Teol­li­suu­den vaka­via työta­pa­tur­mia on vähen­netty pitkä­jän­tei­sellä turval­li­suus­työllä, mutta vaara on kuiten­kin läsnä monilla työpai­koilla. Järkyt­tä­vän tapa­tur­man jälki­hoito on tärkeää, jotta tunne­kuorma ei jäisi työyh­tei­sön harteille.

13.9.2021

– On järkyt­tä­vää, kun joku kuolee port­tien sisällä, sanoo Meyer Turku Oy:n tela­kan työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Mara Lehto­nen.

Loka­kuussa 2018 Turun tela­kalla sattui kuole­maan johta­nut työta­pa­turma, jossa jalan liik­keellä ollut asen­taja jäi trukin alle.

Melun takia korva­tulp­pia käyt­tä­nyt asen­taja ei havain­nut truk­kia. Jalan­kul­kija jäi trukin nosto­puo­mien taakse katvee­seen, joten kuljet­taja ei havain­nut häntä. Asen­taja jäi puris­tuk­siin viisi tonnia paina­van trukin alle ja kuoli saamiinsa vammoihin.

Trukin kuljet­taja oli shokissa onnet­to­muu­den jälkeen, joten hän ei pysty­nyt kerto­maan tapah­tu­mien kulkua. Onnet­to­muus kuiten­kin tallen­tui tela­kan valvontavideolle.

– Onneksi oli video, niin viran­omais­ten oli helpompi tehdä selvi­tys. Ei tarvin­nut arvailla, Lehto­nen kertoo.

VAARA ON LÄSNÄ

Tela­kalla on tällä hetkellä noin 3 000 työn­te­ki­jää, joista noin 2 000 on Meye­rin omia työn­te­ki­jöitä. Lehto­nen arvioi, että ensi vuonna työn­te­ki­jöi­den koko­nais­määrä voi nousta 5 000:een.

Tapa­tur­man molem­mat osapuo­let olivat Meye­rin kump­pa­niy­ri­tys­ten työntekijöitä.

– Tapaus käytiin läpi molem­pien poru­koi­den kanssa. Puitiin, olisiko voitu tehdä jotain toisin.

Vuodesta 1999 tela­kalla työs­ken­nel­lyt Lehto­nen on toimi­nut työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna neljän vuoden ajan ja sitä ennen hän oli kymme­ni­sen vuotta työsuojeluasiamiehenä.

– Paljon on tehty, että tällai­set vältet­täi­siin, mutta vaara on kuiten­kin läsnä.

Truk­kion­net­to­muu­den jälkeen tela­kalla on siir­rytty käyt­tä­mään huomio­vä­reillä varus­tet­tuja työvaat­teita. Onnet­to­muu­dessa kuol­leella asen­ta­jalla oli pääl­lään tummat työvaat­teet, mikä saat­toi olla osasyy onnettomuuteen.

Tela­kalla perus­sään­tönä on, että jalan­kul­ki­jat ja pyöräi­li­jät väis­tä­vät raskasta liiken­nettä. Lehto­nen kertoo, että onnet­to­muu­den jälkeen trukki- ja henki­lö­lii­ken­nettä on eroteltu toisistaan.

– Parem­paan suun­taan on menty. Pyöräily on kiel­letty pahim­missa paikoissa.

KESKUSTELUAPUA TARJOLLA

Tapa­tur­massa kuol­lut ulko­maa­lais­työn­te­kijä ei ollut tela­kan vaki­tuista väkeä, joten hän ei ollut Lehto­selle ennes­tään tuttu. Kuolema yhtei­sellä työpai­kalla kuiten­kin kosket­taa kaikkia.

– Kyllä se pistää ihmi­siä miet­ti­mään, Lehto­nen toteaa.

Hän kertoo, että tela­kalla on tarjolla keskus­te­lua­pua säännöllisesti.

– Meillä on siinä mielessä hyvä, että on oma pappi, joka käy tela­kalla. Hän on käytet­tä­vissä, jos tarvit­see henkistä apua.

Tapauk­sesta tiedo­tet­tiin koko henkilöstölle.

– Kaikissa osas­to­pa­la­ve­reissa käydään tällai­set asiat läpi, Lehto­nen kertoo.

JATKUVA MUUTOS HAASTAA

Tela­kalla yhdis­ty­vät muun muassa raken­nus­työ­maan, raskaan liiken­teen ja kone­pa­jan turvallisuuskysymykset.

– Työtur­val­li­suus on jatku­vaa kehit­tä­mistä. Se on haas­ta­vaa, kun koko ajan tulee uusia työta­poja ja menetelmiä.

