”Kun tulee Murik­kaan, pääsee oman tehtä­vänsä tasalle”, sanoo rehtori Juha Vasara Teolli­suus­liiton Murikka-opiston työsuo­je­lu­kurs­seista. Ja ruokakin on loistavaa.

15.9.2021

– Mihin rooliin onkaan nyt valittu, työsuo­je­lu­val­tuu­te­tuksi, varaksi tai asiamie­heksi, Murikassa pääsee oman tehtä­vänsä tasalle. Oppii, mitkä ovat omat vastuut, velvoit­teet ja oikeudet, Juha Vasara kuvailee.

– Kurssien iso osa-alue on lainsää­dännön tunte­minen. Käsityksen saaminen siitä yksin olisi hankalaa, Vasara toteaa oppimää­rien ydinsisällöistä.

Äärim­mäisen tärkeänä Vasara pitää Murikan kursseilla syntyviä vertais­tuen verkostoja.

– Kurssilta löytää samassa asemassa olevia. Yleensä jo kurssin aikana perus­te­taan WhatsApp-ryhmä ja vaihde­taan yhteys­tiedot. Jälkeen­päin verkoston kautta saa sitten muilta apua, neuvoa ja tukea. Kuulee, mitä muualla on saatu aikaan.

Verkosto on erityisen merkit­sevä heille, jotka joutuvat hoita­maan työsuo­je­lu­teh­tä­väänsä ”aika yksin ja tyhjästä lähtien”. Joissain yrityk­sissä tehdään työsuo­jelun eteen järjes­tel­mäl­listä työtä ja asiat ovat ”hyvinkin hoidossa”. Joissain on toisin.

– Tämä asia toistuu kurssi­laisten kerto­muk­sissa. Työnte­kijät kokevat, ettei heitä kuunnella. He tuntevat työnsä kaikkein parhaiten, mutta heidän kokemuk­sil­leen ja ehdotuk­sil­laan ei aina anneta arvoa, Vasara toteaa.

LÄHIOPETUS PYSYY

– Liitto on lähtenyt siitä, että lähio­pe­tuk­sesta pidetään kiinni. Monien jäsen­tenkin toiveena on päästä koulu­tuk­seen paikan päälle.

Vasara arvioi, että ehkä muutaman tunnin osuuksia voidaan jatkos­sakin vetää netin kautta verkko-opetuk­sena, mutta päivä­kausien nettio­petus uuvuttaa nokke­lim­mankin. Ja sekin on jo nähty, että nettiyh­teydet eivät todel­la­kaan aina toimi ryhmä­töiden teon vaikeu­tu­mi­sesta puhumat­ta­kaan. Eikä vertai­sop­pi­mista Vasaran mielestä synny verkossa samalla tavalla.

Koulutus koukuttaa, sen Teolli­suus­liiton iskulauseen opiston rehtori allekir­joittaa. Murikka miljöönä koukuttaa vielä vahvemmin. Suurre­montin jälkeen Murikka on kylpy­lä­osas­toi­neen loista­vassa kunnossa ja viime kesänä lisät­tiin lukemat­to­mien liikun­ta­mah­dol­li­suuk­sien listaan myös esimer­kiksi kajak­kien lainaus Näsijärven laineita halko­maan, samoin beachvolley-kentät.

– Murikan paikat ovat nyt viimeisen päälle. Kerran täällä käytyään moni jäsen tulee tänne uudes­taan ja uudes­taan. Ja kurssi­pa­laut­teessa tuodaan aina esiin Murikan erinomainen ruoka!

KUVA JYRKI LUUKKONEN

Työpaik­kaoh­jaaja hakusessa

”Työpaik­kaoh­jaaja? Mikä se on? Jos työssä­op­pija vastaa näin, silloin on ammat­ti­kou­lu­laisia vastaa­not­tavan firman proses­seissa jokin isompi vika.” Teolli­suus­liiton ammatil­lisen koulu­tuksen asian­tun­tija Kari Hyytiä toivoo teolli­suus­yri­tysten kantavan paremmin vastuunsa uusien ammat­ti­laisten ja myös heidän työsuo­je­lu­kou­lu­tuk­sensa hoidosta.

