Nuoria ammat­tiyh­dis­tys­toi­min­taan

Länsi-Vantaan Metal­li­työ­väen ammat­tio­sasto 255 on kokenut tällä vuosi­tu­han­nella melkoisen nuoren­nus­leik­kauksen. Keski-ikä on pudonnut nopeasti parikym­mentä vuotta, mutta näin suuri muutos ei tapahdu aivan kivut­to­masti. Iäkkääm­mällä kaartilla on paljon kokemusta ja tietoa, jota ay-toimin­taan hyppäävä nuori ei pysty välit­tö­mästi omaksumaan.

– Nuoria silti tarvi­taan, jotta toiminta pysyy aktii­vi­sena. Jäsenistä ammat­tiyh­distys muodostuu, ja yhdis­tyk­sistä puoles­taan liitto, pääluot­ta­mus­mies ja osaston talou­den­hoi­taja Jarkko Leppänen muistuttaa.

Ammat­tio­sasto 255:ssä päätet­tiin järjestää Turussa pikku­jou­lu­vii­kon­loppu, jonka teemana oli yhteisen virkis­täy­ty­misen lisäksi siirtää osaston ja ay-toiminnan histo­ria­tietoa ja perin­teitä vanhem­milta jäseniltä nuorille. Aurajoen rannalla epäile­mättä iltarien­noilla oli myös suuri merkitys hiljaisen tiedon siirtä­mi­sessä sukupol­velta toiselle.

– Ei tarvitse odottaa, että liitto kattaa valmiin pöydän, vaan osastot voisivat rohkeammin järjestää koulu­tuksia myös itse. Siihen on mahdol­lista saada myös tukea, Leppänen neuvoo.

– Pakko­syöttö ei tieten­kään auta, vaan asioihin tarvi­taan aitoa kiinnos­tusta, työsuo­je­lu­val­tuu­tettu ja osasto 255:n puheen­joh­taja Max Blomqvist lisää.

Blomqvist on itsekin reippaasti osaston keski-iän alapuo­lella. 31-vuotias puheen­joh­taja uskoo, että osaston nuoren­tu­minen ruokkii itse itseään. Kun toimin­nassa on valmiiksi mukana tarpeeksi nuoria, on toistenkin helpompi tulla mukaan.

Varsi­nai­sesta koulu­tuksen järjes­tä­mi­sestä vastasi osaston opinto­vas­taava Antti Kulmala. Pitkän uran niin ammat­tiyh­dis­tys­toi­min­nassa kuin luotta­mus­mie­henä tehnyt Kulmala on juuri niitä ihmisiä, joiden tietä­mystä nuoret kaipaavat.

– He kyllä pitävät minua hyvässä arvossa, mutta pian heidän täytyy itse ottaa nämä asiat haltuun. Ammat­tiyh­dis­tys­toi­minnan pitäisi tietysti lähtö­koh­tai­sesti olla työikäisten toimintaa, Kulmala muistuttaa.

JOTKUT KOKEVAT AMMATTILIITON TURHAKSI

Yhdis­tys­toi­min­taan on pitkään ollut vaikeuksia saada mukaan nuoria, eivätkä ammat­tiyh­dis­tykset ole tästä poikkeus. Vaisa­lalla työsken­te­levät Niina Lokka ja Heta Huiskonen osallis­tuivat tämän­tyyp­pi­seen koulu­tuk­seen ensim­mäistä kertaa, eikä ay-liikkeen historia ole kummal­la­kaan ollut hallussa kuin korkein­taan sen verran, miten sitä on joskus koulun histo­rian­tun­nilla sivuttu.

– Moni ei ymmärrä sitä, kuinka paljon työtä on tehty sen eteen, että on saavu­tettu jotain, Lokka sanoo.

Huiskonen toteaa, että useat nuoret eivät edes kuulu liittoon – osaksi siitä syystä, että jäsenyys koetaan turhaksi. Ajatel­laan, että mitään ei koskaan voisi sattua juuri omalle kohdalle.

