Fiskarsin Iittalan lasiteh­taalla päästään parem­paan tulok­seen työnte­ki­jöitä kuuntelemalla.

17.8.2021

FISKARS FINLAND OY AB IITTALAN LASI

PERUSTETTU 1881 nimellä Iittalan lasitehdas
KOTIPAIKKA Iittala
TUOTANTO Lasituot­teet, esimer­kiksi keittiöön ja sisus­tuk­seen. Pohjois­maiden suurin käyttö­lasia tuottava yksikkö.
HENKILÖSTÖ Noin 190, josta tuotan­nossa noin 170.
LIIKEVAIHTO 1,1 mrd. euroa (Fiskars Oyj Abp, 2020)

Lasin­pu­hal­ta­ja­mes­tari Heikki Ollitervon työpis­teellä on 47 astetta lämmintä. Ollitervo kertoo, että töitä tehdään 8 tunnin vuoroissa, nonstop-mallina. Töitä tehdään aina 45 minuuttia, mitä seuraa vartin tauko.

Tämä on yksi paikal­li­sista työai­ka­so­pi­muk­sista, joita pääluot­ta­mus­mies Timo Viitanen on ollut solmi­massa. Myös tehtaan kannalta keskey­ty­mätön työ on paras toiminta­tapa. Muottien lämpö pysyy, ja prosessi jatkuu.

– Ei tähän ole ikinä valmis, koko ajan oppii uutta ja pääsee tekemään myös taide-esineitä, Ollitervo kertoo.

Ollitervo tuli Iitta­laan aikanaan metsä­ko­neen­kul­jet­ta­jaksi. Vuokrae­mäntä kuitenkin vinkkasi, että lasin­pu­hal­tajia tarvit­tai­siin. Siitä alkoi ura, jota on kestänyt 27 vuotta. Lasin­pu­hal­ta­jien mesta­reiden mesta­rina hän pitää jo eläkkeelle jäänyttä Heikki Punkaria, mutta mestarin jäljillä ovat Tero Välimaa ja Arto Vilkki. Heistä tekee taitavia juuri se, että he ovat kiinnos­tu­neita siitä, mitä tekevät. Nyt myös Ollitervon poika on aloit­tanut työt samassa tiimissä. Siitä isä on ylpeä ja iloinen.

ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN TEHDAS

Erityi­sesti suupu­hal­luk­sessa rakentuu vahva linkki tekijän ja tuotteen välille. Tehtaalla on taitei­li­joita ja puhal­lus­mes­ta­reita, jotka tunne­taan nimeltä kautta Suomen.

– Hieno asia, tehtaan­joh­taja Heikki Väänänen arvioi.

Väänänen on ollut tehtaan johdossa kolme vuotta, sitä ennen globaa­leissa kehitys­teh­tä­vissä Nokialla ja Fiskar­silla. Niissä asioita on katsottu enemmän operaa­tiot kuin työeh­to­so­pimus edellä.

– Oma katsanto asiaan perustuu siihen taustaan, asioita ei tulkita enää 2020-luvulla tes-kourassa, mutta koko ajan keskus­tel­laan johdon ja henki­löstön edusta­jien kanssa. On jatkuvaa tiedon vaihtoa, jaetaan näkemyksiä. Reiluja päätöksiä puolin ja toisin, molem­pien pitää ymmärtää toisiaan.

Selkeimmin yhtey­den­pito näkyy välit­tö­mänä, mutta tavoit­teel­li­sena yhteis­työnä pääluot­ta­mus­miehen kanssa. Kulma­ki­vinä ovat palaverit parin viikon välein.

Pääluot­ta­mus­mies Viitanen kertoo, että yhdessä käydään läpi työ- ja tilaus­ti­lan­netta, inves­toin­teja ja henkilöstöasioita.

– Kaikki koete­taan käydä läpi, Viitanen sanoo.

