Jäsenet ovat tärkein voimavara

Jäsenet ovat ammattiliiton ja ammattiosastojen tärkein voimavara. Ilman jäseniä ei ole osastoja eikä liittoa. Toisaalta ilman työntekijöiden korkeaa järjestäytymisastetta liitolla ja sen edustamilla työntekijöillä ei ole täysimittaista neuvotteluasemaa suhteessa työnantajiin eikä vaikuttavaa vipuvartta suhteessa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Kyse on monelle itsestään selvästä asiasta, mutta samalla faktasta, jonka toistaminen on tarpeellista ja välttämätöntä. Jäsenten ja heidän aktiivisuutensa merkitys kaiken toiminnan perustana ei voi koskaan nauttia liian suurta huomiota. Vain tehokkaasti järjestäytynyt ja sopimusalojensa työntekijöitä kattavasti edustava ammattiliitto voi menestyä edunvalvonnassa, puhutaanpa sitten neuvottelemisesta valtakunnallisesti liittotason sopijaosapuolten kesken tai paikallisesti, tai työelämän lainsäädäntöön vaikuttamisesta.

Ammattiliittojen jäsenmäärät ovat viime vuosina tyypillisesti alentuneet. Näin on piirtynyt Teollisuusliitonkin jäsenmäärää kuvaava käyrä. Koettu kehitys ei kuitenkaan ole millään tavalla ennalta määrätty tai yksioikoinen. Jäsenmäärät ovat ajoittain ja paikoitellen myös kasvaneet.

Kasvun taustalta löytyy yleensä kaksi tekijää, joista kumpikaan ei edusta minkäänlaista salamyhkäisyyttä. Ensimmäinen on se, että toimintaympäristössä on tapahtunut jotain, mikä on herättänyt edunvalvonnan tarpeen ja työntekijöiden mielenkiinnon omien asioiden edistämiseen. Toinen on se, että järjestäytymättömille työntekijöille on tarjottu mahdollisuutta liittyä liiton jäseneksi.

Näistä jälkimmäinen toimintamalli on osoittautunut toimivaksi silloinkin, kun työntekijöiden keskuudessa ei ole koettu erityisiä tarpeita edunvalvonnan voimistamiseen. Suurin yksittäinen syy ammattiliittoon liittymättä jäämiselle nimittäin on edelleen se, että kukaan ei ole jäsenyyttä tarjonnut, saati ottanut asiaa puheeksi.

Parhaita jäsenyyden suosittelijoita ovat ammattiosastoon ja liittoon järjestäytyneet työkaverit. Työpaikalta, kotiseudulta tai muista yhteyksistä tutun ihmisen luotettava kokemuksen ääni painaa jäsenyyden tarpeellisuutta ja hyödyllisyyttä puntaroitaessa paljon. Päätös on aina liittymistä harkitsevalla ihmisellä, mutta olennaista on, että jäsenyyden tarjoaja on antanut jäsenyyttä harkitsevalle uutta ja tarpeellista tietoa päätöksenteon pohjaksi. On ratkaisu sitten mikä tahansa, on jäsenyyden tarjoaja ollut oikealla asialla. Tarkoituksena on yhteisen edunvalvonnan ja sen myötä myös oman aseman vahvistaminen.

Uusien jäsenten hankintaan ja olemassa olevien jäsenten asioiden hyvään hoitamiseen panostavat ammattiosastot, työpaikkojen luottamushenkilöt ja liiton aktiiviset jäsenet ovat ensiarvoisen tärkeitä osastonsa ja liiton vaikutusvallan kasvattajia. Samalla he ovat työntekijöiden tulevaisuuden, toimivien työmarkkinoiden ja yhteiskunnan rakentajia. Se on raikuvan tunnustuksen arvoinen asia.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

10.2.2021

TOIMIJA: Laura Aalto: ”Parasta on soittaa luottamusmiehille”

LAURA AALTO

Opintosihteeri, ammattiosaston sihteeri, nuorijaoston toinen vetäjä
Turun Teollisuustyöväen ao. 49

”Olen saanut ammattiyhdistyskasvatusta kotoa, olin jo ekaluokkalaisena tekemässä läksyjä kokouksissa. Teollisuusalalle tulin Fläkt Woodsille kesätöihin. Silloin liityin myös liittoon. Samassa työpaikassa olen ollut myös vuorotteluvapaan sijaisena, tehnyt kokoonpanossa huippuimureita.

Turun Teollisuustyöväen ammattiosasto 49:ssä olen nuorisojaoston toisena vetäjänä ja ammattiosaston sihteerinä neljättä vuotta. Olen hoitanut koulutuksia osastossa ja aloitin opintosihteerinä tämän vuoden alussa. Koulutuksia on järjestetty jo kokeiluna hybridimallina. Niissä osa on osallistunut koulutukseen paikan päällä turvaväleillä ja osa Teamsilla kotona. Myös kokouksia on pidetty hybridinä ja etänä. Niihin kokouksiin tarvitaan tekninen sihteeri, jolloin muiden on helpompi keskittyä kokousasioihin. Näin kokous ei ole puurtamista vaan voidaan keskustella asioista.

Koko ”ay-urani” minua on tsempannut ja opettanut osaston puheenjohtaja Antero Palomäki. Nyt uutena puheenjohtajana aloittaa Tuukka Pääkkönen. Olen innoissani, että hän voi auttaa, kun kehitetään asioita ja voidaan vielä paremmin järjestää etäkoulutusta ja -kokouksia. Tykkään siitä, että useammalla on osallistumismahdollisuus. Ei tarvitse aina tulla paikan päälle, koronankaan jälkeen.

Nuoria tarvitaan lisää, mutta on tärkeää, että ensin saa osallistua ilman, että saman tien valitaan luottamustehtäviin.

Meillä on ollut monta vuotta sekä keväällä että syksyllä kolme koulutusta. ”Luottamusmiesperjantait” ovat olleet ihan hitti jo ennen koronaa. Nyt kun on etäosallistumismahdollisuus, tulee ehkä enemmänkin osallistujia.

Tykkään ay-toiminnasta. Tällä hetkellä olen työtön, mutta opiskelen iltakoulutuksena merkonomiksi juuri siksi, että minulla on mielenkiintoa luottamusmies- ja koulutusmaailmaan. Voisin opiskella työlakia, ehkä liiton lakimieheksi – sekin on yksi mahdollisuus.

On ehkä parasta ikinä, että pääsee soittelemaan luottamusmiehille, mainostamaan mitä koulutuksia meillä on. Kun tulee kysymyksiä, pystyy saman tien kertomaan, keneen olla yhteydessä. Olen oppinut paljon liiton toiminnasta ja järjestötoiminnasta.

