Sopi­mi­sen järjes­telmä on haas­tettu – pysyykö työmark­ki­noi­den pala­peli koossa?

Teol­li­suus­lii­ton näkö­kul­masta viimei­sin työmark­ki­na­kier­ros on ollut poikkeava.

– Meidät haas­tet­tiin työnan­ta­ja­puo­lelta siinä, millaista sopi­mus­jär­jes­tel­mää tule­vai­suu­dessa yllä­pi­de­tään, sanoo Teol­li­suus­lii­ton puheen­joh­taja Riku Aalto.

Työnan­ta­ja­puo­len Metsä­teol­li­suus ry ilmoitti loppu­vuonna 2020 lopet­ta­vansa työeh­to­so­pi­mus­ten teke­mi­sen, joten mekaa­ni­sessa metsä­teol­li­suu­dessa siir­ryt­tiin yritys­koh­tai­siin työehtosopimuksiin.

Tekno­lo­gia­teol­li­suus ry puoles­taan ilmoitti maalis­kuussa 2021 lopet­ta­vansa työeh­to­so­pi­mus­ten teke­mi­sen ja siir­tä­vänsä valta­kun­nal­li­set neuvot­te­lut uuteen Tekno­lo­gia­teol­li­suu­den työnan­ta­jat ry:hyn, johon alan yrityk­set voivat halu­tes­saan liittyä.

Uuteen yhdis­tyk­seen liit­tyi lopulta riit­tävä määrä yrityk­siä, joten tekno­lo­gia­teol­li­suu­teen saatiin aikaan uusi yleis­si­tova työeh­to­so­pi­mus vanhan sopi­muk­sen pohjalta.

– Yrityk­set näki­vät valta­kun­nal­li­sen työeh­to­so­pi­mus­toi­min­nan järke­vänä, Aalto toteaa.

NEUVOTTELUJEN SYKLI LYHENEE

Työnan­ta­ja­puo­len irtio­tot ovat heilut­ta­neet koko työmarkkina-asetelmaa.

– Keski­näi­nen luot­ta­mus muut­tui laajasti ja pysy­vällä tavalla työmark­ki­na­toi­min­nassa, Aalto sanoo.

Mekaa­ni­sessa metsä­teol­li­suu­dessa on lähes 200 yritystä, joihin Teol­li­suus­liitto pyrkii teke­mään työeh­to­so­pi­muk­set. Huhti­kuun alussa reilusti yli 90 prosent­tia alalla työs­ken­te­le­vistä liiton jäse­nistä oli työeh­to­so­pi­mus­ten piirissä.

Valta­kun­nal­lis­ten työeh­to­so­pi­mus­ten ylei­sin kesto on 1+1 vuotta, mikä tarkoit­taa, että toisen sopi­mus­vuo­den palkan­ko­ro­tuk­sista neuvo­tel­laan ennen ensim­mäi­sen päät­ty­mistä. Jos palkan­ko­ro­tuk­sista ei synnyt sopua, aukea­vat myös teks­ti­si­säl­löt neuvoteltaviksi.

– Sopi­mus­neu­vot­te­luja käydään nyt lyhem­mällä syklillä. Levot­to­muu­det voivat yleis­tyä, Aalto arvioi.

Yritys­koh­tai­set sopi­muk­set ovat kestol­taan eri mittai­sia. Ylei­sim­min sopi­muk­set ovat kahden tai kolmen vuoden pituisia.

– Mekaa­ni­nen metsä­teol­li­suus on työmark­ki­na­häi­riöi­den kohteena joka vuosi. En tiedä, oliko päätös työnan­ta­jien kannalta harkittu, Aalto sanoo.

Työeh­to­so­pi­mus­ten ja työmark­ki­noi­den hajaan­tu­mi­nen on haaste myös suoma­lai­selle sovit­te­lu­jär­jes­tel­mälle, joka on tehty alakoh­tais­ten työeh­to­so­pi­mus­ten maailmaan.

