”Kun tulee Murik­kaan, pääsee oman tehtä­vänsä tasalle”, sanoo rehtori Juha Vasara Teol­li­suus­lii­ton Murikka-opis­ton työsuo­je­lu­kurs­seista. Ja ruoka­kin on loistavaa.

15.9.2021

– Mihin rooliin onkaan nyt valittu, työsuo­je­lu­val­tuu­te­tuksi, varaksi tai asia­mie­heksi, Muri­kassa pääsee oman tehtä­vänsä tasalle. Oppii, mitkä ovat omat vastuut, velvoit­teet ja oikeu­det, Juha Vasara kuvailee.

– Kurs­sien iso osa-alue on lain­sää­dän­nön tunte­mi­nen. Käsi­tyk­sen saami­nen siitä yksin olisi hanka­laa, Vasara toteaa oppi­mää­rien ydinsisällöistä.

Äärim­mäi­sen tärkeänä Vasara pitää Muri­kan kurs­seilla synty­viä vertais­tuen verkostoja.

– Kurs­silta löytää samassa asemassa olevia. Yleensä jo kurs­sin aikana perus­te­taan What­sApp-ryhmä ja vaih­de­taan yhteys­tie­dot. Jälkeen­päin verkos­ton kautta saa sitten muilta apua, neuvoa ja tukea. Kuulee, mitä muualla on saatu aikaan.

Verkosto on erityi­sen merkit­sevä heille, jotka joutu­vat hoita­maan työsuo­je­lu­teh­tä­väänsä ”aika yksin ja tyhjästä lähtien”. Jois­sain yrityk­sissä tehdään työsuo­je­lun eteen järjes­tel­mäl­listä työtä ja asiat ovat ”hyvin­kin hoidossa”. Jois­sain on toisin.

– Tämä asia tois­tuu kurs­si­lais­ten kerto­muk­sissa. Työn­te­ki­jät koke­vat, ettei heitä kuun­nella. He tunte­vat työnsä kaik­kein parhai­ten, mutta heidän koke­muk­sil­leen ja ehdo­tuk­sil­laan ei aina anneta arvoa, Vasara toteaa.

LÄHIOPETUS PYSYY

– Liitto on lähte­nyt siitä, että lähio­pe­tuk­sesta pide­tään kiinni. Monien jäsen­ten­kin toiveena on päästä koulu­tuk­seen paikan päälle.

Vasara arvioi, että ehkä muuta­man tunnin osuuk­sia voidaan jatkos­sa­kin vetää netin kautta verkko-opetuk­sena, mutta päivä­kausien nettio­pe­tus uuvut­taa nokke­lim­man­kin. Ja sekin on jo nähty, että nettiyh­tey­det eivät todel­la­kaan aina toimi ryhmä­töi­den teon vaikeu­tu­mi­sesta puhu­mat­ta­kaan. Eikä vertai­sop­pi­mista Vasa­ran mielestä synny verkossa samalla tavalla.

Koulu­tus koukut­taa, sen Teol­li­suus­lii­ton isku­lauseen opis­ton rehtori alle­kir­joit­taa. Murikka miljöönä koukut­taa vielä vahvem­min. Suur­re­mon­tin jälkeen Murikka on kylpy­lä­osas­toi­neen lois­ta­vassa kunnossa ja viime kesänä lisät­tiin luke­mat­to­mien liikun­ta­mah­dol­li­suuk­sien listaan myös esimer­kiksi kajak­kien lainaus Näsi­jär­ven laineita halko­maan, samoin beachvolley-kentät.

– Muri­kan paikat ovat nyt viimei­sen päälle. Kerran täällä käyty­ään moni jäsen tulee tänne uudes­taan ja uudes­taan. Ja kurs­si­pa­laut­teessa tuodaan aina esiin Muri­kan erin­omai­nen ruoka!

KUVA JYRKI LUUKKONEN

Työpaik­kaoh­jaaja hakusessa

”Työpaik­kaoh­jaaja? Mikä se on? Jos työs­sä­op­pija vastaa näin, silloin on ammat­ti­kou­lu­lai­sia vastaa­not­ta­van firman proses­seissa jokin isompi vika.” Teol­li­suus­lii­ton amma­til­li­sen koulu­tuk­sen asian­tun­tija Kari Hyytiä toivoo teol­li­suus­yri­tys­ten kanta­van parem­min vastuunsa uusien ammat­ti­lais­ten ja myös heidän työsuo­je­lu­kou­lu­tuk­sensa hoidosta.

