Varatyösuojeluvaltuutettu Eila Ilmén-Punkari ja pääluottamusmies Timo Viitanen.

Onnis­tu­nut yhteis­toi­minta työpai­kalla vaatii keskus­te­lua, luot­ta­musta ja yhteistä sopimista

Fiskar­sin Iitta­lan lasi­teh­taalla pääs­tään parem­paan tulok­seen työn­te­ki­jöitä kuuntelemalla.

17.8.2021

FISKARS FINLAND OY AB IITTALAN LASI

PERUSTETTU 1881 nimellä Iitta­lan lasitehdas
KOTIPAIKKA Iittala
TUOTANTO Lasi­tuot­teet, esimer­kiksi keit­ti­öön ja sisus­tuk­seen. Pohjois­mai­den suurin käyt­tö­la­sia tuot­tava yksikkö.
HENKILÖSTÖ Noin 190, josta tuotan­nossa noin 170.
LIIKEVAIHTO 1,1 mrd. euroa (Fiskars Oyj Abp, 2020)

Lasin­pu­hal­ta­ja­mes­tari Heikki Olli­ter­von työpis­teellä on 47 astetta lämmintä. Olli­tervo kertoo, että töitä tehdään 8 tunnin vuoroissa, nons­top-mallina. Töitä tehdään aina 45 minuut­tia, mitä seuraa vartin tauko.

Tämä on yksi paikal­li­sista työai­ka­so­pi­muk­sista, joita pääluot­ta­mus­mies Timo Viita­nen on ollut solmi­massa. Myös tehtaan kannalta keskey­ty­mä­tön työ on paras toimin­ta­tapa. Muot­tien lämpö pysyy, ja prosessi jatkuu.

– Ei tähän ole ikinä valmis, koko ajan oppii uutta ja pääsee teke­mään myös taide-esineitä, Olli­tervo kertoo.

Olli­tervo tuli Iitta­laan aika­naan metsä­ko­neen­kul­jet­ta­jaksi. Vuokrae­mäntä kuiten­kin vink­kasi, että lasin­pu­hal­ta­jia tarvit­tai­siin. Siitä alkoi ura, jota on kestä­nyt 27 vuotta. Lasin­pu­hal­ta­jien mesta­rei­den mesta­rina hän pitää jo eläk­keelle jäänyttä Heikki Punka­ria, mutta mesta­rin jäljillä ovat Tero Väli­maa ja Arto Vilkki. Heistä tekee taita­via juuri se, että he ovat kiin­nos­tu­neita siitä, mitä teke­vät. Nyt myös Olli­ter­von poika on aloit­ta­nut työt samassa tiimissä. Siitä isä on ylpeä ja iloinen.

Lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervo töissä.
Lasin­pu­hal­ta­ja­mes­tari Heikki Olli­tervo pitää erityi­sesti puhal­ta­mi­sesta puumuot­tei­hin, jolloin muotti on märkä, syntyy savua ja lasin pinnasta tulee elävä.

ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN TEHDAS

Erityi­sesti suupu­hal­luk­sessa raken­tuu vahva linkki teki­jän ja tuot­teen välille. Tehtaalla on taitei­li­joita ja puhal­lus­mes­ta­reita, jotka tunne­taan nimeltä kautta Suomen.

– Hieno asia, tehtaan­joh­taja Heikki Väänä­nen arvioi.

Väänä­nen on ollut tehtaan johdossa kolme vuotta, sitä ennen globaa­leissa kehi­tys­teh­tä­vissä Nokialla ja Fiskar­silla. Niissä asioita on katsottu enem­män operaa­tiot kuin työeh­to­so­pi­mus edellä.

– Oma katsanto asiaan perus­tuu siihen taus­taan, asioita ei tulkita enää 2020-luvulla tes-kourassa, mutta koko ajan keskus­tel­laan johdon ja henki­lös­tön edus­ta­jien kanssa. On jatku­vaa tiedon vaih­toa, jaetaan näke­myk­siä. Reiluja päätök­siä puolin ja toisin, molem­pien pitää ymmär­tää toisiaan.

Selkeim­min yhtey­den­pito näkyy välit­tö­mänä, mutta tavoit­teel­li­sena yhteis­työnä pääluot­ta­mus­mie­hen kanssa. Kulma­ki­vinä ovat pala­ve­rit parin viikon välein.

Pääluot­ta­mus­mies Viita­nen kertoo, että yhdessä käydään läpi työ- ja tilaus­ti­lan­netta, inves­toin­teja ja henkilöstöasioita.

