Porvoon jalostamon lakko alkoi tuulisessa räntäsateessa. Jalostamon pääluottamusmies Sami Ryynänen ja varapääluottamusmies Toni Kauhanen antoivat haastatteluja pääportilla. Muut lakkovahdit päivystivät pääportin sisäpuolella, jonne mediaa ei päästetty.

Lakossa Nesteen Porvoon jalostamolla: ”Paskat on fiilikset, mutta tärkeän asian äärellä ollaan”

TEKSTI ALEKSI VIENONEN
KUVAT PATRIK LINDSTRÖM
VIDEO PATRIK LINDSTRÖM JA TIIA KYYNÄRÄINEN

Nesteen pääluottamusmies Sami Ryynäsen mukaan öljynjalostamon väki on lakon takana. ”Ihmetellä täytyy, että vielä 2020-luvulla pitää Suomessa tällaisista asioista tapella”, sanoo varapääluottamusmies Toni Kauhanen.

Nesteen pääluottamusmies Sami Ryynänen kertoo miksi lakossa ollaan ja millaiset terveiset hän lähettää maan hallitukselle.

Teollisuusliitto järjestää 1.–2.2.2024 kaksipäiväisen poliittisen lakon, jolla vastustetaan Suomen hallituksen suunnittelemia leikkauksia ja työelämäheikennyksiä. Lakon piirissä on 740 toimipaikkaa ja noin 60 000 teollisuuden työntekijää. Lakko on osa SAK:laisten liittojen yhteistä Painava syy -kampanjaa.

Nesteen Porvoon jalostamolta eivät savut ja höyryt nouse. Laitos meni pääosin kiinni torstaina 1. helmikuuta kello 7.00.

Jalostamoa aletaan ajaa ylös jälleen lauantaina. Pääluottamusmies Sami Ryynänen arvioi kahden päivän lakon aiheuttavan noin viikon tuotantokatkoksen. Tavaraa saadaan kuitenkin ulos asiakkaille jo lauantaina, koska jalostamolla on varastoa.

Nesteen Porvoon jalostamon pääluottamusmies Sami Ryynänen kertoo, että hän oli juuri saattamassa viimeisen säiliöauton matkaan. Lähtevän tavaran portti sulkeutui poliittisen lakon takia torstaiaamuna kello 7. Se aukeaa jälleen lauantaiaamuna.

– Olemme Pohjoismaiden suurin kemianteollisuuden keskittymä. Meillä meni seitsemältä lähettämön portit kiinni. Säiliöautot eivät kulje täältä asiakkaille, satama on seis, ja jalostamo on ajettu turvalliseen tilaan. Toimet on tehty niin, että ne eivät aiheuta vaaraa ihmisille, Ryynänen kertoi portille tilannetta seuraamaan saapuneelle toimittajajoukolle aamun pimeydessä.

Samalla tuuli vihmoi alijäähtynyttä vettä vaakasuoraan päin näköä. Kamerat, nauhurit ja mikrofonit olivat kovilla ja kastuvat.

MEDIA EI PÄÄSE LAKKOVAHTIEN LUOKSE

Paikalla median edessä oli vain Ryynänen ja varapääluottamusmies Toni Kauhanen. Muut lakkovahdit olivat jakautuneet uloimman sulkuvyöhykkeen sisäpuolen porteille, joille ei sivullisilla ole asiaa. Ryynäsen mukaan lakkovahdit ovat paikalla vuoronvaihtojen aikaan torstaina ja perjantaina.

Toni Kauhanen kertoi, että hänen lakkomielialansa ei ole korkealla. Maan hallituksen toimet herättävät hänessä huolta ja tilanne on vakava.

– Tämä kaamea keli kuvaa hyvin tuntemuksiani. Paskat on fiilikset, mutta tärkeän asian äärellä ollaan. Ihmetellä täytyy, että vielä 2020-luvulla pitää Suomessa vielä tällaisista asioista tapella, Kauhanen sanoi.

– Hallituksen pitää ottaa askel taaksepäin ja tulla neuvottelupöytään, tai muutoin Suomesta tulee työntekijöille ihan kehitysmaa, hän jatkoi.