– Nuoret eivät välttä­mättä ymmärrä, mitä ongelmia työelä­mässä voi tulla eteen, hän arvelee.

Lokka vertaa liittoon kuulu­mista vakuu­tuk­seen. 37-vuotias Lokka on joutunut itse työelä­mäs­sään käyttä­mään luotta­mus­miehen apua riitatilanteessa.

Blomqvist uskoo, että asenne ammat­ti­liit­toja kohtaan omaksu­taan ensisi­jai­sesti kotoa. Esimer­kiksi Lokkan ja Huiskosen vanhemmat ovat aina painot­ta­neet liittoon kuulu­misen tärkeyttä.

– Työeh­to­so­pi­muksen mukaisen palkan saa joka tapauk­sessa, ja työttö­myys­tur­vaan riittää, että kuuluu kassaan. Ei välttä­mättä osata nähdä, että ay-toiminta ei ole vain sitä, mitä liitosta saa, vaan mitä menete­tään, jos joukko­voima katoaa, Blomqvist pohtii.

MITEN LIITTO MYYDÄÄN NUORILLE?

– Moni nuori kuvit­telee ammat­tiyh­dis­tyksen olevan vain vanhem­pien ihmisten juttu. Kynnys lähteä mukaan madaltuu, jos mukana on myös kavereita, Lokka toteaa.

Mutta mistä nuoret saavat tietoa liitosta ja ay-toimin­nasta? Siinä olisi Lokkan ja Huiskosen mukaan petrattavaa.

– Työpai­kalla asia voisi olla enemmän esillä, Huiskonen ehdottaa.

Moni ei ymmärrä sitä, kuinka paljon työtä on tehty sen eteen, että on saavu­tettu jotain.

– Nuorille pitäisi osata myydä se ajatus jotenkin. Some on tietysti hyvä alusta, koska sieltä nuoret löytyvät. Esimer­kiksi Verohal­linto on onnis­tunut siellä tekemään kuivasta asiasta mielen­kiin­toisen, Lokka lisää.

Blomqvist uskoo, että kaikkein paras keino on pitää asiat yksinkertaisina.

– Ei meidän kannata myydä mitään suurta mysteeriä, hän toteaa.

HISTORIA TOISTAA ITSEÄÄN

1940-luvulla luotta­mus­miehet olivat vielä melkoisen lainsuo­jat­to­massa asemassa. Vaikka nykyai­kaisen kaltaista ammat­tiyh­dis­tys­toi­mintaa on ollut jo 1800-luvun puolelta lähtien, ja paikal­lisia ja alakoh­taisia palkka­ta­rif­feja oli sovittu jo vuosi­sadan vaihteesta, oli järjes­telmä vielä vähin­tään sotiin asti lapsenkengissä.

Sen jälkeen alkoi tapahtua melko nopeasti, mutta esimer­kiksi vielä 1950-luvun lopulla Turus­sakin eräässä esimerk­ki­ta­pauk­sessa tuotan­nol­li­sista ja talou­del­li­sista syistä tehdyt irtisa­no­miset kosket­tivat sattu­malta kaikkia luottamusmiehiä.

Jos tuntee ilmiöiden juuret, on helpompi ymmärtää nykyi­syyttä ja ennustaa tulevaa.

– Nuorten olisi hyvä oppia histo­riasta esimer­kiksi se, että talous toimii sykleit­täin ja samat asiat toistuvat uudel­leen ja uudel­leen, työelämää ja ay-liikkeen histo­riaa tutkinut Pentti Mäkelä kertoo.

Turussa osasto­laisia koulut­tanut Mäkelä muistuttaa, että työnan­tajat ovat ajaneet tuotta­vuutta periaat­teessa aina samoilla kikoilla ja keinoilla, niiden nimet vain ovat vaihtu­neet aikakauden mukaan.

– Jos tuntee ilmiöiden juuret, on helpompi ymmärtää nykyi­syyttä ja ennustaa tulevaa. Tällöin osaa arvioida, missä milloinkin mennään, Mäkelä muistuttaa.