– Kaikki koete­taan käydä läpi, Viita­nen sanoo.

– Pääluot­ta­mus­mies tuo esiin, mitä ääniä hän kuulee kentältä. Itse tuon hyvin avoi­mesti esiin sen, mitä johdossa keskus­tel­laan. En usko hedel­mäl­li­seen loppu­tu­lok­seen, jos minulla on eri tiedot kuin muilla työn­te­ki­jöillä. Kaik­ki­han eivät ole aina samaa mieltä, se ei ole edes kovin eteen­päin vievää. On tärkeää, että on kult­tuuri, joka sallii keskus­te­lun, Väänä­nen toteaa.

Viita­selle keskus­te­luista on ollut hyötyä. Se, että myös henki­löstö saadaan mukaan keskus­te­luun, on seuraava askel. Hyviä juttuja, aamu­pa­la­ve­reja ja kokoon­tu­mi­sia henki­lös­tö­ryh­mit­täin aloi­tet­tiin jo ennen koronaa.

Pääluot­ta­mus­mies on työn­te­ki­jöi­den kanssa samalla puolella, mutta myös tehtaan puolella.

– Ei kukaan halua, että tehdas loppuu täältä. Näin vanhassa tehtaassa vanho­jen toimin­ta­ta­po­jen nyky­ai­kais­ta­mi­nen ja yhtei­sen edun saavut­ta­mi­nen sitä kautta on iso askel. Luot­ta­muk­sen luomi­nen on olen­naista, ilman sitä ei tule mitään.

Hioja ja laadunvalvoja Susanna Ilmanen töissä.
”Olen ylpeä, että saan tehdä tällai­sia esineitä ja opetella taidetta. Tykkään fyysi­sestä työstä”, hioja ja laadun­val­voja Susanna Ilma­nen sanoo.

Viita­nen on yhdek­sättä vuotta tehtaan pääluot­ta­mus­mie­henä. Hän arvioi, että yhteis­toi­minta on ollut aika­moista opet­te­lua puolin ja toisin. Kun hän aloitti, koko­nai­suu­teen kuului myös Nuuta­jär­ven lasi­teh­das. Työn­te­ki­jöitä oli 230, nyt 160.

– Kyllä siinä on aika paljon kompro­mis­seja tehty. Tuotan­non arvo on aika lailla sama kuin silloin kahdella tehtaalla ja tuotan­to­mää­rällä. Yhteis­toi­minta punni­taan, kun tulee vaikeita hetkiä.

Vuoden 2016 isojen irti­sa­no­mis­ten jälkeen on ollut rauhal­li­sem­paa. Tehtaalla on ollut asioita, joihin pääluot­ta­mus­mie­hen on pitä­nyt puut­tua, kuten työai­kaan ja palk­kauk­seen. Siinä synty­neitä solmuja on purettu ja raken­nettu uutta liiton­kin tuella.

– On ollut pala­ve­reja, joissa on Teol­li­suus­lii­ton tuella purettu auki asioita, jotta puolin ja toisin ymmär­ret­täi­siin reali­tee­tit. Siinä pääs­tiin todella hyvään alkuun ja näin, että siitä on ollut iso apu.

Tehtaan­joh­ta­jan vaih­tuessa raken­ta­mi­nen jäi ehkä kesken. Toisaalta pöytä putsat­tiin ja aloi­tet­tiin uudel­leen. Viita­nen katsoo, että eteen­päin on menty isoin harppauksin.

– Kasvu­ta­ri­naksi tätä voisi sanoa. Nyt raken­ne­taan enna­koi­vaa yhteis­työtä. Ensin keskus­tel­laan ja sitten tehdään päätök­siä ja saadaan niitä julki.

Hän pitää tärkeänä, että tehtaan ja varsin­kin yrityk­sen johto kuun­te­lisi työn­te­ki­jöitä, eikä vain toisin päin. Yleensä asiat ovat pieniä. Ison näke­my­sero on siinä, miksi töitä tehdään. Työn­te­ki­jät käyvät töissä palkan takia. Siksi moni myös lähtee.

– Palkalla pitäisi tulla toimeen ja pystyä kilpai­le­maan, Viita­nen toteaa.

Väänä­nen kommen­toi, että työn­te­ki­jöitä on myös kuun­neltu ja monia muutok­sia tehty. Hänen mukaansa kemian­teol­li­suu­den sisäi­sessä vertai­lussa palkat ovat koulu­tus­ta­soon suhteu­tet­tuna kilpailukykyisiä.

