Jäsenet esittelyssä: Hiljainen tieto ei enää siirry
TEKNOLOGIATEOLLISUUS / PERTTI POUKKULA, lvi-asentaja, SSAB Europe Oy, Raahe
”Olen töissä terästehtaan kunnossapidossa.”
”Me valmistamme terästä, joka menee jatkojalostukseen. Tehdään esimerkiksi kelatuotteita ja levytuotteita, jotka taas menevät laivateollisuuteen ja muualle. Kokonaisuudessaan tehtaalla on henkilöstöä noin 2 600, joista työntekijöitä 2 000 ja lisäksi on vielä urakoitsijoiden väkeä.
Meitä lvi-asentajia on 14 ja meille kuuluvat kylmälaitteet, kaukolämpö, laitosten ilmastointilaitteet, lämmitysjärjestelmät ja käyttövedet. Alueena on koko tehdas ja laitteita on ihan käsittämätön määrä. Töitä tehdään työparin kanssa ja meillä on tietyt vastuualueet.
Olen ollut Rautaruukilla ja SSAB:lla vuodesta 1974 lähtien. Tulin konepajakouluun 3. kesäkuuta, kävin armeijan välissä ja nyt on siis 44. vuosi meneillään. Näin kun ajattelee taakse päin, vuodet ovat menneet joutuin. Tässä porukassa, missä olen nyt, olen ollut kolmisenkymmentä vuotta. Ennen sitä olin terässulatolla prosessikunnossapidossa.
Vuosia on ollut monenlaisia, mutta tällä hetkellä ei näy uhkakuvia, ja meillä on aika lailla investoitu. Tuntuu, että on jonkinlaista valopilkkua näkyvissä.
Parhaillaan valmistaudutaan talveen. Katsotaan, että lämpölaitteet ovat kunnossa. Iän myötä on tullut tietty työrytmi. Kun laitteet toimivat, ei tarvitse hirveästi juosta, mutta kyllä täällä tehtävää riittää.
Työvuosien myötä on tullut myös paljon semmoista osaamista, mitä vain kokemus opettaa. Tämän päivän suuntaus on kuitenkin se, että kun porukka ikääntyy, ei oteta ketään rinnalle oppimaan, eikä ole ketään, kenelle tietoa siirtää. Palkataan vasta, kun mies on jo lähtenyt, mutta ei sitä paikkaajaa mistään pystymetsästä tahdo löytyä.
Olen nyt 61-vuotias ja minulla on melkein kolme vuotta eläkeikään, kun Sipilän hallitus tarjosi vähän lisää työvuosia. Toivon, ettei eläkeikä enää kauemmaksi karkaisi. Tarjotaanhan sitä mahdollisuutta jatkaa 68-vuotiaaksi asti, mutta ottaen huomioon ne olosuhteet, missä mekin työskentelemme, aion jäädä eläkkeelle heti, kun siihen on mahdollisuus. Haluan päästä eläkkeelle terveenä.”
TEKSTI SIRPA TASKINEN
KUVA TEIJA SOINI
Teollisuusliitto on yli 220 000 jäsenen liitto, ja teollisuusliittolaiset työskentelevät 33 sopimusalalla. Jäseninä on niin hevostenhoitajia, tekstiilihuoltajia, hitsaajia kuin automekaanikkojakin. Tekijä esittelee eri alojen jäseniä ja heidän työtään.
TEOLLISUUSLIITTO
- JÄSENIÄ 226 000, joista 79 prosenttia miehiä ja 21 prosenttia naisia
- TYÖELÄMÄSSÄ yli 150 000 jäsentä
- SOPIMUSALOJA 33
- AMMATTIOSASTOJA 715
- LUOTTAMUSHENKILÖITÄ 9 000