Elokuun alkuun mennessä tela­kalla oli tänä vuonna sattu­nut 30 pois­sao­loon johta­nutta työta­pa­tur­maa, joista 14 on ilmoi­tettu kumppaniyrityksistä.

Tela­kalla tehdään lukui­sia erilai­sia työteh­tä­viä. Lehto­nen kertoo, että joitain osas­to­koh­tai­sia sovel­luk­sia on, mutta turval­li­suu­den perus­sään­nöt ovat kaikille samat. Toimis­to­jen ulko­puo­lella liikut­taessa käytössä tulee olla aina asiaan­kuu­lu­vat turvavälineet.

Ylei­set tapa­tur­mat ovat kaatu­mi­sia ja puris­tuk­siin jäämi­siä. Lehto­nen antaa esimer­kin projek­tista, jossa raken­teilla olleen laivan rappusissa sattui liukas­tu­mi­sia. Ratkai­suksi löytyi karhen­nus­teippi, jota liimat­tiin metal­li­pin­tai­siin rappusiin.

– Aina puutu­taan ongel­miin, kun keksi­tään keino.

YHTEISELLÄ ASIALLA

120 hehtaa­rin laajui­sella telakka-alueella turval­li­suus on joukkuelaji.

– Ei tätä työtä yksin pystyisi teke­mään. Työsuo­je­lua­sia­mie­het ovat silmäni ja korvani tela­kalla, Lehto­nen sanoo ja kertoo asia­mie­hiä olevan kaik­ki­aan 26.

Lehto­nen on havain­nut, että vuosien mittaan suhtau­tu­mi­nen työtur­val­li­suu­teen on muut­tu­nut. Enää vallalla ei ole ajat­telu, jonka mukaan turval­li­suus oli vain työsuo­je­lu­val­tuu­te­tun ja työnan­ta­jan tehtävä.

– Ihmi­set huomaa­vat, että turval­li­suus on yhtei­nen asia, Lehto­nen sanoo.

Matala kynnys telak­ka­pa­pin puheille

Eetu Mylly­mäki on toimi­nut telak­ka­pap­pina vuodesta 2014 lähtien. Turun ja Kaari­nan seura­kun­tayh­ty­mässä yhteis­kun­nal­li­sen työn pappina työs­ken­te­levä Mylly­mäki vierai­lee Turun tela­kalla viikoittain.

– On jakset­tava kier­tää, niin vähi­tel­len tulee enem­män luot­ta­muk­sel­li­sia keskus­te­luja, Mylly­mäki kertoo.

Telak­ka­pa­pin tehtävä on ollut olemassa 1990-luvulta lähtien, joten toiminta on vakiintunutta.

– Ajatus on, että olisi mata­lan kynnyk­sen keskus­te­lua­pua, johon ei tarvitse varata aikaa, Mylly­mäki kertoo.

Keskus­te­lut liit­ty­vät muun muassa tervey­teen, ihmis­suh­tei­siin ja työjär­jes­te­lyi­hin. Työta­pa­tur­mat eivät juuri ole nous­seet keskus­te­lui­hin, mutta niihin­kin liit­tyen keskus­te­lua­pua on tarjolla.

– Työn vaaroista puhu­taan aika vähän, mutta työn kulut­ta­vuu­desta jonkin verran.

On jakset­tava kier­tää, niin vähi­tel­len tulee enem­män luot­ta­muk­sel­li­sia keskusteluja.

Kevyem­mät keskus­te­lut ja läsnä­olo madal­ta­vat kynnystä myös vaka­vam­pien aihei­den käsittelyyn.

– Työhön kuuluu pientä hengen­luon­tia ja jutu­nis­ken­tää, Mylly­mäki kertoo.

Työn­te­ki­jät ovat keskus­te­lu­jen pääosassa, eli he päät­tä­vät, mistä puhutaan.

Telak­ka­pa­pin näkö­kul­masta jokai­nen vierailu on erilai­nen. Telakka on kuin pieni kunta, jonne saapuessa ei tiedä, millai­set aiheet nouse­vat esiin.

– Tykkään avoi­mesta käsi­kir­joi­tuk­sesta, Mylly­mäki kertoo.

Järkyt­tä­vien tapah­tu­mien käsit­te­lyyn on monia keinoja

Työto­ve­rin kuolema voi vaikut­taa yksi­lössä ja työyh­tei­sössä monin tavoin. Työter­veys­huolto on luon­teva kump­pani vaka­van työta­pa­tur­man jälkihoidossa.