– Vaih­tu­vuutta on aina, onhan meillä lähes 200 ihmistä töissä. Olemme analy­soi­neet lähti­jöitä parin vuoden aikana ja kun loogi­set tapauk­set, eläköi­ty­mi­set ja äitiys­lo­mat pois­te­taan, vaih­tu­vuus ei ole kovin suurta. Mutta toki alan­vaih­ta­jia aina löytyy, onhan työ fyysi­sesti hyvin vaativaa.

KOKO AJAN KATSE JA SUUNTA ETEENPÄIN

Koko ajan tehdään uutta ja inves­toi­daan. Uudet sosi­aa­li­ti­lat, 300 neliön laajen­nus, tuo työviih­ty­vyyttä. Jääh­dy­tys­jär­jes­tel­mää raken­ne­taan parhail­laan. Pienenä yksi­tyis­koh­tana on tehdas­sa­lin käytä­vän varressa ilmoi­tus­taulu. Joku on jättä­nyt idean siitä, että kahvin­keit­toon tarvit­ta­van ener­gian voisi ottaa aurin­ko­pa­nee­leilla. Hyviä aloit­teita otetaan myös käyt­töön ja niistä palkitaan.

– Ei tarvitse olla miljoo­nan euron idea. Jotkut voivat olla arjen työhön tai joskus tuotan­toon liit­ty­viä asioita, Viita­nen sanoo.

Hioja, laadun­val­voja Susanna Ilma­nen on vuoden alusta alkaen tehnyt töitä hiojana. Hiomo on ollut mies­ten valta­kun­taa, nyt hän on siellä ainoa nainen.

– Minua on aina­kin kehuttu, hän nauraa.

– Tosi kiva on ollut oppia uutta.

Hän aset­taa Mari-linnun puisiin jigei­hin, joilla se pysyy paikal­laan. Valo osoit­taa katkai­su­koh­dan, ylimää­räi­nen lasi saha­taan pois. Seuraa­vaksi hän hioo, viimeis­te­lee ja pakkaa tuot­teen. Työssä kädet ovat välillä märät ja hiek­kai­set. Aiem­min hän on tehnyt töitä 12 vuotta tehtaan kone­päässä laadun­val­vo­jana ja pakkaamassa.

– Ihan kuin olisi tullut uuteen työpaik­kaan, kun vaih­toi hommaa. Se innos­taa. Olen ylpeä, että saan tehdä tällai­sia esineitä ja opetella taidetta. Tykkään fyysi­sestä työstä. En haluaisi tehdä muuta, vaikka tämä on todella raskasta ja kroppa on kovilla.

Laadunvalvoja Minna Ahlsten.
”Kotiin kun pääsen, olen vähän aikaa jalat suorana sohvalla tai pihalla, että pysäh­dyn”, kertoo laadun­val­voja Minna Ahlsten.

TUHAT TOISTOA VUORON AIKANA

Laadun­val­voja Minna Ahls­ten pakkaa Kaste­helmi-laseja laati­koi­hin ällis­tyt­tä­vällä vauh­dilla. Laseja tulee hihnalta vajaat tuhat tunnissa. Kädessä on rasi­tus­vamma, mikä on pistä­nyt opet­te­le­maan pakkaa­mista kättä sääs­täen. Silti hän ihmet­te­lee pääs­seensä melko vähällä 22 työvuo­den jälkeen. Vuoro­työ ja tuhan­sia tois­toja vuoron aikana on kova tahti, lämmintä on helle­päi­vänä 34 astetta.

– Kotiin kun pääsen, olen vähän aikaa jalat suorana sohvalla tai pihalla, että pysähdyn.

Ahls­ten tietää jälki­kä­sit­te­lyssä liki kaikesta kaiken. Hän on ollut pakkaa­massa, mattauk­sessa, liimaus­pis­teessä ja puhal­lus­pään liinoilla, välillä hiomossakin.

– Olen ollut vähän kaik­kialla. On pyritty työn kier­toon. Silloin mene­vät pitkät 12 tunnin vuorot nopeam­min. Työ on kuiten­kin pakko­tah­tista. Vaikka työpis­teeltä voi pois­tua, säätä­mään vaikka robot­tiin juut­tu­nutta tarra­lap­pua, pakat­ta­vat lasit kasaantuvat.

