VIERAILIJA: Merja Kauha­nen: Palkan­ko­ro­tus­va­raan vaikut­taa moni tekijä

Neuvot­te­lut uusista työeh­to­so­pi­muk­sista ovat jo käyn­nis­ty­neet. Luvassa on mielen­kiin­toi­nen neuvot­te­lu­kier­ros tällä kertaa kuiten­kin hidas­tu­van talous­kas­vun näky­missä. Kilpai­lu­ky­ky­so­pi­muk­sessa sovittu työajan piden­nys on varmasti yksi keskei­nen kysy­mys, josta vään­ne­tään neuvot­te­lu­pöy­dissä. Vään­töä on varmasti myös palkan­ko­ro­tus­va­rasta. Palkan­saa­ja­puo­lelle tärkeä tavoite luon­nol­li­sesti on turvata palkan­saa­jien ostovoima.

Edel­li­sellä liit­to­ta­son neuvot­te­lu­kier­rok­sella ylei­seksi linjaksi näytti muodos­tu­van vien­tia­loilla sovittu 3,2 prosent­tia kahden vuoden aikana, vaikka viral­li­sesti uudesta Suomen työmark­ki­na­mal­lista ei saatu sovit­tua. Kun Suomessa ei enää tehdä keski­tet­tyjä sopi­muk­sia, tällai­nen vien­ti­ve­toi­nen malli, jossa vien­tia­lat toimi­vat ohjeel­li­sen palkan­ko­ro­tus­lin­jan aset­ta­jana myös muille aloille, on keino saada koor­di­naa­tiota palkkaneuvotteluihin.

Perin­tei­nen palk­ka­normi, jota ay-liike on hyödyn­tä­nyt ohje­nuo­rana muodos­taes­saan palk­ka­ta­voit­teita, on tuot­ta­vuus­kas­vun ja odote­tun inflaa­tion yhteis­summa. Ay-liike on liit­tä­nyt palk­ka­nor­min sovel­ta­mi­seen myös perus­ta­voit­tei­taan soli­daa­ri­sen palk­ka­po­li­tii­kan noudat­ta­mi­sesta (SAK) sekä funk­tio­naa­li­sen tulon­jaon kehi­tyk­sestä. Kaik­ki­aan palk­ka­nor­min sovel­ta­mi­sella palk­ka­ta­voit­teita muodos­tet­taessa on pyritty vakaan talous­ke­hi­tyk­sen säilyttämiseen.

Raha­lii­ton ajan palk­ka­nor­mia on kutsuttu euro­nor­miksi, jonka mukaan palkan­ko­ros­tus­va­raa sääte­lee kansan­ta­lou­den keski­mää­räi­sen tuot­ta­vuu­den kasvu ja Euroo­pan keskus­pan­kin (EKP:n) aset­tama inflaa­tio­ta­voite (Sauramo 2004). Perin­tei­sestä tuot­ta­vuus­nor­mista euro­normi poik­keaa siten, että inflaa­tio määri­tel­lään aiem­paa epäsuo­rem­min EKP:n inflaa­tio­ta­voit­teen avulla. Perus­e­del­ly­tys palk­ka­nor­min noudat­ta­mi­selle on raha­ta­lou­del­li­sesti vakaa toimin­taym­pä­ristö, jollai­sena raha­liit­toa toki voidaan pitää.

Perin­tei­nen palk­ka­normi on tuot­ta­vuus­kas­vun ja odote­tun inflaa­tion yhteissumma.

Palkan­ko­ro­tus­va­raan on voitu huomioida myös muita teki­jöitä kuten työt­tö­myy­den taso, välil­lis­ten työvoi­ma­kus­tan­nus­ten kehi­tys, vaih­to­tase ja väli­tön vero­tus. Palk­ka­nor­mia sovel­let­taessa merki­tystä on siis sillä, mikä on talou­den tila lähtö­ti­lan­teessa. Erilai­set tasa­pain­ot­to­muu­det lähtö­ti­lassa voivat antaa aiheen poiketa normin mukai­sesta palkan­muo­dos­tuk­sesta. Suomen kustan­nus­kil­pai­lu­ky­vyn säily­mi­sen kannalta myös muiden maiden palk­ka­ke­hi­tys pitäisi ottaa huomioon.

On hyvä muis­taa, että vaikka palk­ka­nor­mia­jat­te­lulla on ollut keskei­nen asema suoma­lai­sessa tulo­po­li­tii­kassa, varsi­nai­sissa työeh­to­so­pi­muk­sissa normia ei vält­tä­mättä ole sellai­se­naan seurattu. Tässä suhteessa Suomi on taka­vuo­sina poiken­nut Ruot­sista, jossa avoi­men sekto­rin vien­tia­loja edus­tava Teol­li­suus­so­pi­mus on toimi­nut selvem­min ohjeel­li­sen palkan­ko­ro­tus­lin­jan aset­ta­jana, jota muut sopi­musa­lat ovat noudat­ta­neet omissa sopimuksissaan.

Oleel­li­nen kysy­mys on myös se, mikä on ’oikea’ ja sopi­vin palk­ka­normi, jota pitäisi sovel­taa palkan­ko­ro­tus­va­raa lasket­taessa. Määri­tel­läänkö normi koko kansan­ta­lou­den tuot­ta­vuu­den vai avoi­men sekto­rin tuot­ta­vuu­den mukaan ja mitä hinta­kä­si­tettä käyte­tään? Tällai­sissa palk­ka­nor­meissa kulle­kin alalle ei lasket­taisi omaa palkankorotusvaraa.

Vaikka palk­ka­nor­mia jälleen käytet­täi­siin apuvä­li­neenä muodos­tet­taessa palk­ka­ta­voit­teita syksyn neuvot­te­lu­kier­rok­selle, voisi odot­taa, että aiem­paan tapaan palk­ka­ta­voit­teet riip­pu­vat osal­taan myös talou­den tilasta ja työt­tö­myy­den tasosta. Siten esimer­kiksi suora euro­nor­min määrit­tämä palkan­ko­ro­tus­vara (haarukka noin 2,5–3%) ei siis yksis­tään määrit­täisi palk­ka­ta­voit­tei­den tasoa.

Merki­tystä on myös sillä, tapah­tuuko tule­val­la­kin kier­rok­sella palk­ka­vaa­tei­den yhteen­so­vit­ta­mista. Koke­mus on osoit­ta­nut, että koor­di­noi­duissa palk­ka­rat­kai­sussa kansan­ta­lou­den aset­ta­mat reunaeh­dot on varsin hyvin sisäis­tetty aiemminkin.

MERJA KAUHANEN
Kirjoit­taja on Palkan­saa­jien tutki­mus­lai­tok­sen tutkimuskoordinaattori.

23.9.2019