Antti Malste: Luot­ta­musta ei voi raken­taa yksin

Suoma­lai­sessa keskus­te­lussa työmark­ki­noista on jo vuosia nous­sut tois­tu­vasti esiin luot­ta­muk­sen merki­tys. Eikä turhaan, sillä ilman luot­ta­musta ei vaik­kapa paikal­lista sopi­mista voi kehit­tää. Ilman luot­ta­musta ei työmark­ki­noi­den raken­teita voida uudis­taa tasa­pai­noi­sella ja oikeu­den­mu­kai­sella tavalla.

Viime päivinä kuumana käynyt keskus­telu työelä­mää koske­vista aiheista nosti ajatuk­siin taas luottamuksen.

Ensin elin­kei­noe­lä­män ja oikeis­ton riveissä tulkit­tiin urakalla tahal­li­sesti väärin päämi­nis­teri Sanna Mari­nin puheet työajasta. Marin esitti, että SDP valmis­te­lee sisäi­sesti vision siitä, kuinka työai­kaa voidaan lyhen­tää. Työajan lyhen­tä­mistä nyt tai lähi­tu­le­vai­suu­dessa hän ei esit­tä­nyt, vaikka näin useilta tahoil­taan yritet­tiin valheel­li­sesti väit­tää. Järke­vän keskus­te­lun sijaan päädyt­tiin tilan­tee­seen, jossa elin­kei­noe­lä­män etujär­jes­töt yhdessä rivissä tuomit­si­vat pelkän työajan lyhen­tä­mi­sestä puhu­mi­sen äärim­mäi­sen vaarallisena.

Suun­ni­tel­mat Kaipo­lan pape­ri­teh­taan lakkaut­ta­mi­sesta nosti­vat muka­naan raivoi­san syytös­ten myrs­kyn. Tällä kertaa ammat­ti­liit­toja kohtaan, vaikka toki halli­tus­kin osansa järjet­tö­miin mitta­suh­tei­siin paisu­neesta kritii­kistä sai. Syy irti­sa­no­mi­sista yritet­tiin vierit­tää irti­sa­not­tu­jen niskaan. Elin­kei­noe­lä­män riveistä esitet­tiin jopa väit­teitä, että ammat­ti­lii­tot tappoi­vat Kaipo­lan tehtaan työpaikat.

Vääris­te­le­mällä ei raken­neta luottamusta.
Syyl­lis­tä­mällä ei raken­neta luottamusta.
Siltoja rikko­malla ei raken­neta luottamusta.

Aiem­min kesällä Elin­kei­noe­lä­män keskus­liitto EK muutti ensin äkil­li­sesti kantaansa ansio­si­don­nai­sesta työt­tö­myys­tur­vasta, ja perään paikal­li­sesta sopi­mi­sesta. Tieten­kin EK toimii kuten haluaa, mutta tapa, jolla kanto­jen muutok­sista kerrot­tiin, kertoi itses­sään entistä selvem­min siitä toimin­ta­kult­tuu­rin muutok­sesta, joka on ollut käyn­nissä vähin­tään siitä asti, kun EK ilmoitti lopet­ta­vansa keski­tet­ty­jen sopi­mus­ten tekemisen.

Julki­sessa keskus­te­lussa niin elin­kei­noe­lä­män kuin oikeis­ton­kin riveistä on tapana osoit­taa syyt­tä­vällä sormella ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen suun­taan ja tuomita työn­te­ki­jät kaik­kien uudis­tus­ten vastus­ta­jina. Eikä ay-liike­kään viaton ole, mutta ehkä syyt­tä­jien olisi silti syytä pysäh­tyä ja katsoa peiliin. Sillä jos tahtona on vilpit­tö­mästi uudis­taa työmark­ki­noita oikeu­den­mu­kai­sella ja kestä­vällä tavalla, voi se tapah­tua vain yhdellä tavalla. Yhdessä.

Voimal­la­kin voi tietysti uudis­taa. Mutta silloin kylvää sieme­net myös sille, että kun vallan tasa­paino muut­tuu, uudis­taa vasta­puoli asiat voimalla. Loppu­tu­lok­sena on lopu­ton valta­tais­te­lui­den ja epäluu­loi­suu­den suo, jossa ei ole voittajia.

Luot­ta­musta raken­ne­taan yhteis­työllä. Ja yhteis­työ­hön tarvi­taan aina vähin­tään kaksi.

ANTTI MALSTE
Teol­li­suus­lii­ton ulkoi­sen vies­tin­nän päällikkö