Ahls­ten on kuiten­kin pitä­nyt tärkeänä pitää tauot ja hyödyn­tää uutta sosiaalitilaa.

Pääluot­ta­mus­mies toteaa, että paikal­li­sesti sovittu työai­ka­malli 12 tunnin vuoroista on ollut iso juttu, joihin ihmi­set ovat tyyty­väi­siä. Aloit­teet työai­ka­mal­liin ovat tulleet työn­te­ki­jä­puo­lelta, mutta hyötyä on myös tehtaalle.

– Vuoro­sys­teemi tarkoit­taa rankem­pia työpäi­viä, mutta enem­män vapaa-aikaa ja palau­tu­mista työput­ken välillä. On muuten­kin pystytty sopi­maan esimer­kiksi lasten sairau­teen liit­tyen paikal­li­sia sopi­muk­sia. Siinä on otettu isoja harppauksia.

Myös tehtaan­joh­taja Väänä­nen nostaa 12 tunnin vuoro­mal­lin hyvänä esimerk­kinä yhteis­työstä. Iitta­lan vuoro­malli on kiin­nos­ta­nut esimerk­kinä myös muita yrityk­siä kemianteollisuudessa.

VISSY PAIKKAA HIKEÄ SELÄSSÄ

Eila Ilmén-Punka­rin käsissä on leipä­la­pion malli­nen räätä­löity työvä­line. Siihen hän kouk­kaa toisella puisella apuvä­li­neellä pari jalal­lista Kaste­helmi-viini­la­sia. Niistä jokai­nen tarkas­te­taan. Ilmén-Punkari on tehnyt töitä pitkään työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna ja neuvoo nyt varalla seuraajaansa.

– Olen saanut aikaan vissyt. Kun ihmi­siä alkoi pyör­tyä lattialle, saatiin työnan­taja järjes­tä­mään kaikille juota­vaa, hän nauraa.

Paran­nuk­sia on tehty myös työpöy­tiin. Sähköi­set pöydät nouse­vat eri pitui­sille ihmi­sille sopi­vaksi. Ja uusista sosi­aa­li­ti­loista sanot­tiin, että ”nyt se Eilan toive toteutuu”.

– Riski­nar­violla sain paljon aikaan.

Viita­nen kertoo, että esimer­kiksi työai­ka­muu­tok­set eivät ole olleet help­poja proses­seja. Aikaa saat­taa hyvin­kin mennä vuosi, että saa tietyn asian läpi. Asioita on yleensä otettu kokei­lun kautta käyt­töön. Hän toteaa, että yleensä molem­mat osapuo­let voit­ta­vat ja sellaista sopi­mi­sen pitäisi ollakin.

– Työti­lanne on todella hyvä. Kai jotain tehdään oikein­kin. Nyt haetaan lisää puhal­ta­jia. Ei vain korvaa­maan eläköi­ty­viä, vaan että väki­mää­rää nostet­tai­siin pitkästä aikaa.

Viita­sen näkö­kul­masta yleis­si­to­vien työeh­to­so­pi­mus­ten merki­tys koros­tuu. Myös työn­te­ki­jöi­den keskuu­dessa mieti­tään, mitä ylipää­tään tulee tapahtumaan.

– Nyt on helpompi saada ihmi­siä liit­ty­mään liit­toon. Järjes­täy­ty­mi­sen merki­tys näkyy, kun sitä aletaan uhata. Aivan kaikki eivät ymmärrä, miten isoista asioista puhu­taan. Työeh­to­so­pi­muk­silla on sovittu sairaus­loma-ajan palkat, isyys- ja äitiys­va­paat, loma­ra­hat ja kaikki. Järjes­täy­ty­mi­nen on ainoa keino. Ei kukaan pysty yksi­nään neuvot­te­le­maan, kun ei jouk­ko­voi­mal­la­kaan pysty.

Nyt haetaan lisää puhal­ta­jia. Ei vain korvaa­maan eläköityviä.

Neuvot­te­le­mi­sen ja sopi­mi­sen kult­tuu­rissa Iitta­lan tehtaalla ollaan hyvällä tiellä.

– On menty niin paljon eteen­päin, että voin olla ihan tyyty­väi­nen, Viita­nen sanoo.

Myös tehtaan­joh­taja Väänä­nen toteaa, ettei ole koke­nut kolmen vuoden aikana työeh­to­so­pi­muk­sia esteeksi. Jos ne eivät anna aina vastauk­sia kaik­keen, ne kuiten­kin luovat raameja.

