Kaivos­teol­li­suu­den edut ja luon­toar­vot joutu­vat vastak­kain, kun Suomesta tehdään Euroo­pan kaivos­teol­li­suu­den mallimaa.

Maail­man­ta­lou­den hyvä vire ja metal­lin hinto­jen nousu ovat nosta­neet Suomen malmi­va­rat kansain­vä­lis­ten kaivos­yh­tiöi­den kasva­van kiin­nos­tuk­sen kohteeksi. Ei siis ihme, että suoma­lais­kai­vok­sista louhit­tiin viime vuonna yli 20 kertaa enem­män kiveä kuin alan mata­la­suh­dan­teessa vuosina 2004–2005.

Kaivos­toi­minta sai vauh­tia myös malmi­net­sin­nän ja kairaus­ten lisään­ty­mi­sen sekä lupa­ha­ke­mus­ten määrän kasvusta. Suomen pinta-alasta on noin seit­se­mäs­osa tavalla tai toisella kaivos­yh­tiöi­den varaa­maa. Varaus tarkoit­taa lievem­mil­lään etuoi­keutta hakea myöhem­min malmi­net­sin­tä­lu­paa ja vahvim­mil­laan Turva­tek­nii­kan­kes­kus Tuke­sin myön­tä­mää kaivoslupaa.

– Kaivo­sin­ves­toin­nit lähte­vät juuri nyt liik­keelle. Ne ovat olemassa olevien kaivos­ten eliniän piden­tä­mistä tai tuotan­non nosta­mista, Kaivos­teol­li­suus ry:n toimin­nan­joh­taja Pekka Suomela sanoo.

Suurin­ves­toin­teja on liuta: Outo­kum­mun Kemin kaivok­seen 250 miljoo­naa, Agnico Eagle Finlan­din Kitti­län kaivok­seen 160 miljoo­naa, Boli­de­nin Kevit­san kaivok­sen kapa­si­tee­tin nostoon 80 miljoo­naa sekä Terra­fa­men Talvi­vaa­ran jalos­tus­lai­tok­sen akku­ke­mi­kaa­lien tuotan­toon 150 miljoo­naa euroa.

KAUKANA VAATIMUKSISTA

Alan vahva nousu on nosta­nut lähes jokai­sella paik­ka­kun­nalla kysy­myk­set kaivos­yh­tiöi­den vastuul­li­suu­desta ja luon­toar­vo­jen suojaamisesta.

– Kaikki osapuo­let tietä­vät, että erilai­set intres­sit pitää jolla­kin tavalla sovit­taa yhteen. Siihen ei ole mitään oiko­pol­kua, eikä vahvem­man etuoi­keutta. Yhteis­työtä tehdään kaivos­yh­tiöi­den, usei­den viran­omais­ta­ho­jen ja Metsä­hal­li­tuk­sen kanssa, Suomela vakuuttaa.

Kaivo­sala on Suomen luon­non­suo­je­lu­lii­ton suoje­lu­asian­tun­ti­jan Otto Bruu­nin mukaan vielä kaukana niistä vaati­muk­sista, joita yhteis­kun­nassa tulisi aset­taa vastuul­li­selle toiminnalle.

– Suurin osa Suomessa toimi­vista kaivok­sista rikkoo ympä­ris­tö­lu­pi­aan tai toimii harmaalla vyöhyk­keellä. Yrityk­set eivät pääse edes nykyi­siin vaati­mus­ta­soi­hin. Toisaalta meillä on luon­non kanto­ky­vyn kannalta tarve jopa kiris­tää nykyi­siä vaati­muk­sia, Bruun sanoo.

HANKALAT OLOSUHTEET

Kaivos­toi­min­nalle on tyypil­listä, että siinä käsi­tel­lään isoja kivi­mas­soja, jotta toiminta saadaan kannat­ta­vaksi. Toinen erityis­piirre erityi­sesti sulfi­di­mal­mi­kai­vok­silla on kaivan­nais­jät­teen eli sivu­ki­ven ja rikas­tus­hie­kan reak­tii­vi­suus ja se, kuinka se halli­taan pilaa­matta ympä­ris­töä. Kolmas ongel­mia aiheut­tava asia Suomessa on se, että sadetta tulee enem­män kuin vettä haihtuu.