Vaka­van työta­pa­tur­man, kuten kuole­man­ta­pauk­sen, jälki­hoito kannat­taa aloit­taa heti tapah­tu­man jälkeen otta­malla yhteys työterveyshuoltoon.

– Toivot­tai­siin, että tieto tulisi meille mahdol­li­sim­man nopeasti, kertoo työter­veysp­sy­ko­logi Maija Vattu­lai­nen Mehi­läi­nen Oy:stä.

Yrityk­sen ja työter­veys­huol­lon väli­sessä toimin­ta­suun­ni­tel­massa on usein sovittu jälki­hoi­don suun­ta­vii­vat. Yleensä psyko­lo­gi­sen jälki­puin­nin suun­nit­te­le­vat ja toteut­ta­vat työpa­rina toimi­vat työter­veys­hoi­taja ja työterveyspsykologi.

Jälki­hoito suun­ni­tel­laan tarpei­den mukaan, sillä tapa­tur­man läheltä nähneet, uhrin lähei­set työka­ve­rit, vastuussa oleva työn­johto ja muu työyh­teisö tarvit­se­vat erilai­sia tukimuotoja.

– Yksi­lön koke­mus vaih­te­lee riip­puen siitä, mikä on suhde ja kontakti tilan­tee­seen ja mikä on ihmi­sen aikai­sempi elämän­his­to­ria, Vattu­lai­nen kertoo.

Vaka­vat tapa­tur­mat heilaut­ta­vat työyh­tei­söä lujaa.

Elämän­ko­ke­mus voi lieven­tää krii­siä, mutta vakava tapah­tuma työpai­kalla voi myös akti­voida aiem­mista elämän krii­seistä synty­neitä traumoja.

– Vaka­vat tapa­tur­mat heilaut­ta­vat työyh­tei­söä lujaa. Ihmi­set ovat niin myötä­tun­toi­sia ja empatiakykyisiä.

Parhaim­mil­laan järkyt­tä­vän tapauk­sen käsit­te­lyn yhtey­dessä voidaan purkaa muuta­kin kuor­maa yhtei­sön harteilta.

– Työyh­tei­söt ovat käyneet läpi kauniilla tavalla myös aikai­sem­pia mene­tyk­siä ja kolhuja, Vattu­lai­nen kertoo.

LUOTTAMUS JA VAPAAEHTOISUUS

Jälki­hoito alkaa usein työyh­tei­sön yhtei­sestä tilai­suu­desta. Tilai­suu­teen tule­mi­sen kynnys pyri­tään pitä­mään mahdol­li­sim­man mata­lalla. Vattu­lai­nen toteaa, että pulla­kah­vit tarjoa­malla voi houku­tella väkeä mukaan.

Tilai­suu­dessa käydään läpi tapah­tu­mien kulkua ja ihmis­ten havaintoja.

– Ihmi­set saavat kertoa, miten ovat asian koke­neet ja tunte­neet. Se perus­tuu luot­ta­muk­sel­li­suu­teen ja vapaaehtoisuuteen.

Paik­kansa pitä­vän tiedon jaka­mi­nen on tärkeää vaka­van tapah­tu­man jälkeen.

– Pyri­tään varmis­ta­maan, ettei jää elämään virheel­li­siä huhuja, jotka voisi­vat olla lisää­mässä psyyk­kistä kuor­mi­tusta, Vattu­lai­nen kertoo.

REAKTIOT VAIHTELEVAT

Vaka­viin tilan­tei­siin reagoi­mi­sen tavat on yhtä erilai­sia kuin ihmi­set­kin. Joil­lain tunteet kytkey­ty­vät pois päältä ja reak­tiot tapah­tu­nee­seen tule­vat myöhem­min. Toiset saat­ta­vat lamau­tua välittömästi.

– Ihmi­set saat­ta­vat syyl­lis­tyä siitä, että itselle ei käynyt mitään, Vattu­lai­nen kertoo.

Muuta­man päivän ajan tunteet voivat vaih­della laidasta laitaan. Erilai­set unen laatuun tai ruoka­ha­luun liit­ty­vät stres­sioi­reet ovat tavallisia.

– Se on ihan normaa­lia reagoin­tia, jos tilanne lähtee tasaan­tu­maan. Kolman­nen unet­to­man yön jälkeen viimeis­tään pitää ottaa yhteys työter­vey­teen, Vattu­lai­nen kertoo.

Tunne­kuor­man purkuun on olemassa monen­lai­sia koti­kons­teja, jotka vaih­te­le­vat ihmisittäin.