– Pääluot­ta­mus­mies tuo esiin, mitä ääniä hän kuulee kentältä. Itse tuon hyvin avoimesti esiin sen, mitä johdossa keskus­tel­laan. En usko hedel­mäl­li­seen loppu­tu­lok­seen, jos minulla on eri tiedot kuin muilla työnte­ki­jöillä. Kaikkihan eivät ole aina samaa mieltä, se ei ole edes kovin eteen­päin vievää. On tärkeää, että on kulttuuri, joka sallii keskus­telun, Väänänen toteaa.

Viita­selle keskus­te­luista on ollut hyötyä. Se, että myös henki­löstö saadaan mukaan keskus­te­luun, on seuraava askel. Hyviä juttuja, aamupa­la­ve­reja ja kokoon­tu­misia henki­lös­tö­ryh­mit­täin aloitet­tiin jo ennen koronaa.

Pääluot­ta­mus­mies on työnte­ki­jöiden kanssa samalla puolella, mutta myös tehtaan puolella.

– Ei kukaan halua, että tehdas loppuu täältä. Näin vanhassa tehtaassa vanhojen toiminta­tapojen nykyai­kais­ta­minen ja yhteisen edun saavut­ta­minen sitä kautta on iso askel. Luotta­muksen luominen on olennaista, ilman sitä ei tule mitään.

Viitanen on yhdek­sättä vuotta tehtaan pääluot­ta­mus­mie­henä. Hän arvioi, että yhteis­toi­minta on ollut aikamoista opettelua puolin ja toisin. Kun hän aloitti, kokonai­suu­teen kuului myös Nuuta­järven lasitehdas. Työnte­ki­jöitä oli 230, nyt 160.

– Kyllä siinä on aika paljon kompro­mis­seja tehty. Tuotannon arvo on aika lailla sama kuin silloin kahdella tehtaalla ja tuotan­to­mää­rällä. Yhteis­toi­minta punni­taan, kun tulee vaikeita hetkiä.

Vuoden 2016 isojen irtisa­no­misten jälkeen on ollut rauhal­li­sempaa. Tehtaalla on ollut asioita, joihin pääluot­ta­mus­miehen on pitänyt puuttua, kuten työai­kaan ja palkkauk­seen. Siinä synty­neitä solmuja on purettu ja raken­nettu uutta liitonkin tuella.

– On ollut palave­reja, joissa on Teolli­suus­liiton tuella purettu auki asioita, jotta puolin ja toisin ymmär­ret­täi­siin reali­teetit. Siinä päästiin todella hyvään alkuun ja näin, että siitä on ollut iso apu.

Tehtaan­joh­tajan vaihtuessa raken­ta­minen jäi ehkä kesken. Toisaalta pöytä putsat­tiin ja aloitet­tiin uudel­leen. Viitanen katsoo, että eteen­päin on menty isoin harppauksin.

– Kasvu­ta­ri­naksi tätä voisi sanoa. Nyt raken­ne­taan ennakoivaa yhteis­työtä. Ensin keskus­tel­laan ja sitten tehdään päätöksiä ja saadaan niitä julki.

Hän pitää tärkeänä, että tehtaan ja varsinkin yrityksen johto kuunte­lisi työnte­ki­jöitä, eikä vain toisin päin. Yleensä asiat ovat pieniä. Ison näkemy­sero on siinä, miksi töitä tehdään. Työnte­kijät käyvät töissä palkan takia. Siksi moni myös lähtee.

– Palkalla pitäisi tulla toimeen ja pystyä kilpai­le­maan, Viitanen toteaa.

Väänänen kommentoi, että työnte­ki­jöitä on myös kuunneltu ja monia muutoksia tehty. Hänen mukaansa kemian­teol­li­suuden sisäi­sessä vertai­lussa palkat ovat koulu­tus­ta­soon suhteu­tet­tuna kilpailukykyisiä.

– Vaihtu­vuutta on aina, onhan meillä lähes 200 ihmistä töissä. Olemme analy­soi­neet lähti­jöitä parin vuoden aikana ja kun loogiset tapaukset, eläköi­ty­miset ja äitiys­lomat poiste­taan, vaihtu­vuus ei ole kovin suurta. Mutta toki alanvaih­tajia aina löytyy, onhan työ fyysi­sesti hyvin vaativaa.