Iitta­lan lasi­teh­taalla on pitkä histo­ria, mihin mahtuu myös tuli­sia sieluja.

– On henki­löitä, jotka ovat olleet melkein 50 vuotta töissä tehtaalla. Minulla tulee elokuussa kolme vuotta, se ei ole mikään aika. Mutta olemme kolmen vuoden aikana saaneet syste­maat­ti­sesti paran­net­tua yhteis­työtä kaikilla tasoilla.

Väänä­sellä on halu pistää projek­teja eteen­päin, on ergo­no­mia­pro­jek­teja ja teol­li­suu­den melun­hal­lin­taa. Tulok­set näky­vät työhy­vin­voin­ti­mit­ta­reissa, luke­mat ovat nousseet.

– Omassa dna:ssani on, että kehi­te­tään koko ajan, mikä ottaa toki aikaa.

– Tehtaan­joh­ta­jan rooli on välillä kulut­tava. Rakas­tan teke­mistä ja tehdasta samalla lailla kuin henki­lös­tön edus­ta­jat­kin. Haluan tehtaan ja sen tuotan­non henki­lös­tön parasta. Ehkä meidän lääk­keemme ovat vain välillä erilaisia.

LASINPUHALLUS ON TAIDETTA JA TEOLLISUUTTA

Lasin­pu­hal­lus on teol­lista työtä ja samalla kuin kieh­tova näytelmä metrin korkeu­della, metal­li­sella estra­dilla. Tässä esimerk­kinä lasi­nen Aalto-vaasi.

Sydä­menä hohkaa uuni. Seit­se­män hengen tiimi eli posti­poika, puhal­ta­jat, kanta­jat ja tuuraaja toimi­vat yhteen. Posti­poika ottaa pisa­ran lasia, eli postin pitkän tangon päähän. Siihen puhal­le­taan vähän ilmaa ja otetaan taas vähän lisää lasia, syntyy tuplaposti.

Puhal­taja ottaa lisää lasia, istuu penkille ja muotoi­lee orans­sina hehku­vaa lasiai­hiota kuupalla. Näin tehdään lasin jako sopi­vaksi. Aihio alkaa olla lähellä Aalto-vaasin muotoa ja se puhal­le­taan muot­tiin. Seuraa­vaksi se siir­re­tään holla­riin hetkeksi pyöri­mään ilmassa ja jäähtymään.

Kantaja ottaa vaasista pitkillä pihdeillä kiinni. Vielä polki­men painal­lus, pieni vesi­suihku juureen lämpös­ho­kiksi, nuijan kopau­tus – ja vaasi irtoaa. Kantaja kuljet­taa sen 500-astei­sena jäähdytysuuniin.

Kuudessa tunnissa lasi vähi­tel­len jääh­tyy, jännit­teet pois­tu­vat ja värit syve­ne­vät. Sitten liina­tar­kas­taja tarkis­taa lasin. Hiomossa kantit hiotaan valmiiksi ja tuote paka­taan matkalle kohti kuluttajaa.

VIISI VAIHETTA

Iitta­lan lasi­teh­taan prosessi voidaan yksin­ker­tais­taa viiteen osaan:
1) Kuivista raaka-aineista sekoi­te­taan raaka-aineseos.

2) Seosta sula­te­taan uuneissa 1 450 asteen lämmössä vuoro­kau­den ajan.
3) Lasille anne­taan sen muoto. Koneel­li­sesti se syntyy tipasta lasia teräk­si­seen muot­tiin. Lasi­tip­paa paine­taan toisella kappa­leella tai muot­tia pyöri­te­tään, jolloin keski­pa­kois­voima saa lasin halut­tuun muotoon. Vaih­toeh­tona on vaativa, kuuma ja moni­vai­hei­nen suupuhallus.
4) Hidas jääh­dy­tys­pro­sessi, jolla lasi saadaan kestäväksi.
5) Jälki­kä­sit­tely, jossa jokai­nen lasi saa vähin­tään visu­aa­li­sen tarkistuksen.

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

 

Pääluottamusmies Vuokko Piippolainen
Pääluot­ta­mus­mies Vuokko Piip­po­lai­nen. KUVA: JOHANNES TERVO

Hyvä yhteis­peli veitsenterällä

UPM-Kymme­nen Alhol­man sahalla työsuo­je­lussa ja yhteis­toi­min­nassa on saatu paljon aikaan. Työstä on tullut muka­vam­paa ja turval­li­sem­paa. Neuvot­te­lu­kult­tuuri on toimi­nut hyvin. Metsä­teol­li­suus ry:n päätös irti­sa­nou­tua työeh­to­so­pi­muk­sista pistää miet­ti­mään, miten jatkossa käy.

