”Kun tulee Murikkaan, pääsee oman tehtävänsä tasalle”, sanoo rehtori Juha Vasara Teollisuusliiton Murikka-opiston työsuojelukursseista. Ja ruokakin on loistavaa.

15.9.2021

– Mihin rooli­in onkaan nyt valit­tu, työ­suo­jelu­val­tu­ute­tuk­si, varak­si tai asi­amiehek­si, Murikas­sa pääsee oman tehtävän­sä tasalle. Oppii, mitkä ovat omat vas­tu­ut, velvoit­teet ja oikeudet, Juha Vasara kuvailee.

– Kurssien iso osa-alue on lain­säädän­nön tun­tem­i­nen. Käsi­tyk­sen saami­nen siitä yksin olisi han­kalaa, Vasara toteaa oppimäärien ydin­sisäl­löistä.

Äärim­mäisen tärkeänä Vasara pitää Murikan kurs­seil­la syn­tyviä ver­taistuen verkos­to­ja.

– Kurssil­ta löytää samas­sa ase­mas­sa ole­via. Yleen­sä jo kurssin aikana peruste­taan What­sApp-ryh­mä ja vai­hde­taan yhteystiedot. Jäl­keen­päin verkos­ton kaut­ta saa sit­ten muil­ta apua, neu­voa ja tukea. Kuulee, mitä muual­la on saatu aikaan.

Verkos­to on eri­tyisen merk­it­sevä heille, jot­ka joutu­vat hoita­maan työ­suo­je­lute­htävään­sä ”aika yksin ja tyhjästä läh­tien”. Jois­sain yri­tyk­sis­sä tehdään työ­suo­jelun eteen jär­jestelmäl­listä työtä ja asi­at ovat ”hyvinkin hoi­dos­sa”. Jois­sain on toisin.

– Tämä asia tois­tuu kurssi­lais­ten ker­to­muk­sis­sa. Työn­tek­i­jät koke­vat, ettei heitä kuun­nel­la. He tun­te­vat työn­sä kaikkein parhait­en, mut­ta hei­dän koke­muk­silleen ja ehdo­tuk­sil­laan ei aina anneta arvoa, Vasara toteaa.

LÄHIOPETUS PYSYY

– Liit­to on läht­enyt siitä, että lähiopetuk­ses­ta pide­tään kiin­ni. Monien jäsen­tenkin toiveena on päästä koulu­tuk­seen paikan päälle.

Vasara arvioi, että ehkä muu­ta­man tun­nin osuuk­sia voidaan jatkos­sakin vetää netin kaut­ta verkko-opetuk­se­na, mut­ta päiväkausien net­tiope­tus uuvut­taa nokke­lim­mankin. Ja sekin on jo nähty, että net­tiy­htey­det eivät todel­lakaan aina toi­mi ryh­mätöi­den teon vaikeu­tu­mis­es­ta puhu­mat­takaan. Eikä ver­taisop­pimista Vasaran mielestä syn­ny verkos­sa samal­la taval­la.

Koulu­tus koukut­taa, sen Teol­lisu­us­li­iton isku­lauseen opis­ton rehtori allekir­joit­taa. Murik­ka miljöönä koukut­taa vielä vahvem­min. Suur­re­mon­tin jäl­keen Murik­ka on kylpyläosas­toi­neen lois­tavas­sa kun­nos­sa ja viime kesänä lisät­ti­in luke­mat­tomien liikun­tamah­dol­lisuuk­sien lis­taan myös esimerkik­si kajakkien lain­aus Näsi­jär­ven lainei­ta halko­maan, samoin beachvol­ley-ken­tät.

– Murikan paikat ovat nyt viimeisen päälle. Ker­ran tääl­lä käy­tyään moni jäsen tulee tänne uud­estaan ja uud­estaan. Ja kurssi­palaut­teessa tuo­daan aina esi­in Murikan eri­no­mainen ruo­ka!

KUVA JYRKI LUUKKONEN

Työpaikkaohjaaja hakusessa

”Työpaikkaohjaaja? Mikä se on? Jos työssäoppija vastaa näin, silloin on ammattikoululaisia vastaanottavan firman prosesseissa jokin isompi vika.” Teollisuusliiton ammatillisen koulutuksen asiantuntija Kari Hyytiä toivoo teollisuusyritysten kantavan paremmin vastuunsa uusien ammattilaisten ja myös heidän työsuojelukoulutuksensa hoidosta.

