Matti Roitto: Tammi­kuun kihlaus loi pohjan sopimusyhteiskunnalle

Tammi­kuussa 1940 maail­man ja Suomen tilanne oli poik­keuk­sel­li­nen sekä huoles­tut­tava. Euroo­passa riehui sota. Muis­tissa oli vielä myös se, miten 1918–1922 maail­man yli tuhoi­sasti pyyh­käis­seen pande­mian vaiku­tuk­set kesti­vät paljon itse tautia pidem­pään. Maail­man­laa­jui­nen lama oli kurit­ta­nut niin koti- kuin kansan­ta­louk­sia siinä missä yrityksiäkin.

Vuoden 1941 Työväen­ka­len­te­rissa oli katsaus työmark­ki­na­suh­teista. Siinä kerrot­tiin että ”…tammi­kuussa 1940 Suomen Ammat­tiyh­dis­tys­ten Keskus­liitto ja Suomen Työnan­ta­jain Keskus­liitto julkai­si­vat yhtei­sen julki­lausu­man, jossa nämä keskus­jär­jes­töt sopi­vat siitä, että niiden, sekä niiden jäsen­jär­jes­tö­jen kesken erimie­li­syyk­sien sattuessa pyri­tään luot­ta­muk­sel­li­sessa hengessä neuvot­te­le­maan ratkai­sun löytämiseksi.”

Kyse oli ”Tammi­kuun kihlauk­sena” myöhem­min tunne­tusta sopi­muk­sesta, jossa järjes­täy­ty­neet työnan­ta­jat tunnus­ti­vat työn­te­ki­jä­puo­len amma­til­li­sen keskus­jär­jes­tön ”päte­väksi työn­te­ki­jäe­tu­jen edus­ta­jaksi”. Sopi­muk­sen vaiku­tuk­sista ei tuol­loin ollut tietoa, mutta se oli aika­lai­sille historiallinen.

Kihlauk­sen pohjalta raken­net­tiin ajan saatossa laaja, kolmi­kan­tai­nen neuvot­te­lu­tapa, sopi­musyh­teis­kunta. Risti­rii­doista huoli­matta saatiin luotua työmark­ki­na­po­liit­ti­nen kult­tuuri, jossa pyrit­tiin etsi­mään yhteistä tietä, edis­tä­mään kaik­kien etua. Luotiin raken­teet, joilla estet­tiin vain ennakko-oletuk­siin, pelkoi­hin, toivei­siin ja usko­muk­siin pohjau­tuva häti­köity päätök­sen­teko jopa suuren paineen alla. Väliai­kai­seksi tarkoi­tettu sopi­mus oli merkit­tävä voima­vara vuosi­kym­me­niä, koska se toimi.

Itses­tään tämä ei tapah­tu­nut. Ulkoi­nen uhka yhdisti suoma­lai­sia 1939–1940. Vali­tet­ta­van harvoin talvi­so­dan ihmettä pohtiessa muis­te­taan, että Pohjois­maista haet­tiin oppia tuol­loin­kin. Erityi­sesti Ruot­sissa oli oltu huoles­tu­neita suoma­lai­sen yhteis­kun­nan ja työmark­ki­noi­den tilanteesta.

Sosi­aa­li­mi­nis­teri K.A. Fager­holm oli vedon­nut työnan­ta­ja­jär­jes­töi­hin, että ne tunnus­tai­si­vat työn­te­ki­jä­puo­len aseman. Näin kirkas­tet­tai­siin maaku­vaa aidosti länsi­mai­sena demo­kra­tiana. Tämä oli myös edel­ly­tys Ruot­sin myön­tä­män avun saamiseksi.

Moni­ää­ni­syys, kuule­mi­nen ja neuvot­telu ovat tärkeitä voima­va­roja konflik­tin ratkaisemisessa.