UPM-KYMMENE OYJ ALHOLMAN SAHA

PERUSTETTU 1896
KOTIPAIKKA Pietar­saari
TUOTANTO Mänty- ja kuusi­sa­ha­ta­va­raa. Saha­lin­jan kapa­si­teetti 275 000 kuutiota vuodessa.
HENKILÖSTÖ Noin 100, josta tuotan­nossa 90
LIIKEVAIHTO 1 816 milj. euroa (UPM-Kymmene Oyj 2020)

– Kun olen tullut tänne töihin vuonna 1988, työn­te­ki­jöitä on ollut 240. Sama määrä saha­taan, mutta paljon pienem­mällä poru­kalla, työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Sami Kettula kertoo. On satsattu uuteen ja lait­teet ovat kehittyneet.

Kaik­ki­aan Alhol­massa työs­ken­te­lee noin 100 ihmistä, kahdessa vuorossa. Töitä tehdään tukki­la­jit­te­lussa, saha­lin­jalla, tuore­la­jit­te­lussa, rimoi­tus­ko­neella, kuivaa­mossa, tasaa­mossa ja lähettämössä.

Pääluot­ta­mus­mies Vuokko Piip­po­lai­nen on aloit­ta­nut vuonna 1987. Silloin työvaat­tei­den selässä luki vielä Schau­man. Työvaat­teet piti pestä ja silit­tää itse.

– Oltiin ”tumma puku” päällä ja lenk­ka­reilla mentiin. Sitten työnan­taja alkoi herätä ja maksoi turva­ken­gistä puolet, Kettula sanoo.

Kettula on ollut työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna jo 20 vuoden ajan.

– Työsuo­je­lu­pääl­li­kön kanssa yhteis­työtä funt­si­taan paljon ja kehi­te­tään erityi­sesti työturvallisuusasioita.

Asioita voidaan viedä eteen­päin työsuo­je­lu­toi­mi­kun­nassa ja yhteistoimintakokouksissa.

UPM-Timbe­rin Alhol­man sahan kehi­tys­ryhmä kokoon­tuu neljä kertaa vuodessa. Siinä asioita katso­taan ulko­maan­toi­mi­tuk­sia, myyn­tior­ga­ni­saa­tiota ja palk­ka­hal­lin­toa myöten. Kehi­tys­ryh­mässä on nähty, että sahalla on onnis­tuttu erin­omai­sesti, sillä sairaus­lo­ma­pro­sentti on vain 2,3 eli yhtä hyvä kuin toimihenkilöillä.

Uutta on nyt kuukausit­tain kokoon­tuva pienempi yhteis­työ­foo­rumi, jossa kokoon­tu­vat luot­ta­mus­mie­het, sahan­joh­taja ja henki­lös­tö­pääl­likkö. Foorumi on luotu uutta tilan­netta varten, kun Metsä­teol­li­suus ry irti­sa­noi vanhat työehtosopimuskäytännöt.

– Fooru­missa puidaan paikal­li­sia asioita. Sinne on myös aika helppo viedä asioita, joita työpo­ruk­ka­kin osaa kysyä, Piip­po­lai­nen sanoo. Uudessa tilan­teessa on silti tuulista.

TYÖTURVALLISUUDESSA NÄKYY SUURI MUUTOS

Yhteis­peli on tuot­ta­nut sahalla vuosien mittaan tulok­sia erityi­sesti työsuo­je­lussa. Vanne­rul­lia ei enää tarvitse nostaa hartia­voi­min, on tullut nostoapuvälineitä.

– Teli­neet ovat käytössä joka paikassa. Tänä päivänä en ole nähnyt, että kukaan olisi tikkailla kiik­ku­nut. Työtur­val­li­suus­laki ohjaa tätä toimin­taa, Kettula sanoo.

Kettula on myös pääs­syt työtur­val­li­suus­kort­ti­kurs­sille ja sen jälkeen koulut­ta­maan omia työntekijöitä.

– Se on ollut kaikille miele­kästä, on tullut ihan posi­tii­vista palau­tetta. Vain yksi kaveri on minun kurs­sil­lani nukah­ta­nut, ja olen seit­se­män pitä­nyt, hän vitsailee.

