Jenni Uljas: Asenne ratkaisee

TEKSTI JENNI ULJAS
KUVA KITI HAILA

Tässä työssä tör­mää usein tilanteeseen, jos­sa työ­nan­ta­ja ker­too, kuin­ka jokin asia on mah­do­ton­ta toteut­taa. Mah­do­ton­ta voi olla kemi­al­lisil­ta tek­i­jöi­den aiheut­tamil­ta haitoil­ta suo­jau­tu­mi­nen, työolo­suhtei­den jär­jeste­ly tur­val­lisem­mak­si tai työe­htoi­hin liit­tyvät asi­at. Mie­lenki­in­toista on se, että usein samat asi­at ovat hyvinkin mah­dol­lisia muual­la.

Suur­ta eroa on alo­jenkin välil­lä. On työ­nan­ta­jali­it­to­ja, joiden mukaan kaik­ki kemi­al­lis­ten tek­i­jöi­den raja-arvotiuken­nuk­set ovat mah­dot­to­mia toteut­taa, ja toisaal­ta työ­nan­ta­jia, jot­ka eivät juuri säikähdä mis­tään tiuken­nuk­sista. Perustelui­ta ja keskustelua kuun­nel­tuani olen ajatel­lut ero­jen johtu­van siitä, että eri aloil­la ja eri­tyis­es­ti eri yri­tyk­sis­sä on täysin eri­lainen suhde tur­val­lisu­u­teen.

Toisaal­la on totut­tu sään­te­lyyn, jon­ka puit­teis­sa toim­i­taan. Tur­val­lisu­ud­es­ta on tul­lut yri­tyk­sen toim­intaa ja tulok­sen tekoa tuke­va kun­nia-asia, joka on aina jotenkin mielessä. Toisaal­la eri­tyis­es­ti työ­tur­val­lisu­u­teen liit­tyvät asi­at koetaan lähin­nä bisnestä hait­taav­ina häir­iötek­i­jöinä. Tämä asenne-ero ratkaisee, tun­tuuko asia mah­dol­liselta vai mah­dot­toma­l­ta. Ymmärtääk­seni mah­dot­tomak­si tuomi­taan asi­at, joi­ta ei edes yritetä ratkaista. Rauhas­sa ja yhdessä asioi­ta pohti­mal­la ratkaisut kyl­lä löy­tyvät.

Asenne-ero ratkaisee, tun­tuuko asia mah­dol­liselta vai mah­dot­toma­l­ta.

Olin taan­noin tutus­tu­mas­sa kah­teen saman alan tehtaaseen. Ero oli selkeä. Toisaal­la näimme, kuin­ka nuo­ria opetet­ti­in siivoa­maan kun­nol­la työpis­teen­sä, tavarat oli­vat paikallaan, terävät reunat oli suo­jat­tu ja merkat­tu, tur­val­lisu­u­teen liit­tyvää infoa oli run­saasti näkyvil­lä ja kaik­ki käyt­tivät tarvit­tavia suo­jaimia. Toisaal­la kulkure­it­eil­lä oli teräviä reuno­ja, ensi­a­putarvikkei­den ja hätäpois­tu­mis­tei­den edessä oli tavaraa, lat­tioil­la oli run­saasti tupakan­tumppe­ja ja juuri kukaan ei käyt­tänyt suo­jaimia.

Suo­jain­ten käyt­töön liit­tyi mainio oppi. Molem­mis­sa tehtais­sa niitä olisi kuu­lunut käyt­tää. Hyvä tulos oli saatu aikaan sil­lä, että aina kun joku oli ilman suo­jaimia, selvitet­ti­in syy ilman syyt­te­lyä. Oliko han­sko­ja han­kala löytää, sijait­siko varas­to väärässä paikas­sa, oliko oikei­ta koko­ja hel­posti saatavil­la? Syyn löy­tymisen jäl­keen ongel­ma ratkaisti­in ja syy pois­tui.

Eri­tyis­es­ti min­ua läm­mit­ti tekni­nen ratkaisu, jos­sa nor­maali­in punaiseen varoi­tuskar­tioon oli leikat­tu kolo, johon terävät reunat mah­tu­i­v­at main­iosti. Terävät reunat saati­in suo­jaan ja reunat näkyivät parem­min. Tur­val­lisu­us lisään­tyi selvästi hyvin pienel­lä rahal­la.

Kir­joit­ta­ja on Teol­lisu­us­li­iton työym­päristöasiantun­ti­ja.