Nuoria tarvitaan lisää, mutta on tärkeää, että ensin saa osallistua ilman, että saman tien valitaan luottamustehtäviin. Olisi ehkä ihanteellista, että olisi Murikan kurssi, ihan muutamia päiviä, joka kertoisi uusille jäsenille, mitä ammattiliitto on.

Osastomme on 127 vuotta vanha ja osastossa on noin 5 600 jäsentä. Sinne mahtuu monta työpaikkaa, uusia aloja ja uusia työehtosopimuksia.”

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Ammattiosastojen yhteistyöstä voimaa, korona haastaa digiloikkaan – ”Kyllä me tästä vielä selviämme”

Koronaepidemia on karsinut monien ammattiosastojen lähitapaamiset minimiin ja rajoittanut yhteistyötä muiden ammattiosastojen kanssa. ”Kyllä me tästä vielä selviämme, kun otamme tietokoneet käyttöön”, sanoo Kouvolan seudun yhteistyöryhmää vetävä Tuomas Weckström ja näyttää omine ammattiosastoineen mallia.

KUVA YLLÄ: Tuomas Weckströmin ammattiosasto otti digiloikan syyskuussa ja rupesi pitämään etäkokouksia. KUVA LAURI ROTKO

AMMATTIOSASTOJEN YHTEISTYÖRYHMÄT

  • Ammattiosastojen yhteistyöryhmät ovat ammattiosastojen omaehtoisesti perustamia yhteistyöelimiä. Toiminnan sisällöt ja säännöt yhteistyöryhmät määrittelevät tarpeidensa mukaan itse.
  • Tavanomaisia ryhmien yhteistyömuotoja ovat koulutus ja vapaa-ajan toiminnot. Yhteistyö voi koskea periaatteessa mitä tahansa ammattiosastojen tärkeäksi kokemaa asiaa.
  • Teollisuusliitto tukee ryhmien toimintaa tarjoamalla niiden käyttöön tarvittaessa muun muassa kouluttajia ja toimitiloja.
  • Aluetoimistoille tehdyn kyselyn mukaan Teollisuusliitossa on noin 50 ammattiosastojen perustamaa yhteistyöryhmää. Niiden aktiivisuus on ollut toistaiseksi vaihtelevaa.

– Meidän on opittava kääntämään koronan tuomat asiat positiivisiksi. Keväällä koulumaailma näytti, kuinka etäyhteyksin tullaan toimeen. Jos nykynuoriso pystyy siihen, niin kyllä meidänkin pitää, sanoo Kouvolan yhteistyöryhmän puheenjohtaja Tuomas Weckström.

Esimerkiksi uudesta käytännöstä kelpaa Weckströmin oma ammattiosasto, tekstiili- ja muovityöntekijöistä koostuva Kouvolan TeMu ry ao. 538, joka alkoi äskettäin järjestää osaston hallituksen kokouksia etäyhteyksin.

– Meillä oli syyskuun lopussa ammattiosaston kevätkokous. Siellä otin esiin, että meidän on pakko tuoda toimintaan mukaan etätyövälineet. Siellä tuli sellaisia katseita, että älä poika tommoisia puhu. Mutta kyllä sitten myönnyttiin, että meidän on ne otettava käyttöön. Se on nykypäivää.

”Tämä on nykyaikaa”, kommentoi Tuomas Weckström etätyöskentelyä. KUVA LAURI ROTKO

Osastojen yhteistoimintaan ei digiloikka vielä Kouvolan seudulla ulotu, mutta Weckström pitää sitä mahdollisuutena.

– Pitää miettiä, minkälaisia koulutuksia koronarajoitusten jatkuessa aletaan suunnitella. Ovatko ne digikoulutuksia vai miten tästä lähdetään eteenpäin.

KYSYTÄÄN VAIKKA LAPSILTA

Kynnys digiloikkaan on monilla teollisuusliiton jäsenillä korkeampi kuin esimerkiksi ammatikseen tietokoneita käyttävillä toimistotyöntekijöillä, joilla on ulottuvillaan nykyaikainen tietotekniikka ja ammattitaitoinen tuki. Erityisenä haasteena Weckström kokee rivijäsenten mukaan saannin alueelliseen yhteistoimintaan.

– Se mitä olen kysellyt, jäsenistö ei ole ollut kovin innokas etäkoulutukseen.

Weckströmin mukaan tietokoneet pitää uskaltaa ottaa haltuun.

– Kysytään vaikka lapsilta, miten ne toimivat. He tuntuvat tietävän ne asiat joskus meitä paremmin.

”Tehtaissa korona väsyttää, masentaa ja stressaa ihmisiä. Tulevaisuus on hämärän peitossa”, kuvailee Tuomas Weckström. KUVA LAURI ROTKO

Hän on varma, että lähikoulutukset jossakin vaiheessa palaavat.

– Mutta nyt mennään kuin jäitä poltellen. Tehtaissa korona väsyttää, masentaa ja stressaa ihmisiä. Tulevaisuus on hämärän peitossa. Mitään lähiyhteisöllistä ei oikein uskalla tehdä, koska pelätään, että sen jälkeen syntyy kauhea kalabaliikki.

HAUSKANPITO KRUUNAA OPISKELUN

Ammattiosastojen yhteistyöllä oli Teollisuusliittoa edeltävissä liitoissa pitkä perinne. Metalliliitossa se oli sääntömääräistä toimintaa, ja omat yhteistyömuotonsa oli myös muissa liitoissa. Teollisuusliitossa koulutusyhteistyö lähti Kouvolan seudulla käyntiin eri taustaisten osastojen kesken lupaavasti toissa kesänä.

– Oli heinäkuu ja lauantai. Silti koulutukseen osallistui 40 jäsentä 13 eri ammattiosastosta. Se on mielestäni komea määrä parhaimpaan kesäloma-aikaan. Aiheenamme oli, miten ammattiosastot pystyvät vaikuttamaan yhteiskunnassa. Teollisuusliiton kouluttaja oli mukana.

Käytännössä Weckström on havainnut, ettei hyötyä synny ilman huvia.

– Opiskelun kruunasi paikallinen iskelmä-kesätapahtuma. Sinne mentiin jatkoille. Olemme huomanneet, että kun koulutus liitetään huviin, sillä saadaan porukka liikkeelle.

”Tykkään aluetoiminnasta siksi, että siinä näkee paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia ammatteja”, Tuomas Weckström sanoo.

Yhteistoimintaryhmän koulutukseen osallistui liiton jäseniä etäältä Kouvolan ulkopuolelta, muun muassa Mikkelistä ja Taavetista.

– Emme ole sulkeneet toimintaamme niin, että pitää olla Kouvolasta. Muualtakin voi tulla.

Kouvolan yhteistyöryhmälle on muodostunut laaja yhteistyöverkosto, joka ulottuu Kymenlaaksoon Kotkan seudulle saakka.