Esimer­kiksi tasaamo, jossa tehdään valmiit määrä­mit­tai­set ja ‑laatui­set pake­tit, on nyt sata­pro­sent­ti­sesti tehtä­vä­kier­rossa. Kaikki työn­te­ki­jät myös pitä­vät siitä, joka päivä oppii uutta ja työt vaih­tu­vat. Kierto on sekä työnan­ta­jalle että teki­jöille eduksi, kun ergo­no­mi­set­kin asiat pysy­vät tasapainossa.

Olimme ensim­mäi­nen saha, johon hankit­tiin huomiovaatetusta.

Aiem­min tuotanto jakau­tui mies­ten ja nais­ten töihin. Ei jakaudu enää.

– Itse olen tukki­la­jit­te­lussa, ainoana naisena kahden miehen kanssa. Sinne tulee 60 rekkaa päivässä, Piip­po­lai­nen kertoo.

Voima­kas rönt­gen viimeis­te­lee lajit­te­lun tukkien oksai­suu­den ja koon mukaan, ja tieto­kone analy­soi puut kartio­suh­teen mukaan. Lajit­telu on pitkälle auto­ma­ti­soi­tua, mutta silti tarvi­taan ihmi­siä. Rönt­ge­nin käyttö tarkoit­taa samalla sitä, että työn­te­ki­jöillä on sätei­ly­mit­ta­rit ja he ovat saaneet säteilysuojelukoulutuksen.

Paljon on muut­tu­nut siitä, kun raami­sa­halla keksillä vedet­tiin ja laji­tel­tiin tukkeja. Nyt koko proses­sia ohjaa tieto­kone. Yksi työn­tekijä saat­taa ohjata ja valvoa laajaa aluetta, on kymme­niä kame­roita ja monitoreja.

– Olimme myös ensim­mäi­nen saha, johon hankit­tiin huomio­vaa­te­tusta, Kettula kertoo.

Ensim­mäi­nen nimi­tys vaat­teille oli ”pelle­puku”. Vastus­tusta tulee aina, kun tulee uutta, mihin ei ole totuttu. Tänä päivänä kaikilla on huomio­vaat­teet, kypä­rää myöten.

Myös työti­loista on tullut lämpöi­siä ja valoi­sia pelk­kien pelti­sei­nien sijaan. Sosi­aa­li­ti­lat ovat hyvät, on kahvin­keit­ti­met ja juoma-auto­maa­tit­kin. Työs­sä­oloon on satsattu.

SATA PROSENTTIA KUULUU LIITTOON

Tähän mennessä kehi­tys on ollut myön­teistä. Nyt ollaan kuiten­kin täysin uuden edessä, neuvot­te­le­massa jatkosta ilman yleis­si­to­vaa valta­kun­nal­lista työeh­to­so­pi­musta. Alhol­massa koetaan, että Teol­li­suus­liitto on tärkeä saada pysy­mään mukana neuvottelutukena.

Alhol­massa on yhdessä ihme­telty, miksi tällai­seen muutok­sen mennään. Tuntuma on, että nyt riko­taan yhteis­toi­min­nan kulkua.

– Tähän asti jolla­kin lailla on arvos­tettu työn­te­ki­jää, ihan pikku­riik­ki­sen. Aina­kin meidän silmissä arvos­tus laski aika lailla, Kettula sanoo.

– Työn­te­ki­jä­puo­lella on kuiten­kin hyvä tilanne, sata prosent­tia työn­te­ki­jöistä kuuluu liit­toon ja meillä on suhteel­li­sen hyvä henki, Piip­po­lai­nen sanoo.

 

Pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Juha Linna
Pääluot­ta­mus­mies ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Juha Linna. KUVA: JOHANNES TERVO

Puheyh­teys toimii joka päivä

Pohjan­maan Raken­nus­pel­lin pääluot­ta­mus­mies ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Juha Linna kertoo, että asiat toimi­vat. Työnan­ta­jan kanssa keskus­tel­laan hyvissä väleissä, puheyh­teys on joka päivä.

