VIERAILIJA: Jukka Kärkkäinen: Miten sote vaikuttaa työterveyshuoltoon?

Noin 1,8 miljoonaa suoma­laista kuuluu työter­veys­huollon piiriin. Heistä 80 prosen­tilla on lakisää­teisen ehkäi­sevän tervey­den­huollon lisäksi oikeus käyttää sairaan­hoidon palve­luja. Työnan­tajat maksavat vuodessa noin 400 miljoonaa euroa työnte­ki­jöiden sairaanhoidosta.

Sosiaali- ja tervey­den­huollon raken­ne­uu­distus (sote) voi muuttaa sairaan­hoidon asemaa työter­veys­huollon osana. Tulevai­suu­dessa työter­veys­huoltoa voidaan painottaa nykyistä enemmän lakisää­tei­seen ehkäi­se­vään työhön ja työhön liitty­vien sairauk­sien hoitoon muun sairaan­hoidon siirtyessä julkisen järjes­telmän piiriin.

Työter­veys­huollon painopis­teen muutosta voidaan tukea myös poliit­tisin päätöksin kohden­ta­malla työter­veys­huollon rahoi­tuk­sesta nykyistä suurempi osuus ehkäi­syyn, kuten työpe­räisten sairauk­sien torjun­taan. Tämän seurauk­sena työnan­tajat voivat kustan­nus­syistä karsia sairaan­hoi­to­pal­ve­luja. Osa työnan­ta­jista toden­nä­köi­sesti kuitenkin edelleen jatkaa sairaan­hoi­to­pal­ve­lujen järjes­tä­mistä, koska työnte­ki­jöiden sairauk­sien nopea hoito on yrityksen tuloksen kannalta etu. Lisäksi hyvä työter­veys­huolto on työpaikan maine­te­kijä rekry­toi­taessa uusia työntekijöitä.

Sairaan­hoidon lisään­ty­minen työter­veys­huol­lossa on ollut ennen muuta seurausta julkisen tervey­den­huollon kyvyt­tö­myy­destä vastata riittävän jousta­vasti ja nopeasti työnte­ki­jöiden hoidon tarpee­seen. Jos sote-uudis­tuk­sessa onnis­tu­taan lyhen­tä­mään julkisen tervey­den­huollon jonotusai­koja, voivat työter­veys­huollon käynti­määrät alkaa vähentyä.

”Työter­veys­huollon sairaan­hoi­to­pal­ve­lujen alasajo ei ole ratkaisu.”

Voidaan toki kysee­na­laistaa työnte­ki­jöiden sairaan­hoidon ja ehkäi­sevän tervey­den­hoidon erotta­minen toisis­taan. Työkykyä uhkaa­vien tekijöiden tunnis­ta­mista ja niihin puuttu­mista toden­nä­köi­sesti edistää, kun työnte­kijät tunne­taan mahdol­li­simman hyvin työter­veys­huol­lossa. Tämä taas puoltaa ainakin yleis­lää­kä­ri­ta­soisen sairaan­hoidon säilyt­tä­mistä osana työterveyshuoltoa.

Suomen tervey­den­huol­to­jär­jes­telmä on kansa­laisia eriar­vois­tava. Työter­veys­lää­kä­rille pääsee yleensä jonot­ta­matta, tarvit­taessa nopeasti tutki­muk­siin ja erikois­lää­kä­ri­kon­sul­taa­tioon. Työelämän ulkopuo­lella olevat, kuten eläke­läiset, työttömät, työky­vyt­tömät, koti-isät ja ‑äidit, lapset ja suuri osa opiske­li­joista, jonot­tavat terveys­kes­kuk­seen, elleivät maksa hoitoaan itse tai yksityi­sellä vakuu­tuk­sella. Julki­selle erikois­lää­kä­rille jonote­taan yleensä vähin­tään muutamia viikkoja.

Sote-uudis­tuksen keskeinen tavoite on edistää yhden­ver­taisia palve­luja koko väestölle. Työter­veys­huollon sairaan­hoi­to­pal­ve­lujen alasajo ei ole kuiten­kaan ratkaisu tähän. Tervey­den­huollon jonot vain kasvai­sivat työväen siirtyessä aikai­sempaa enemmän julkisten palve­lujen piiriin, eikä kukaan hyötyisi muutok­sesta. Ensisi­jai­sesti tulee vahvistaa julkista tervey­den­huoltoa ja erityi­sesti terveys­kes­kuk­siin on lisät­tävä resurs­seja. Näin voidaan vaikut­ta­vasti vähentää kansa­laisten eriar­voi­suutta terveydenhuollossa.

JUKKA KÄRKKÄINEN
Kirjoit­taja on lääke­tie­teen tohtori, oikeus­tie­teen kandi­daatti, psykiat­rian erikois­lää­käri ja Terveyden ja hyvin­voinnin laitoksen ylilääkäri.