Kari Hyytiä ehät­tää pain­ot­ta­maan, että hän halu­aa kat­sel­la asioi­ta kyl­lä myön­teisyy­den kaut­ta. Hyvin hoidet­tuna ammatil­lis­ten oppi­laitosten ja yri­tys­ten yhteistyö tuo nopeasti työelämään sel­l­aista työvoimaa, jota yri­tyk­set kul­loinkin tarvit­se­vat.

Hyytiä pitääkin järkevänä sitä, että tutk­in­to­ja pystytään suorit­ta­maan palasi­na. Näin tie työu­ran alku­un tai jatkoon voi avau­tua nopeastikin. Mut­ta asiantun­ti­jan mielestä yri­tyk­set eivät ole lunas­ta­neet lupauk­si­aan siitä, että työssäop­pimi­nen tulee suju­maan ammatil­lisen koulu­tuk­sen myller­rysten jäl­keen.

– Suomen Yrit­täjät huusi kurkku suo­rana, että kyl­lä me hoidamme. Mut­ta jos yri­tyk­sessä ei kenel­läkään ei ole aikaa pere­hdyt­tää työssäop­pi­jaa, ja jos ei ole nimet­tyä työ­paikkao­h­jaa­jaa, niin sil­loin eivät ver­staan asi­at ole kun­nos­sa.

Hyytiä puhuu tässä myös niiden omien koke­musten­sa poh­jal­ta, jot­ka ker­tyivät yhdessä työ­nan­ta­jien kanssa toteutetus­sa  Tuot­tavu­ut­ta yhdessä ‑han­kkeessa. Jos pros­esse­ja ei ole yri­tyk­sessä organ­isoitu kun­nol­la, syn­tyy ylimääräistä, turhaa työtä, sat­tuu virheitä ja töitä kasaan­tuu yksille ja samoille harteille, eikä kenellekään jää aikaa pere­hdyt­tämiseen ja ohjaamiseen.

Asiantun­ti­jaa har­mit­taa se, että yri­tyk­set ovat vuosikau­sia puhuneet työvoima­pu­las­ta. Teko­ja asian kor­jaamisek­si ei ole näkynyt.

– Mon­es­sako fir­mas­sa osaa­van henkilöstön saamisen on nos­tet­tu strate­gisek­si tavoit­teek­si? Sitä minä jään kaipaa­maan, Hyytiä toteaa.

PERUSTA KUNNOSSA, HAASTEITA ON

– Jo tutkin­non perusteis­sa pitää riit­tävä työ­tur­val­lisu­u­den taso ottaa huomioon, Hyytiä toteaa.

Toisen asteen koulu­tus on muut­tunut ilmaisek­si. Liiton asiantun­ti­ja luot­taa varsinkin nyt siihen, että ammatil­li­sis­sa oppi­laitok­sis­sa huole­hdi­taan perus­taidoista ja riit­tävistä suo­javarusteista.

Haastei­ta kuitenkin riit­tää. Opet­ta­jan pitäisi huole­htia samaan aikaan niin kympin oppi­laista, ehkä vajavaisen suomen kie­len taidon  omaav­ista ulko­maalais­taus­tai­sista oppi­laista kuin heistäkin, joi­ta ammat­tiala ei oikein kun­nol­la kiin­nos­takaan.

– Ammatil­liset oppi­laitok­set eivät ole vieläkään toipuneet aiem­mista resurssileikkauk­sista. Olen huolis­sani siitä, saako jokainen riit­tävän laadukas­ta ope­tus­ta. Ketään ei saa myöskään jät­tää yksin. Nyky­isin ei ole enää luokkaa, mut­ta niin oppi­laitok­ses­sa kuin työ­paikalla oppi­laat on otet­ta­va mukaan ja osak­si työy­hteisöä. Kuten eräs eläk­keel­lä ole­va mut­ta edelleen akti­ivi­nen ammat­tik­oulun opet­ta­ja sanoi: Ei ammat­tik­oulu­jen pidä syyt­tää, että ne saa­vat huonoa aines­ta opiskele­maan. Mei­dän tehtävämme on tehdä kaik­ista yhteiskun­takelpoisia, Hyytiä kuvaa koul­u­laitok­sen kas­va­tuste­htävää nuorten ammat­tik­oul­u­lais­ten paris­sa.