– Jos he kouluttavat, he pyytävät meitä mukaan ja me puolestamme heitä. Se on yhteistä vuorovaikutusta.

EVÄITÄ LAAJEMPAAN YHTEISTYÖHÖN

Mikä innostaa vetäjää itseään ammattiosastojen yhteistyössä?

– Tykkään aluetoiminnasta siksi, että siinä näkee paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia ammatteja. Jos keskustelen vain oman alani kaverien kanssa, niin tietysti voin jutella mistä asiasta vain, mutta aluetoiminnassa pääsen keskustelemaan eri alojen ihmisten kanssa ja se on paljon hedelmällisempää, sanoo Weckström.

Teollisuusliiton aikana Kouvolan seudun ammattiosastot ovat pitäneet yhteisiä palavereja.

– Olen sitä mieltä, että meidän pitäisi niitä lisätä, jotta päästään yhteistyössä eteenpäin. Se on pääasia, että saadaan monelta alalta erilaisia näkemyksiä. Meillä on samanlaisia ongelmia niin työasioissa kuin työehtosopimusasioissa.

”Pitää miettiä, minkälaisia koulutuksia koronarajoitusten jatkuessa aletaan suunnitella. Ovatko ne digikoulutuksia vai miten tästä lähdetään eteenpäin”, Tuomas Weckström pohtii. KUVA LAURI ROTKO

Kun suhde osastojen välille on solmittu, yhteistyö voi johtaa tiiviimpäänkin kanssakäymiseen, tarpeen tullen jopa osastojen yhdistymiseen. Siitä on tuore esimerkki Kouvolasta.

– Puualan työntekijät Kouvolan seudulla tulevat yhdistymään meidän ammattiosastoon tämän vuoden aikana. Tausta on ikävä, Domuksen tehtaan loppuminen Korialta. Monet heistä ovat jo löytäneet uusia töitä, useat toisilta aloilta. Heidän puheenjohtajansa ilmoitti, että tässä tulee teille 170 jäsentä, olkaa hyvä.

LÄHIKOULUTUSTA KORONA-AIKAAN

Kokonaan yhteistyöryhmien lähikoulutusta ei korona ole ajanut alas. Pääkaupunkiseudulla Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kirkkonummen alueella toimivan Heskiva-yhteistyöryhmän koulutus on kuluvana vuonna jopa lisääntynyt. Tosin kevään koulutuksia jouduttiin siirtämään, kurssille tulijoiden määrää rajaamaan turvavälien takaamiseksi, ja osa on perunut kurssille tulon ehkä tartunnan pelon vuoksi.

– Viime vuonna oli neljä ay-koulua ja tänä vuonna kuusi. Korona vähän sotki aikatauluja ja jouduttiin muutama kurssi siirtämään syyskauteen. Mutta olemme saaneet pidettyä kaikki, viimeisen 24. syyskuuta, kertoo Heskivan puheenjohtaja Tuija Pircklén.

Tuija Pircklenin mukaan pääkaupunkiseudun yhteistyöryhmässä Heskivassa koulutustapahtumia on jopa lisätty. Yksi pidettiin 25. syyskuuta Teollisuusliiton tiloissa. KUVA PEKKA ELOMAA

Koulutuksen kirjo on ollut yhteistyöryhmällä laaja. Koulutettaville on tarjottu työelämätietoutta, kerrottu liiton urapalvelun mahdollisuuksista, opetettu vuorovaikutusta, jäsenhankintaa, työn vetovoimaa ja yritystaloutta.

– Korona on selkeästi verottanut osallistujia. Määrät ovat vaihdelleet seitsemästä pariinkymmeneen opiskelijaan, Pircklén kertoo.

OPISKELUN JÄLKEEN OPINTOMATKALLE

Työskentelyyn opintoryhmissä on kannustanut palkinto.

– Meillä on ollut sellainen käytäntö, että kun käy yhdellä kurssilla, pääsee osallistumaan Riian opintomatkaan. Reissu ei ole enää varsinaista opiskelua, vaan siellä tutustutaan nähtävyyksiin ja verkostoidutaan.

Jokaisella kurssilla on oma ammattiosasto, joka hoitaa kurssin järjestelyt. Sillä tavoin työ ei kaadu yhdelle osastolle.

Vaikka yhteistyöryhmä onnistui toteuttamaan opintosuunnitelmat, korona on rajoittanut muuta toimintaa.

– Meillä oli ideana järjestää liikuntapäivä tänä keväänä, mutta kun tuli korona, päätettiin siirtää se ensi vuodelle. Sen oli tarkoitus olla sellainen, että sinne voi ottaa perheenkin mukaan. Mutta se jäi vielä luonnosteluasteelle.

YHTEISTYÖTÄ LAAJALLA ALUEELLA

Pääkaupunkiseudulla yhteistyötä tekevien ammattiosastojen piiri laajeni kuluvan vuoden alussa, kun Helsingin yhteistyöryhmä yhdistyi EsKiVan (Espoon, Vantaa ja Kirkkonummen) yhteistyöryhmän kanssa Heskivaksi. Yhteistyöverkosto on tätäkin laajempi.

– Teemme yhteistyötä Pohjois- ja Keski-Uudenmaan yhteistyöryhmän kanssa, Pircklén kertoo.

Heskivassa mukana on 13 ammattiosastoa, joista Pircklénin mukaan kymmenkunta on aktiivisia. Ammattiosastojen kesken vallitsee työnjako.

– Jokaisella kurssilla on oma ammattiosasto, joka hoitaa kurssin järjestelyt. Sillä tavoin työ ei kaadu yhdelle osastolle.

Tiedotus kursseista tapahtuu Heskivan nettisivujen ja Facebook-ryhmän kautta. Lisäksi aluetoimisto välittää Heskivan sähköpostitiedotteita muutaman kerran vuodessa alueen ammattiosastojen puheenjohtajille ja sihteereille.

– Silti meillä on ongelmana se, että emme tavoita tarpeeksi rivijäseniä.

Heikki Kölhi, Sami Heikkinen ja Ari Kettunen opiskelevat turvavälein. KUVA PEKKA ELOMAA

Etäyhteyksissä Heskiva on ottanut ensiaskelen.

– Kun Heskivan toimikunta kesäkuun alussa kokoontui, niin pidin sen Teamsilla. Jatkossa pidän kyllä mielelläni läsnäolokokouksia. Silloin kaikki pääsevät varmasti ääneen.

Puutteita Pircklénin mukaan on vielä osanottajien teknisessä varustuksessa.

– Kun kokousta pidetään ammattiosastojen tiloissa, siellä ei kaikkialla laitteisto ole vielä riittävä, että kaikki kuulisivat mitä ihmiset puhuvat kotoaan.