KOKO AJAN KATSE JA SUUNTA ETEENPÄIN

Koko ajan tehdään uutta ja inves­toi­daan. Uudet sosiaa­li­tilat, 300 neliön laajennus, tuo työviih­ty­vyyttä. Jäähdy­tys­jär­jes­telmää raken­ne­taan parhail­laan. Pienenä yksityis­koh­tana on tehdas­salin käytävän varressa ilmoi­tus­taulu. Joku on jättänyt idean siitä, että kahvin­keit­toon tarvit­tavan energian voisi ottaa aurin­ko­pa­nee­leilla. Hyviä aloit­teita otetaan myös käyttöön ja niistä palkitaan.

– Ei tarvitse olla miljoonan euron idea. Jotkut voivat olla arjen työhön tai joskus tuotan­toon liittyviä asioita, Viitanen sanoo.

Hioja, laadun­val­voja Susanna Ilmanen on vuoden alusta alkaen tehnyt töitä hiojana. Hiomo on ollut miesten valta­kuntaa, nyt hän on siellä ainoa nainen.

– Minua on ainakin kehuttu, hän nauraa.

– Tosi kiva on ollut oppia uutta.

Hän asettaa Mari-linnun puisiin jigeihin, joilla se pysyy paikal­laan. Valo osoittaa katkai­su­kohdan, ylimää­räinen lasi sahataan pois. Seuraa­vaksi hän hioo, viimeis­telee ja pakkaa tuotteen. Työssä kädet ovat välillä märät ja hiekkaiset. Aiemmin hän on tehnyt töitä 12 vuotta tehtaan konepäässä laadun­val­vo­jana ja pakkaamassa.

– Ihan kuin olisi tullut uuteen työpaik­kaan, kun vaihtoi hommaa. Se innostaa. Olen ylpeä, että saan tehdä tällaisia esineitä ja opetella taidetta. Tykkään fyysi­sestä työstä. En haluaisi tehdä muuta, vaikka tämä on todella raskasta ja kroppa on kovilla.

TUHAT TOISTOA VUORON AIKANA

Laadun­val­voja Minna Ahlsten pakkaa Kaste­helmi-laseja laati­koihin ällis­tyt­tä­vällä vauhdilla. Laseja tulee hihnalta vajaat tuhat tunnissa. Kädessä on rasitus­vamma, mikä on pistänyt opette­le­maan pakkaa­mista kättä säästäen. Silti hän ihmet­telee päässeensä melko vähällä 22 työvuoden jälkeen. Vuorotyö ja tuhansia toistoja vuoron aikana on kova tahti, lämmintä on helle­päi­vänä 34 astetta.

– Kotiin kun pääsen, olen vähän aikaa jalat suorana sohvalla tai pihalla, että pysähdyn.

Ahlsten tietää jälki­kä­sit­te­lyssä liki kaikesta kaiken. Hän on ollut pakkaa­massa, mattauk­sessa, liimaus­pis­teessä ja puhal­lus­pään liinoilla, välillä hiomossakin.

– Olen ollut vähän kaikkialla. On pyritty työn kiertoon. Silloin menevät pitkät 12 tunnin vuorot nopeammin. Työ on kuitenkin pakko­tah­tista. Vaikka työpis­teeltä voi poistua, säätä­mään vaikka robot­tiin juuttu­nutta tarra­lappua, pakat­tavat lasit kasaantuvat.

Ahlsten on kuitenkin pitänyt tärkeänä pitää tauot ja hyödyntää uutta sosiaalitilaa.

Pääluot­ta­mus­mies toteaa, että paikal­li­sesti sovittu työai­ka­malli 12 tunnin vuoroista on ollut iso juttu, joihin ihmiset ovat tyyty­väisiä. Aloit­teet työai­ka­mal­liin ovat tulleet työnte­ki­jä­puo­lelta, mutta hyötyä on myös tehtaalle.