Kyl­lä teo­ri­aa pystyy opet­ta­maan, mut­ta miten opet­taa käytän­nön työte­htäviä, jos opet­ta­ja ei ole läs­nä?

Koron­a­pan­demi­an tuo­ma etäope­tus on sit­ten vielä ongel­ma erik­seen.

– Olen kuul­lut opet­ta­jienkin tuskail­e­van asi­aa. Kyl­lä teo­ri­aa pystyy opet­ta­maan, mut­ta miten opet­taa käytän­nön työte­htäviä, jos opet­ta­ja ei ole läs­nä? Hyytiä kysyy.

Hyvä yhteistyö oppi­laitosten ja yri­tys­ten välil­lä on tae myös tur­val­liselle työn­te­olle.

– Jos oppi­laitos on saanut annet­tua oppi­laalle tietyt perus­valmi­udet, ja jos yri­tyk­sessä on pere­hdy­tys ja ohjaus jär­jestet­ty kun­nol­la, työ­tur­val­lisu­us­riskit ovat pienem­mät.

– Yri­tyk­set otta­vat mielel­lään töi­hin 35-vuo­ti­ai­ta ammat­ti­laisia, joil­la on 50 vuo­den työkoke­mus. Mut­ta yri­tys­ten on itsekin huole­hdit­ta­va alansa vetovoimas­ta ja uusien työn­tek­i­jöi­den koulut­tamis­es­ta, Hyytiä vielä pain­ot­taa.

Miten oppilas voi olla ulkopuolinen ”asiakas”?

Työturvallisuuskeskuksen Petri Pakkanen hämmästyi kuullessaan erään oppilaitoksen rehtorin kutsuvan oppilaitaan ”asiakkaiksi”. Turvallisuuskumppani-hankkeessa ammattiin opiskelevat värvätään täysillä mukaan löytämään myönteiset asenteet turvallisuuteen.

– Työ­paikoil­ta tuli viestiä, että ammat­ti­in valmis­tuvil­la nuo­ril­la ei ole riit­tävää tur­val­lisu­u­sosaamista eivätkä asen­teet kohdil­laan, ker­too Työ­tur­val­lisu­uskeskuk­sen asiantun­ti­ja Petri Pakka­nen Tur­val­lisu­uskump­pani-yhteistyöstä.

Han­ke pyörähti käyn­ti­in vuon­na 2014 yhteistyössä Kemi­ante­ol­lisu­us ry:n kanssa alan ammat­tik­ouluis­sa ja ammat­tiko­rkeak­ouluis­sa. Pakka­nen ker­too, että tarvet­ta tur­val­lisu­uskult­tuurin kehit­tämiseen oppi­laitok­ses­sa kuvasi myös taan­noinen pros­es­si­te­ol­lisu­u­den opet­ta­jien tilaisu­us. Vain alle kymmenelle 80 opet­ta­jas­ta oli tut­tua läheltä piti ‑tilantei­den tai tur­val­lisu­ushavain­to­jen kir­jaami­nen, Pakka­nen toteaa.

– Kaik­ki toimi­alat ovat nyt mukana yhteistyössä, eikä mei­dän tarvitse itse juurikaan ottaa yhteyt­tä oppi­laitok­si­in.

Han­kkeessa on mukana eri työ­nan­ta­ja- ja ammat­tili­it­to­jen edus­ta­jia, ja johto­ryh­mässä istuu myös kak­si Teol­lisu­us­li­iton toim­it­si­jaa. Oppi­laitok­sille han­ke ei mak­sa mitään.

TYÖKALUPAKISSA MONTA VÄLINETTÄ

– Ennakkoky­se­ly oppi­laille suh­tau­tu­mis­es­ta tur­val­lisu­u­teen, tur­val­lisu­u­den aamupäiväti­laisu­us oppi­laitok­ses­sa, itsearvioin­ti­malli, seu­ran­ta ja jatku­va paran­t­a­mi­nen…

Oppi­laitok­sis­sa jär­jeste­tyis­sä tilaisuuk­sis­sa on selvin­nyt, että oppi­laat eivät aina tiedä, että tur­val­lisu­u­teen kuu­lu­vat myös hyvä ergono­mia ja liial­lisen kuor­mi­tuk­sen estämi­nen työhyv­in­voin­ti­in panos­ta­mal­la ja esimerkik­si oikeat työasen­not heti alus­ta alka­en. Pakka­nen toteaa, että jopa työ­ta­p­atur­mista on voitu ajatel­la, ettei niitä voi tor­jua ja että ne ikään kuin vääjäämät­tä ”kuu­lu­vat” työhön.