PIENTEN OSASTOJEN PELASTUS

Teollisuusliiton Porin yhteistyöryhmän puheenjohtajan Taina Viljasen mukaan ammattiosastojen yhteistoiminta on ollut ”taivaan lahja” varsinkin pienille osastoille, kuten Porin Kirjatyöntekijäin Yhdistykselle. Sen avulla on ollut resursseja tarjota monipuolisempaa toimintaa kuin yksittäinen osasto pystyisi järjestämään ja samalla saada iso joukko porukkaa kokoon.

– Tarkoitus on saada myös pienille osastoille mahdollisuus osallistua laajempaan toimintaan. Tällä tavalla on mahdollista pyörittää monenlaista toimintaa: koulutusta, teatterimatkoja, urheilua. Näinkin voimme edistää osastojen yhteistyötä ja jopa yhdistymisiä.

Porin seudun 37 ammattiosastossa on yli 7 200 jäsentä. Toistaiseksi osastoista 13 osallistuu yhteistyöryhmän toimintaan. Yhteistoiminnalla on siis vielä huomattava kasvun vara.

Porin yhteistyöryhmän puheenjohtaja Taina Viljanen oli mukana, kun yhteistyöryhmässä pidettiin syyskuussa onkikisat. KUVA JUHA SINISALO

YHTEISTYÖTÄ TEHDÄÄN MONIN TAVOIN

Koulutus- ja vapaa-ajan toiminta oli ennen koronaa Porin yhteistyöryhmässä vilkasta.

– Meillä on yleensä niin, että ensin on koulutus ja sen jälkeen pidetään jokin vapaamuotoinen juttu. Koulutuksessa on käsitelty muun muassa työsopimus-, lakimuutos- ja työympäristöasioita. Täällä on jokilaiva Charlotta, joka seilaa Kokemäenjokea. Ennen koronaa yhden koulutuksen jälkeen lähdimme risteilemää Charlotalla Reposaareen, Reposfääri tapahtumaan. Toiset hakivat pussikaljat paikallisesta kaupasta ja toiset vain nauttivat kauniista ilmasta ja hyvästä tunnelmasta, Viljanen muistelee.

Yhteistyöryhmä on ollut järjestämässä työsuojelutapaamisia, naisteniltoja, osallistunut messuilla jäsenhankintaan ja kertonut ammattiin valmistuville Teollisuusliiton toiminnasta.

Taina Viljakainen (keskellä) tiedustelemassa Kaija (vas.) ja Jenni Puurulalta (oik.) miten kala syö. Taustalla Merja Eriksson. KUVA JUHA SINISALO

Yhteistyöryhmä kannustaa osastojensa jäseniä liikuntaan.

– Sählyä ja jalkapalloa pelataan, ja käytössä on lenkkivihko. Arvomme pienen palkinnon nimensä vihkoon merkinneiden kesken. Ahkerilla kävijöillä on isompi mahdollisuus voittaa. Olemme järjestäneet koko perheelle keilailua, onkikisaa ja melontaa ja yhteiskuljetuksia liiton tapahtumiin.

– Viime vuonna ensimmäisen kerran oli yhteiset pikkujoulut. Niihin osallistui 110 jäsentä tai heidän kumppaniaan. Se on pieni prosentti osastojen jäsenistöstä, mutta silti iso määrä, Viljanen kertoo.

Hymy on herkässä kun Juha Virta punnitsee onkijoiden saaliita. KUVA JUHA SINISALO

HYVÄ HOUKUTUS LIITTYÄ LIITTOON

Korona on iskenyt kipeästi yhteistyöryhmän aktiviteetteihin, varsinkin koulutukseen.

– Korona-aikana toimintaa ei ole kauheasti ollut. Sähly, jalkapallo ja lenkkeily sentään jatkuivat. Murikassa piti olla koulutus, mutta se peruttiin. Suunnitellut tapahtumat päätettiin siirtää tulevalle vuodelle. Jos korona jatkuu, pitänee harkita etäkoulutuksia, esimerkiksi Teamsin välityksellä.

Viljanen pohtii, miten tärkeää aktiivinen toiminta on, kun halutaan lisää jäseniä liittoon.

– Kun ihminen näkee työpaikan ilmoitustaululla jotain oikein houkuttelevaa, voisiko hän ajatella, että minun pitää liittyä Teollisuusliiton jäseneksi, että pääsen sinne mukaan!

Kalakisan voittaja Esa Lehtilä ja kilpailun suurin kala, ahven painoltaan 385 grammaa. Myös yhteismäärällä Lehtilä oli voittaja saaliin painaessa 2,1 kiloa. KUVA JUHA SINISALO

 

Mielikuvitus asettaa yhteistyölle rajat

Teollisuusliitossa on yli 500 ammattiosastoa. Aluepäällikkö Merja Rinne kannustaa niitä nykyistä tiiviimpään yhteistyöhön: vain mielikuvitus asettaa rajat.

– Mielestäni tavoitteena pitää olla, että ammattiosastot löytävät toisensa, ja näkevät sen hyödyn, mitä siitä voi saada kun asioita hoidetaan yhdessä, sanoo Rinne.

Teollisuusliittoa edeltävissä liitoissa oli jokaisessa oma osastojen yhteistyökulttuurinsa, joka liittojen yhdistyessä katkesi.

– Metalliliitossa ammattiosastojen yhteistoiminta oli pisimmälle organisoitua. Siellä seuturyhmät olivat sääntömääräistä toimintaa, joka purettiin fuusiovaiheessa vuoden 2018 alusta alkaen. Nykyään meillä ei ole ammattiosastojen yhteistoimintaan liittyviä määräyksiä säännöissä, mutta yhteistyölle on tarve.

Ammattiosastojen sääntömääräisiä kokouksia voisi pitää yhtäaikaisesti.

Teollisuusliiton aikana ammattiosastojen yhteistyö on Rinteen mukaan lähtenyt hitaasti liikkeelle.

– Löyhästikään organisoituja ryhmiä ei ole vielä kovin monta.

Rinne kannustaa ammattiosastoja omaehtoiseen yhteistyöhön, jossa liitolla ei välttämättä tarvitse olla näkyvää roolia. Koulutus on hänen mukaansa tavanomaisin yhteistyön muoto, liikunnallisia ja vapaa-ajan aktiviteetteja on jonkin verran. Mahdollisuuksia yhteistyölle on hänen mielestään lähes rajattomasti.

Hänen mielestään esimerkiksi ammattiosastojen sääntömääräisiä kokouksia alueen osastot voisivat pitää yhtäaikaisesti. Kokous sisältäisi yhteisen osion, ja sen jälkeen ammattiosaston oman kokouksen. Yhteiseen osioon voisi sisältyä esimerkiksi liiton tuoma tervehdys ja ajankohtaiskatsaus.