– Joku hakkaa halkoja, ja joku käy koiran kanssa lenkillä.

Ihmi­set saat­ta­vat syyl­lis­tyä siitä, että itselle ei käynyt mitään.

Vattu­lai­nen varoit­taa alko­ho­lin käytöstä tunne­kuor­man purkajana.

– Pidem­mässä ja isom­massa käytössä sellai­nen itse­hoito voi olla vaarallista.

Ammat­ti­lai­sen tai lähei­sen kanssa puhu­mi­nen on yleensä hyvä vaih­toehto tunne­kuor­man purkuun.

Jos puhu­mi­nen ei tunnu omalta vaih­toeh­dolta, nyky­ään on olemassa muita­kin hoito­me­ne­tel­miä, joissa puhe tai lääk­keet eivät ole keskiössä. Vaih­toeh­doista kannat­taa kysyä työterveyshuollosta.

– Vali­tet­ta­van moni ajat­te­lee, että jos elämän­his­to­riassa on trau­maat­ti­sia tapah­tu­mia, niille ei voi mitään. Sille kuiten­kin voi, miten tapah­tu­mat vaikut­ta­vat nykyi­syy­teen, Vattu­lai­nen sanoo.

Tunnista, arvioi, ehkäise

Työelä­män muutos vaatii työpai­koilla jatku­vaa riskien arvioin­tia, kertoo Pia Pert­tula Työter­veys­lai­tok­selta. Työn­te­ki­jöi­den asian­mu­kai­nen pereh­dy­tys ehkäi­see tapaturmia.

– Ennal­taeh­käi­syssä on tärkeää se, mitä laki edel­lyt­tää: vaaro­jen tunnis­ta­mi­nen ja riskien arviointi, sanoo vanhempi tutkija Pia Pert­tula Työter­veys­lai­tok­selta.

Vaaro­jen tunnis­ta­mi­sen ja ongel­mien korjaa­mi­sen lisäksi pitää seurata tilan­netta, jotta nähdään, ovatko toimen­pi­teet tuot­ta­neet toivot­tua tulosta. Työn­te­ki­jöi­den asian­mu­kai­nen pereh­dy­tys on turval­li­suus­työn ydintä.

– Edis­tyk­sel­li­sillä työpai­koilla seura­taan työym­pä­ris­tön ja työyh­tei­sön tilaa jatku­vasti ja tehdään paran­nuk­sia, Pert­tula kertoo.

Suomessa on turval­li­suu­den suhteen monen­lai­sia työpaik­koja. Pert­tula muis­tut­taa, että kaikilla työpai­koilla on kehi­tet­tä­vää, sillä työtur­val­li­suus ei ole kerta­luon­toi­nen rutistus.

HAASTEENA AIKAPAINE

Työpai­koilla pyri­tään teke­mään tehtä­vät opti­mi­ta­solla, jolla töiden on suun­ni­teltu etene­vän. Pert­tula muis­tut­taa, että myös poik­keus­ti­lan­tei­siin pitää varautua.

– Aika­paine on yksi haaste työpai­koilla. Kun ihmi­set työs­ken­te­le­vät kiireessä, on vaara, että turval­li­set toimin­ta­ta­vat saat­ta­vat unoh­tua, Pert­tula kertoo.

Tutki­muk­sen mukaan aika­paine ei vält­tä­mättä tule työnan­ta­jan puolelta, vaan kiireen tunne voi syntyä monista teki­jöistä. Tarkoi­tuk­sen­mu­kai­set työta­vat ovat yksi kiireen karkotin.

– Pereh­dy­tys vähen­tää turhaa ja väärän­laista tekemistä.

Jatkuva riskien arviointi muut­tu­vassa maail­massa on haas­ta­vaa aivan kaikilla työpaikoilla.

Pert­tula koros­taa, että yhtei­nen turval­li­suus­kes­kus­telu työpai­koilla on tärkeää, jotta turval­li­suu­den edis­tä­mi­nen koet­tai­siin myön­tei­senä asiana, eikä tehtä­vien hankaloittajana.

Ennal­taeh­käi­syn tavoit­teena luon­nol­li­sesti on, ettei työta­pa­tur­mia sattuisi. Silti kannat­taa varmis­taa toimin­ta­ta­vat myös ei-toivot­tu­jen tapah­tu­mien varalle.

– Pois­tu­mis­har­joi­tuk­sia­kin pide­tään, vaikka ei toivota tuli­pa­loa, Pert­tula vertaa.