– Vuoro­sys­teemi tarkoittaa rankempia työpäiviä, mutta enemmän vapaa-aikaa ja palau­tu­mista työputken välillä. On muutenkin pystytty sopimaan esimer­kiksi lasten sairau­teen liittyen paikal­lisia sopimuksia. Siinä on otettu isoja harppauksia.

Myös tehtaan­joh­taja Väänänen nostaa 12 tunnin vuoro­mallin hyvänä esimerk­kinä yhteis­työstä. Iittalan vuoro­malli on kiinnos­tanut esimerk­kinä myös muita yrityksiä kemianteollisuudessa.

VISSY PAIKKAA HIKEÄ SELÄSSÄ

Eila Ilmén-Punkarin käsissä on leipä­la­pion mallinen räätä­löity työvä­line. Siihen hän koukkaa toisella puisella apuvä­li­neellä pari jalal­lista Kaste­helmi-viini­lasia. Niistä jokainen tarkas­te­taan. Ilmén-Punkari on tehnyt töitä pitkään työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna ja neuvoo nyt varalla seuraajaansa.

– Olen saanut aikaan vissyt. Kun ihmisiä alkoi pyörtyä lattialle, saatiin työnan­taja järjes­tä­mään kaikille juotavaa, hän nauraa.

Paran­nuksia on tehty myös työpöy­tiin. Sähköiset pöydät nousevat eri pitui­sille ihmisille sopivaksi. Ja uusista sosiaa­li­ti­loista sanot­tiin, että ”nyt se Eilan toive toteutuu”.

– Riski­nar­violla sain paljon aikaan.

Viitanen kertoo, että esimer­kiksi työai­ka­muu­tokset eivät ole olleet helppoja proses­seja. Aikaa saattaa hyvinkin mennä vuosi, että saa tietyn asian läpi. Asioita on yleensä otettu kokeilun kautta käyttöön. Hän toteaa, että yleensä molemmat osapuolet voittavat ja sellaista sopimisen pitäisi ollakin.

– Työti­lanne on todella hyvä. Kai jotain tehdään oikeinkin. Nyt haetaan lisää puhal­tajia. Ei vain korvaa­maan eläköi­tyviä, vaan että väkimäärää nostet­tai­siin pitkästä aikaa.

Viitasen näkökul­masta yleis­si­to­vien työeh­to­so­pi­musten merkitys korostuu. Myös työnte­ki­jöiden keskuu­dessa mieti­tään, mitä ylipää­tään tulee tapahtumaan.

– Nyt on helpompi saada ihmisiä liitty­mään liittoon. Järjes­täy­ty­misen merkitys näkyy, kun sitä aletaan uhata. Aivan kaikki eivät ymmärrä, miten isoista asioista puhutaan. Työeh­to­so­pi­muk­silla on sovittu sairaus­loma-ajan palkat, isyys- ja äitiys­va­paat, lomarahat ja kaikki. Järjes­täy­ty­minen on ainoa keino. Ei kukaan pysty yksinään neuvot­te­le­maan, kun ei joukko­voi­mal­la­kaan pysty.

Nyt haetaan lisää puhal­tajia. Ei vain korvaa­maan eläköityviä.

Neuvot­te­le­misen ja sopimisen kulttuu­rissa Iittalan tehtaalla ollaan hyvällä tiellä.

– On menty niin paljon eteen­päin, että voin olla ihan tyyty­väinen, Viitanen sanoo.

Myös tehtaan­joh­taja Väänänen toteaa, ettei ole kokenut kolmen vuoden aikana työeh­to­so­pi­muksia esteeksi. Jos ne eivät anna aina vastauksia kaikkeen, ne kuitenkin luovat raameja.

Iittalan lasiteh­taalla on pitkä historia, mihin mahtuu myös tulisia sieluja.

– On henki­löitä, jotka ovat olleet melkein 50 vuotta töissä tehtaalla. Minulla tulee elokuussa kolme vuotta, se ei ole mikään aika. Mutta olemme kolmen vuoden aikana saaneet syste­maat­ti­sesti paran­nettua yhteis­työtä kaikilla tasoilla.