YHTEISTYÖ SYNNYTTÄÄ IDEOITA

Ammattiosastoilla on paljon yhteisiä haasteita. Sellaisia ovat niin jäsenhankinta kuin jäsenten kiinnittyminen osastoon. Teollisuusliiton juhlavaltuuston ammattiosastoille lahjoittamissa Murikan pulssiseminaareissa oli tarkoitus käsitellä juuri näitä asioita.

– Keväällä pidetyssä seminaarissa jaettiin ammattiosastojen edustajat pienempiin ryhmiin, joissa he miettivät, miten ammattiosastot voisivat konkreettisesti tehdä jäsenhankinnan eteen. Siellä oli paljon hyviä ideoita, Rinne kertoo.

– Syntyi muun muassa sen tyyppinen ajatus, että osasto voisi tarjota kahvit ja pullat kerran kuukaudessa kaikille osaston jäsenille, että saataisiin osastoa vähän lähemmäksi jäseniä.

Teollisuusliitto on luonut uutta etätyökulttuuria koronaepidemian aikana. ”Jotain hyvää koronassakin”, naurahtaa aluepäällikkö Merja Rinne. KUVA KITI HAILA

– Ammattiosastot voisivat järjestää ideariihiä siitä, kuinka lähestytään jäseniä tai mahdollisia tulevia jäseniä työpaikoilla. Ne voisivat järjestää vaikka pienimuotoisen kilpailun, jossa palkitaan se, joka parhaiten onnistuu jäsenhankinnassa.

– Meillä on koko ajan ammattiosastoja, jotka toimivat niin, että sieltä tulee ideoita. Ne uudistuvat ja pystyvät tarjoamaan jäsenille vaikuttamiskanavia ja erilaisia mahdollisuuksia osallistua. Näitä pitää saada monistettua.

Jokainen aika synnyttää omat yhteistyömahdollisuutensa. Esimerkiksi tänä vuonna alkanut Teollisuusliiton ja Lentopalloliiton välinen yhteistyö voi tarjota uusia harrastemahdollisuuksia työpaikkojen lentopalloporukoille.

DIGILOIKKA JA HYBRIDIMALLI

Korona-ajassa on Rinteen mukaan se hyvä puoli, että se käynnisti digiloikan myös Teollisuusliitossa.

– Myös sitä kautta voidaan lisätä jäsenten osallistumista toimintaan, hän uskoo.

Digitaalisuuden mahdollisuus on Rinteen mukaan jo osittain löydetty.

Osallistuminen on tärkeää, ei se muoto, mitä kautta se tapahtuu.

– Alueella pääluottamusmiesten tapaamisia on siirretty Teamsilla pidettäviksi. On ollut havaittavissa, että osallistujien määrä ei ainakaan vähentynyt, kun tarjotaan mahdollisuutta osallistua etänä. Hybridimalliakin on kehitelty, jossa osallistua voi sekä läsnäolevana että etänä.

Etätyövälineitä on mahdollista käyttää monissa eri yhteyksissä.

– Ajankohtaiskatsauksia alueilla voi pitää etänä sekä luottamusmiehille että alueosastojen puheenjohtajille. Osallistuminen on tärkeää, ei se muoto, mitä kautta se tapahtuu, Rinne mainitsee.

ETÄVÄLINEISTÄ KOULUTUSTA

Ammattiosastoille on luvassa koulutusta etävälineiden käyttöön, Rinne kertoo.

– Meidän jäsenillemme Teams-maailma on aika vieras. Valmisteilla on lyhyt koulutusmateriaali, jolla voidaan tehdä Teamsin käyttöä tutuksi jäsenille.

Tietoa digitaalisuuden mahdollisuuksista levitetään jäsenille kuluvan ja ensi vuoden koulutuksissa.

– Uutta tämä oli liiton henkilökunnallekin vielä puoli vuotta sitten. Jäsenten keskuudessa se kohtaa kuitenkin lisähaasteita, muun muassa riippuen siitä, minkälaiset laitteet ja yhteydet heillä on käytössä.

Lopputulos digitapaamisessa voi olla ihan yhtä hyvä kuin lähikontaktissa.

Jäsenten kanssa keskustellessa Rinteen mukaan törmää usein kommenttiin, että ”eihän etäkontakti ole sama asia kuin lähikontakti”.

– Ei se olekaan. Mutta se on kuitenkin myös kontaktia. Se on osallistumista, ja lopputulos digitapaamisessa voi olla ihan yhtä hyvä kuin lähikontaktissa.

– Siinä on se vahvuus, että tapaamisen kynnys voi olla matalampi, kun ei tarvitse liikkua. Voi osallistua kotoa käsin.

– Korona meidät tähän pakotti. Ei Teollisuusliiton henkilökunnan keskuudessakaan digiloikkaa olisi tässä mittakaavassa otettu, jos koronaa ei olisi tullut. Jotain hyvää koronassakin, Rinne pohtii.

 

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT LAURI ROTKO, PEKKA ELOMAA, JUHA SINISALO JA KITI HAILA

Korona ei kurita: Ammattiosastojen yhteisillä mökeillä voi käydä, lomailla ja talkoilla

Reissu lahden yli: peruttu. Käynti kesäteatterissa: peruttu. Perheretki huvipuistoon: peruttu. Mutta luontoa, vettä tai saunaa ei ole peruttu. Koronakesänäkin ammattiosaston oma kesänviettopaikka on parasta mitä on.

KUVA YLLÄ: Punkaharjun Puutyöntekijät ao. 744:n laituritalkoissa Heikki Jaatinen, Janne Jokinen, Janne Jaatinen, Aki Rinkinen ja Markku Silventoinen. KUVA VESA RANTA

 

Kaikkien oma mökki

TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN AO. 456:N RANTALA

Ammattiosastojen kannattaisi pitää kiinni rantaloistaan, maata ei valmisteta enää missään, tuumaa Päivi Laaksonen. Tarjoilussa auttamassa Hanna Lundelin (oik.). RANTALAN KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

”Kaikki tekevät oman osuutensa. Vierailijat sanovat aina, että meillä on hirveän siistiä. Tulin tänne ensimmäistä kertaa, kun poika oli kolmivuotias. Nyt lapsenlapset pyörivät jaloissa”, sanoo Päivi Laaksonen. Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen Rantala kerää koronakesänäkin teollisuusliittolaiset nauttimaan luonnosta, merestä ja yhdessä olemisesta.

Rantala on turkulaisen apteekkari Sorman viime vuosisadan alussa rakennuttama, herraskaisen koristeellinen huvila Pitkänsalmen rannalla. Sorma oli määrännyt, että perikunta ei saisi hänen kuolemansa jälkeen myydä Rantalaa pehtoorinmökkeineen ja hedelmätarhoineen muille kuin yleishyödyllisille yhdistyksille. Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys, nykyinen Teollisuusliiton ammattiosasto 456, uskalsi ottaa lainaa ja osti 4,5-hehtaarin suuruisen kesäparatiisin vuonna 1952.