– Tiivis­te­tysti voisi sanoa, että suoma­lais­ten kaivos­ten ominais­piirre ympä­ris­tö­asioissa on suur­ten mitta­kaa­vo­jen proses­sien hallinta kosteassa ympä­ris­tössä, kertoo Geolo­gi­sen tutki­mus­kes­kuk­sen (GTK) kaivo­sym­pä­ris­tö­asioi­den tutki­mus­pro­fes­sori Tommi Kaup­pila. Hän vastaa GTK:ssa tieteel­li­sestä tutki­muk­sesta, joka liit­tyy kaivos­ten ympä­ris­tö­vai­ku­tuk­siin ja siihen, miten kaivos­toi­min­nan vastuul­lista ympä­ris­tö­toi­min­taa voidaan kehittää.

Kaivos­ten käyt­tö­aika tunne­taan ennak­koon suun­nil­leen samaan tapaan kuin ydin­voi­ma­loi­den. Samalla tavalla myös kaivok­sen sulke­mi­seen liit­tyy oma problematiikkansa.

Kun kaivos perus­te­taan, sen kannat­ta­vuus­las­kel­miin pitää sisäl­lyt­tää myös sulke­mis­kus­tan­nuk­set sekä ne kustan­nuk­set, jotka tule­vat vielä sulke­mi­sen jälkeen.

– Nykyi­sin toimi­taan niin, että kaivosta sulje­taan samalla kun se on toimin­nassa. Sulke­mis­kus­tan­nuk­sia voidaan kattaa samalla kun kaivos vielä tuot­taa rahaa. Näin vähen­ne­tään lopul­li­sia sulke­mis­vas­tuita, Kaup­pila sanoo.

Kun kaivok­sen toiminta loppuu, on kaivos­yh­tiö velvol­li­nen huoleh­ti­maan sekä kaivok­sen että sen jäte­ka­so­jen siivouk­sesta. Alalle on tullut uusia vakuus­vaa­ti­muk­sia ja olemassa olevia vakuus­vaa­ti­muk­sia on korotettu.

Kaivok­siin liit­tyy GTK:n Kaup­pi­lan mukaan nyky­ään yllä­pi­to­suun­ni­telma eli care and main­te­nance plan, jolla varau­du­taan siihen, että laskusuh­dan­teessa kaivos voidaan ajaa alas, mutta samalla sen toimin­taa yllä­pi­de­tään niin, että se voidaan käyn­nis­tää helposti uudelleen.

Kaivos­ten sulke­mi­nen ei aina onnistu suun­ni­tel­mien mukaan. Niva­lassa sijait­seva Hitu­ran kaivos on varoit­tava esimerkki. Sen kana­da­lai­so­mis­taja Belve­dere Mining meni konkurs­siin, ja kaivos ajau­tui Suomen valtion haltuun. Sulke­mi­seen oli varattu kaksi miljoo­naa euroa, mikä ei riit­tä­nyt. Nyt sulke­mi­seen palaa vero­va­roja jopa 20 miljoo­naa euroa.

VUOSIKYMMENTEN VALUMAT

Suoma­lais­ten kaivos­ten suurim­mat ongel­mat liit­ty­vät ympä­ris­töön kulkeu­tu­viin haitta-ainei­siin. Tämä on ongelma sekä kaivos­ten toimin­nan aikana, että niiden sulke­mi­sen jälkeen, jolloin kaivos­ten jäte­ka­soilta saat­taa vuotaa haitta-aineita vuosi­kym­me­niä ympäristöön.

– Tekni­siä ratkai­su­mal­leja on olemassa, mutta niitä ei haluta ottaa käyt­töön, koska ne maksa­vat, Bruun sanoo.

Suomessa olevat reilut kymme­nen metal­li­mal­mi­kai­vosta tuot­ta­vat Bruu­nin mukaan kolme neljän­nestä koko Suomen jätemäärästä.

