Anssi Tuominen: ”Innostusta ei voi opettaa, mutta innostus voi tarttua”

”Työssäoppiminen on se nivel, mikä pitää saada vielä toimimaan. Silloin ohjaajan korvausasiat nousevat vääjäämättä keskusteluun”, sanoo Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtaja Anssi Tuominen ammatillisen koulutuksen uudistamisesta. Monelle nuorelle elämänhallinta on kuitenkin se vaikein oppiaine.

2.9.2020

– Toki ammatillisen koulutuksen reformi kuorrutettiin kauniilla sanoilla, mutta eihän siihen olisi lähdetty, jollei koulutuksen määrärahoista olisi leikattu 25 prosenttia. Poliitikkojen oli helpompi puhua ”uudistamisesta”. Kaikkein kovimmin leikkaukset iskivät ammatilliseen koulutukseen, ja eniten ne näkyvät heikoimmassa asemassa olevien oppijoiden kohdalla, Tuominen toteaa.

Tuomisen vastuulla on sekä ammatillinen koulutus että lukio. Kajaani on puolet Kainuusta, ja kun Kuusamo, vaikka Pohjois-Pohjanmaan puolella onkin, on erillissopimuksella mukana, saadaan koko ikäluokka kuvaannollisesti saman koulutusliikelaitoksen katon alle. Toiminta-alueella peruskoulun päättää vajaa 1 000 nuorta, ja ammatilliseen koulutukseen hakee myös aikuisia alan vaihtajia, näyttötutkinnon suorittajia ja maahanmuuttajia.

KUORRUTUKSESTA KÄYTÄNTÖÖN?

Tuominen painottaa, että koulutusreformi sysäsi liikkeelle myös positiivisia asioita. Oli pakko notkistua muutosprosessiin, jossa inhimilliset arvot – motivointi, innostaminen ja itseohjautuvuus – ovat kaiken keskiössä.

– Innostusta ei voi opettaa, mutta innostus voi tarttua. Se on kuin laumasuoja. Nuoren on vaikea olla hällä väliä -asenteella, kun ympärillä on innostava opettaja ja innostunut ryhmä. Olemme hakeneet muualta kokemuksia ja malleja tähän, vaikka ei nyt keneltäkään opettajalta vaadita, että joka aamu pitäisi säkenöidä kuin tähtisadetikku, Tuominen naurahtaa.

Kovimmin leikkaukset iskivät heikoimmassa asemassa oleviin.

– Olemme kehittäneet pedagogisia menetelmiä. Muualta Suomesta käydään nyt katsomassa mallia meidän YritysAmis-pedagogiikasta ja Nuori Yrittäjyys -toiminnasta. Siinä perustetaan oikeita yrityksiä ja näkee ihan konkreettisesti, mitä elementtejä pitää yrityksessä hallita, jotta tuote tai palvelu menestyy.

– Tietysti ne ulospäin suuntautuneet ja aktiivisimmat ovat kaikkein voimakkaimmassa roolissa, mutta kaikki tehdään yhdessä, tiimioppimisen menetelmien kautta.

LISÄÄ RASVAA TÄHÄN NIVELEEN

Miten motivoida työntekijää ottamaan työssäoppija siipiensä suojaan, jos lisäpalkkiota ei makseta eikä työaikaa vapauteta ohjaamiseen? Miten motivoida yritys satsaamaan työssäoppijoihin? Mitään korvaustahan ei tule, eikä esimerkiksi tiukkojen vaatimusten hoiva-aloilla tai sähkötöissä työssäoppija edes saa tehdä töitä kuin rajallisesti.

Miten motivoida pienyritys sitoutumaan oikein ”nohevaan” oppisopimuskoulutettavaan? Hänestähän kaavailtiin uutta Jaskaa eläköityvän Jaskan tilalle, mutta sitten Ville-Petteri ilmoittaakin, ettei hän tähän firmaan jää, vaan että hän jatkaa ammattikorkeakouluun.

”Innostusta ei voi opettaa, mutta innostus voi tarttua. Se on kuin laumasuoja. Nuoren on vaikea olla hällä väliä -asenteella, kun ympärillä on innostava opettaja ja innostunut ryhmä”, sanoo Anssi Tuominen, Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtaja.

Kajaanissa viimeisin kuvio on suomalaisittain vielä hyvin tavallinen. Tuominen sanoo, että 37 prosenttia Kainuun ammattiopiston opiskelijoista jatkaa vielä Kajaanin ammattikorkeakouluun.

Tuominen ”ymmärtää hyvin” nuo edellä kuvatut kysymykset ja sanoo, että koulutusuudistuksen tuo nivel onkin saatava toimimaan paremmin. On nostettava kissa pöydälle ja otettava kustannukset mukaan keskusteluun.