– Järjes­tel­mää ei ole raken­nettu siihen, että on satoja tai tuhan­sia neuvot­te­luja ja lako­nuh­kia, Aalto muistuttaa.

KOLMIKANNASTA YKSIKANTAAN

Viime vuosien tapah­tu­mat haas­ta­vat koko työmark­ki­na­me­ka­nis­min. Perin­tei­sesti Suomessa on sovittu kolmi­kan­tai­sesti työmark­ki­naos­a­puol­ten ja maan halli­tuk­sen kesken muun muassa työt­tö­myys­tur­vaan, eläk­kei­siin, sosi­aa­li­tur­vaan ja vero­tuk­seen liit­ty­viä asioita.

Työnan­ta­ja­puoli on luopu­nut kolmi­kan­tai­sesta sopi­mi­sesta, joten nyky­ään on auki, miten työmark­ki­noi­hin liit­ty­vistä järjes­tel­mistä sovi­taan jatkossa.

– Työnan­ta­ja­puo­len eri seura­kun­tai­suus näkyy siinä mielessä, että on entistä vaikeam­paa ajatella, että syntyisi isoja yhtei­siä asioita, Aalto sanoo.

Enää työmark­ki­na­pöy­dässä ei ole suuria koko­nai­suuk­sia, joissa päätet­täi­siin kerralla sekä työeh­doista että yhteis­kun­nan rakenteista.

– Nyt sopi­muk­sen arviointi perus­tuu yksit­täi­seen työeh­to­so­pi­muk­seen. Ei ole enää sopi­musta sivua­via asioita, jotka vaikut­ta­vat arvioin­tiin, Aalto sanoo.

Työmark­ki­na­jär­jes­telmä on suojan­nut poliit­ti­sia päätök­sen­te­ki­jöitä, kun on tehty vaikeita ratkaisuja.

Valtio­val­lan ja työmark­ki­na­jär­jes­tö­jen kesken sovi­tut järjes­tel­mä­ta­son uudis­tuk­set ovat saavut­ta­neet laajem­man hyväk­syn­nän verrat­tuna siihen, että maan halli­tus päät­tää asioista yksin.

– Työmark­ki­na­jär­jes­telmä on suojan­nut poliit­ti­sia päätök­sen­te­ki­jöitä, kun on tehty vaikeita ratkai­suja, Aalto sanoo.

Jatkossa koros­tuu vaikut­ta­mi­nen poliit­ti­siin päätöksiin.

– Teol­li­suus­liit­toa kuun­nel­laan ja on kuun­neltu lain­sää­dän­töön liit­ty­vissä valmis­te­luissa riip­puen siitä, mikä on halli­tuk­sen kulloi­nen­kin koos­tu­mus, Aalto toteaa.

Myös äänes­tä­mi­sen tärkeys koros­tuu. Maan halli­tuk­sen kokoon­pa­nolla on entistä suurempi vaiku­tus työn­te­ki­jöi­den asemaan.

YHTEENOTOT VOIVAT KÄRJISTYÄ

Työmark­ki­noi­den hajaan­tu­mi­nen voi pahim­mil­laan koetella yhteiskuntarauhaa.

– Järjes­täy­ty­neen yhteis­kun­nan etu on, että voidaan yhdessä hoitaa asioita, Aalto sanoo.

UPM:n ja Pape­ri­lii­ton väli­nen työtais­telu kesti alku­vuonna 112 päivää. Yrityk­sen kylmä­kis­koi­nen suhtau­tu­mi­nen on vies­tit­tä­nyt, että sopi­mi­sen tilalle halu­taan sanelua.

– Isän­tien tavoite on direk­tio-oikeu­den kasvat­ta­mi­nen ja työeh­to­jen heiken­tä­mi­nen. Juhla­pu­heissa voidaan sanoa muuta, Aalto toteaa.