MUUTOKSESSA MUKANA

Työelä­män muutos on haaste turval­li­suu­delle, sillä vuosia sitten tehty riskie­nar­viointi ei vält­tä­mättä päde tänä päivänä. Uudet digi­taa­li­set ja muun­lai­set työvä­li­neet voivat helpot­taa työtä, mutta voivat olla myös aika­syöp­pöjä, jotka heiken­tä­vät turvallisuutta.

– Jatkuva riskien arviointi muut­tu­vassa maail­massa on haas­ta­vaa aivan kaikilla työpai­koilla, Pert­tula toteaa.

Parhaim­mil­laan turval­li­suus­työ luo hyvin­voin­tia sekä lisää tehok­kuutta ja sitout­taa työntekijöitä.

– Tunne, että turval­li­suus­asiat ovat hyvin hoidossa, on osa hyvin­voin­tia. Voi luot­ta­vai­sin mielin tehdä tehtä­vänsä, Pert­tula sanoo.

Sählää­mällä ei synny tulosta

Turval­li­set työta­vat ja terveet työn­te­ki­jät teke­vät tulosta viivan alle, muis­tut­taa Markku Tolva­nen Työturvallisuuskeskuksesta.

Teol­li­sessa tuotan­nossa yritys­ten huomio kiin­nit­tyy usein tuot­teen laatuun, määrään ja hintaan. Työn turval­li­suu­den pitäisi olla yhtä tärkeä kysy­mys, toteaa asian­tun­tija Markku Tolva­nen Työtur­val­li­suus­kes­kuk­sesta.

– Terve ihmi­nen on paras tuot­ta­maan tulosta.

Tolva­nen pohtii, että vielä tänä­kin päivänä on liik­keellä ajatus, jonka mukaan vakuu­tus­yh­tiö korvaa aiheu­tu­neet vahin­got. Työnan­ta­jat kuiten­kin viime­kä­dessä maksa­vat vahin­got vakuutusmaksuina.

– Viivan alle ei jää tulosta sillä, että sählä­tään, Tolva­nen sanoo ja lisää, että huono turval­li­suu­den hoito on myös maine­haitta yritykselle.

Perus­teel­li­sesti suun­ni­teltu työ, katta­vat työ- ja turvaoh­jeet sekä hyvä pereh­dy­tys vähen­tä­vät sählää­mistä ja työtapaturmia.

– Tärkein asia on, että me kaikki tiedos­tai­simme työmme vaara- ja hait­ta­te­ki­jät sekä niihin varau­tu­mi­sen, Tolva­nen kertoo.

Meillä on paha tapa, että ulkois­te­taan turvallisuusajattelua. 

Jatkuva turval­li­suus­ky­sy­mys­ten esillä pitä­mi­nen kannat­taa, sillä turval­li­suus helposti unoh­tuu työar­jessa ja kiireen keskellä.

– Pitäisi miet­tiä, millaista turval­li­nen toiminta on, millai­sia vaaroja orga­ni­saa­tion toimin­taan liit­tyy ja miten niitä voidaan ehkäistä. Vakava työta­pa­turma on niin suuri murhenäytelmä.

Turval­li­suus pitäisi olla työyh­tei­sössä aito arvo, joka näkyy joka­päi­väi­sissä keskus­te­luissa työka­ve­rei­den ja esihen­ki­löi­den kanssa.

– Meillä on paha tapa, että ulkois­te­taan turval­li­suusa­jat­te­lua. Vali­taan työsuo­je­lu­val­tuu­tettu ja sano­taan, että hoida homma, Tolva­nen toteaa.

ENNALTAEHKÄISY KEHITTYNYT

Tolva­nen kertoo, että viimei­sen kymme­nen vuoden aikana työpaik­ko­jen turval­li­suus on paran­tu­nut läheltä piti ‑tilan­tei­den rapor­toin­nin yleistyessä.

– Monessa yrityk­sessä voidaan näyt­tää, että tapa­tur­mat ovat vähen­ty­neet lähes samassa suhteessa, kuin vaara­ti­lan­neil­moi­tuk­sia on tullut, Tolva­nen kertoo.

Läheltä piti ‑tilan­tei­den aiheut­ta­jat pitäisi hyvissä ajoin tutkia juuri­syi­tään myöden ja tehdä tarvit­ta­vat korjaa­vat toimen­pi­teet. Edel­lä­kä­vi­jäy­ri­tyk­sissä näin tapahtuukin.

– Turval­li­suus on kehit­ty­nyt, mutta vielä meillä on työmaata liian­kin paljon, Tolva­nen sanoo.