Kari Hyytiä ehättää painot­ta­maan, että hän haluaa katsella asioita kyllä myöntei­syyden kautta. Hyvin hoidet­tuna ammatil­listen oppilai­tosten ja yritysten yhteistyö tuo nopeasti työelä­mään sellaista työvoimaa, jota yritykset kulloinkin tarvitsevat.

Hyytiä pitääkin järke­vänä sitä, että tutkin­toja pysty­tään suorit­ta­maan palasina. Näin tie työuran alkuun tai jatkoon voi avautua nopeas­tikin. Mutta asian­tun­tijan mielestä yritykset eivät ole lunas­ta­neet lupauk­siaan siitä, että työssä­op­pi­minen tulee sujumaan ammatil­lisen koulu­tuksen myller­rysten jälkeen.

– Suomen Yrittäjät huusi kurkku suorana, että kyllä me hoidamme. Mutta jos yrityk­sessä ei kenel­lä­kään ei ole aikaa pereh­dyttää työssä­op­pijaa, ja jos ei ole nimettyä työpaik­kaoh­jaajaa, niin silloin eivät verstaan asiat ole kunnossa.

Hyytiä puhuu tässä myös niiden omien kokemus­tensa pohjalta, jotka kertyivät yhdessä työnan­ta­jien kanssa toteu­te­tussa  Tuotta­vuutta yhdessä ‑hankkeessa. Jos proses­seja ei ole yrityk­sessä organi­soitu kunnolla, syntyy ylimää­räistä, turhaa työtä, sattuu virheitä ja töitä kasaantuu yksille ja samoille harteille, eikä kenel­le­kään jää aikaa pereh­dyt­tä­mi­seen ja ohjaamiseen.

Asian­tun­tijaa harmittaa se, että yritykset ovat vuosi­kausia puhuneet työvoi­ma­pu­lasta. Tekoja asian korjaa­mi­seksi ei ole näkynyt.

– Mones­sako firmassa osaavan henki­löstön saamisen on nostettu strate­gi­seksi tavoit­teeksi? Sitä minä jään kaipaa­maan, Hyytiä toteaa.

PERUSTA KUNNOSSA, HAASTEITA ON

– Jo tutkinnon perus­teissa pitää riittävä työtur­val­li­suuden taso ottaa huomioon, Hyytiä toteaa.

Toisen asteen koulutus on muuttunut ilmai­seksi. Liiton asian­tun­tija luottaa varsinkin nyt siihen, että ammatil­li­sissa oppilai­tok­sissa huoleh­di­taan perus­tai­doista ja riittä­vistä suojavarusteista.

Haasteita kuitenkin riittää. Opettajan pitäisi huolehtia samaan aikaan niin kympin oppilaista, ehkä vajavaisen suomen kielen taidon  omaavista ulkomaa­lais­taus­tai­sista oppilaista kuin heistäkin, joita ammat­tiala ei oikein kunnolla kiinnostakaan.

– Ammatil­liset oppilai­tokset eivät ole vielä­kään toipu­neet aiemmista resurs­si­leik­kauk­sista. Olen huolis­sani siitä, saako jokainen riittävän laadu­kasta opetusta. Ketään ei saa myöskään jättää yksin. Nykyisin ei ole enää luokkaa, mutta niin oppilai­tok­sessa kuin työpai­kalla oppilaat on otettava mukaan ja osaksi työyh­teisöä. Kuten eräs eläkkeellä oleva mutta edelleen aktii­vinen ammat­ti­koulun opettaja sanoi: Ei ammat­ti­kou­lujen pidä syyttää, että ne saavat huonoa ainesta opiske­le­maan. Meidän tehtä­vämme on tehdä kaikista yhteis­kun­ta­kel­poisia, Hyytiä kuvaa koulu­lai­toksen kasva­tus­teh­tävää nuorten ammat­ti­kou­lu­laisten parissa.

