yrityksissä on saatu tuotteita kuntoon. Ongelma on, että Nokian korkean jalostusarvon tuotteiden tilalle ei edelleenkään ole tullut takaisin yhtä isoa palikkaa.
ILKKA KIEMA: Kustannuskilpailukyky on hyvällä tolalla johtuen maltillisista palkkaratkaisuista. Yksikkötyökustannusten merkityksestä kilpailukyvylle puhutaan usein löysästi kertomatta, että vertailtavat luvut ovat indeksilukuja. Usein vertailuun otetaan finanssikriisiä edeltävä, Nokian parhaiden vuosien aika, jolloin kilpailukyky oli poikkeuksellisen hyvä, eikä pidemmän tähtäimen keskimääräistä tasoa.
MILLÄ KILPAILUKYKYÄ LUODAAN LISÄÄ?
HUOVARI: Korkean jalostusarvon tuotteista se lähtee, mutta siihen on aika vähän nopeavaikutteisia keinoja. Ennemmin kilpailukykyä luodaan sillä, että meillä on koulutus ja työmarkkinat kunnossa, ihmiset liikkuvat tuottaviin työpaikkoihin, ja että uudet yritykset pääsevät haastamaan vanhoja toimijoita. Tuotteiden hintaan liittyy työn hinta kaikkine kustannuksineen, ja palkan täytyy olla tietysti mahdollisimman korkea siihen nähden, millä hinnalla tuote menee kaupaksi – näin saadaan kotitalouksille tuloja ja hyvinvointia. Mutta jos palkka on liian korkea, tulee työttömyyttä ja hyvinvointi vähenee.
KIEMA: Uusien yritysten on päästävä haastamaan jo markkinoilla olevia, eikä ole itsestään selvää, että palkkojen joustava määräytyminen työpaikolla aina edistää sitä. Joustavuus voi auttaa uutta yritystä, mutta sillä voi olla käänteinenkin vaikutus, jos jo markkinoilla oleva yritys saa epäreilua kilpailuetua halvemmasta työstä.
”Koulutukseen on satsattava, varsinkin keskiasteelle, josta on nyt leikattu”, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Ilkka Kiema. KUVA LAURI ROTKO
MILLAISIA MUITA ESTEITÄ HAASTAMISEN TIELLÄ ON?
HUOVARI: Yksi on ainakin yritystuet, jotka on suunnattu markkinoilla oleville, isoillekin yrityksille. Myös uuden talouden puolella suuret kansainväliset yritykset, kuten Google tai Facebook, saavat liian hallitsevan aseman.
KIEMA: Uudessa taloudessa suuryritysten asemaa voidaan heikentää immateriaalioikeuksia koskevaa lainsäädäntöä uudistamalla.
HUOVARI: Ja lisätä ihmisten oikeuksia omaan dataan. Tämä on tärkeä asia globaalissa taloudessa.
MIKÄ ON VALTION ROOLI KILPAILUKYVYN LUOMISESSA?
KIEMA: Hallituksen rooli on pitkän tähtäimen toimenpiteissä. Koulutukseen on satsattava, varsinkin keskiasteelle, josta on nyt leikattu. Uhkakuva on, että tuotamme syrjäytyneitä nuoria aikuisia, jos heitä ei ajeta tekemään jotain järkevää – sen sijaan vaaditaan kohtuutonta omatoimisuutta niiltä, jotka ovat asiallisesti ottaen vielä teinejä. Toinen asia on yliopistojen määrärahojen kohdentaminen. Näin pienessä maassa ei voi olla kovin monta akateemisesti korkeatasoista yliopistoa. Jos resurssit ovat rajalliset, pitää harkita tutkimusyliopistojen karsimista ja satsaamista kansainvälisillä mittareilla menestyviin korkeakouluihin.
HUOVARI: Meillä on hyvä olla koko maassa yliopistollista peruskoulutusta, jotta opiskelijoita saadaan hakeutumaan koulutukseen ympäri maata. Tutkimusta voi olla syytä keskittää. Osaajien saamiseksi ulkomaisen työvoiman tarveharkintaa voisi lieventää tai poistaa, koska meillä on työvoimapulaa.
