Arto Hele­nius: TES on mini­mi­palk­kaa parempi ratkaisu

EU komis­sion tuore puheen­joh­taja Ursula von der Leyen tuli kesällä kirjeellä julki­suu­teen ja ilmoitti tavoit­teek­seen ajaa kaik­kia työn­te­ki­jöitä koske­van mini­mi­pal­kan 100 päivässä läpi. Esitys oli muotoiltu siten, että työmark­ki­naos­a­puol­ten pitäisi neuvo­tella asia kuntoon. Lain­sää­dän­töön voitai­siin turvau­tua vasta äärim­mäi­sessä tilanteessa.

Ehdo­tus on äkki­sel­tään ajatel­tuna reilun oloi­nen, mutta syväl­li­sem­min tarkas­tel­tuna se on moniu­lot­tei­nen ja sisäl­tää ongel­mal­li­sia seik­koja. Pohjois­mai­den teol­li­suus­lii­tot äläh­ti­vät­kin välit­tö­mästi. Meillä on perin­tei­sesti katsottu, että palk­ko­jen ja työeh­to­jen määrit­tely kuuluu työmark­ki­naos­a­puo­lille eikä polii­ti­koille, joiden puut­tu­mi­nen työmark­ki­na­ky­sy­myk­siin on yleensä johta­nut ongelmiin.

Mini­mi­palk­kaa on perin­tei­sesti käytetty valtioissa, joissa järjes­täy­ty­mi­sas­teet ovat alhai­sia ja joissa ei ole työeh­to­so­pi­muk­sia kuin jois­sa­kin yrityksissä.

Esimer­kiksi käy Roma­nia, jossa vielä aikai­sem­min neuvo­tel­tiin työeh­to­so­pi­muk­sista katta­vasti sektori- ja yritys­ta­soilla. Sitten iski talou­den romut­ta­nut lama, minkä seurauk­sena EU:n troikka puut­tui vuonna 2011 kovalla kädellä jäsen­val­tionsa talou­teen ja mark­ki­noi­hin. Velvoit­ta­vien korjaus­toi­mien aiheut­ta­man myller­ryk­sen yhtey­dessä sekto­ri­koh­tai­set työeh­to­so­pi­muk­set kiel­let­tiin. Yrityk­sis­sä­kin sopi­muk­sen voi tehdä vain, jos niissä on vähin­tään 50 järjes­täy­ty­nyttä työn­te­ki­jää. Vaati­mus on tiukka, sillä 90 prosent­tia roma­nia­lai­sista yrityk­sistä työl­lis­tää alle 50 työn­te­ki­jää. Nyt maassa on voimassa mini­mi­palkka, joka on noin 40 prosent­tia keski­pal­kasta. Työn­te­ki­jät eivät liity liit­toi­hin, koska ne eivät solmi työeh­to­so­pi­muk­sia. Toimin­taym­pä­ristö on yrityk­sille suopea.

”Pohjois­mai­sen näke­myk­sen mukaan meidän pitäisi puhua mini­mi­pal­kan sijaan työstä ansait­ta­vasta elämi­seen riit­tä­västä vähimmäisansiosta.”

Toinen esimerkki on Saksan raken­nusala, jossa on paljon vaikeasti rekry­toi­ta­vaa vieras­työ­voi­maa kuten meil­lä­kin. Sikä­läi­sessä raken­nus­työn­te­ki­jöi­den liitossa oli arveltu, että mini­mi­pal­kalla voisi parhai­ten tukea keik­ka­työ­läi­siä. Mini­mi­palkka onnis­tut­tiin neuvot­te­le­maan varsin korkealle tasolle. Tämä kuiten­kin johti siihen, että työeh­to­so­pi­musta ei enää nouda­tettu, vaan työnan­ta­jat ryhtyi­vät teke­mään työso­pi­muk­sia vain mini­mi­pal­kan perusteella.

Pohjois­mai­sen näke­myk­sen mukaan meidän pitäisi puhua mini­mi­pal­kan sijaan työstä ansait­ta­vasta elämi­seen riit­tä­västä vähim­mäi­san­siosta. Sen tasoa määri­tel­täessä on otet­tava huomioon, että työn­tekijän koko­nai­san­sioon sisäl­tyy raha­pal­kan lisäksi esimer­kiksi oikeus vuosi­lo­maan, sairas­lo­mae­tui­hin, eläk­kee­seen, lisiin ja lepoai­koi­hin. Näin ollen työn­te­ki­jälle kuulu­vaa ansiota ei pidä mini­mi­ta­so­jen määrit­te­lyssä tarkas­tella vain tunti­pal­kan kautta, vaan pohjaksi pitää aset­taa yrityk­sen arvioima henki­lös­tö­kulu kaik­kine lisäkuluineen.

Samalla on pidet­tävä mielessä, että jos pääoma pääsisi mittaa­maan alhai­seksi asete­tulla mini­mi­pal­kalla voit­toja itsel­leen, ja pääsisi eroon työmark­ki­na­jär­jes­tö­jen yllä­pi­tä­mästä kont­rol­lista, voisi se tämän vapau­den myötä ruveta hamua­maan muita­kin talou­del­li­sia herkkuja.

Hoide­taan tämä mini­mi­palk­ka­kes­kus­telu tyylillä läpi. Luva­taan pitää huolta työmark­ki­na­jär­jes­tel­mästä ja siitä, että saamme työn­te­ki­jät liit­ty­mään yhteen. Tilas­toista näkee, että mitä enem­män yrityk­sessä on kauko­kat­sei­sesti neuvo­teltu, sitä parem­min siellä voidaan. Kään­tä­käämme Ursula von der Leye­nin esitys siihen muotoon, että yritys­ten on neuvo­tel­tava kaik­kialle työeh­to­so­pi­muk­set, joilla jokai­selle työn­te­ki­jälle voidaan taata reilut vähim­mäis­työ­eh­dot, turvaa ja ehkäpä vähän muita­kin etuja.

ARTO HELENIUS
Teol­li­suus­lii­ton kansain­vä­li­sen edun­val­von­nan erityisasiantuntija