Kari Hyytiä ehät­tää painot­ta­maan, että hän haluaa katsella asioita kyllä myön­tei­syy­den kautta. Hyvin hoidet­tuna amma­til­lis­ten oppi­lai­tos­ten ja yritys­ten yhteis­työ tuo nopeasti työelä­mään sellaista työvoi­maa, jota yrityk­set kulloin­kin tarvitsevat.

Hyytiä pitää­kin järke­vänä sitä, että tutkin­toja pysty­tään suorit­ta­maan pala­sina. Näin tie työuran alkuun tai jatkoon voi avau­tua nopeas­ti­kin. Mutta asian­tun­ti­jan mielestä yrityk­set eivät ole lunas­ta­neet lupauk­si­aan siitä, että työs­sä­op­pi­mi­nen tulee suju­maan amma­til­li­sen koulu­tuk­sen myller­rys­ten jälkeen.

– Suomen Yrit­tä­jät huusi kurkku suorana, että kyllä me hoidamme. Mutta jos yrityk­sessä ei kenel­lä­kään ei ole aikaa pereh­dyt­tää työs­sä­op­pi­jaa, ja jos ei ole nimet­tyä työpaik­kaoh­jaa­jaa, niin silloin eivät vers­taan asiat ole kunnossa.

Hyytiä puhuu tässä myös niiden omien koke­mus­tensa pohjalta, jotka kertyi­vät yhdessä työnan­ta­jien kanssa toteu­te­tussa  Tuot­ta­vuutta yhdessä ‑hank­keessa. Jos proses­seja ei ole yrityk­sessä orga­ni­soitu kunnolla, syntyy ylimää­räistä, turhaa työtä, sattuu virheitä ja töitä kasaan­tuu yksille ja samoille harteille, eikä kenel­le­kään jää aikaa pereh­dyt­tä­mi­seen ja ohjaamiseen.

Asian­tun­ti­jaa harmit­taa se, että yrityk­set ovat vuosi­kausia puhu­neet työvoi­ma­pu­lasta. Tekoja asian korjaa­mi­seksi ei ole näkynyt.

– Mones­sako firmassa osaa­van henki­lös­tön saami­sen on nostettu stra­te­gi­seksi tavoit­teeksi? Sitä minä jään kaipaa­maan, Hyytiä toteaa.

PERUSTA KUNNOSSA, HAASTEITA ON

– Jo tutkin­non perus­teissa pitää riit­tävä työtur­val­li­suu­den taso ottaa huomioon, Hyytiä toteaa.

Toisen asteen koulu­tus on muut­tu­nut ilmai­seksi. Liiton asian­tun­tija luot­taa varsin­kin nyt siihen, että amma­til­li­sissa oppi­lai­tok­sissa huoleh­di­taan perus­tai­doista ja riit­tä­vistä suojavarusteista.

Haas­teita kuiten­kin riit­tää. Opet­ta­jan pitäisi huoleh­tia samaan aikaan niin kympin oppi­laista, ehkä vaja­vai­sen suomen kielen taidon  omaa­vista ulko­maa­lais­taus­tai­sista oppi­laista kuin heis­tä­kin, joita ammat­tiala ei oikein kunnolla kiinnostakaan.

– Amma­til­li­set oppi­lai­tok­set eivät ole vielä­kään toipu­neet aiem­mista resurs­si­leik­kauk­sista. Olen huolis­sani siitä, saako jokai­nen riit­tä­vän laadu­kasta opetusta. Ketään ei saa myös­kään jättää yksin. Nykyi­sin ei ole enää luok­kaa, mutta niin oppi­lai­tok­sessa kuin työpai­kalla oppi­laat on otet­tava mukaan ja osaksi työyh­tei­söä. Kuten eräs eläk­keellä oleva mutta edel­leen aktii­vi­nen ammat­ti­kou­lun opet­taja sanoi: Ei ammat­ti­kou­lu­jen pidä syyt­tää, että ne saavat huonoa ainesta opis­ke­le­maan. Meidän tehtä­vämme on tehdä kaikista yhteis­kun­ta­kel­poi­sia, Hyytiä kuvaa koulu­lai­tok­sen kasva­tus­teh­tä­vää nuor­ten ammat­ti­kou­lu­lais­ten parissa.