– Kier­to­ta­lou­den näkö­kul­masta tällai­nen jäte­tuo­tanto, joka on lisäksi pitkä­ai­kai­nen ympä­ris­tö­haitta, ei ole millään tavalla kestä­vällä pohjalla. Jäte­vuor­ten peit­tä­mät maa-alueet ovat pois muulta järke­vältä maan­käy­töltä. Tämä on merkit­tä­vää ener­gian ja resurs­sien tuhlausta.

Sulfi­dis­ten kaivos­ten happa­mat valu­ma­ve­det ovat suoma­lais­kai­vos­ten tyypil­li­nen ongelma. Kun rikki­pi­toi­nen sivu­kivi joutuu koske­tuk­siin ilman ja veden kanssa, se rapau­tuu ja rikki hapet­tuu rikki­ha­poksi. Se liuot­taa vaaral­li­sia raskas­me­tal­leja, jotka vaaran­ta­vat sekä pinta- että pohjavesiä.

– Happa­mien valu­ma­ve­sien aiheut­ta­mat haitat ovat Ruot­sin valtion tilin­tar­kas­tus­vi­ran­omais­ten mukaan tuhat­vuo­ti­nen rasite, jota kaivos­yh­tiöt eivät ole otta­neet millään tavalla huomioon omissa laskel­mis­saan. Tätä asiaa ei ole Suomes­sa­kaan hoidettu millään tavalla, Bruun sanoo.

KANSALAISMIELIPIDE HUOLENAIHEENA

Kaivos­toi­min­nan tyypil­li­nen piirre on sen herk­kyys maail­man­ta­lou­den vaih­te­luille. Pieni­kin talou­del­li­nen tai poliit­ti­nen epävar­muus heijas­tuu välit­tö­mästi metal­lien hintoi­hin, sitä kautta kaivos­yh­tiöi­den kannat­ta­vuu­teen ja edel­leen keskus­te­lui­hin kaivos­ten sulkemisesta.

– Suhdan­ne­sykli on nopeu­tu­nut. Se vaikeut­taa yritys­ten toimin­taa. Erityi­sesti uusien kaivos­ten perus­ta­mi­nen on riskial­tista. Jos kaivok­sen aloi­tus sattuu siihen kohtaa, kun hinnat syök­sy­vät, voi käydä huonosti, Suomela sanoo.

Kansa­lais­ten suhtau­tu­mi­nen kaivok­siin on alalle toinen huolenaihe.

– Jos haluamme käyt­tää yhä enem­män sähköä ja akku­käyt­töi­siä lait­teita, pitää meidän hyväk­syä se, että lait­tei­siin tarvit­ta­via raaka-aineita myös tuote­taan. Luon­non­suo­je­lun ja kaivos­teol­li­suu­den edut on punnit­tava ja sovi­tet­tava yhteen, Suomela sanoo.

13 000 työpaikkaa

Kaivo­sa­lalla ja malmi­net­sin­nässä työs­ken­te­lee suora­nai­sesti noin 6 500 työte­ki­jää ja saman verran välil­li­sissä tehtä­vissä. Työn­te­ki­jä­määrä on nyt suun­nil­leen sama kuin 1980-luvulla, jolloin Outo­kum­mun kaivok­set työl­lis­ti­vät leijo­nan­osan suoma­lai­sista mainareista.

Alalla ei ole ollut tois­tai­seksi saman­laista pulaa työvoi­masta kuin muilla aloilla. Ala on koulut­ta­nut itse työvoi­maa juuri niihin tehtä­viin, joihin on ollut tarve. Nyt tilanne on muut­tu­massa erityi­sesti erikois­aloilla. Esimer­kiksi kaivos­ko­nei­den teknii­kan hallit­se­vista sähkö­au­to­maa­tio­asen­ta­jista alkaa olla pula.

– Nyt kun inves­toi­daan yli puolella miljar­dilla, herää kysy­mys löytyykö raken­ta­jia. Kun kaivok­set valmis­tu­vat, voi olla että spesia­lis­teista tulee pula, Kaivos­teol­li­suus ry:n Suomela sanoo.