Väänä­sellä on halu pistää projek­teja eteen­päin, on ergono­mia­pro­jek­teja ja teolli­suuden melun­hal­lintaa. Tulokset näkyvät työhy­vin­voin­ti­mit­ta­reissa, lukemat ovat nousseet.

– Omassa dna:ssani on, että kehite­tään koko ajan, mikä ottaa toki aikaa.

– Tehtaan­joh­tajan rooli on välillä kulut­tava. Rakastan tekemistä ja tehdasta samalla lailla kuin henki­löstön edusta­jatkin. Haluan tehtaan ja sen tuotannon henki­löstön parasta. Ehkä meidän lääkkeemme ovat vain välillä erilaisia.

LASINPUHALLUS ON TAIDETTA JA TEOLLISUUTTA

Lasin­pu­hallus on teollista työtä ja samalla kuin kiehtova näytelmä metrin korkeu­della, metal­li­sella estra­dilla. Tässä esimerk­kinä lasinen Aalto-vaasi.

Sydämenä hohkaa uuni. Seitsemän hengen tiimi eli posti­poika, puhal­tajat, kantajat ja tuuraaja toimivat yhteen. Posti­poika ottaa pisaran lasia, eli postin pitkän tangon päähän. Siihen puhal­le­taan vähän ilmaa ja otetaan taas vähän lisää lasia, syntyy tuplaposti.

Puhal­taja ottaa lisää lasia, istuu penkille ja muotoilee orans­sina hehkuvaa lasiai­hiota kuupalla. Näin tehdään lasin jako sopivaksi. Aihio alkaa olla lähellä Aalto-vaasin muotoa ja se puhal­le­taan muottiin. Seuraa­vaksi se siirre­tään holla­riin hetkeksi pyöri­mään ilmassa ja jäähtymään.

Kantaja ottaa vaasista pitkillä pihdeillä kiinni. Vielä polkimen painallus, pieni vesisuihku juureen lämpös­ho­kiksi, nuijan kopautus – ja vaasi irtoaa. Kantaja kuljettaa sen 500-astei­sena jäähdytysuuniin.

Kuudessa tunnissa lasi vähitellen jäähtyy, jännit­teet poistuvat ja värit syvenevät. Sitten liina­tar­kas­taja tarkistaa lasin. Hiomossa kantit hiotaan valmiiksi ja tuote pakataan matkalle kohti kuluttajaa.

VIISI VAIHETTA

Iittalan lasiteh­taan prosessi voidaan yksin­ker­taistaa viiteen osaan:
1) Kuivista raaka-aineista sekoi­te­taan raaka-aineseos.
2) Seosta sulate­taan uuneissa 1 450 asteen lämmössä vuoro­kauden ajan.
3) Lasille annetaan sen muoto. Koneel­li­sesti se syntyy tipasta lasia teräk­si­seen muottiin. Lasitippaa paine­taan toisella kappa­leella tai muottia pyöri­te­tään, jolloin keski­pa­kois­voima saa lasin halut­tuun muotoon. Vaihtoeh­tona on vaativa, kuuma ja monivai­heinen suupuhallus.
4) Hidas jäähdy­tys­pro­sessi, jolla lasi saadaan kestäväksi.
5) Jälki­kä­sit­tely, jossa jokainen lasi saa vähin­tään visuaa­lisen tarkistuksen.

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

Hyvä yhteis­peli veitsenterällä

UPM-Kymmenen Alholman sahalla työsuo­je­lussa ja yhteis­toi­min­nassa on saatu paljon aikaan. Työstä on tullut mukavampaa ja turval­li­sempaa. Neuvot­te­lu­kult­tuuri on toiminut hyvin. Metsä­teol­li­suus ry:n päätös irtisa­noutua työeh­to­so­pi­muk­sista pistää mietti­mään, miten jatkossa käy.