POHJANMAAN RAKENNUSPELTI OY

PERUSTETTU 1987
KOTIPAIKKA Seinä­joki
TUOTANTO Julki­si­vut, ohut­le­vy­tuot­teet ja pelti­kat­to­jen asen­nuk­set. Esimerk­keinä toteu­tuk­sista Seinä­joen ja Kirk­ko­num­men kupa­ri­kir­jas­tot, julki­si­vuista Tampe­reen Koskikeskus.
HENKILÖSTÖ Noin 45, josta tuotan­nossa ja asen­nus­töissä noin 25.
LIIKEVAIHTO 9,2 milj. euroa (2020)

– Työn­te­ki­jöi­den keskuu­des­sa­kin on hyvä henki. On aina voinut sanoa, että on muka­vaa tulla töihin. Töissä ollaan oltu saman luon­toi­sia. On teki­jä­mei­ninki sekä firmassa että asen­nuk­sissa. Kaikki tietä­vät, että töissä on aina välillä kiire. Se kuuluu työn luon­tee­seen­kin, seinä­jo­ke­lai­sen Pohjan­maan Raken­nus­pelti Oy:n pääluot­ta­mus­mies ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Juha Linna kertoo.

Yhtey­den pitää tiiviinä sekin, että Linna toimii myös tuotan­to­vas­taa­van roolissa firman asioissa.

– Tulee kiirus­jut­tu­ja­kin, joihin on pyrit­tävä reagoi­maan. Töissä kun ollaan, niin töitä tehdään. Ei olla kulut­ta­massa aikaa, mutta osataan rentou­tua kahvi- ja ruoka­tun­nilla, kyllä juttu lentää.

Linnalla on oma motto ”joka päivä oppii jotain uutta”, työ opet­taa teki­jäänsä. Erityi­sesti on panos­tettu työtur­val­li­suu­teen, mikä on iskos­tu­nut työn­te­ki­jöi­hin. Ei tehdä mitään tyhmää tai vaaral­lista sen enem­pää asen­nuk­silla kuin tuotannossakaan.

TYÖNTEKIJÄT PÄÄTTÄVÄT VENYMISENSÄ RAJAT

– Myös perus­rekla­maa­tio­ta­kin käsi­tel­lään ja kerro­taan avoi­mesti johta­ja­puo­lelta myös firman tilan­teesta. Missä mennään, miten pitää oikeasti saada jotain valmiiksi ja milloin. Keskus­tel­laan poru­kan kanssa veny­mi­sistä. Jokai­sella työn­te­ki­jäl­lä­kin on päätös­valta siinä, ei ketään voi ylitöi­hin pakot­taa. Keskus­tel­laan projek­ti­luon­toi­sesti, kun jotain pitää saada nopeasti aikaan, kuka pystyy jelppimään.

Linna on ollut luot­ta­mus­mie­henä vuodesta 2007. Yrityk­sessä on tehty myös paikal­li­sesti sopi­muk­sia. Yksi niistä on tunti­pank­ki­jär­jes­telmä, joka on luotu yhteis­työssä työnan­ta­jan kanssa. Työn luon­tee­seen kuuluu, että kesällä pitää venyä. Silloin tunti­pank­ki­jär­jes­tel­mään kertyy aikaa tunti tunnista ‑peri­aat­teen mukaan.

– Ylityöt makse­taan kuiten­kin kuten pitää.

On erit­täin tärkeä, että kun pyri­tään veny­mään, työkor­vauk­set tule­vat kuiten­kin niin sano­tusti kirjan mukaan.

Hiljai­sem­pina aikoina on tunti­pank­ki­tun­teja pystytty pitä­mään. Näin on sääs­tytty siltä, että osa työn­te­ki­jöistä olisi lomautettu.

– On erit­täin tärkeä, että kun pyri­tään veny­mään, työkor­vauk­set tule­vat kuiten­kin niin sano­tusti kirjan mukaan. Tästä on työnan­ta­jan kanssa oltu samaa mieltä.

Linna pitää erit­täin tärkeänä, että työeh­to­so­pi­muk­set toimi­vat perä­lau­toina asioille puolin ja toisin sekä työn­te­ki­jä­puo­lelle että työnan­ta­ja­puo­lelle. Yleis­si­to­vat työeh­to­so­pi­muk­set ovat kaik­kea muuta kuin turhia, muuten asiat mene­vät hanka­laksi. Kun on raamit, myös paikal­li­nen sopi­mi­nen on paljon helpompaa.

– Ehkä olemme siinä mielessä onnel­li­sessa asemassa, että meillä on yllät­tä­vän hyvin kaikki. Menee asiat taval­laan oppi­kir­ja­mai­sesti, yhteis­työssä sovitusti.

Työn­te­ki­jät ovat 90-prosent­ti­sesti Teol­li­suus­lii­tossa, mikä antaa Linnalle hyvät mahdol­li­suu­det toimia.