Pääkirjoitus
Luottamuslause
Neuvottelu ja sopiminen ovat olleet Suomen yksi menestystekijä useiden vuosikymmenien ajan. Toimintamalli on perustunut luottamukseen ja rakentanut luottamusta.
Vaikeistakin asetelmista on päästy eteenpäin tekemällä kompromisseja. Niiden saavuttaminen on ollut mahdollista siksi, että osapuolia yhdistävä nimittäjä, kansakunnan etu, on nähty toisista osapuolista haettavia voittoja saati selkävoittoja tärkeämmäksi. Tässä puntaroinnissa ja tasapainottamisessa on otettu huomioon sosiaaliset ja taloudelliset tosiasiat eli tiivistetysti ihmisten hyvinvointi ja yritysten pärjääminen.
Tyylilajina on ollut kunnioitus ja asiallinen käytös muita kohtaan. Vastuullisissa asemissa olevat toimijat ovat käyttäytyneet asemansa edellyttämällä arvokkuudella. Samalla he ovat pitäneet huolta myös siitä, että kansalaisten luottamus instituutioita kohtaan ei pääse kolhiutumaan.
Suomi tarvitsee luottamusta ja luottamuksen rakentajia.
Mikään taloudellinen asetelma tai uudistustarve ei pakota luopumaan luottamukseen perustuvasta sopimisesta. Kiire on yhtä pitämätön perustelu kuin muutkin pakkoraot, joilla vaihtoehdotonta tulevaisuuskuvaa yritetään maalata. Vaihtoehtoja on aina. Jokainen päätös on valinta, joka mahdollistaa jotain ja sulkee jotain muuta pois.
Sama ajatuskulku pätee arvostavaan käytökseen. Siitä luopumista ei voi perustella olosuhteilla, paineilla tai huumorilla, vaan kyseessä on valinta, jonka seurauksena vastakkainasettelu lisääntyy ja asioiden käsitteleminen vaikeutuu.
Kun uusia perustuksia suunnitellaan, on järkevää huolehtia, että ne valetaan kantavalle pohjalle. Sen takia, mitä suuremmista ratkaisuista on kysymys, sitä huolellisemmin ja laaja-alaisemmin ne pitää valmistella. Kysymys ei silloin vielä ole politiikan sisällöistä, vaan asianmukaisista menettelytavoista ja asiallisesta käytöksestä. Ne muodostavat kulmakiven, jolle luottamus voi rakentua.
Ja juuri sitä Suomessa nyt tarvitaan. Luottamusta ja luottamuksen rakentajia.