UPM-KYMMENE OYJ ALHOLMAN SAHA

PERUSTETTU 1896
KOTIPAIKKA Pietar­saari
TUOTANTO Mänty- ja kuusi­sa­ha­ta­varaa. Sahalinjan kapasi­teetti 275 000 kuutiota vuodessa.
HENKILÖSTÖ Noin 100, josta tuotan­nossa 90
LIIKEVAIHTO 1 816 milj. euroa (UPM-Kymmene Oyj 2020)

– Kun olen tullut tänne töihin vuonna 1988, työnte­ki­jöitä on ollut 240. Sama määrä sahataan, mutta paljon pienem­mällä porukalla, työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Sami Kettula kertoo. On satsattu uuteen ja laitteet ovat kehittyneet.

Kaikkiaan Alhol­massa työsken­telee noin 100 ihmistä, kahdessa vuorossa. Töitä tehdään tukki­la­jit­te­lussa, sahalin­jalla, tuore­la­jit­te­lussa, rimoi­tus­ko­neella, kuivaa­mossa, tasaa­mossa ja lähettämössä.

Pääluot­ta­mus­mies Vuokko Piippo­lainen on aloit­tanut vuonna 1987. Silloin työvaat­teiden selässä luki vielä Schauman. Työvaat­teet piti pestä ja silittää itse.

– Oltiin ”tumma puku” päällä ja lenkka­reilla mentiin. Sitten työnan­taja alkoi herätä ja maksoi turva­ken­gistä puolet, Kettula sanoo.

Kettula on ollut työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna jo 20 vuoden ajan.

– Työsuo­je­lu­pääl­likön kanssa yhteis­työtä funtsi­taan paljon ja kehite­tään erityi­sesti työturvallisuusasioita.

Asioita voidaan viedä eteen­päin työsuo­je­lu­toi­mi­kun­nassa ja yhteistoimintakokouksissa.

UPM-Timberin Alholman sahan kehitys­ryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Siinä asioita katso­taan ulkomaan­toi­mi­tuksia, myyntior­ga­ni­saa­tiota ja palkka­hal­lintoa myöten. Kehitys­ryh­mässä on nähty, että sahalla on onnis­tuttu erinomai­sesti, sillä sairaus­lo­ma­pro­sentti on vain 2,3 eli yhtä hyvä kuin toimihenkilöillä.

Uutta on nyt kuukausit­tain kokoon­tuva pienempi yhteis­työ­foo­rumi, jossa kokoon­tuvat luotta­mus­miehet, sahan­joh­taja ja henki­lös­tö­pääl­likkö. Foorumi on luotu uutta tilan­netta varten, kun Metsä­teol­li­suus ry irtisanoi vanhat työehtosopimuskäytännöt.

– Fooru­missa puidaan paikal­lisia asioita. Sinne on myös aika helppo viedä asioita, joita työpo­ruk­kakin osaa kysyä, Piippo­lainen sanoo. Uudessa tilan­teessa on silti tuulista.

TYÖTURVALLISUUDESSA NÄKYY SUURI MUUTOS

Yhteis­peli on tuottanut sahalla vuosien mittaan tuloksia erityi­sesti työsuo­je­lussa. Vanne­rullia ei enää tarvitse nostaa hartia­voimin, on tullut nostoapuvälineitä.

– Telineet ovat käytössä joka paikassa. Tänä päivänä en ole nähnyt, että kukaan olisi tikkailla kiikkunut. Työtur­val­li­suus­laki ohjaa tätä toimintaa, Kettula sanoo.

Kettula on myös päässyt työtur­val­li­suus­kort­ti­kurs­sille ja sen jälkeen koulut­ta­maan omia työntekijöitä.

– Se on ollut kaikille miele­kästä, on tullut ihan positii­vista palau­tetta. Vain yksi kaveri on minun kurssil­lani nukah­tanut, ja olen seitsemän pitänyt, hän vitsailee.

