Teollisuusliiton Helsingin ja Uudenmaan alueen lakkokoulutus 27.9.2018 Tikkurilassa. KUVA KITI HAILA

Lakko­liivit päälle 3. lokakuuta: ”Porukka innolla mukana”

”Me olemme isolla asialla. Ja täällä näin, että muutakin porukkaa on innolla mukana. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta!” Marika Kallio, vuoronsa luotta­mus­mies Metsä Woodin Lohjan-tehtaalta, sai eilen Vantaalla koulu­tuksen ohella intoa ensi viikon lakkopäivään.

Teolli­suus­liiton hallitus päätti 24.8. mitta­vista, vaiheit­tain etene­vistä toimista päämi­nis­teri Juha Sipilän halli­tusta vastaan.

Ensim­mäinen vaihe eli ylityö­kielto astui voimaan 17.9. ja jatkuu toistai­seksi.

Toinen vaihe eli lakko­päivä 3.10. pysäyttää työt noin 150 liiton toimia­lojen työpai­kalla, joista on lakossa noin 22 000 työntekijää. 

Liitto harkitsee painos­tus­toi­mista luopu­mista, jos hallitus luopuu esityk­ses­tään uudeksi irtisa­no­mis­laiksi ja sitoutuu siihen, ettei se tuo enää uusia työelämää kurjis­tavia esityksiä eduskunnalle.

Marika Kallio. KUVA KITI HAILA

Ympäri Suomen Teolli­suus­liiton ykkös­kaartin luotta­mus­miehiä on koulu­tettu luotsaa­maan ensi keski­viikon lakko­päivä mallik­kaasti maaliin. Metsä Woodin Lohjan tehtaan luotta­mus­mies Marika Kallio osallistui Helsinki-Uusimaan aluetoi­miston järjes­tä­mään koulu­tuk­seen Vantaalla.

Kallio kuvaili, että hän ei enää vain suostu pyöriy­ty­mään Sipilän ohjai­le­massa oravan­pyö­rässä, jonka vauhti kiihtyy kiihty­mis­tään. Nyt on ”pienten ihmisten” se pysäytettävä.

– Meidän on nyt laitet­tava kampoihin, ja kun meitä on monta, me olemme todella iso joukko, Kallio alleviivasi.

Luotta­mus­mies Kallio sanoi tyyty­väi­senä, että tilai­suu­desta sai juuri oikean­laiset eväät siihen, miten poliit­tinen lakko viedään tehtaalla läpi. Mitään lisäpe­rus­te­luja lakkoon ryhty­misen tärkey­delle ei Kallion mielestä enää tarvita.

– Vaikka tämä lakieh­dotus ei tällä hetkellä kaikkia työnte­ki­jöitä koski­si­kaan, tulee se kyllä jatkossa koskemaan.

”EN VOI LUOTTAA NYKYISEEN HALLITUKSEEN”

Tilai­suuden avannut aluepääl­likkö Jari Kallio oli todennut, että Sipilän halli­tuksen lopul­li­sena tavoit­teena on yleis­si­to­vuuden purka­minen. Tämä irtisa­no­mis­suojan heikennys olisi vain pieni välilahja yrittäjille.

– Siltä se vaikuttaa. En voi lainkaan luottaa Suomen nykyi­seen halli­tuk­seen. Koko lakie­sitys on raken­nettu epätasa-arvosta ja epäluot­ta­muk­sesta. Halli­tuksen lupaukset ovat olleet aivan jotain muuta kuin teot, Marika Kallio alleviivaa.

Koulu­tuksen aikana saapui tieto, että SEL eli Suomen Elintar­vi­ke­työ­läisten Liitto lakkoilee myös ensi keskiviikkona.

– Ihan mahtavaa! Mitä useam­malta eri alalta porukkaa on mukana, sitä parempi. Tämä on kaikkien savotta, Kallio kuvaili.

”LAKON PERUSTELUT YMMÄRRETÄÄN HYVIN”

Tarik Purho. KUVA KITI HAILA

Mäntsälän Comfortan pääluot­ta­mus­mies Tarik Purho kertoi naurah­taen, että koulu­tus­ti­lai­suuden pitopaikka eli vantaa­lainen hotelli saa puhtaat tekstii­linsä hänen työpaikaltaan.

– Mitä olen työka­ve­reiden kanssa jutellut, lakon perus­telut ymmär­re­tään erittäin hyvin. Me olemme matala­palkka-ala. Eipä meillä paljon Kokoo­musta kanna­teta, Purho kertoi pesulan työnte­ki­jöiden mietteistä.

Purho harmit­telee, että maan halli­tukset ovat olleet jo vuosia ellei vuosi­kym­meniä kokoo­mus­ve­toisia. Tämä on merkinnyt sitä, että mediassa on valta ollut oikeis­tolla ja ”rahamie­hillä”. Nämä ovat saaneet työnnettyä ihmisten mieliin omaa propagandaansa.

– Surul­li­sinta kaikesta on nähdä taval­linen duunari, joka puhuu pahaa ay-liikkeestä. Hän on todel­lakin lukenut Iltaleh­tensä, lukenut niin hyvin, että ampuu itseänsä jalkaan, jotta herroilla olisi asiat mukavasti. Propa­gan­dalla ihmiset lannis­te­taan niin, että he eivät liity insti­tuu­tioon, joka ajaa heidän oikeuksiaan.

– Tämä on elämäni ensim­mäinen lakko. Mutta minusta meidän olisi pitänyt laittaa stoppi tälle jo vuosia sitten. Nyt me tarvit­semme kaikki työnte­kijät mukaan. On muistet­tava, että lakieh­do­tushan koskee yli 90 prosenttia Suomen yrityk­sistä. Se merkitsee satoja tuhansia ihmisiä.

– Jos vaikka 200 000 ihmistä pistää takapuolen penkkiin, kyllä tämän maan talous­kasvu loppuisi. Mutta mehän sen talous­kasvun teemme. Se pysäh­tyisi ainakin meidän ehdoil­lamme, Purho totesi.

”TÄMÄ PITÄÄ KATSOA LOPPUUN SAAKKA”

Klaus Bäckström. KUVA KITI HAILA

Aluepääl­likkö oli todennut liiton linjaksi tilai­suuden alussa: ”Tuumaa­kaan ei anneta periksi.” Samoilla linjoilla oli Teknoksen Pitäjän­mäen pääluot­ta­mus­mies Klaus Bäckström.

– Tämä pitää katsoa aivan loppuun saakka.

Sipilän halli­tuksen aivan poikkeuk­sel­lisen kovaa ja raakaa linjaa työnte­ki­jöitä kohtaan kuvannee Bäckströmin muistelus työuraltaan.

– En ole ollut 25 vuoden aikana päivää­kään lakossa, Bäckström totesi.

Myös Bäckström iloitsi kokouk­seen tulleesta tiedosta, että SEL on liittynyt yhtei­seen rinta­maan Sipilän halli­tuksen toimien pysäyt­tä­mi­seksi. Teknoksen pääluot­ta­mus­mie­helle rintaman on nyt pidet­tävä, sillä irtisa­no­mis­suojan heiken­tä­minen olisi taas vain yksi askel pahempaan.

– Ei tätä vaan voi katsoa läpi sormien. Uskon täysin, että iso osa porukoista sen ymmärtää.

Lakko­päivän 3.10. järjes­telyt puhut­tivat luotta­mus­miehiä Teolli­suus­liiton Helsingin ja Uuden­maan alueen lakko­kou­lu­tuk­sessa 27.9. Tikku­ri­lassa. KUVA KITI HAILA

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT KITI HAILA