Rantalassa on nyt päärakennuksen, saunojen ja muiden yhteisten tilojen ohella 16 lautarakenteista mökkiä, joita ammattiosaston jäsenet saavat vuokrata. Rantala ei tuota ammattiosastolle varoja, mutta ei se niitä juuri viekään.

– Tämä on minulle tärkeä paikka, sanoo Teollisuusliiton aktiiveihin kuuluva Päivi Laaksonen. Hän on yksi heistä, jotka pitävät Rantalan Rantalana.

Talkoopäivän aikataulu menee yleensä niin, että työt aloitetaan kello 10, kello 12 on kahvit ja puuroa ja kello 15 pääruoka, kertoo muonituksesta vastaava Päivi Laaksonen.

Laaksonen ehti olla 36 vuotta Turun Sanomien konsernin erilaisissa tehtävissä ennen kuin jäi työttömäksi vuonna 2015. Sen jälkeen on seurannut määräaikaisia pestejä eri työttömyyskassoissa.

– Rantala on yksi syy siihen, että olen halunnut pysyä Teollisuusliitossa. Meidän yhdistyksessämme on paljon alaa vaihtaneita ja itse maksavia jäseniä, kun koko ala on mennyt syöksyvauhtia alaspäin, Laaksonen kertoo.

RANTALA ON ”KYLÄ”

– Olin juuri jäänyt yksinhuoltajaksi kahden lapsen kanssa, kun kävin Rantalassa ensimmäistä kertaa vuonna 1988. Poika oli silloin kolmivuotias, tyttö seitsemän.

– Oli sellaista kyläkasvatusmeininkiä. Lapset tiesivät, että rantaan ei saanut yksin mennä. Katsottiin lasten perään. Lapsillakin oli aina seuraa, oli omat kaverit.

– Joillekuille on maailmanloppu, ettei ole sisävessaa, Laaksonen naurahtaa, mutta alleviivaa saman tien, ettei yksikään mökki ole vielä jäänyt vaille uutta vuokralaista, kun entinen on jostain syystä lähtenyt.

Kalamiehet Ilari Jussi (vas.) ja Oskari Erkkilä saivat kolme ahventa.

Kenenkään ei ole pakko tulla yhdessä iltaa istumaan grillikatokselle, mutta Rantalassa syntyy ystävyyksiä.

– Ja lapsille tekee todella hyvää nähdä, että kaikkien kanssa on tultava toimeen ja että kaikki kantavat vastuuta yhteisistä tiloista. Lapset oppivat hyvin nopeasti, että täällä ei karkkipapereita heitellä. Vierailijat sanovatkin aina, että meillä on täällä hirveän siistiä.

Rantalassa pidetään yhdeksät talkoot jokaisena sesonkina, ja kauden avajaiset pidetään yleensä toukokuussa. Talkoilla paikat siivotaan, putsataan, kunnostetaan, korjataan, maalataan, tyhjennetään puuceet, hakataan puut… Asioita helpottaa se, että väessä on paljon käden taitojen osaajia, eikä ulkopuolisia ole juurikaan tarvittu kuin ehkä sähkötöihin.

Myös puuhuolto hoidetaan talkoilla, puusouvissa tällä kertaa Pentti Salonen.

– Tämä ole pakkotahtista, eikä kenenkään ole pakko osallistua kaikkiin talkoisiin, Laaksonen toteaa.

Talkoisiin on osallistunut keskimäärin 28 henkeä, kertoo talkoiden ”pääkokkina” häärivä Laaksonen esimerkinomaisesti vuoden 2018 tilastosta.

– Onhan se iso sakki syöttää ja tiskitkin on käsin tiskattava. Mutta eihän siellä yksin tarvitse touhuta, apua saa aina.

TUOKO KORONA JOTAIN HYVÄÄKIN?

– Osittain ihmiset ovat vain helpottuneita. On pakko olla rauhassa ja omissa oloissa, vaan olla, Laaksonen tuumaa.

Korona saisi Laaksosesta vaikuttaa myös ay-liikkeeseen.

– Onko joka kokoukseen pakko matkustaa. Voisiko osan niistä pitää myös virtuaalisina?

Koronan takia toukokuisissa, epävirallisissa talkoissa syötiin ulkona, turvavälit pitäen. Talkoissa mukana (vasemmalta lukien) Kalle Laaksonen, Jarmo Laitinen, Päivi Laaksonen ja Hanna Lundelin.

Rantalaan saavat mökkien vuokraajat koronakesänäkin tulla. Toukokuun lopussa uskaltauduttiin pitämään jo ensimmäiset epäviralliset talkootkin turvatoimin. Ruoka esimerkiksi annosteltiin ja syötiin ulkotiloissa kuten tämän jutun kuvista näkyy.

Laaksonen arvostaa sitä, että meitä edeltäneet ay-sukupolvet ovat suurella vaivalla luoneet näitä rantaloita ympäri Suomen. Tähän turkulaisten lomaparatiisiin on tehty esimerkiksi tie ihan lapiolla kaivamalla. Laaksonen toivoo kesäpaikkojen pysyvän edelleen ammattiosastojen käsissä. Eurot silmissä pyörien tehty myyntipäätös ei välttämättä ole oikea. Mitäs sitten, vaikka rahaa hetkellisesti tulisikin?

– Eikä maata valmisteta enää missään lisää. Tällainen paikka ei menetä arvoaan.

 

”Täällä on jo valmista”

PUNKAHARJUN PUUTYÖNTEKIJÖIDEN AO. 744:N PAJUPIRTTI

Markku Silventoinen ja Heikki Jaatinen Pajupirtin grillikatoksen edessä toukokuun laituritalkoissa. PAJUPIRTIN KUVAT MARKKU TISSARINEN

”Ei täällä mitään tarvitse muuttaa.” Metsä Woodin Punkaharjun tehtaan sahuri Heikki Jaatinen on ammattiosastonsa uusi majavastaava. Pajupirtissä on hänestä kaikki hyvin näin.

– Talkoissa käy melkein aina sama porukka, hyvä porukka, Heikki Jaatinen toteaa toukokuun laituritalkoista.

Punkaharjun Puutyöntekijöiden ao. 744:n Pajupirtti sijaitsee nimensä mukaisesti Pajuniemessä Saimaan kuuluisalla Pihlajavedellä. Rantaa on parisataa metriä.

Jaatinen kertoo käyneensä viimeiset neljä–viisi vuotta kaikkien jäsenten varattavissa olevalla mökillä aiempaa ahkerammin. Kun ammattiosaston väki tuli Jaatiselle vieläkin tutummaksi viime talven lakkokahvilassa ja kirpeän pakkasen hyytäminä vahtivuoron aamuina, Jaatisesta leivottiin uusi majavastaava tehtävästä tämän vuoden lopussa väistyvän Markku Silventoisen seuraajaksi.