Aalto pohtii, että pape­rin kiis­tassa pysyt­tiin sivis­ty­nei­den työtais­te­lu­toi­mien piirissä, mutta tule­vai­suu­desta ei ole takeita. Jos vastaa­van­lai­set kiis­tat yleis­ty­vät, voivat yhtee­no­tot kärjis­tyä. Maail­malla on paljon rauhat­to­mia esimerk­kejä vähem­män vakiin­tu­neista sopimusyhteiskunnista.

– Täällä ei ole vielä pala­nut yhtään autoa, Aalto sanoo.

Isän­tien tavoite on direk­tio-oikeu­den kasvat­ta­mi­nen ja työeh­to­jen heikentäminen.

Esimer­kiksi Elin­kei­noe­lä­män keskus­liitto EK:n eläk­keelle jäänyt työmark­kin­ajoh­taja Lasse Laatu­nen on kommen­toi­nut julki­suu­dessa, että työeh­to­so­pi­mus­jär­jes­tel­män keskei­nen tehtävä on pitää yhteis­kunta rauhallisena.

– Isossa kuvassa yhteis­kun­ta­rau­han yllä­pi­tä­mi­nen on kaiken A ja O, Aalto sanoo.

Työmark­ki­na­kier­rok­sen suorat vaiku­tuk­set työn­te­ki­jöi­den arkeen tule­vat palkan­ko­ro­tus­ten ja työeh­to­so­pi­mus­ten muiden kirjaus­ten kautta.

– Palkka on olen­nai­nen juttu, ja ymmär­rän, että koro­tus­ten tasosta tulee kritiik­kiä. Oli kuiten­kin kyse myös muusta kuin palkan­ko­ro­tuk­sista, Aalto sanoo.

PALJON ON MYÖS ENNALLAAN

Työmark­ki­na­jär­jes­tel­mää ja sopi­musyh­teis­kun­taa on koeteltu, mutta moni asia on myös ennal­laan. Alakoh­tai­set työeh­to­so­pi­muk­set ovat edel­leen toimin­nan lähtökohta.

– Paljon puhu­taan kahden enti­sen työmark­ki­na­jär­jes­tön toimista. Sen alle jää, että on paljon niitä työnan­ta­ja­jär­jes­töjä, jotka halua­vat sopi­mista ja vuoro­vai­ku­tusta, Aalto sanoo.

Myös jouk­ko­voi­man merki­tys on ennal­laan: ammat­tiyh­dis­tys­liike on sitä vahvempi, mitä enem­män sillä on jäseniä.

– Jos jotain voi toivoa tule­valta, niin korkeaa järjes­täy­ty­mi­sas­tetta. Silloin on mahdol­lista neuvo­tella ja huoleh­tia palkoista ja muista ihmi­sille tärkeistä asioista, Aalto toteaa.

Pitkää peliä työmarkkinoilla

Suomen Ammat­ti­liit­to­jen Keskus­jär­jes­tön SAK:n puheen­joh­taja Jarkko Eloranta arvioi, että työnan­ta­ja­puo­len irtio­tot viimei­sim­mällä työmark­ki­na­kier­rok­sella ovat osa tuttua tarinaa.

– Työnan­ta­jien pitkää linjaa on pyrkiä eroon sopi­mus­ra­ken­teista, Eloranta toteaa.

Elin­kei­noe­lä­män keskus­liitto EK lopetti keski­tet­ty­jen palk­ka­rat­kai­su­jen teke­mi­sen vuonna 2016, ja sittem­min myös Metsä­teol­li­suus ry on lopet­ta­nut alakoh­tais­ten sopi­mus­ten tekemisen.

– Kun työnan­ta­ja­puoli heiken­tää itse itsensä, samalla se heiken­tää myös ay-liik­keen valtaa, Eloranta pohtii.

Eloranta arvioi, että tekno­lo­gia­teol­li­suu­dessa ajatuk­sena oli murtaa yleis­si­to­vuus korona-ajan heik­ko­jen näky­mien valli­tessa. Talous kuiten­kin toipui ja työeh­to­so­pi­muk­sia tehtiin tilaus­kir­jo­jen ollessa täynnä.

