Arto Helenius: TES on minimi­palkkaa parempi ratkaisu

EU komis­sion tuore puheen­joh­taja Ursula von der Leyen tuli kesällä kirjeellä julki­suu­teen ja ilmoitti tavoit­teek­seen ajaa kaikkia työnte­ki­jöitä koskevan minimi­palkan 100 päivässä läpi. Esitys oli muotoiltu siten, että työmark­ki­naos­a­puolten pitäisi neuvo­tella asia kuntoon. Lainsää­dän­töön voitai­siin turvautua vasta äärim­mäi­sessä tilanteessa.

Ehdotus on äkkisel­tään ajatel­tuna reilun oloinen, mutta syväl­li­semmin tarkas­tel­tuna se on moniu­lot­teinen ja sisältää ongel­mal­lisia seikkoja. Pohjois­maiden teolli­suus­liitot älähti­vätkin välit­tö­mästi. Meillä on perin­tei­sesti katsottu, että palkkojen ja työeh­tojen määrit­tely kuuluu työmark­ki­naos­a­puo­lille eikä polii­ti­koille, joiden puuttu­minen työmark­ki­na­ky­sy­myk­siin on yleensä johtanut ongelmiin.

Minimi­palkkaa on perin­tei­sesti käytetty valtioissa, joissa järjes­täy­ty­mi­sas­teet ovat alhaisia ja joissa ei ole työeh­to­so­pi­muksia kuin joissakin yrityksissä.

Esimer­kiksi käy Romania, jossa vielä aikai­semmin neuvo­tel­tiin työeh­to­so­pi­muk­sista katta­vasti sektori- ja yritys­ta­soilla. Sitten iski talouden romut­tanut lama, minkä seurauk­sena EU:n troikka puuttui vuonna 2011 kovalla kädellä jäsen­val­tionsa talou­teen ja markki­noihin. Velvoit­ta­vien korjaus­toi­mien aiheut­taman myller­ryksen yhtey­dessä sekto­ri­koh­taiset työeh­to­so­pi­mukset kiellet­tiin. Yrityk­sis­säkin sopimuksen voi tehdä vain, jos niissä on vähin­tään 50 järjes­täy­ty­nyttä työnte­kijää. Vaatimus on tiukka, sillä 90 prosenttia romania­lai­sista yrityk­sistä työllistää alle 50 työnte­kijää. Nyt maassa on voimassa minimi­palkka, joka on noin 40 prosenttia keski­pal­kasta. Työnte­kijät eivät liity liittoihin, koska ne eivät solmi työeh­to­so­pi­muksia. Toimin­taym­pä­ristö on yrityk­sille suopea.

”Pohjois­maisen näkemyksen mukaan meidän pitäisi puhua minimi­palkan sijaan työstä ansait­ta­vasta elämi­seen riittä­västä vähimmäisansiosta.”

Toinen esimerkki on Saksan raken­nusala, jossa on paljon vaikeasti rekry­toi­tavaa vieras­työ­voimaa kuten meilläkin. Sikäläi­sessä raken­nus­työn­te­ki­jöiden liitossa oli arveltu, että minimi­pal­kalla voisi parhaiten tukea keikka­työ­läisiä. Minimi­palkka onnis­tut­tiin neuvot­te­le­maan varsin korkealle tasolle. Tämä kuitenkin johti siihen, että työeh­to­so­pi­musta ei enää nouda­tettu, vaan työnan­tajat ryhtyivät tekemään työso­pi­muksia vain minimi­palkan perusteella.

Pohjois­maisen näkemyksen mukaan meidän pitäisi puhua minimi­palkan sijaan työstä ansait­ta­vasta elämi­seen riittä­västä vähim­mäi­san­siosta. Sen tasoa määri­tel­täessä on otettava huomioon, että työntekijän kokonai­san­sioon sisältyy rahapalkan lisäksi esimer­kiksi oikeus vuosi­lo­maan, sairas­lo­mae­tuihin, eläkkee­seen, lisiin ja lepoai­koihin. Näin ollen työnte­ki­jälle kuuluvaa ansiota ei pidä minimi­ta­sojen määrit­te­lyssä tarkas­tella vain tunti­palkan kautta, vaan pohjaksi pitää asettaa yrityksen arvioima henki­lös­tö­kulu kaikkine lisäkuluineen.

Samalla on pidet­tävä mielessä, että jos pääoma pääsisi mittaa­maan alhai­seksi asete­tulla minimi­pal­kalla voittoja itsel­leen, ja pääsisi eroon työmark­ki­na­jär­jes­töjen ylläpi­tä­mästä kontrol­lista, voisi se tämän vapauden myötä ruveta hamua­maan muitakin talou­del­lisia herkkuja.

Hoide­taan tämä minimi­palk­ka­kes­kus­telu tyylillä läpi. Luvataan pitää huolta työmark­ki­na­jär­jes­tel­mästä ja siitä, että saamme työnte­kijät liitty­mään yhteen. Tilas­toista näkee, että mitä enemmän yrityk­sessä on kauko­kat­sei­sesti neuvo­teltu, sitä paremmin siellä voidaan. Kääntä­käämme Ursula von der Leyenin esitys siihen muotoon, että yritysten on neuvo­tel­tava kaikkialle työeh­to­so­pi­mukset, joilla jokai­selle työnte­ki­jälle voidaan taata reilut vähim­mäis­työ­ehdot, turvaa ja ehkäpä vähän muitakin etuja.

ARTO HELENIUS
Teolli­suus­liiton kansain­vä­lisen edunval­vonnan erityisasiantuntija