Kyllä teoriaa pystyy opetta­maan, mutta miten opettaa käytännön työteh­täviä, jos opettaja ei ole läsnä?

Korona­pan­de­mian tuoma etäopetus on sitten vielä ongelma erikseen.

– Olen kuullut opetta­jienkin tuskai­levan asiaa. Kyllä teoriaa pystyy opetta­maan, mutta miten opettaa käytännön työteh­täviä, jos opettaja ei ole läsnä? Hyytiä kysyy.

Hyvä yhteistyö oppilai­tosten ja yritysten välillä on tae myös turval­li­selle työnteolle.

– Jos oppilaitos on saanut annettua oppilaalle tietyt perus­val­miudet, ja jos yrityk­sessä on pereh­dytys ja ohjaus järjes­tetty kunnolla, työtur­val­li­suus­riskit ovat pienemmät.

– Yritykset ottavat mielel­lään töihin 35-vuotiaita ammat­ti­laisia, joilla on 50 vuoden työko­kemus. Mutta yritysten on itsekin huoleh­dit­tava alansa vetovoi­masta ja uusien työnte­ki­jöiden koulut­ta­mi­sesta, Hyytiä vielä painottaa.

Miten oppilas voi olla ulkopuo­linen ”asiakas”?

Työtur­val­li­suus­kes­kuksen Petri Pakkanen hämmästyi kuulles­saan erään oppilai­toksen rehtorin kutsuvan oppilai­taan ”asiak­kaiksi”. Turval­li­suus­kump­pani-hankkeessa ammat­tiin opiske­levat värvä­tään täysillä mukaan löytä­mään myönteiset asenteet turvallisuuteen.

– Työpai­koilta tuli viestiä, että ammat­tiin valmis­tu­villa nuorilla ei ole riittävää turval­li­suus­osaa­mista eivätkä asenteet kohdil­laan, kertoo Työtur­val­li­suus­kes­kuksen asian­tun­tija Petri Pakkanen Turval­li­suus­kump­pani-yhteis­työstä.

Hanke pyörähti käyntiin vuonna 2014 yhteis­työssä Kemian­teol­li­suus ry:n kanssa alan ammat­ti­kou­luissa ja ammat­ti­kor­kea­kou­luissa. Pakkanen kertoo, että tarvetta turval­li­suus­kult­tuurin kehit­tä­mi­seen oppilai­tok­sessa kuvasi myös taannoinen proses­si­teol­li­suuden opetta­jien tilai­suus. Vain alle kymme­nelle 80 opetta­jasta oli tuttua läheltä piti ‑tilan­teiden tai turval­li­suus­ha­vain­tojen kirjaa­minen, Pakkanen toteaa.

– Kaikki toimialat ovat nyt mukana yhteis­työssä, eikä meidän tarvitse itse juuri­kaan ottaa yhteyttä oppilaitoksiin.

Hankkeessa on mukana eri työnan­taja- ja ammat­ti­liit­tojen edustajia, ja johto­ryh­mässä istuu myös kaksi Teolli­suus­liiton toimit­sijaa. Oppilai­tok­sille hanke ei maksa mitään.

TYÖKALUPAKISSA MONTA VÄLINETTÄ

– Ennak­ko­ky­sely oppilaille suhtau­tu­mi­sesta turval­li­suu­teen, turval­li­suuden aamupäi­vä­ti­lai­suus oppilai­tok­sessa, itsear­vioin­ti­malli, seuranta ja jatkuva parantaminen…

Oppilai­tok­sissa järjes­te­tyissä tilai­suuk­sissa on selvinnyt, että oppilaat eivät aina tiedä, että turval­li­suu­teen kuuluvat myös hyvä ergonomia ja liial­lisen kuormi­tuksen estäminen työhy­vin­voin­tiin panos­ta­malla ja esimer­kiksi oikeat työasennot heti alusta alkaen. Pakkanen toteaa, että jopa työta­pa­tur­mista on voitu ajatella, ettei niitä voi torjua ja että ne ikään kuin vääjää­mättä ”kuuluvat” työhön.