Alan edel­lä­kä­vi­jäy­ri­tyk­set ovat kokeil­leet erilai­sia robot­ti­rat­kai­suja ja kauko-ohjat­ta­via lait­teita, mutta niillä ei ole ratkai­se­vaa merki­tystä työl­li­syy­delle lähi­vuo­sina. Auto­ma­tiikka lisään­tyy ja moni­puo­lis­tuu, mikä paran­taa osal­taan kaivos­ten tuottavuutta.

– Kaivok­semme ovat jo nyt erit­täin tehok­kaita, kun töitä tehdään 24 tuntia vuoro­kau­dessa, Suomela sanoo.

Suomesta uusi Kongo?

Suomi on valittu toimia­laa seuraa­van Fraser-insti­tuu­tin listassa viime vuosina maail­man houkut­te­le­vim­maksi maaksi kaivos­yh­tiöille. Onko lain­sää­dän­tömme niin löysä, että Suomi on houkut­te­le­vampi kuin esimer­kiksi Kongo?

– Frase­rin listan kärjessä ei ole löysän lain­sää­dän­nön maita vaan päin­vas­toin kehit­ty­neet teol­li­suus­maat. Kaivos­yh­tiöt halua­vat kunnol­li­sen ympä­ris­tö­lain­sää­dän­nön ja viran­omai­set, joilla on kyky valvoa lakien noudat­ta­mista. Kaivos­yh­tiön omis­ta­jat vaati­vat yhtiöi­den johdolta, että toiminta on vastuul­lista. Se on osa kaivos­yh­tiöi­den riskien­hal­lin­taa, Geolo­gi­sen tutki­mus­kes­kuk­sen Kaup­pila sanoo.

Lain­sää­dän­nön ja tunnol­lis­ten virka­mies­ten lisäksi Suomen houkut­te­le­vuutta lisää poliit­ti­nen vakaus ja se, että meillä on katta­vat tiedot maamme geolo­giasta. Yli vuosi­sa­dan jatku­nut laaja malmi­net­sintä on tuot­ta­nut valta­van data­va­ran­non kallioperästä.

Suomen luon­non­suo­je­lu­lii­ton Bruu­nin mukaan Suomesta on tehty tietoi­sesti houkut­te­leva kohde kaivo­sin­ves­toin­neille. Tämä johtaa siihen, että Suomeen avataan helposti suhdan­ne­kai­vok­sia, joiden kannat­ta­vuus ei kanna laskusuh­dan­teen yli.

– Suomeen on halpaa ja help­poa inves­toida, eikä se ole sattu­maa. Säätely on suosiol­lista ja kaivos­yh­tiöitä koske­vat vaati­muk­set ovat vähäi­siä. Niinpä kaivo­sa­lan ei tarvitse kantaa ”saas­tut­taja maksaa” ‑peri­aa­tetta. Meillä on myös kehit­ty­mä­tön kaivos­ve­ro­tus, Bruun sanoo.

Seurauk­set on nähty useam­pina konkurs­si­kai­vok­sina, kun riskit ovat reali­soi­tu­neet. Talvi­vaa­ran lisäksi muun muassa Ylläk­sen alueella sijait­seva Hannu­kai­sen esiin­tymä on konkurs­sin kautta vaih­ta­nut omis­ta­jaa ja Sodan­ky­län Pahta­vaa­ran kaivos on kaatu­nut useam­man kerran uusien omis­ta­jien syliin.

Kaivok­sia suun­ni­tel­laan Natura-alueille

Parin viime vuoden aikana malmi­net­sin­tää ja kairauk­sia on tehty luon­non­suo­jelu- ja jopa EU:n määrit­te­le­millä Natura-alueilla. Tunne­tuin kohde on Sodan­ky­län Viian­ki­aa­van alueelle kaavailtu Saka­tin nikkeli-kuparikaivos.