Tapa­tur­mien määrä on ollut pidem­män aikaa laskussa, ja koro­na­vuonna 2020 tapah­tui ennä­tyk­sel­li­sen vähän työtapaturmia.

– Koro­nan takia on jouduttu suun­nit­te­le­maan työn teke­mistä ja on tehty suun­ni­tel­man mukaan, Tolva­nen arvioi.

KRIISI- JA ENSIAPU KUNTOON

Vaka­van tapa­tur­man sattuessa työpai­koilla pitäisi olla valmiit suun­ni­tel­mat, miten toimitaan.

– Krii­siapu pitäisi miet­tiä työyh­tei­sössä etukä­teen, ettei käytäisi tilan­teessa arpo­maan, Tolva­nen sanoo.

Etukä­teen kannat­taisi sopia käytän­nöt muun muassa siihen, ketkä vies­ti­vät työta­pa­tur­mista. Myös työyh­tei­sön ensia­pu­tai­toi­hin kannat­taa panostaa.

– Ensim­mäi­set minuu­tit ovat ratkai­se­via. Hätäen­sia­pu­kou­lu­tus on lisään­ty­nyt, ja toivoi­sin, että sitä lisät­täi­siin edelleen.

Turval­li­suus­työ on yhtei­nen tehtävä

Työta­pa­tur­mat vähe­ne­vät teol­li­suu­dessa, mutta turval­li­suus vaih­te­lee työpai­koit­tain. Jäse­nen on mahdol­lista saada liiton oikeus­a­pua tapa­tur­mien käsittelyyn.

Teol­li­suus­lii­ton 35 sopi­musa­lalla tehdään monen­lai­sia töitä, joten turval­li­suus­ky­sy­mys­ten­kin skaala on laaja, kertoo työym­pä­ris­tö­pääl­likkö Vesa Kota­viita liiton työympäristöyksiköstä.

Vaka­via työta­pa­tur­mia sattuu muun muassa ajoneu­vo­jen kokoon­pa­nossa, kone­pa­joilla, saha- ja puutuot­tei­den valmis­tuk­sessa, muovi- ja kumia­loilla sekä konei­den valmis­tuk­sessa ja huollossa.

Tapa­tur­ma­va­kuu­tus­kes­kuk­sen tilas­tot kerto­vat, että vuosina 2005–2019 teol­li­suu­den työpaik­ka­ta­pa­tur­missa kuoli 60 palkan­saa­jaa. Lähes puolet kuole­man­ta­pauk­sista johtui puristumisista.

Vuoden 2010 jälkeen teol­li­suu­dessa kuole­man­ta­pauk­sia on ollut vuosit­tain viisi tai vähem­män. Suunta on ollut oikea, sillä esimer­kiksi vuonna 2000 kuole­maan johta­neita työpaik­ka­ta­pa­tur­mia sattui 16.

Myös työta­pa­tur­mien koko­nais­mää­rässä ollaan menossa oike­aan suun­taan. Kota­viita laskee, että tehtyi­hin työtun­tei­hin suhteu­tettu tapa­tur­mien määrä on lähes puolit­tu­nut 15 vuodessa.

– Edel­li­nen työtur­val­li­suus­lain muutos on tehnyt hyvää, Kota­viita sanoo.

Laki muun muassa velvoit­taa riskien arvioin­tiin, mikä on paran­ta­nut tapa­tur­mien ennal­taeh­käi­syä. Kota­viita koros­taa, että toimin­nan pitäisi olla aktii­vi­sesti enna­koi­vaa, jotta turval­li­suus­puut­teita ei käytän­nössä olisi.

TIETOA TARVITAAN

Turval­li­suus­työ on yhtei­nen asia, mutta työpai­kalla vastui­den on oltava selkeitä. Esimies­ten pitää ymmär­tää, että heillä on oltava turval­li­suus­osaa­mi­nen kunnossa.

– Tietä­mät­tö­myys ei vapauta vastuusta, Kota­viita sanoo.

Työym­pä­ris­töyk­si­kön toimen­ku­vaan kuuluu muun muassa tiedon­vä­li­tystä, koulu­tusta ja työpai­koille jalkau­tu­mista. Puhe­lin­päi­vys­tys vastaa työtur­val­li­suu­den kysymyksiin.

– Ongelma ovat työpai­kat, joita ei tavoi­teta, Kota­viita kertoo.