Kun työnan­ta­ja­jär­jes­tö­jen edus­ta­jat oikeasti pereh­tyi­vät muiden pohjois­mai­den käytän­töi­hin, ei tilanne jättä­nyt tulkin­nan­va­raa. Toisen maail­man­so­dan alkaessa hetken vallin­nut oppor­tu­nismi palk­ko­jen laske­mi­sesta ja ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen vaiku­tus­val­lan heiken­tä­mi­sestä unohdettiin.

Valis­tu­neim­pien työnan­ta­jien parissa oli ymmär­rys siitä, että ammat­tiyh­dis­tys­liik­keellä oli myös sellaista osaa­mista, joka oli erit­täin tärkeää talou­delle, työelä­mälle ja yhteis­kun­nalle. Näke­my­se­roista huoli­matta oli olemassa jotain, jonka puolesta kamp­pailla ja toimia yhdessä.

Viimeis­tään syksystä 2023 alkaen Suomessa on puhuttu työmark­ki­noi­den konflik­tista. Syynä on hallitus­ohjelma, jossa krii­sin varjolla pyri­tään yksi­puo­li­sesti muut­ta­maan myös suoma­laista työmark­ki­na­kult­tuu­ria ja poliit­tista kulttuuria.

Moni­ää­ni­syys, kuule­mi­nen ja neuvot­telu ovat tärkeitä voima­va­roja konflik­tin ratkai­se­mi­sessa. Lukuis­ten tutki­joi­den mukaan ne ovat myös tärkeim­piä pohjois­mai­sen demo­kra­tian arvoista.

Jo 1939–1940 osoi­tet­tiin, että yksi­sil­mäi­syys ei kuulu moder­niin demo­kra­ti­aan. Jos pääte­tään tai toimi­taan yksin, tai kuul­laan vain harvo­jen näke­myk­siä, ei ole yhtei­siä tavoit­teita. Kyseessä ei ole demo­kra­tia. Se ei nimit­täin ole vain vaali­tu­los­ten tuomaa vallan­käy­tön mandaat­tia, eikä varsin­kaan sane­lua. Ei edes kriisitilanteissa.

Tammi­kuussa 2024 maail­man ja Suomen tilanne oli taas kerran ainut­laa­tui­nen. Euroo­passa riehui sota. Pande­miasta ja lamasta tuskin tarvit­see ketään muis­tut­taa. Tärkeitä ratkai­suja tarvit­tiin ja tarvi­taan yhä.

Histo­rial­lista on se, että demo­kra­ti­aan vetoava halli­tus ja kuis­kaa­jansa eivät ole osoit­ta­neet halua ratkaista krii­siä yhdessä. Tammi­kuussa 2024 työn­te­ki­jä­puo­len edus­ta­jat olivat kokoon­tu­neet kosio­ret­kelle Senaa­tin­to­rille muis­tut­ta­maan yhdessä teke­mi­sen tärkey­destä sankoin joukoin, mutta uusia kihla­jai­sia ei nähty.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton erikoistutkija.

Lähteet:
Dahl, Robert A., On democ­racy, New Haven: Yale Univer­sity Press 1998.
Ojala, J., Roitto, M., & Karo­nen, P. ”Till­växt och demo­krati: om ekono­mins poli­tiska lång­tid­sef­fek­ter.” In H. Meinan­der, P. Karo­nen, & K. Östberg (Eds.), Demo­kra­tins driv­kraf­ter: kontext och särdrag i Finlands och Sveri­ges demo­kra­tier 1890–2020 (pp. 151–188, 457–464). Svenska litte­ra­tur­sälls­ka­pet i Finland; Appell Förlag.
Seymour Martin Lipset (toim.), The Encyclo­pe­dia of Democ­racy. Vol. III, Washing­ton D.C.: CQ, Books 1995.
Työväen kalen­teri 1941.
Wuokko, Maiju et. al. Loput­to­mat kihla­jai­set. Yrityk­set ja kolmi­kan­ta­kor­po­ra­tismi Suomessa 1940–2020. Siltala 2020.
Neder­gaard Peter & Wivel Anders (toim.) The Rout­ledge Hand­book of Scan­di­na­vian Poli­tics. Abing­don: Rout­ledge 2017.