– Piti­kin saada työrauha aikai­seksi. Teol­li­suus­lii­ton määrä­tie­toi­sella tuup­pauk­sella tälle kier­rok­selle saatiin riit­tävä katta­vuus, Eloranta sanoo.

Alakoh­tais­ten työeh­to­so­pi­mus­ten murta­mis­yri­tyk­set jäävät tuskin tähän. Työnan­ta­ja­puoli tulee jatkos­sa­kin kysee­na­lais­ta­maan alakoh­tais­ten sopi­mus­ten teon.

– Kiris­tys­men­ta­li­teetti on lisään­ty­mässä, Eloranta toteaa.

POLITIIKKA KOROSTUU

Työnan­ta­ja­leiri näyt­tää yhä enem­män hoita­van edun­val­von­taa poli­tii­kan kent­tien kautta. Juha Sipi­län halli­tuk­sen aikaan elin­kei­noe­lä­mällä oli selvä halli­tuk­sen tuki, mutta työnan­ta­ja­puo­lelle ei ole tullut heiken­nyk­siä nykyi­sen­kään Sanna Mari­nin työn­te­ki­jä­myön­tei­sen halli­tuk­sen aikana.

–Ay-liik­keen kanssa sopi­mi­nen on otta­mista ja anta­mista. Halli­tuk­sen kanssa työnan­ta­jat ovat vain otta­massa. Työnan­ta­jien poliit­ti­nen selusta on turvattu, Eloranta sanoo.

Kolmi­kan­tai­sesta sopi­mi­sesta ollaan siir­ty­mässä parla­men­taa­ri­seen päätök­sen­te­koon, jossa työmark­ki­na­jär­jes­töillä on lähinnä asian­tun­ti­ja­rooli. Eloranta ottaa esimer­kiksi meneil­lään olevan sosi­aa­li­tur­va­uu­dis­tuk­sen, jota johtaa kansan­edus­ta­jista koos­tuva sosiaaliturvakomitea.

– Siellä puhu­taan muun muassa ansio­si­don­nai­sesta työt­tö­myys­tur­vasta, jonka maksa­jat on työn­netty ulos varsi­nai­sesta komi­tea­työstä, Eloranta toteaa.

Kolmi­kan­tai­sen sopi­mi­sen rapis­ta­mi­nen toden­nä­köi­sesti tarkoit­taa, että kolmi­kan­nan herät­tely yksit­täis­ten kysy­mys­ten äärelle voi olla jatkossa vaikeaa.

– Voiko yksi palmu jäädä pystyy, jos kaikki alus­kas­vil­li­suus on poissa? Eloranta kysyy.

PIDEMPÄÄ SUUNNITTELUA

Viimei­sim­mällä työmark­ki­na­kier­rok­sella on ollut selvää, että työnan­ta­ja­puoli koor­di­noi tavoit­teensa vahvasti, vaikka keski­tet­tyä sopi­mista ei enää muodol­li­sesti harrasteta.

– Työnan­taja on pelan­nut pitkää ja stra­te­gista peliä. Meidän­kin pitäisi pystyä sellai­seen ajat­te­luun. Kier­ros kier­rok­selta mene­mi­nen ei ehkä tuota pitkässä juok­sussa parasta ratkai­sua, Eloranta pohtii.

Koor­di­naa­tiota vaikeut­ta­vat muun muassa alakoh­tai­set erot ja neuvot­te­lu­kier­ros­ten pitkä kesto.

– Palkan­saa­jien pitää saada koro­tuk­set nyt, mutta yritys­ten hori­sontti on toisen­lai­nen näissä kysy­myk­sissä. Pidem­piai­kai­seen stra­te­gi­seen ajat­te­luun on kuiten­kin tarvetta, Eloranta sanoo.

Työnan­taja on pelan­nut pitkää ja stra­te­gista peliä. Meidän­kin pitäisi pystyä sellai­seen ajatteluun.