Tur­val­lisu­ustyön ytimessä on aina opiske­li­joiden, opet­ta­jien ja paikallis­ten työ­nan­ta­jien yhteistyö. Oma tut­tu opet­ta­ja tai muu asiantun­ti­ja jää Pakkasen mukaan tilaisuuk­sis­sa yleen­sä aina hopeati­lalle. Nuoret kuun­tel­e­vat hyvin hereil­lä ollen mah­dol­lisen tule­van työ­nan­ta­jansa ker­to­muk­sia siitä, miten tur­val­lisu­ud­es­ta työ­paikalla huole­hdi­taan. Tilaisu­u­teen yritetään aina saa­da niitä työ­nan­ta­jia, jot­ka näyt­tävät omil­la hyvil­lä käytän­nöil­lään, miten tur­val­lisu­ud­es­ta huole­hdi­taan viimeisen päälle eikä sinne päin.

Nuoret tarvit­se­vat myös hei­dät yksilöinä huomioivaa, läs­näol­e­vaa ope­tus­ta ja ohjaus­ta ja oppimista tuke­via sosi­aal­isia tilantei­ta.

Nuorten esit­tämistä kehit­tämisideoista parhaimpi­in kuu­luu Pakkasen mielestä se, että myös opiske­li­joiden edus­ta­ja pitää ottaa oppi­laitok­sen työ­suo­je­lu­toimikun­nan jäsenek­si. Ovathan opiske­li­jat Pakkasen mielestä oppi­laitok­sen työy­hteisön tasaver­taisia jäseniä. Eihän oppi­las voi olla ulkop­uo­li­nen ”asi­akas”.

Asiantun­ti­ja ker­too, että läh­es poikkeuk­set­ta ensim­mäisen han­keti­laisu­u­den jäl­keen oppi­laitok­seen halu­taan lisää tapah­tu­mia. Tänä syksynä myös opet­ta­jille jär­jestetään omia tilaisuuk­sia.

– Opet­ta­jien tur­val­lisu­u­sosaami­nen, hei­dän ammat­ti­taiton­sa ja osaamisen tason­sa ovat ratkai­se­van tärkeitä.

MITEN TIETOA KAIKILLE?

Tur­val­lisu­uskult­tuurin juur­rut­ta­mi­nen nuori­in vai­htelee Pakkasen mukaan oppi­laitosten välil­lä todel­la paljon, suo­javarusteista alka­en. Jois­sain opiske­li­jat itse haali­vat itselleen jotakin, toi­sis­sa opiske­li­joille tar­jo­taan kaik­ki kaa­sumittare­i­ta myöten.

Asiantun­ti­jaa huo­let­taa tur­val­lisu­u­sosaamisen tule­vaisu­us ammat­tiop­pi­laitok­sis­sa. Rahoi­tus­mall­ia on muutet­tu. Oppi­laitos saa rahaa sil­loin, kun se on onnis­tunut työn­tämään valmis­tu­van oppi­laan nopeasti putkesta ulos huonom­mal­lakin taito­ta­sol­la.

– Olen myös hirveän huolis­sani siitä, että Suo­mi marssii liiankin sokeasti kohti digiope­tus­ta. Tämä ei tiedä hyvää. Nuoret tarvit­se­vat myös hei­dät yksilöinä huomioivaa, läs­näol­e­vaa ope­tus­ta ja ohjaus­ta ja oppimista tuke­via sosi­aal­isia tilantei­ta, Pakka­nen pain­ot­taa.

Pakkasen mielestä nuori ammat­tik­oulun ekalu­okkalainen ei todel­lakaan ole aina kyp­sä vas­taa­maan kaikesta opiskelus­taan itse. Pakka­nen muis­tut­taa, että oppimista tuke­vat parhait­en esimerk­it, koke­muk­set ja tun­teet, joi­ta luo­vat juuri sosi­aaliset tilanteet muiden nuorten kanssa ja läs­näol­e­va ope­tus.

– Toinen iso kysymys on se, kuka työ­paikalla oppies­sa ja työu­ran alus­sa huole­htii nuoren pere­hdy­tyk­ses­tä, kun resurssit on viety niin pieniksi. Kuka opas­taa, opet­taa, tukee ja pere­hdyt­tää?

TEKSTIT SUVI SAJANIEMI