Toivoa epätoivon sijaan – Samae Koskisen uusi levy on tuonut kehuja ja tappouhkauksia

Viime syksyn pimene­vinä iltoina Samae Koskisen mitta tuli täyteen. Hän oli aikansa kuunnellut yhteis­kun­nal­lisen keskus­telun ilmapiiriä.

– Minis­teri kutsuu ihmisiä aavik­koa­pi­noiksi tai raiskauksen uhria nimitel­lään netissä kusihuo­raksi. Rikkaille annetaan verohel­po­tuksia ja köyhiltä, joilla menee valmiiksi päin helvettiä, napataan lisää pois. Mietin, mihin maa on menossa.

Koskinen tunne­taan perin­tei­sestä popmusii­kista, jossa on iloa, ihmis­suh­teita, haikeutta ja elämän arkiha­vain­toja. Uudella levyllä laule­taan yhteis­kunnan näkymät­tö­mistä ja vähem­pio­sai­sista. Laule­taan eriar­voi­suu­desta, leikkauk­sista, rasis­mista, ihmisar­vosta. Laule­taan siitä, miten sivis­tyksen viimeisiä rippeitä napsi­taan pois, laule­taan somevi­hasta ja siitä, miten on normaalia olla natsi.

vaikka pystyisit työkyvyn pitämään /​ saat kenkää jollei naama miellytä

ei käy kateeksi työnha­kijaa /​ kun työmat­kaan menee enemmän kuin tienaa

TIETOISTA RISKINOTTOA

Koskinen on aiemmin vältellyt kantaaottavuutta.

– Olen kirjoit­tanut poliit­tisia lauluja, mutta sysännyt ne sivuun, koska ajattelin, että ei niitä kukaan halua kuulla. Ja jos laulat Suomessa väärän tahon hyvän­te­ke­väi­syys­kei­kalla, saat leiman otsaasi ja kymmenen äijää on sanomassa, että mä poltan sun levyt.

Kuinka paljon hirvitti tehdä tällainen levy?

– Astei­kolla 1–10, kyllä se kympin tienoilla oli, ja tappouh­kauk­siakin on tullut. Mutta kun soitin lauluja kokeeksi keikoilla, monet tulivat keikan jälkeen kehumaan. Olen myös saanut satoja viestejä, että kiva kun joku avaa suuntaan. Siksi tämä on tuntunut merkitykselliseltä.

Mä näin unta että kaikki meni hyvin on hurja kokonai­suus. Sen vahvuus syntyy vähäe­leisten sovitusten ja vahvojen sanojen kontras­tista. Koskinen maalaa tehok­kailla riimeillä isoja kuvia, joissa aukenevat rujot epäoi­keu­den­mu­kai­suudet. Kuulija tarvitsee ymmär­rystä yhteis­kun­nasta sekä ironian tajua, mutta jos niitä löytyy, levy hyker­ryttää ja yhtä aikaa kauhistuttaa.

miten perua netflix, miten perua hbo /​ se on tosi vaikeeta, jos niitä ei edes oo

kuka säästä­mään pystyy, kun ei palkasta mitään jää /​ kaikki menee kun ei oo vyötä mitä kiristää

SAMAE KOSKINEN

45-vuotias laulaja-laulun­te­kijä.
Aiemmin tehnyt kahdeksan sooloal­bumia, sitä ennen tunnettu muun muassa Sister Flo ‑yhtyeestä.
Asuu Helsin­gissä, syntynyt Riihi­mäellä, kannattaa Hämeen­linnan Pallokerhoa.

ARVOKESKUSTELUA KAIVATAAN

Levy syntyi kolmessa kuukau­dessa. Ankeimmat kappa­leet jäivät matkan varrella pois, ja loppu­tulos on tiivis puolen tunnin setti. Mitään ei ole suotta paisuteltu.

– Olen soittanut yksin satoja keikkoja, ja siksi uskalsin luottaa levyllä samaan linjaan, jotta tekstit nousevat paremmin esiin. Näistä asioista on ehkä tehok­kaampaa laulaa tuolla lailla hellästi kuin että huutaisi täysillä ’haista natsi perse’.

Levyn viestiä ei ole suunnattu suoraan nykyhal­li­tuksen tekemi­sille, vaikka ne taustalla ovatkin. Päätök­siin olisi helppoa osoitella syyllisiä, mutta Koskinen on jättänyt sen visusti pois.

– Maalit­ta­minen kuuluu oikeis­to­po­pu­lis­tien pelikir­jaan. Mä olen vaan herkkä jäbä Riihi­mäeltä, joka on tehnyt biisejä. Levy arvos­telee arvoja, joilla päätöksiä tehdään, Koskinen sanoo.

– Moni frendi on sitä mieltä, että on OK laittaa köyhät poimi­maan risuja, etteivät he makaisi laiskana kotona. Siinä kohtaa haastan, että meillä jokai­sella on kädessä vähän eri kortit tähän elämään.

Koskisen mukaan moni vaati­mat­to­mis­takin lähtö­koh­dista hyvään asemaan noussut ihminen, ”jolla on kolme mersua pihassa”, unohtaa nopeasti taustansa. Menestys on yhdis­telmä monia asioita, joihin kuuluu yhteis­kunnan tarjoama koulutus ja terveydenhuolto.

– Se, että menestys olisi kokonaan omaa ansiota, on ihan kukkuluuruu-ajatus.

lisää niille joilla on tarpeeks, niiltä pois joil ei oo mitään

on tänään taas vähän pimeempää

Samae Koskinen: Nyt on normaalia olla natsi

TOIVOA PIMEYTEEN

Protes­ti­laulut yhdis­te­tään usein 1970-luvun Irwin Goodma­niin tai Simo Salmi­seen. Koskinen karsastaa rinnas­tusta, mutta on sen myös hyväksynyt.

– Toivoisin, että ihmisille ei sanot­taisi asioita, mitä heille nykyään sanotaan tai että heille ei tehtäisi asioita, joita tällä hetkellä tehdään. Kaikkein eniten levy on pettymys siihen, miten olemme tilan­teessa, jossa sivis­ty­mät­tö­myys on hyve.

Vaikka levyssä on pimeyttä, murhetta ja toivot­to­muutta, tekopro­sessi oli katart­tinen, puhdistava.

Muuta linjaa rikkoo toiseksi viimeinen, hyvin kauniilla melodialla kulkeva kappale. Mutta levy on hyvällä lailla vanhan­ai­kainen albumi­ko­ko­nai­suus, jossa on mietitty drama­turgia: jos Mä näin unta onkin harhaut­tavan kaunista, viimei­sessä kappa­leessa matto sitten vedetään lopul­li­sesti kuulijan alta.

Synkästä levystä huoli­matta Koskinen sanoo, että hänen oma elämänsä ei ole yhtään synkkää.

– Katson kun lapset kasvavat, teen ruokaa ystäville, teen pihahommia landella ja olen illalla onnel­lisen väsynyt. Suomessa on paljon asioita, joista voi olla onnel­linen. Euroo­pas­sakin on maita, missä tällaista levyä ei voisi edes tehdä.

Koskinen tekee yleensä ajatonta musiikkia, mutta uusi levy on erilainen kuin aiemmat soololevyt.

– En haluaisi esittää näitä kappa­leita enää viiden vuoden päästä. Haluaisin, että maailma on jo silloin muuttunut.

mä näin unta että yhtäkkiä oli kivaa, jokainen sai olla sitä mitä on

vaik nukkuu kuinka pitkään tai nähdä tuoreen auringon