Veli-Matti Kaup­pi­nen: Osaa­mi­sen kehit­tä­mi­selle oltava riit­tä­vät resurssit

Juhla­pu­heissa kuulee jatku­vasti, että vankka osaa­mi­nen on paras turva työn ja tekno­lo­gian sekä työelä­män muutok­sissa. Muun muassa digi­ta­li­saa­tio ja vihreä tai puhdas siir­tymä luovat jatku­vasti uusia tarpeita teol­li­suu­den työn­te­ki­jöi­den osaa­mi­sen yllä­pi­tä­mi­seen ja kehit­tä­mi­seen. Tämä tarkoit­taa samalla sitä, että koulu­tus­jär­jes­telmä tarvit­see myös rahoi­tus­ta­poja, jotta työi­käi­set voivat kehit­tää osaa­mis­taan ja nostaa oppi­mis­ta­so­aan. Maan halli­tus teki kuiten­kin päätök­sen aikuis­kou­lu­tus­tuen lakkauttamisesta.

Tätä ei voi kuin ihme­tellä. Aikuis­kou­lu­tus­tuki on mahdol­lis­ta­nut työn­tekijän osaa­mi­sen ja koulu­tus­ta­son paran­ta­mi­sen työelä­män aikana. Tuki­muoto pois­tuu näillä näky­min elokuussa 2024. Tuen lakkaut­ta­mi­sen sijaan sitä pitäisi ehdot­to­masti kehit­tää niin, että se kohdis­tuisi entistä parem­min koulu­tusta eniten tarvit­se­ville työn­te­ki­jä­aloille. Väki­sin herää mieleen kysy­mys, miksi toimiva järjes­telmä pitää romut­taa? Jos nykyi­sessä on jotain korjat­ta­vaa, eikö olisi helpointa lait­taa se kuntoon niiltä osin, kuin on tarvetta? Tässä lopet­ta­mis­pää­tök­sessä on häti­köin­nin makua, kuten monessa muus­sa­kin halli­tus­oh­jel­man kirjauksessa.

Suomen maine koulu­tuk­sen lippu­lai­va­maana ei saa pyyh­kiy­tyä muis­to­jen syövereihin.

Voi vain kuvi­tella, mitkä ovat aikuis­kou­lu­tus­tuen loppu­mi­sen sivu­vai­ku­tuk­set. Oma veik­kauk­seni on, että aina­kin alan­vaihto vaikeu­tuu ja työssä jaksa­mi­nen kärsii kolauk­sen monella palkan­saa­jalla. Tuen piirissä on tällä hetkellä noin 30 000 henki­löä. Heille täytyy saada jokin korvaava malli, koska tarve koulut­tau­tua ei katoa mihin­kään. Jos aikuis­kou­lu­tus­tuki lakkaa, pitää miet­tiä vaih­toeh­toja siihen, miten itse­ään voi koulut­taa. Onko yksi vaih­toehto lyhyet, työn ohessa tapah­tu­vat koulu­tuk­set? Samalla pitää ripeästi pohtia, kuka koulut­taa ja miten se rahoi­te­taan. Selvää lienee, että työnan­ta­jien vastuu koulu­tuk­sesta ei aina­kaan vähene.

Esimer­kiksi tekno­lo­gia­teol­li­suu­den aloille kaiva­taan seuraa­van 10 vuoden sisällä jopa 130 000 osaa­jaa. Määrä on valtava. Lisäksi on huomioi­tava, että korkea­kou­lu­tet­tu­jen ohella ammat­tio­saa­jis­ta­kin on jo nyt pulaa. Tähän vastaa­mi­seen eivät piene­ne­vät ikäluo­kat Suomessa tule riit­tä­mään. Tarvit­semme työelä­mässä olevien henki­löi­den taito­jen jatku­vaa kehit­tä­mistä ja tuntu­via panos­tuk­sia heihin.

Tule­vai­suu­dessa työelä­män osaa­mis­tar­peet moni­muo­tois­tu­vat ja muut­tu­vat yhä nopeam­min. Tarvetta on niin laaja-alai­sille osaa­mis­ko­ko­nai­suuk­sille kuin yhä enem­män myös täsmäosaamiselle.

Juhla­pu­heista pitäisi päästä teko­jen asteelle. Suomen maine koulu­tuk­sen lippu­lai­va­maana ei saa pyyh­kiy­tyä muis­to­jen syövereihin.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton koulutuspäällikkö.