Pääluottamusmies Sami Ryynänen ja varapääluottamusmies Toni Kauhanen valmiina lakkoon torstaina kello 7.00.

Kauhasen mukaan Nesteen jalostamolla työnantajien edustajat ovat suhtautuneet nyt alkavaan poliittiseen lakkoon jopa ymmärtäväisesti.

– Kyllä työnantajakin ymmärtää, että tämä ei kohdistu työnantajaan, vaan hallituksen toimiin.

Vaikka työelämäheikennykset ja kamala säätila synkistävät Kauhasen mielialaa, on hän lähdössä pää pystyssä Senaatintorille.

– Kyllähän tässä iso porukka on. Vaihdamme nyt kuivaa päälle, ja lähdemme Senaatintorille, hän sanoi.

Työntekijöitä lähti jalostamolta yhteiskuljetuksin. Varhaisaamun myrskytuulet väistyivät aamupäivällä. Lopulta Senaatintorin suurmielenosoituksessa lakkoväkeä helli kevättalven aurinko.

KAIKKI EIVÄT OLE LAKOSSA

Pääluottamusmies Ryynänen korosti, että jalostamoa ei ole ajettu “täysin kylmäksi”.

– Liiton ja työnantajan kanssa käytyjen neuvottelujen myötä tultiin tällaiseen tulokseen, hän sanoi.

Porvoon jalostamolla lakkovahdit on asetettu kaikille henkilökunnan porteille. Pääluottamusmiesten mukaan vahdit päivystävät vuoronvaihtojen aikana ja valvovat, että lakonalaista työtä ei tehdä.

– Annan Nesteelle kyllä pisteet tässä. Olemme näitä käyneet läpi aika hyvässä hengessä. Ainakin tämä vaihe on hyvin hoidettu.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on määritellyt minimihenkilöstön, joka tuotantolaitoksella on turvallisuussyistä oltava. Ryynänen ei kuitenkaan voinut kertoa, kuinka suuresta työntekijöiden joukosta on kyse.

LAKKO SAI LAAJAN KANNATUKSEN

Ryynäsen mukaan torstaina alkanut poliittinen lakko sai Porvoon jalostamon työntekijöiden joukossa laajan kannatuksen.

– Suurin osa oli sitä mieltä, että nämä toimet olivat oikeita, ja osa oli sitä mieltä, että nämä ovat riittämättömiä. Sitten oli niitäkin, jotka kritisoivat lakkoa, mutta iso joukko on lakon takana.

Ryynäsen mukaan suurin osa henkilöstöstä ymmärtää hyvin lakon syyn. Se on kuitenkin vaatinut keskustelutilaisuuksia, joissa asioita on käyty henkilöstön kanssa läpi.

– Hallitus on aika ovelasti rakentanut paketin. Monen toimenpiteen vaikutus tulee vasta viiveellä. Mutta kun asiaa on työntekijöiden kanssa yhdessä käyty läpi, on heillä lamppu syttynyt.

Sami Ryynäsen mielestä poliittinen lakko on nyt välttämätön. Hänen mielestään liittojen pitää pakottaa hallitus neuvottelemaan.

Lakkojen tavoite on Ryynäsen mukaan selvä: saada maan hallitus käymään aitoja neuvotteluja hallitusohjelman työelämä- ja sosiaaliturvamuutoksista ay-liikkeen kanssa.

– Olen pettynyt, että vielä vuonna 2024 ollaan tällaisessa tilanteessa. Hallituksen puolella hakataan vain päätä seinään, eikä ole minkäänlaisia merkkejä, että palkansaajien kanssa sopimisella kehitetään tätä maata.

– Sanoisin, että nyt ollaan historiankirjaa kirjoittamassa. Palkansaajapuolella ei ole vaihtoehtoja. On pakotettava hallitus takaisin sopimisen tielle, Ryynänen summasi.

Teollisuusliitto on järjestänyt viime syksystä alkaen tunnin mittaisia ulosmarsseja ja päivän lakkoja useilla toimipaikoilla ympäri Suomea vastalauseena Suomen hallituksen ajamalle leikkauspolitiikalle ja työehtojen heikennyksille. Lue tästä lisää Teollisuusliiton toimista:PainavaSyy – Teollisuusliitto.