Esimer­kiksi tasaamo, jossa tehdään valmiit määrä­mit­taiset ja ‑laatuiset paketit, on nyt satapro­sent­ti­sesti tehtä­vä­kier­rossa. Kaikki työnte­kijät myös pitävät siitä, joka päivä oppii uutta ja työt vaihtuvat. Kierto on sekä työnan­ta­jalle että tekijöille eduksi, kun ergono­mi­setkin asiat pysyvät tasapainossa.

Olimme ensim­mäinen saha, johon hankit­tiin huomiovaatetusta.

Aiemmin tuotanto jakautui miesten ja naisten töihin. Ei jakaudu enää.

– Itse olen tukki­la­jit­te­lussa, ainoana naisena kahden miehen kanssa. Sinne tulee 60 rekkaa päivässä, Piippo­lainen kertoo.

Voimakas röntgen viimeis­telee lajit­telun tukkien oksai­suuden ja koon mukaan, ja tieto­kone analysoi puut kartio­suh­teen mukaan. Lajit­telu on pitkälle automa­ti­soitua, mutta silti tarvi­taan ihmisiä. Röntgenin käyttö tarkoittaa samalla sitä, että työnte­ki­jöillä on sätei­ly­mit­tarit ja he ovat saaneet säteilysuojelukoulutuksen.

Paljon on muuttunut siitä, kun raami­sa­halla keksillä vedet­tiin ja lajitel­tiin tukkeja. Nyt koko prosessia ohjaa tieto­kone. Yksi työntekijä saattaa ohjata ja valvoa laajaa aluetta, on kymmeniä kameroita ja monitoreja.

– Olimme myös ensim­mäinen saha, johon hankit­tiin huomio­vaa­te­tusta, Kettula kertoo.

Ensim­mäinen nimitys vaatteille oli ”pelle­puku”. Vastus­tusta tulee aina, kun tulee uutta, mihin ei ole totuttu. Tänä päivänä kaikilla on huomio­vaat­teet, kypärää myöten.

Myös työti­loista on tullut lämpöisiä ja valoisia pelkkien pelti­sei­nien sijaan. Sosiaa­li­tilat ovat hyvät, on kahvin­keit­timet ja juoma-automaa­titkin. Työssä­oloon on satsattu.

SATA PROSENTTIA KUULUU LIITTOON

Tähän mennessä kehitys on ollut myönteistä. Nyt ollaan kuitenkin täysin uuden edessä, neuvot­te­le­massa jatkosta ilman yleis­si­tovaa valta­kun­nal­lista työeh­to­so­pi­musta. Alhol­massa koetaan, että Teolli­suus­liitto on tärkeä saada pysymään mukana neuvottelutukena.

Alhol­massa on yhdessä ihmetelty, miksi tällai­seen muutoksen mennään. Tuntuma on, että nyt rikotaan yhteis­toi­minnan kulkua.

– Tähän asti jollakin lailla on arvos­tettu työnte­kijää, ihan pikku­riik­kisen. Ainakin meidän silmissä arvostus laski aika lailla, Kettula sanoo.

– Työnte­ki­jä­puo­lella on kuitenkin hyvä tilanne, sata prosenttia työnte­ki­jöistä kuuluu liittoon ja meillä on suhteel­lisen hyvä henki, Piippo­lainen sanoo.

Puheyh­teys toimii joka päivä

Pohjan­maan Raken­nus­pellin pääluot­ta­mus­mies ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Juha Linna kertoo, että asiat toimivat. Työnan­tajan kanssa keskus­tel­laan hyvissä väleissä, puheyh­teys on joka päivä.

POHJANMAAN RAKENNUSPELTI OY

PERUSTETTU 1987
KOTIPAIKKA Seinä­joki
TUOTANTO Julki­sivut, ohutle­vy­tuot­teet ja pelti­kat­tojen asennukset. Esimerk­keinä toteu­tuk­sista Seinä­joen ja Kirkko­nummen kupari­kir­jastot, julki­si­vuista Tampe­reen Koskikeskus.
HENKILÖSTÖ Noin 45, josta tuotan­nossa ja asennus­töissä noin 25.
LIIKEVAIHTO 9,2 milj. euroa (2020)

– Työnte­ki­jöiden keskuu­des­sakin on hyvä henki. On aina voinut sanoa, että on mukavaa tulla töihin. Töissä ollaan oltu saman luontoisia. On tekijä­mei­ninki sekä firmassa että asennuk­sissa. Kaikki tietävät, että töissä on aina välillä kiire. Se kuuluu työn luontee­seenkin, seinä­jo­ke­laisen Pohjan­maan Raken­nus­pelti Oy:n pääluot­ta­mus­mies ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Juha Linna kertoo.