Kyllä teoriaa pystyy opet­ta­maan, mutta miten opet­taa käytän­nön työteh­tä­viä, jos opet­taja ei ole läsnä?

Koro­na­pan­de­mian tuoma etäope­tus on sitten vielä ongelma erikseen.

– Olen kuul­lut opet­ta­jien­kin tuskai­le­van asiaa. Kyllä teoriaa pystyy opet­ta­maan, mutta miten opet­taa käytän­nön työteh­tä­viä, jos opet­taja ei ole läsnä? Hyytiä kysyy.

Hyvä yhteis­työ oppi­lai­tos­ten ja yritys­ten välillä on tae myös turval­li­selle työnteolle.

– Jos oppi­lai­tos on saanut annet­tua oppi­laalle tietyt perus­val­miu­det, ja jos yrityk­sessä on pereh­dy­tys ja ohjaus järjes­tetty kunnolla, työtur­val­li­suus­ris­kit ovat pienemmät.

– Yrityk­set otta­vat mielel­lään töihin 35-vuotiaita ammat­ti­lai­sia, joilla on 50 vuoden työko­ke­mus. Mutta yritys­ten on itse­kin huoleh­dit­tava alansa veto­voi­masta ja uusien työn­te­ki­jöi­den koulut­ta­mi­sesta, Hyytiä vielä painottaa.

Miten oppi­las voi olla ulko­puo­li­nen ”asia­kas”?

Työtur­val­li­suus­kes­kuk­sen Petri Pakka­nen hämmäs­tyi kuul­les­saan erään oppi­lai­tok­sen rehto­rin kutsu­van oppi­lai­taan ”asiak­kaiksi”. Turval­li­suus­kump­pani-hank­keessa ammat­tiin opis­ke­le­vat värvä­tään täysillä mukaan löytä­mään myön­tei­set asen­teet turvallisuuteen.

– Työpai­koilta tuli vies­tiä, että ammat­tiin valmis­tu­villa nuorilla ei ole riit­tä­vää turval­li­suus­osaa­mista eivätkä asen­teet kohdil­laan, kertoo Työtur­val­li­suus­kes­kuk­sen asian­tun­tija Petri Pakka­nen Turval­li­suus­kump­pani-yhteis­työstä.

Hanke pyörähti käyn­tiin vuonna 2014 yhteis­työssä Kemian­teol­li­suus ry:n kanssa alan ammat­ti­kou­luissa ja ammat­ti­kor­kea­kou­luissa. Pakka­nen kertoo, että tarvetta turval­li­suus­kult­tuu­rin kehit­tä­mi­seen oppi­lai­tok­sessa kuvasi myös taan­noi­nen proses­si­teol­li­suu­den opet­ta­jien tilai­suus. Vain alle kymme­nelle 80 opet­ta­jasta oli tuttua läheltä piti ‑tilan­tei­den tai turval­li­suus­ha­vain­to­jen kirjaa­mi­nen, Pakka­nen toteaa.

– Kaikki toimia­lat ovat nyt mukana yhteis­työssä, eikä meidän tarvitse itse juuri­kaan ottaa yhteyttä oppilaitoksiin.

Hank­keessa on mukana eri työnan­taja- ja ammat­ti­liit­to­jen edus­ta­jia, ja johto­ryh­mässä istuu myös kaksi Teol­li­suus­lii­ton toimit­si­jaa. Oppi­lai­tok­sille hanke ei maksa mitään.

TYÖKALUPAKISSA MONTA VÄLINETTÄ

– Ennak­ko­ky­sely oppi­laille suhtau­tu­mi­sesta turval­li­suu­teen, turval­li­suu­den aamu­päi­vä­ti­lai­suus oppi­lai­tok­sessa, itsear­vioin­ti­malli, seuranta ja jatkuva parantaminen…

Oppi­lai­tok­sissa järjes­te­tyissä tilai­suuk­sissa on selvin­nyt, että oppi­laat eivät aina tiedä, että turval­li­suu­teen kuulu­vat myös hyvä ergo­no­mia ja liial­li­sen kuor­mi­tuk­sen estä­mi­nen työhy­vin­voin­tiin panos­ta­malla ja esimer­kiksi oikeat työasen­not heti alusta alkaen. Pakka­nen toteaa, että jopa työta­pa­tur­mista on voitu ajatella, ettei niitä voi torjua ja että ne ikään kuin vääjää­mättä ”kuulu­vat” työhön.