Koko ay-liikettä yhdis­tä­vissä kysy­myk­sissä on parhaat edel­ly­tyk­set yhteis­työlle. Lähes kaikilla aloilla on ongel­mia palk­ko­jen tasossa ja tasa-arvossa.

– Tällai­siin asioi­hin pitäisi palkan­saa­jien löytää yhtei­siä ratkai­suja, Eloranta toteaa.

RAUHAA JA EHEYTTÄ

Suoma­laista yhteis­kun­taa on raken­nettu ja kehi­tetty yhtei­sesti sopi­malla. Malli on yleensä hyödyt­tä­nyt kaikkia.

– Jos halu­taan vakautta, ennus­tet­ta­vuutta ja toimi­tus­var­muutta, yritys­koh­tai­sen sopi­mi­sen malli ei näytä tuovan onnea ja autuutta, Eloranta toteaa.

Alakoh­tai­silla työeh­to­so­pi­muk­silla on luotu parem­pia työeh­toja. Vaikka lain­sää­däntö suojaa työn­te­ki­jää, laissa ei säädetä esimer­kiksi mini­mi­pal­kasta, loma­ra­hoista tai vuorolisistä.

– Laki antaa vain viimei­sen perä­lau­dan. Sopi­mi­nen on tuonut voita leivän päälle, Eloranta sanoo.

Lain­sää­däntö on kuin yhden koon sukka­housut koko porukalle.

Valta­kun­nal­lis­ten työmark­ki­na­jär­jes­tö­jen teke­mät työeh­to­so­pi­muk­set myös laajen­ta­vat paikal­li­sen sopi­mi­sen mahdol­li­suuk­sia verrat­tuna lakiin.

– Lain­sää­däntö on kuin yhden koon sukka­housut koko poru­kalle, Eloranta kuvailee.

Maailma muut­tuu, mutta kollek­tii­vi­sen edun­val­von­nan tarve ei ole vähen­ty­nyt. Työnan­ta­ja­puo­len irtio­tot ovat tuoneet esiin, ettei mikään ole kiveen hakattua.

– Loma­ra­ha­kin pitää joka kerta neuvot­te­lussa varmis­taa ja vahvis­taa, Eloranta antaa esimerkin.

Hän toivoo, että suoma­lai­set pitä­vät jatkos­sa­kin kiinni luot­ta­muk­seen perus­tu­vasta sopi­musyh­teis­kun­nasta. Ilmas­ton­muu­tos, koro­na­pan­de­mia ja Ukrai­nan sota ovat näyt­tä­neet, että sopeu­tu­mis­ky­kyä tarvitaan.

– Muutok­set ovat vält­tä­mät­tö­miä, mutta niiden teko­ta­paan pitää vaikut­taa. Nyt jos koskaan pitäisi kyetä keske­nään löytä­mään ratkai­suja, jotka tuke­vat yhteis­kun­nan rauhaa ja eheyttä, Eloranta sanoo.

Tulok­sen pump­paus luo levottomuutta

Suoma­lais­ten työmark­ki­noi­den muutos on osa maail­man­laa­juista kehi­tystä, arvioi Teol­li­suus­lii­ton tutki­mus­pääl­likkö Anu-Hanna Anttila. Varsin­kin suuret yrityk­set toimi­vat kansain­vä­li­sesti, ja osak­kee­no­mis­ta­jia miel­lyt­tä­viä lukuja täytyy esitellä kvar­taa­leit­tain, eli neljä kertaa vuodessa.

– Globaa­lissa kvar­taa­li­ta­lou­dessa pumpa­taan tulosta kiivas­tah­ti­sesti, mikä tuot­taa levot­to­muutta ja painetta työmark­ki­noille, Anttila sanoo.

Metsä­teol­li­suus ry:n ja Tekno­lo­gia­teol­li­suus ry:n irtio­tot alakoh­tais­ten työeh­to­so­pi­mus­ten teosta ovat osa tätä ilmiötä.