Yhteyden pitää tiiviinä sekin, että Linna toimii myös tuotan­to­vas­taavan roolissa firman asioissa.

– Tulee kiirus­jut­tu­jakin, joihin on pyrit­tävä reagoi­maan. Töissä kun ollaan, niin töitä tehdään. Ei olla kulut­ta­massa aikaa, mutta osataan rentoutua kahvi- ja ruoka­tun­nilla, kyllä juttu lentää.

Linnalla on oma motto ”joka päivä oppii jotain uutta”, työ opettaa tekijäänsä. Erityi­sesti on panos­tettu työtur­val­li­suu­teen, mikä on iskos­tunut työnte­ki­jöihin. Ei tehdä mitään tyhmää tai vaaral­lista sen enempää asennuk­silla kuin tuotannossakaan.

TYÖNTEKIJÄT PÄÄTTÄVÄT VENYMISENSÄ RAJAT

– Myös perus­rekla­maa­tio­takin käsitel­lään ja kerro­taan avoimesti johta­ja­puo­lelta myös firman tilan­teesta. Missä mennään, miten pitää oikeasti saada jotain valmiiksi ja milloin. Keskus­tel­laan porukan kanssa venymi­sistä. Jokai­sella työnte­ki­jäl­läkin on päätös­valta siinä, ei ketään voi ylitöihin pakottaa. Keskus­tel­laan projek­ti­luon­toi­sesti, kun jotain pitää saada nopeasti aikaan, kuka pystyy jelppimään.

Linna on ollut luotta­mus­mie­henä vuodesta 2007. Yrityk­sessä on tehty myös paikal­li­sesti sopimuksia. Yksi niistä on tunti­pank­ki­jär­jes­telmä, joka on luotu yhteis­työssä työnan­tajan kanssa. Työn luontee­seen kuuluu, että kesällä pitää venyä. Silloin tunti­pank­ki­jär­jes­tel­mään kertyy aikaa tunti tunnista ‑periaat­teen mukaan.

– Ylityöt makse­taan kuitenkin kuten pitää.

On erittäin tärkeä, että kun pyritään venymään, työkor­vaukset tulevat kuitenkin niin sanotusti kirjan mukaan.

Hiljai­sem­pina aikoina on tunti­pank­ki­tun­teja pystytty pitämään. Näin on säästytty siltä, että osa työnte­ki­jöistä olisi lomautettu.

– On erittäin tärkeä, että kun pyritään venymään, työkor­vaukset tulevat kuitenkin niin sanotusti kirjan mukaan. Tästä on työnan­tajan kanssa oltu samaa mieltä.

Linna pitää erittäin tärkeänä, että työeh­to­so­pi­mukset toimivat perälau­toina asioille puolin ja toisin sekä työnte­ki­jä­puo­lelle että työnan­ta­ja­puo­lelle. Yleis­si­tovat työeh­to­so­pi­mukset ovat kaikkea muuta kuin turhia, muuten asiat menevät hanka­laksi. Kun on raamit, myös paikal­linen sopiminen on paljon helpompaa.

– Ehkä olemme siinä mielessä onnel­li­sessa asemassa, että meillä on yllät­tävän hyvin kaikki. Menee asiat taval­laan oppikir­ja­mai­sesti, yhteis­työssä sovitusti.

Työnte­kijät ovat 90-prosent­ti­sesti Teolli­suus­lii­tossa, mikä antaa Linnalle hyvät mahdol­li­suudet toimia.