Turval­li­suus­työn ytimessä on aina opis­ke­li­joi­den, opet­ta­jien ja paikal­lis­ten työnan­ta­jien yhteis­työ. Oma tuttu opet­taja tai muu asian­tun­tija jää Pakka­sen mukaan tilai­suuk­sissa yleensä aina hopea­ti­lalle. Nuoret kuun­te­le­vat hyvin hereillä ollen mahdol­li­sen tule­van työnan­ta­jansa kerto­muk­sia siitä, miten turval­li­suu­desta työpai­kalla huoleh­di­taan. Tilai­suu­teen yrite­tään aina saada niitä työnan­ta­jia, jotka näyt­tä­vät omilla hyvillä käytän­nöil­lään, miten turval­li­suu­desta huoleh­di­taan viimei­sen päälle eikä sinne päin.

Nuoret tarvit­se­vat myös heidät yksi­löinä huomioi­vaa, läsnä­ole­vaa opetusta ja ohjausta ja oppi­mista tuke­via sosi­aa­li­sia tilanteita.

Nuor­ten esit­tä­mistä kehit­tä­mi­si­deoista parhaim­piin kuuluu Pakka­sen mielestä se, että myös opis­ke­li­joi­den edus­taja pitää ottaa oppi­lai­tok­sen työsuo­je­lu­toi­mi­kun­nan jäse­neksi. Ovat­han opis­ke­li­jat Pakka­sen mielestä oppi­lai­tok­sen työyh­tei­sön tasa­ver­tai­sia jäse­niä. Eihän oppi­las voi olla ulko­puo­li­nen ”asia­kas”.

Asian­tun­tija kertoo, että lähes poik­keuk­setta ensim­mäi­sen hanke­ti­lai­suu­den jälkeen oppi­lai­tok­seen halu­taan lisää tapah­tu­mia. Tänä syksynä myös opet­ta­jille järjes­te­tään omia tilaisuuksia.

– Opet­ta­jien turval­li­suus­osaa­mi­nen, heidän ammat­ti­tai­tonsa ja osaa­mi­sen tasonsa ovat ratkai­se­van tärkeitä.

MITEN TIETOA KAIKILLE?

Turval­li­suus­kult­tuu­rin juur­rut­ta­mi­nen nuoriin vaih­te­lee Pakka­sen mukaan oppi­lai­tos­ten välillä todella paljon, suoja­va­rus­teista alkaen. Jois­sain opis­ke­li­jat itse haali­vat itsel­leen jota­kin, toisissa opis­ke­li­joille tarjo­taan kaikki kaasu­mit­ta­reita myöten.

Asian­tun­ti­jaa huolet­taa turval­li­suus­osaa­mi­sen tule­vai­suus ammat­tiop­pi­lai­tok­sissa. Rahoi­tus­mal­lia on muutettu. Oppi­lai­tos saa rahaa silloin, kun se on onnis­tu­nut työn­tä­mään valmis­tu­van oppi­laan nopeasti putkesta ulos huonom­mal­la­kin taitotasolla.

– Olen myös hirveän huolis­sani siitä, että Suomi mars­sii liian­kin sokeasti kohti digio­pe­tusta. Tämä ei tiedä hyvää. Nuoret tarvit­se­vat myös heidät yksi­löinä huomioi­vaa, läsnä­ole­vaa opetusta ja ohjausta ja oppi­mista tuke­via sosi­aa­li­sia tilan­teita, Pakka­nen painottaa.

Pakka­sen mielestä nuori ammat­ti­kou­lun ekaluok­ka­lai­nen ei todel­la­kaan ole aina kypsä vastaa­maan kaikesta opis­ke­lus­taan itse. Pakka­nen muis­tut­taa, että oppi­mista tuke­vat parhai­ten esimer­kit, koke­muk­set ja tunteet, joita luovat juuri sosi­aa­li­set tilan­teet muiden nuor­ten kanssa ja läsnä­oleva opetus.

– Toinen iso kysy­mys on se, kuka työpai­kalla oppiessa ja työuran alussa huoleh­tii nuoren pereh­dy­tyk­sestä, kun resurs­sit on viety niin pieniksi. Kuka opas­taa, opet­taa, tukee ja perehdyttää?

TEKSTIT SUVI SAJANIEMI