Tavoit­ta­mat­to­missa olevat työpai­kat ovat usein villejä pieniä työpaik­koja, joissa ei ole valittu työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuja ja yhtei­nen turval­li­suus­työ jää hoita­matta. Tietä­mät­tö­myys ja välin­pi­tä­mät­tö­myys ovat näillä työpai­koilla usein turvat­to­muu­den syitä.

OIKEUTTA VAHINGOITTUNEILLE

Vaka­van työta­pa­tur­man jälki­sel­vit­tely voi vaatia oikeus­pro­ses­sin, johon Teol­li­suus­lii­ton jäse­nen on mahdol­lista saada oikeusapua.

– Hyvin hoide­tussa jutussa vahin­goit­tu­nut on tullut kuul­luksi ja vahinko tulee täysi­mää­räi­sesti korva­tuksi, kertoo työym­pä­ris­tö­ju­risti Mari Koski­nen liiton työympäristöyksiköstä.

Työta­pa­tur­mien yhtey­dessä oikeus­jut­tuja käydään yleensä liit­tyen työnan­ta­jien teke­miin laimin­lyön­tei­hin tai vakuu­tus­yh­tiöi­den korvauspäätöksiin.

Suomessa rahal­li­set korvauk­set ovat verrat­tain pieniä, mutta korvauk­sia on mahdol­lista saada muun muassa ansion­me­ne­tyk­sestä, hoito­ku­luista sekä kivusta, särystä ja pysy­västä haitasta. Vaka­vasti vammau­tu­neelle voidaan lisäksi korvata esimer­kiksi kodin muutos­töitä ja kotia­pua arjen pyörittämiseen.

Rahal­li­nen korvaus on tavoi­teltu loppu­tu­los, mutta merki­tyk­sensä on myös itse proses­silla, jossa tapa­turma käydään asial­li­sesti läpi.

– On tosi tärkeää, että louk­kaan­tu­nut saa sanoa oman näke­myk­sensä, Koski­nen sanoo.

TODISTEET RATKAISEVAT

Vaka­van työta­pa­tur­man jälkeen on huoleh­dit­tava, että asiasta menee nopeasti tieto työsuo­je­lu­vi­ran­omai­selle ja polii­sille. Tapah­tu­mien doku­men­tointi esimer­kiksi valo­ku­vaa­malla on järke­vää mahdol­lista oikeus­pro­ses­sia ajatellen.

– Kaikista tapa­tur­man aiheut­ta­mista vahin­goista ja niiden määrästä pitää oikeus­pro­ses­sissa olla todis­teita, eli näyt­töä, Koski­nen sanoo.

Lääkä­rin kirjoit­ta­mat lausun­not kannat­taa lukea tarkasti, jotta teks­tistä välit­tyy toden­mu­kai­nen kuva työpai­kan tapah­tu­mista sekä aiheu­tu­neista vammoista ja oireista. Oikeu­dessa voi olla ongelma, jos lausun­nossa esimer­kiksi lukee vamman tulleen vasem­paan käteen, vaikka tapa­tur­massa on vaurioi­tu­nut oikea käsi.

– Näyt­töä on vaikea paikata jälki­kä­teen, Koski­nen kertoo.

Teol­li­suus­lii­ton Vakava työta­pa­turma ja ammat­ti­tauti ‑oppaasta voi lukea lisää siitä, kuinka toimi­taan vaka­van työta­pa­tur­man sattuessa. Opas löytyy suomeksi ja ruot­siksi osoit­teesta: www.teollisuusliitto.fi/tyotapaturma-ja-ammattitauti

Koulu­tus sääs­tää ihmishenkiä

Auton­ren­ga­sa­lalla sattui aiem­min työpaik­ka­kuo­le­mia usein. Turval­li­suus­kort­ti­kou­lu­tus on tehnyt alasta turval­li­sem­man, eikä kuole­maan johta­neita tapa­tur­mia ole sattu­nut kymme­neen vuoteen.

Auton­ren­ga­sa­lalla sattui vuosi­tu­han­nen ensim­mäi­sen vuosi­kym­me­nen aikana useita kuolemantapauksia.

– Suhteessa alan kokoon on sattu­nut vaka­via tapa­tur­mia ihan liikaa, sanoo sopi­mus­asian­tun­tija Kalle Fors­man Teol­li­suus­lii­ton kemian sektorilta.

Vaka­vat tapa­tur­mat liit­ty­vät pääosin kuorma-auto­jen ja sitä suurem­pien konei­den renkai­den räjäh­dyk­siin. Paine voi toimia leik­ku­rin tavoin tai heit­tää ihmi­sen pitkän matkan päähän. Onnet­to­muus­ra­por­tit ovat pahim­mil­laan kuin suoraan kauhuelokuvista.