KIEMA: Yrityksen näkökulmasta tarveharkinnan poistamisen hyvinvointivaikutus näyttää positiiviselle, mutta yritys ei voittoa maksimoidessaan huomioi kaikkia ulkoisvaikutuksia. Jos Suomessa jo oleva työntekijä jää siksi työttömäksi, se aiheuttaa inhimillisen tragedian sekä myös kustannuksia valtiolle.
HUOVARI: Suurempana riskinä minä näen, että jos yritys ei saa tekijöitä, investointeja ja laajentamisia voi jäädä toteutumatta. Evidenssi siitä, että ulkomainen työvoima syrjäyttäisi kotimaista, on heikko. Päin vastoin, ulkomainen työvoimavirta lisää myös kotimaista työllisyyttä.
”Osaajien saamiseksi ulkomaisen työvoiman tarveharkintaa voisi lieventää tai poistaa, koska meillä on työvoimapulaa”, sanoo Pellervon taloustutkimuksen ennustepäällikkö Janne Huovari. KUVA LAURI ROTKO
LOIKO KILPAILUKYKYSOPIMUS MEILLE KILPAILUKYKYÄ?
KIEMA: Siinä oli myönteisiäkin vaikutuksia. Mutta mittaaminen on vaikeaa ja usein hyödyt esitetään liioitellusti. Tilastot tarkentuvat viiveellä, ja vuoden 2016 alussa oli jo käynnissä nousukausi – sitä kukaan ei vaan vielä tiennyt, kun yömyöhällä veivattiin sopimuksia. Arviot kikyn osuudesta 100 000 uuden työpaikan luomisessa ovat epäluotettavia.
HUOVARI: Hintakilpailukyvyn parantamisella oli osansa, mutta jo sitä ennen oli tehty matalia palkkaratkaisuja. Olisi ollut hyvä, ettei tätä ikävää sopeutumisprosessia olisi tarvinnut käydä läpi, koska se vaikutti negatiivisesti kotimaiseen kysyntään ja kotitalouksien tuloihin.
MILLAINEN VAIKUTUS ILMASTOTOIMILLA ON KILPAILUKYKYYN?
KIEMA: Kummallisella huolettomuudella ihmiset suhtautuvat ilmastonmuutokseen. Suomi on maa, joka on menestynyt korkealla teknologialla, ja ilmastonmuutos jos mikä on asia, jossa uudessa tilanteessa kysytään luovuutta ja uusia teknologisia ratkaisuja. Näen ilmastonmuutoksen siksi myös mahdollisuutena enkä vain uhkana.
HUOVARI: Näen välttämättömyytenä toimia, koska muuten kustannukset ovat aika suuret. Eri toimista aiheutuu toki kustannuksia, mutta niihin voidaan vaikuttaa sillä, miten fiksusti asioita tehdään. Suomella on mahdollisuuksia teknologian saralla, ja usein kannattaa reagoida mieluummin hyvissä ajoin kuin viime tingassa. Se saattaa tulla halvemmaksi.
KILPAILUKYKY
Kilpailukyvyllä tarkoitetaan yleensä yrityksen, toimialan tai kansantalouden kykyä selviytyä taloudellisen kilpailun olosuhteissa. Reaalisella kilpailukyvyllä tarkoitetaan talouden pitkän tähtäimen menestykseen vaikuttavia seikkoja, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi yhteiskunnan infrastruktuuri ja julkisen sektorin tehokkuus. Kustannuskilpailukykyyn taas vaikuttavat mm. yksikkötyökustannukset ja työn tuottavuus. Yrityksen kannalta kilpailukyky syntyy siitä, että tuotteille on kysyntää ja hinta on sellainen, että ne menevät kaupaksi. Lähteet: Wikipedia, Ilkka Kiema, Janne Huovari