– Lain­sää­dän­töä pitäisi ehdot­to­masti vahvis­taa niin, ettei­vät nämä alueet jäisi peruut­ta­mat­to­masti kaivos­toi­min­nan jalkoi­hin. Kaivos­toi­min­nasta seuraa­vat maan­käy­tön muutok­set ja vesis­tö­vai­ku­tuk­set aiheut­ta­vat globaa­listi luon­nossa esiin­ty­vien lajien katoa ja luon­non moni­muo­toi­suu­den heik­ke­ne­mistä. Suomessa tämä voitai­siin estää, Suomen luon­non­suo­je­lu­lii­ton Bruun sanoo.

Toimia­lan etujär­jes­tön näkö­kul­masta kaivos­toi­minta Natura-alueilla tai niiden välit­tö­mässä lähei­syy­dessä vaatii jo nyt runsaasti lupia. Kaivos­toi­min­taan luvan anta­van Turva­tek­nii­kan­kes­kus Tuke­sin lisäksi vaadi­taan luon­non­suo­je­lu­lain­mu­kai­nen lupa ely-keskuk­selta sekä Metsä­hal­li­tuk­selta alueen halti­jan lupa.

– Lupa­pro­ses­sit vaati­vat paljon aikaa, rahaa ja viit­se­liäi­syyttä. Tarvi­taan hyvin paljon töitä ennen kuin kaivos­toi­minta voidaan Natura-alueilla aloit­taa, Kaivos­teol­li­suus ry:n Suomela sanoo.

Vaikka kaivos­toi­min­nalla on luon­non­suo­je­lun näkö­kul­masta paljon kiel­tei­siä vaiku­tuk­sia, ei Bruun anna lähtö­pas­seja kaivosyhtiöille.

– Jos toimin­taa halu­taan Suomessa jatkaa ja kehit­tää, lain­sää­dän­nön pitää olla korkeam­malla tasolla ja kaivos­ve­ro­tuk­sella pitäisi huoleh­tia siitä, että inves­toin­nit ovat kestä­vän kehi­tyk­sen mukai­sia. Toimin­nan jälki­hoi­dolle asetet­ta­vat vakuu­det pitäisi olla nykyistä suurem­mat, Bruun sanoo.

Ulko­mai­sia pääomia tarvitaan

Kaivos­laki määrää, että malmie­siin­ty­män löytä­jällä on oikeus esiin­ty­mään. Siitä on kuiten­kin vielä pitkä matka kaivos­toi­min­taan. Jos kunta päät­tää, että alue sopii­kin parem­min muuhun käyt­töön, ei kaivos­toi­min­taa kovin helposti voida käynnistää.

– Ei pidä enää paik­kansa, että iso paha kaivos­yh­tiö vie metsäsi. Pitkät lupa­pro­ses­sit ovat maano­mis­ta­jille isompi ongelma. Voi mennä kymme­nen­kin vuotta, ennen kuin saadaan varmuus, tuleeko kaivos lopulta vai ei, Kaivos­teol­li­suus ry:n Suomela sanoo.

Suoma­laista kallio­pe­rää kaivaa joukko isoja kansain­vä­li­siä kaivos­yh­tiöitä suoma­lais­ten Outo­kum­mun, Terra­fa­men, Nord­kal­kin ja litium­kai­vosta Kaus­ti­sille perus­ta­van Keli­be­rin rinnalla. Herää kysy­mys, miksi arvok­kaan uusiu­tu­mat­to­man kansal­lis­va­ral­li­suu­den ja siitä saata­van hyödyn anne­taan valua ulos maasta.

Perus­syynä on raha: Uuden kaivok­sen perus­ta­mi­seen vaadi­taan usei­den sato­jen miljoo­nien euro­jen riski­si­joi­tuk­set, eikä Suomesta niitä hevin löydy.

– Ala on hyvin riskial­tista: kun menee hyvin, rahaa löytyy malmi­net­sin­tään, mutta kun suhdan­teet vaih­tu­vat, raha­ha­nat mene­vät nopeasti kiinni. Tällöin pitää olla mahdol­li­suus jättää hanke lepää­mään pitkäk­si­kin aikaa odot­ta­maan parem­pia aikoja, Suomela sanoo.

TEKSTI JUKKA NORTIO