Talkoissa käy melkein aina sama porukka, hyvä porukka, tuumaa uusi majavastaava Heikki Jaatinen.

– Aina minä lähden talkoisiin, en kehtoo kieltäytyä, kaverit tai kuka vain pyytää, Jaatinen tunnustaa ”rikosrekisteristään” yhteisten asioiden ja vastuun kantajana.

Tehtaan ja kunnan VPK:n jäsen, päivystyksiäkin hoitava, on myös kahden rivitaloyhtiön kantavia voimia. Moottoripyöräilyn ohessa Jaatisen harrastuksiin kuuluvat VPK:n kavereiden kanssa kesäisin jalkapallo ja talvisin salibandy.

– Kun on viikot töissä ja on koko ajan muutakin härdelliä, siellä saapi rentoutua, on puhtaat vedet, on luonto, on rauhallista. Siellä on hyvä olla.

PAJUPIRTTI, YHDESSÄ RAKENNETTU

Entinen mökkivastaava Markku Silventoinen.

– Vuonna 1975 tätä on ruvettu rakentamaan. Grillikatos on tehty 1985, ulko- ja sisäremontti 1996, kattoremontti 2007, varastorakennus 2016, ja viime kesänä tehtiin umpikaivot jätevesille, kertoo Silventoinen, joka jättää näin 70-vuotispäivien alla majavastaavan tehtävät 15 vuoden pestin jälkeen.

Rakentaminen ja nikkarointi ovat Silventoisesti ”hyvästi” sujuneet, kun ainakin toistaiseksi tehtaalta on saatu puita ja paneeleita. Taitoa löytyy omasta takaa.

– Aika paljon on osaavaa väkeä. Firmassa on sähkömiehiä ja vaikka mitä.

Ammattiosaston jäsenille mökin varaaminen on ilmaista. Majavastaava pitää kirjaa ja antaa avaimet. Varausvuoroja on viikolla aina kolme; ma–to, to–la ja la–ma. Suosituimpia ovat tietenkin loma-ajat ja viikot niiden kahta puolta. Silventoisen arvion mukaan ehkä viidennes ammattiosaston jäsenistä varaa ja käy mökillä. Osasto saattaa pitää mökillä kokouksiaan, samoin on pidetty vuoropalavereita.

Koronakesänäkin Pajupirtti on varattavissa, kertoo tehtaan pääluottamusmies Janne Naukkarinen. Jäsenille halutaan tarjota paikka, jossa käydä ja lomailla, kun matkailun suhteen kesä on poikkeuksellinen.

– Ohjeistamme käyttäjät siivoamaan mentäessä ja lähtiessä. Ammattiosasto hoitaa paikalle siivousvälineitä tehostettua siivousta varten, Naukkarinen kertoo.

Janne Jokinen, Aki Rinkinen, Janne Jaatinen ja Heikki Jaatinen kokoamassa laituria.

”TÄTÄ EI TEHDÄ RAHASTA”

– Joskus on talkoissa ollut 20 henkeä, jos lapset luetaan mukaan. Välillä tehdään talkoissa enemmän, toisinaan ei tehdä paljon mittään. Joskus syksyllä olen ollut yhden miehen talkoissa. Mutta ei tämä rasita, ei tätä rahasta tehdä, Silventoinen toteaa.

Pajupirtin historian hienoimpiin hetkiin kuuluu Silventoisen mielestä osaston 50-vuotisjuhla vuonna 2014.

– Puruveden muikkua paistettiin, oli salaatit, oli kahvit ja kakut. Oli haitarinsoittaja. Naapuriosastoistakin käytiin tervehtimässä. Väkeä oli vähintään 70 henkeä.

– Talkoot lopetetaan aina kahviin ja ruokaan. Tuolla grillikatoksella paistetaan makkaraa ja pohditaan maailman menot. Ei ole kiire minnekään.

Laiturin lisäksi talviteloilta Saimaan aalloille laskettiin myös mökin soutuvene.

 

”Nätin matkan päässä”

OULUN KAAPELITYÖVÄEN AO. 72:N LEPORANTA

LEPORANNAN KUVAT VESA RANTA

”Vajaa tunti Oulusta, se on nätin matkan päässä. Lepikkoa raivattiin siitä pihasta. Jospa vähän auttaisi niihin itikoihin, joita piisaa”, kertoo oululaisen ammattiosaston puheenjohtaja Marko Penttilä kesäkuisista talkoista osaston mökillä.

Hyönteisrealistinen kertomus ei vähennä Iijoen törmällä, Kipinän kylässä sijaitsevan Oulun kaapelityöväen ao. 72:n Leporanta-yhteismökin arvoa. Tai helppoutta osaston yli 1 600 jäsenelle. Nettisivuilla kerrotaan, että vain näitä tulija tarvitsee: ”Lakanat, pyyhkeet, tulitikut, wc-paperi ja henkilökohtaiset tavarasi. Kalastuslupia Kipinästä Rantalan talo (arvokalaa).”

Marko Penttilä käy itse mökillä perheenjäsentensä kanssa ainakin 3–4 kertaa kesässä, nykyisin porukassa on usein mukana neljä 3–12-vuotiasta lastenlasta.

– Parvi on lapsille ihan paras, Penttilä naurahtaa ja kertoo, että ison tupakeittiön ja kahden makuuhuoneen ohella mökissä on huima 50 neliön parvi ja tilaa kaikkiaan 15 yöpyjälle.

Itikkataistossa eli puskia mökin pihasta raivaamassa Marko Penttilä ja Ari Kauppinen.

”Paljon on ihmisiä, joilla ei ole omaa mökkiä. Tämä on jäsenetu, joka halutaan tarjota osaston jäsenille ympäri vuoden”, Marko Penttilä sanoo.Kesäkuun alussa Penttilä oli osaston aktiivin Ari Kauppisen ja tämän perheen kanssa talkoilla mökkiä taas kerran kuntoon laittamassa. Piia Kauppinen siivosi sisällä ja perkasi astiaston kuntoa ja hankintatarpeita, Kauppinen ja Penttilä kävivät vesakkotaistoa raivaussahoineen. Itikoista Penttilä vielä rauhoittelee:

– Pääseehän niitä karkuun grillikotaan, makkaraa paistamaan. Ja onhan hyttyskarkotteet keksitty.

JÄSENETU, JOSTA EI LUOVUTA

– Paljon on ihmisiä, joilla ei ole omaa mökkiä. Tämä on jäsenetu, joka halutaan tarjota osaston jäsenille ympäri vuoden, Penttilä toteaa ja kehuu Kipinäksi tuttavallisesti kutsutun mökin marjastus- ja ulkoilumahdollisuuksia.