TYÖTTÖMYYDESTÄ TYÖVOIMAPULAAN

– Aiemmin Kainuu kilpaili työttömyystilastojen ykkössijasta Pohjois-Karjalan ja Lapin kanssa. Nyt Kainuussa on työvoimapula. Ikäluokat ovat vuosi vuodelta pienentyneet samaan aikaan kun suuret ikäluokat ovat siirtyneet eläkkeelle.

– Transtech on kainuulaisittain iso yritys. Se on raideliikenneyrityksenä myös ekologisesti uskottava, ja nuorille kestävä kehitys on tärkeä arvo. Sen ovat Greta Thunberg ja muut osoittaneet.

– Mutta Transtech on Kajaanista katsoen syrjässä. Ja jos isä oli siellä töissä, äiti ei nyt suosittele sinne hakeutumista, sillä tehtaalla oli vuoroin lomautuksia, vuoroin niin kiirettä, ettei mitään tolkkua.

On vaikea selvitä ilman toisen asteen koulutusta.

– Transtech ei käännytä ketään työnhakijaa pihaltaan, ja jos jotain osaamista puuttuu, yrityksen henkilöstöosasto on hyvin pian tuossa meidän pihallamme uuden rekrynsä kanssa. Sitten kartoitetaan yhdessä, mitä osaamista vielä puuttuu, ja opetus räätälöidään aivan tarpeen mukaan.

– Muutaman päivänkin opetus on tehty taloudellisesti edulliseksi oppilaitokselle. Tämä onkin ammatillisen reformin vahvoja puolia, Tuominen arvioi.

Transtechiin on perustettu myös oppisopimusryhmiä, samoin kaivosyhtiö Terrafameen eli entiseen Talvivaaraan, jonka kolmeen 25 hengen ryhmään on ollut joka kerta ylenmäärin hakijoita.

Yritysten kanssa tehty yhteistyö on oleellinen osa toimintaa. Mutta yhtä hyvin Tuominen toivottaa tervetulleeksi ammattiyhdistysliikkeen yhteydenotot.

MITEN ELÄMÄ HALLINTAAN?

– Nuorilla on kovemmat paineet kuin ennen, vaikka suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle helpottaakin nyt työelämään pääsyä. Mutta nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet koko ajan. Useimmiten opintojen keskeyttäminen ei johdu niinkään teknisten taitojen oppimisvaikeuksista, vaan elämänhallinnan puutteista, Tuominen kuvaa.

Kajaanissa ammattiopiston keskeyttämisprosentit ovat valtakunnallisesti katsoen pienet. Koko henkilöstö, ei vain opinto-ohjaajat tai psykologit, ovat mukana nuoria tukemassa.

Nuorilla on kovemmat paineet kuin ennen.

– Jos nuori on ryhtynyt avautumaan ja keskustelemaan, vaikka ammatillisen aineen opettajan kanssa, siinä on mahdollisuus läpimurrolle. Siinä nuori on löytänyt aikuisen, johon hän luottaa. Ehkä löytyy taas kipinä jatkaa opintoja, Tuominen kuvaa.

Kajaanissa on myös Valma eli ammatilliseen koulutukseen valmistavaa opetusta. Valmaan saa lähteä Tuomisen sanojen mukaan ”parkkiin” vaikka muutamaksi kuukaudeksi tai koko lukuvuodeksikin tutustumaan eri aloihin ja varmentamaan opintojen loppuun saattamista.

Tuomisen mukaan yli puolet valmalaisista on huhtikuuhun mennessä, syksyllä aloitettuaan, palannut tavanomaista tutkintoaan suorittamaan tai muuten päässyt eteenpäin.

Ammatillisen koulutuksen uudistukset ovat tuoneet kouluihin vielä lisähaasteita niiden leikkausten lisäksi, jotka merkitsivät 25 prosentin vähennystä myös koko henkilöstöön. Haasteista yksi on jatkuva haku.

– On aika vaativaa saapua yksin ryhmään lokakuisena maanantaiaamuna verrattuna siihen, että kaikki aloittaisivat yhdessä samaan aikaan, jolloin ryhmäytyminen on helpompaa.

Koulutusliikelaitoksen johtaja ei ole kapinoimassa suunniteltua oppivelvollisuuden pidentämistä vastaan. Mutta kysymyksiä hän siitä heittää.

– On totta, että tässä yhteiskunnassa on vaikea selvitä ilman toisen asteen koulutusta. Mutta auttaako velvollisuus sitä viimeistä kymmenettä osaa, jolla on vaikeuksia elämänhallinnan kanssa? Onko meillä resursseja hakea sitä kadoksissa olevaa nuorta loppumattomiin? Otettaisiinko nyt aikalisä ja keskusteltaisiin kunnolla nämä kustannuskysymykset?

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT MISKA PUUMALA