Turval­li­suus­työn ytimessä on aina opiske­li­joiden, opetta­jien ja paikal­listen työnan­ta­jien yhteistyö. Oma tuttu opettaja tai muu asian­tun­tija jää Pakkasen mukaan tilai­suuk­sissa yleensä aina hopea­ti­lalle. Nuoret kuunte­levat hyvin hereillä ollen mahdol­lisen tulevan työnan­ta­jansa kerto­muksia siitä, miten turval­li­suu­desta työpai­kalla huoleh­di­taan. Tilai­suu­teen yrite­tään aina saada niitä työnan­tajia, jotka näyttävät omilla hyvillä käytän­nöil­lään, miten turval­li­suu­desta huoleh­di­taan viimeisen päälle eikä sinne päin.

Nuoret tarvit­sevat myös heidät yksilöinä huomioivaa, läsnä­olevaa opetusta ja ohjausta ja oppimista tukevia sosiaa­lisia tilanteita.

Nuorten esittä­mistä kehit­tä­mi­si­deoista parhaim­piin kuuluu Pakkasen mielestä se, että myös opiske­li­joiden edustaja pitää ottaa oppilai­toksen työsuo­je­lu­toi­mi­kunnan jäseneksi. Ovathan opiske­lijat Pakkasen mielestä oppilai­toksen työyh­teisön tasaver­taisia jäseniä. Eihän oppilas voi olla ulkopuo­linen ”asiakas”.

Asian­tun­tija kertoo, että lähes poikkeuk­setta ensim­mäisen hanke­ti­lai­suuden jälkeen oppilai­tok­seen halutaan lisää tapah­tumia. Tänä syksynä myös opetta­jille järjes­te­tään omia tilaisuuksia.

– Opetta­jien turval­li­suus­osaa­minen, heidän ammat­ti­tai­tonsa ja osaamisen tasonsa ovat ratkai­sevan tärkeitä.

MITEN TIETOA KAIKILLE?

Turval­li­suus­kult­tuurin juurrut­ta­minen nuoriin vaihtelee Pakkasen mukaan oppilai­tosten välillä todella paljon, suoja­va­rus­teista alkaen. Joissain opiske­lijat itse haalivat itsel­leen jotakin, toisissa opiske­li­joille tarjo­taan kaikki kaasu­mit­ta­reita myöten.

Asian­tun­tijaa huolettaa turval­li­suus­osaa­misen tulevai­suus ammat­tiop­pi­lai­tok­sissa. Rahoi­tus­mallia on muutettu. Oppilaitos saa rahaa silloin, kun se on onnis­tunut työntä­mään valmis­tuvan oppilaan nopeasti putkesta ulos huonom­mal­lakin taitotasolla.

– Olen myös hirveän huolis­sani siitä, että Suomi marssii liiankin sokeasti kohti digio­pe­tusta. Tämä ei tiedä hyvää. Nuoret tarvit­sevat myös heidät yksilöinä huomioivaa, läsnä­olevaa opetusta ja ohjausta ja oppimista tukevia sosiaa­lisia tilan­teita, Pakkanen painottaa.

Pakkasen mielestä nuori ammat­ti­koulun ekaluok­ka­lainen ei todel­la­kaan ole aina kypsä vastaa­maan kaikesta opiske­lus­taan itse. Pakkanen muistuttaa, että oppimista tukevat parhaiten esimerkit, kokemukset ja tunteet, joita luovat juuri sosiaa­liset tilan­teet muiden nuorten kanssa ja läsnä­oleva opetus.

– Toinen iso kysymys on se, kuka työpai­kalla oppiessa ja työuran alussa huolehtii nuoren pereh­dy­tyk­sestä, kun resurssit on viety niin pieniksi. Kuka opastaa, opettaa, tukee ja perehdyttää?

TEKSTIT SUVI SAJANIEMI