Antti Malste: Luotta­musta ei voi rakentaa yksin

Suoma­lai­sessa keskus­te­lussa työmark­ki­noista on jo vuosia noussut toistu­vasti esiin luotta­muksen merkitys. Eikä turhaan, sillä ilman luotta­musta ei vaikkapa paikal­lista sopimista voi kehittää. Ilman luotta­musta ei työmark­ki­noiden raken­teita voida uudistaa tasapai­noi­sella ja oikeu­den­mu­kai­sella tavalla.

Viime päivinä kuumana käynyt keskus­telu työelämää koske­vista aiheista nosti ajatuk­siin taas luottamuksen.

Ensin elinkei­noe­lämän ja oikeiston riveissä tulkit­tiin urakalla tahal­li­sesti väärin päämi­nis­teri Sanna Marinin puheet työajasta. Marin esitti, että SDP valmis­telee sisäi­sesti vision siitä, kuinka työaikaa voidaan lyhentää. Työajan lyhen­tä­mistä nyt tai lähitu­le­vai­suu­dessa hän ei esittänyt, vaikka näin useilta tahoil­taan yritet­tiin valheel­li­sesti väittää. Järkevän keskus­telun sijaan päädyt­tiin tilan­tee­seen, jossa elinkei­noe­lämän etujär­jestöt yhdessä rivissä tuomit­sivat pelkän työajan lyhen­tä­mi­sestä puhumisen äärim­mäisen vaarallisena.

Suunni­telmat Kaipolan paperi­teh­taan lakkaut­ta­mi­sesta nostivat mukanaan raivoisan syytösten myrskyn. Tällä kertaa ammat­ti­liit­toja kohtaan, vaikka toki halli­tuskin osansa järjet­tö­miin mitta­suh­tei­siin paisu­neesta kritii­kistä sai. Syy irtisa­no­mi­sista yritet­tiin vierittää irtisa­not­tujen niskaan. Elinkei­noe­lämän riveistä esitet­tiin jopa väitteitä, että ammat­ti­liitot tappoivat Kaipolan tehtaan työpaikat.

Vääris­te­le­mällä ei raken­neta luottamusta.
Syyllis­tä­mällä ei raken­neta luottamusta.
Siltoja rikko­malla ei raken­neta luottamusta.

Aiemmin kesällä Elinkei­noe­lämän keskus­liitto EK muutti ensin äkilli­sesti kantaansa ansio­si­don­nai­sesta työttö­myys­tur­vasta, ja perään paikal­li­sesta sopimi­sesta. Tietenkin EK toimii kuten haluaa, mutta tapa, jolla kantojen muutok­sista kerrot­tiin, kertoi itses­sään entistä selvemmin siitä toimin­ta­kult­tuurin muutok­sesta, joka on ollut käynnissä vähin­tään siitä asti, kun EK ilmoitti lopet­ta­vansa keski­tet­tyjen sopimusten tekemisen.

Julki­sessa keskus­te­lussa niin elinkei­noe­lämän kuin oikeis­tonkin riveistä on tapana osoittaa syyttä­vällä sormella ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen suuntaan ja tuomita työnte­kijät kaikkien uudis­tusten vastus­ta­jina. Eikä ay-liike­kään viaton ole, mutta ehkä syyttä­jien olisi silti syytä pysähtyä ja katsoa peiliin. Sillä jos tahtona on vilpit­tö­mästi uudistaa työmark­ki­noita oikeu­den­mu­kai­sella ja kestä­vällä tavalla, voi se tapahtua vain yhdellä tavalla. Yhdessä.

Voimal­lakin voi tietysti uudistaa. Mutta silloin kylvää siemenet myös sille, että kun vallan tasapaino muuttuu, uudistaa vasta­puoli asiat voimalla. Loppu­tu­lok­sena on loputon valta­tais­te­luiden ja epäluu­loi­suuden suo, jossa ei ole voittajia.

Luotta­musta raken­ne­taan yhteis­työllä. Ja yhteis­työhön tarvi­taan aina vähin­tään kaksi.

ANTTI MALSTE
Teolli­suus­liiton ulkoisen viestinnän päällikkö