Hyppää sisältöön
Hovioikeus katsoi, että työnantaja oli voinut luottaa lääkärin lausuntoon, jonka mukaan yövuorotyö aiheutti riskin työntekijän terveydelle.

Työntekijä irtisanottiin terveydellisistä syistä – oikeus piti laittomana ja tuomitsi työnantajan korvauksiin

TEKSTI MIKKO NIKULA  KUVITUS ESKO KUMPUNEN

Yritys irtisanoi työntekijän, koska tämä ei sairastumisensa takia kyennyt enää kolmivuorotyöhön. Käräjä- ja hovioikeus katsoivat irtisanomisen lainvastaiseksi, koska työnantajalla olisi ollut mahdollisuus järjestellä työtehtävät uudelleen.

Tuotantotyöntekijä sairastui pysyvään kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Hän oli työskennellyt yrityksessä kolmivuorotyössä, jossa yövuorojen osuus työajasta oli noin kolmannes.

Työterveyslääkärin ensimmäisen lausunnon mukaan työntekijä oli työkykyinen, kunhan ei tee merkittävästi yötöitä. Työnantaja kuitenkin pyysi uuden lausunnon, jonka mukaan yötyötä ei voinut tehdä lainkaan. Uusi lääkärinlausunto annettiin ilman lisätutkimuksia ja olematta yhteydessä työntekijään.

Työnantaja irtisanoi työntekijän. Perusteluna oli, ettei hän kyennyt yötyöhön eikä muuta sopivaa työtä ollut tarjolla. Ilman yritykselle aiheutuvaa kohtuutonta haittaa ei myöskään ollut mahdollista järjestellä töitä siten, ettei työntekijän tarvitsisi tehdä yövuoroja.

Työntekijä piti irtisanomista syrjivänä. Hän katsoi kykenevänsä yhä yötyöhön ja oli sitä mieltä, ettei työnantaja ollut selvittänyt mahdollisuuksia hänen uudelleensijoittamiseensa eikä työtehtävien sopeuttamiseen. Työnantaja ei myöskään ollut tiedustellut yhdessä ja kahdessa vuorossa työskennelleiden halua vaihtaa kolmivuorotyöhön. Hän oli pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun avulla saanut tietää, että ainakin yksi työntekijä olisi ollut valmis vaihtoon.

TYÖNANTAJA EI SELVITTÄNYT TARPEEKSI TYÖKYKYÄ

Käräjäoikeuden tuomion mukaan irtisanominen oli laiton. Työnantaja valitti tuomiosta hovioikeuteen, joka vahvisti käräjäoikeuden ratkaisun pääosin.

Työnantaja ei ollut tarpeeksi selvittänyt työntekijän työkykyä eikä mahdollisuutta töiden uudelleenjärjestelyyn. Koska työntekijän sairaus oli pysyvä, hovioikeus rinnasti työnantajan menettelyn syrjintään vammaisuuden perusteella.

Hovioikeus katsoi, että työnantaja oli voinut luottaa lääkärin lausuntoon, jonka mukaan yövuorotyö aiheutti riskin työntekijän terveydelle. Irtisanomisen olisi kuitenkin voinut välttää sijoittamalla hänet muuhun työhön. Työnkierron olisi voinut järjestää niin, että useampi yksi- ja kaksivuorotyön työntekijä olisi vuorollaan ollut kolmivuorotyössä. Sairastunut työntekijä olisi voinut tehdä yhtä tai kahta vuoroa, kunnes hänelle olisi vapautunut vakituinen yksi- tai kaksivuorotyön paikka.

Hovioikeus tuomitsi työnantajan maksamaan työntekijälle perusteettomasta irtisanomisesta 10 kuukauden palkkaa vastaavan summan eli lähes 29 000 euroa sekä syrjinnästä hyvitystä 4 000 euroa. Työnantajan maksettaviksi tulivat myös irtisanomis- ja odotusajan palkat sekä kaikki oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

Jaa artikkeli