– Paineisku on todella raju. On lotto­voitto, jos siitä selviää hengissä, Fors­man sanoo.

Yleensä räjäh­dyk­siä sattuu, kun vaurioi­tu­nutta rengasta aletaan paineis­taa. Joiden­kin viko­jen tunnis­ta­mi­nen on vaikeaa, joten kerran tyhjen­ty­neen renkaan täyt­tä­mi­nen on vaaranpaikka.

Renkaan turval­li­nen paineis­tus hoide­taan yleensä paineis­tus­hä­kissä, joka ottaa vastaan mahdol­li­sen räjäh­dyk­sen. Jos häkkiä ei ole käytössä, asen­ta­jan pitää suojau­tua sijoittumisella.

– Siir­ryt renkaan kylkia­lu­eelta kulu­tus­pin­nan puolelle, niin sääs­tät henkesi, Fors­man tiivistää.

Romu­tus­kun­nossa olevan renkaan romut­ta­mi­nen voi olla asen­ta­jalle tiukka paikka, jos työnan­taja tai asia­kas painos­taa asen­ta­maan huono­kun­toi­sen renkaan.

– Loppu­pe­leissä suurim­mat kehi­tys­koh­teet ovat asen­teissa, Fors­man sanoo.

KOULUTUS TUONUT TURVALLISUUDEN

Edel­li­nen kuole­man­ta­paus sattui auton­ren­ga­sa­lalla vuonna 2011. Työtur­val­li­suus on paran­tu­nut isolta osin vuonna 2006 aloi­te­tun rengas­tur­val­li­suus­kort­ti­kou­lu­tuk­sen ansiosta.

Kumi­teol­li­suu­den ja auton­ren­ga­sa­lan työala­toi­mi­kun­nan alai­suu­dessa kehi­tetty koulu­tus on työn­te­ki­jöi­den, työnan­ta­jien ja Työtur­val­li­suus­kes­kuk­sen yhteis­työn tulos.

– Auton­ren­ga­sa­lan isot ketjut ovat olleet mukana alusta asti, Fors­man kertoo ja alle­vii­vaa, että yritys­ten sitou­tu­mi­nen on ollut ratkai­se­vaa koulu­tuk­sen onnistumisessa.

Loppu­pe­leissä suurim­mat kehi­tys­koh­teet ovat asenteissa.

Koulu­tus­pro­jek­tin yhtey­dessä on panos­tettu laajasti alan turval­li­suu­teen. Muun muassa meluun, täri­nään, ergo­no­mi­aan ja työpai­kan siis­tey­teen on kiin­ni­tetty huomiota.

Rengas­tur­val­li­suus­kor­tin ja siihen liit­ty­vän koulu­tuk­sen suosion voi ennus­taa kasva­van, sillä päivän mittai­sen koulu­tuk­sen käymällä ja tentin suorit­ta­malla saa nykyi­sin myös ylei­sen työturvallisuuskortin.

TURVALLISUUS TYÖKULTTUURIIN

Aloite auton­ren­ga­sa­lan turval­li­suus­ti­lan­teen korjaa­mi­seen tuli vuonna 2002 Vianor-ketjun silloi­selta toimi­tus­joh­ta­jalta, kertoo Paavo Salo, joka työs­ken­teli Teol­li­suus­lii­tossa ja sen edel­tä­jissä sopi­mus­asian­tun­ti­jana vuoteen 2019.

Vuonna 2002 sattui rengas­a­sen­ta­jan kuole­maan johta­nut tapa­turma Viano­rin Heino­lan toimipisteessä.

– Turval­li­suus­ti­lanne alalla oli pelot­tava, Salo toteaa.

Kuole­man­ta­pauk­sesta alkoi toimia­lalla voima­kas panos­tus työtur­val­li­suu­den paran­ta­mi­seen, mikä johti rengas­tur­val­li­suus­kort­ti­jär­jes­tel­män syntymiseen.

– Kyseessä oli ensim­mäi­nen alakoh­tai­nen työtur­val­li­suus­kortti, Salo kertoo.

Muutos turval­li­sem­paan työhön on välillä tuntu­nut tuskai­sen hitaalta. Turval­li­suus­työ ei koskaan tule täysin valmiiksi, mutta suunta on selvästi ollut oikea tällä vuosituhannella.

– Koulu­tus on tuonut turval­li­suus­kult­tuu­rin renga­sa­lalle, Salo toteaa.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVITUS EMILIE UGGLA