– Selvästi näkyy, että paineet paikal­li­seen sopi­mi­seen ja monen­lais­ten erilais­ten sopi­mus­ten teke­mi­seen ovat kasva­neet. Työnan­ta­ja­puo­len lähtö­kohta on ideo­lo­gi­nen ja keinoar­se­naa­lia testa­taan, Anttila arvioi.

Viimei­sim­mällä työmark­ki­na­kier­rok­sella Teol­li­suus­liitto on tehnyt alakoh­tai­sia, yritys­koh­tai­sia ja liike­toi­min­ta­koh­tai­sia sopimuksia.

– Pohjois­maista hyvin­voin­ti­mal­lia on haas­tettu myös muissa maissa. Suomen ja Ruot­sin sopi­mi­sen mallit ovat kuiten­kin hyvin saman­lai­set. Eroja­kin on. Ruot­sissa paikal­li­nen sopi­mi­nen on yleistä julki­sella sekto­rilla, meillä tähän luodaan painetta yksi­tyi­sen sekto­rin puolelta, Anttila kertoo.

Ilmiö ei myös­kään ole uusi, sillä keski­tet­ty­jen työmark­ki­na­rat­kai­su­jen kritiik­kiä on esitetty kymme­niä vuosia.

– Keskus­te­lua on käyty enene­västi koko EU-Suomen ajan, Anttila toteaa.

Hän pohtii, että työnan­ta­ja­puoli näyt­tää tavoit­te­le­van saksa­lais­tyy­listä jous­to­työn mallia, jossa työn määrää säädel­lään mark­ki­na­ti­lan­teen mukaan. Mallista hyöty­vät lähinnä yrityk­set, jotka voivat helpom­min opti­moida tuotan­non määrää. Suomessa heik­ko­jen aiko­jen yli on perin­tei­sesti menty jous­ta­vasti lomau­tus­ten avulla.

Opti­moin­tia voitai­siin tehdä myös työn­te­ki­jöitä hyödyt­tä­vällä tavalla.

– Mitä jos tule­vissa tes-pöydissä alet­tai­siin ottaa huomioon palkan muodos­tuk­sessa myös sivu­vir­toja, Anttila kysyy ja viit­taa muun muassa tuotan­nossa synty­viin raha­nar­voi­siin jättei­siin ja tuotan­nosta kerät­tä­vään ja myyn­ti­kel­poi­seen dataan, eli tietoon.

MENNEESEEN EI OLE PALUUTA

Anttila arvioi, että työnan­ta­jien puolelle vuosina 2015–2019 aset­tu­nut Juha Sipi­län halli­tus oli vauh­dit­ta­massa työmark­ki­noi­den muutosta. Esimer­kiksi työeh­toja heiken­tä­nyt kilpai­lu­ky­ky­so­pi­mus runnot­tiin läpi niin sanot­tu­jen pakko­la­kien uhalla.

– Se henki jäi elämään vahvasti työnan­ta­ja­puo­lella. Toki monet ajetuista muutok­sista oli jo esitelty keskus­tan työre­for­missa 1990-luvun lopussa, Anttila sanoo.

Taka­vuo­sina tehtiin keski­tet­tyjä kolmi­kan­tai­sia työmark­ki­na­rat­kai­suja, mutta nyky­ään puhe on vahvasti kään­ty­nyt yritys­ten kilpailukykyyn.

– Suoma­lai­nen ay-liike on omak­su­nut, että tuot­ta­vuu­den kasvu ja kilpai­lu­kyky otetaan huomioon neuvot­te­luissa siinä missä osto­voi­man säilyt­tä­mi­nen­kin, Anttila sanoo.

Yhteis­kun­ta­rau­han edel­ly­tys on, että liian moni ei joudu marginaaliin.

Moni työnan­ta­ja­jär­jestö haluaa edel­leen tehdä valta­kun­nal­li­sia työeh­to­so­pi­muk­sia, mutta työmark­ki­nat ovat koko­nai­suu­des­saan muutok­sen tilassa.

– Veik­kaan, ettei mennee­seen ole paluuta. Työmark­ki­noilla muutos on eri aikaista ja eri tahtista eri sopi­mus­aloilla, Anttila sanoo.

Työeh­doista sopi­mi­sen hajau­tu­mi­nen voi tarkoit­taa myös työeh­to­jen hajautumista.

– Kun kenttä moni­nais­tuu, palk­kae­rot tule­vat kasva­maan ja neuvot­te­lut käyvät hanka­lam­miksi, Anttila sanoo.

Pitkällä aika­vä­lillä tällai­nen kehi­tys voi ravis­tella yhteis­kun­nan perusteita.

– Yhteis­kun­ta­rau­han edel­ly­tys on, että liian moni ei joudu margi­naa­liin, Anttila sanoo.

Irtio­toille löytyi vastavoima

Työmark­ki­noilla on tehty dramaat­ti­sia irtiot­toja, joihin nähden viimei­sin työmark­ki­na­kier­ros on suju­nut teol­li­suu­dessa yllät­tä­vän­kin rauhal­li­sesti, arvoi­vat yliopis­to­tut­kija Paul Jonker-Hoffrén Tampe­reen yliopis­tosta, sosi­aa­li­po­li­tii­kan tutkija ja opet­taja Satu Ojala Tampe­reen yliopis­tosta ja yliopis­to­leh­tori Markku Sippola Helsin­gin yliopistosta.

Jonker-Hoffrén, Ojala ja Sippola ovat tehneet yhdessä työmark­ki­na­tut­ki­musta. Esimer­kiksi vuonna 2021 Teol­li­suu­den palkan­saa­jat TP ry julkaisi kolmi­kon laati­man Irti keski­te­tystä, kohti paikal­lista? Neljä myyt­tiä paikal­li­sesta sopi­mi­sesta ‑analyy­sin, jossa pure­taan väit­teitä paikal­li­sen sopi­mi­sen parem­muu­desta suhteessa yleis­si­to­viin työehtosopimuksiin.

– Kansain­vä­li­sessä vertai­lussa tulee selkeästi esiin, että keski­tetty järjes­telmä on tuot­ta­nut pitkällä aika­vä­lillä yllät­tä­vän myön­tei­sen työl­li­syys­ke­hi­tyk­sen, Ojala kertoo.

Työnan­ta­ja­jär­jes­töt Metsä­teol­li­suus ry ja Tekno­lo­gia­teol­li­suus ry ovat irtau­tu­neet työeh­to­so­pi­mus­toi­min­nasta ja koros­ta­neet paikal­li­sesti sovit­tu­jen työeh­to­jen paran­ta­van kilpailukykyä.

– Tekno­lo­gia­teol­li­suu­della ja metsä­teol­li­suu­della on argu­ment­tina, että ne ovat erityi­siä vien­tia­loja, joilla pitää olla myös eriy­ty­neet työeh­dot, Sippola sanoo.

Julki­suu­dessa usein maala­taan kuvaa, jossa alakoh­tai­set, yleis­si­to­vat työeh­to­so­pi­muk­set ovat jäyk­kiä ja vanhan­ai­kai­sia. Paikal­li­nen sopi­mi­nen on näissä keskus­te­luissa uutta ja kilpai­lu­ky­kyä parantavaa.

– Taus­talla on ideo­lo­gia, että hajaut­ta­malla saadaan parem­paa tuot­ta­vuutta ja työl­li­syyttä. Se on uskoa, jolle ei vält­tä­mättä ole käytän­nön todis­tusai­neis­toa, Sippola toteaa.

Tekno­lo­gia­teol­li­suu­teen syntyi lopulta uusi yleis­si­tova työeh­to­so­pi­mus, vaikka vielä loka­kuussa 2021 neuvot­te­lu­jen alus­ta­kaan ei ollut vielä tietoa.

– Dramaat­tis­ten kään­tei­den jälkeen meni yllät­tä­vän rauhal­li­sesti, ja tekno­lo­gia­teol­li­suu­den isoista työnan­ta­jista riit­tä­vän suuri osa ilmoit­tau­tui uuteen yhdis­tyk­seen, Ojala sanoo.

NEUVOTTELUVOIMA ON RIITTÄNYT

Mekaa­ni­sessa metsä­teol­li­suu­dessa Teol­li­suus­liitto neuvot­te­lee yritys­koh­tai­set sopi­muk­set lähes 200 yritykseen.

– Työn­te­ki­jä­puo­lella on yllät­tä­väs­ti­kin neuvot­te­lu­voi­maa, Sippola sanoo.

Työnan­ta­ja­puo­len irtio­tot eivät ole heiken­tä­neet ay-liikettä, vaan vaiku­tuk­set näyt­tä­vät päin­vas­tai­silta. Teol­li­suus­lii­ton jäsen­määrä on kasva­nut, ja jouk­ko­voi­malla neuvo­tel­tu­jen työeh­to­so­pi­mus­ten merki­tys on tullut aiem­paa selkeämmäksi.

– Suomen ammat­ti­liit­to­jär­jes­tel­mää ei ole kuopattu, vaan se on pysty­nyt nosta­maan profii­li­aan, Sippola toteaa.

Kentän muutos on ehkä hyödyl­li­nen potku persuuksiin.

Vakaina aikoina ammat­ti­lii­tot ovat voineet keskit­tyä alakoh­tai­seen työeh­to­so­pi­mus­toi­min­taan, joka on voinut jäädä kaukai­seksi työpaik­ko­jen näkö­kul­masta katsot­tuna. Muut­tu­neessa tilan­teessa ay-liike näyt­tää tulleen lähem­mäs jäseniä.

– Kentän muutos on ehkä hyödyl­li­nen potku persuuk­siin, Jonker-Hoffrén toteaa.

OSALLISUUS LUO HYVÄKSYNTÄÄ

Työnan­ta­ja­puoli on irti­sa­nou­tu­nut keski­te­tyistä työmark­ki­na­rat­kai­suista, mutta esimer­kiksi korona-ajan alussa maan halli­tuk­sen ja työmark­ki­na­kes­kus­jär­jes­tö­jen kesken löytyi nopeasti yksi­mie­li­syys poik­keus­ai­kana tarvit­ta­vista työmark­ki­noi­den väliai­kai­sista muutoksista.

Kolmi­kan­nan kaiva­mi­nen esiin on siis näyt­tä­nyt mahdol­li­selta, mutta ajan kuluessa se muut­tuu entistä vaikeammaksi.

– Ymmär­rys ja osaa­mi­nen kolmi­kan­nasta heik­ke­nee, Sippola pohtii.

Nyt näyt­tää, että ollaan siir­ty­mässä halli­tuk­sen ja työmark­ki­naos­a­puo­lien vapaa­muo­toi­sista neuvot­te­luista kohti parla­men­taa­rista prosessia.

Ymmär­rys ja osaa­mi­nen kolmi­kan­nasta heikkenee.

– Näki­sin, että pain­opiste muut­tuu poli­tii­kan suun­taan. Ehkä päätök­sen­teko on jatkossa vaikeam­paa kuin vapaasti sopien, Jonker-Hoffrén pohtii.

Aiem­min kolmi­kan­tai­sesti on pystytty katso­maan suuria koko­nai­suuk­sia, mikä voi jatkossa hanka­loi­tua, jos sopi­mi­nen etenee yksi asia kerrallaan.

– On helpom­paa sopia, kun on iso läjä asioita pöydällä, Sippola toteaa.

Ay-liike on tuonut vaikeil­le­kin päätök­sille yleistä hyväk­syn­tää suuren jäsen­mää­ränsä kautta. Jos kolmi­kan­nasta luovu­taan, voi olla tarve löytää uusia oikeu­tuk­sen keinoja.

– Toivot­ta­vasti valmis­telu olisi jatkossa osal­lis­ta­vaa ja laajaa, eikä tehtäisi nopeita vetoja sinne tänne, Ojala toivoo.