Käytännössä lähinnä hallituksen jäsenet sopivat keskenään, milloin mökille mennään talkoita pitämään.

– On niitä uusiakin kasvoja tullut, kun on pidetty esimerkiksi puutalkoot, Penttilä kertoo.

Talkoopäivänä työn touhussa Leporannan sisätiloissa Artturi, Piia ja Ronja Kauppinen.

Näin koronakesänä vuoroihin on laitettu viiden vuorokauden välit, kun ulkopuolista siivousta ei ole. Korona kurittaa muutenkin osaston koko kesätoimintaa. Jokakesäinen, 300–400 henkeäkin vetänyt näytös Meriteatteri Möljässä on esimerkiksi jouduttu perumaan. Mutta onhan se mökki, Penttilä toteaa.

– On se sellainen hengähdyspaikka. Vaikka ei se nyt aivan metsän keskellä olekaan, on siellä oma rauha.

Piia, Ronja ja Artturi Kauppinen lähdössä kalastamaan.

 

Mitä on yhteisöllisyys?

”Yhteisöllisyys on ihmisen perustavanlaatuinen tarve. Me emme vaan pärjää ilman toisia”, sanoo tutkija Lotta Junnilainen. Mutta miksi julkisuus hyväksyy vain keskiluokkaisen kuvitelman yhteisöllisyydestä? Ja kenen ääni saa kertoa koronasta?

Lotta Junnilainen

Helsingin yliopiston sosiologi Lotta Junnilainen on tutkinut väitöskirjassaan Lähiökylä sitä, miten ennakkoluuloisesti ja samalla eriarvoisuutta tuottavasti vuokratalovaltaisten lähiöiden asukkaita kohdellaan Suomessa. Tutkimus perkaa myös sitä, miten yhteisöllisyys ilmenee asukkaiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Naapuriapu kyllä kukoistaa lähiöissä. Mutta ulkopuolisten voi olla vaikea nähdä sitä, sillä he ovat usein omien ennakkoluulojensa vankeja. Tutkijatkaan eivät ehkä osaa kysyä, annatko autottomalle naapurillesi usein kyytejä ruokakauppaan? He saattavat kysyä, vietkö poikasi koulukavereita koskaan jääkiekkoharkkoihin? Vastaus on viime mainittuun ei, sillä vain harvalla on varaa kalliisiin harrastuksiin. Sitten tutkija tulkitsee, että vuokralaislähiössä ei ole naapuriapua eikä yhteisöllisyyttä.

Junnilainen toteaa, että yhteisöllisyyteen maalaiskylän tapaan ei ole paluuta. Mutta nykyisin yhteisöllisyys pesiytyy julkiseen keskusteluun kaiken pelastavana taikavoimana.

– Yhteisöllisyys löytyy poliitikkojen puheista ja suunnitelmista, kaikista hankkeista ja projekteista. Mutta harvoin pysähdytään miettimään, mitä se on?

Keskiluokka ei itse toteuta sitä ideaalia yhteisöllisyyttä, jota se vaatii muilta.

Yhteisöllisyyksiä voi Junnilaisen mielestä olla monenlaisia ja monella eri tasolla. Halukkuus maksaa veroja on eräänlaista yhteiskunnan tason yhteisöllisyyttä. Ytimessä on aina kuitenkin se, että erilaiset ihmiset pystyvät toimimaan yhdessä pidempiä tai lyhyempiä aikoja, pysyvissä tai väliaikaisissa vuorovaikutuksissa toisiinsa.

”Yhteisöllisyysprojekteissa” on usein kyse vallasta. Junnilaisen väitöskirja on täynnä esimerkkejä siitä, miten vuokratalojen asukkaille ei anneta valtaa päättää omista asioistaan tai muuttaa lähiötä omien tarpeidensa mukaan, ja sitten se tulkitaan asukkaiden omaksi viaksi, haluttomuudeksi toimia yhteisten asioiden eteen. Valtarakenteiden murtamisen sijasta syyllistetään ja mollataan asukkaita.

– Olen käyttänyt joskus esimerkkinä sitä, kun 1960–70-luvulla rakennetussa lähiössä päätettiin pistää kaupungin toimesta talkoot pystyyn. Ulkopuoliset siis päättivät, että nyt asukkaat parantavat omaa elinympäristöön maalaamalla ostarin lähellä olevan betoniseinän värikkääksi. Asukkaat kutsuttiin soppatykin voimalla talkoisiin. Vain muutama tuli paikalle.

– Ulkopuoliset tulkitsivat, että lähiön asukkaat eivät piittaa alueestaan. Mutta jos keskiluokkaisella alueella kukaan ei viitsisi tulla soppatykin voimalla maalaamaan – niin, kukapa viitsisi? – tulkinta olisi aivan toinen. Sanottaisiin, että asukkaillahan on niin paljon kiireitä ja harrastuksia, on töitä, joista on elvyttävä. Keskiluokka ei itse toteuta sitä ideaalia yhteisöllisyyttä, jota se vaatii muilta, Junnilainen toteaa.

KENEN ÄÄNI KERTOO KORONASTA?

Keskiluokkaisilla on varaa ”tukea paikallisia yrittäjiä” ja tilailla noutoruokaa, ja siitä julkisuudessa kirjoitetaan. Vanhat vääristymät toistuvat koko koronajulkisuudessa.

– Olihan se uutisointi alussa ihan hervotonta. Kuplissaan kotoilevat toimittajat kertoivat, miten he nyt tekevät ruokaa italialaiseen soffrito-pohjaan ja miten nyt on aikaa leipoa. Mutta jos kansalaisille asetetaan moraalinen velvollisuus pysyä sisällä, paljon ratkaisee se, kuinka monen neliömetrin päällä istuu, Junnilainen huomauttaa.

– Poliitikot puhuvat työttömistä aivan kuin he olisivat jokin erillinen ihmisryhmä. Samalla lailla muille kuin hyväosaisille kansalaisille ei anneta ääntä koronakertomuksissa. Mutta jos ihmisten omat kokemukset sivuutetaan kokonaan tai aina joku ulkopuolinen puhuu heidän puolestaan, se synnyttää stereotypioita, ennakkoluuloja ja todellisuudesta irrallaan olevia mielikuvia. Tämä stigmatisoi ja leimaa ihmisiä.

Nyt on koronan takia vaikea lennähdellä mihinkään. Ehkäpä kotimaan matkailu, yhteismökit ja mökkien vuokraus yleistyvät?

Tutkija kuvaa, miten nyt tiedotusvälineissä julkaistaan juttuja perheistä, jotka ovat ”suorastaan vaaraksi itselleen”. Tutkijan sanat voisi tulkita niin, että on paljon helpompi kauhistella ja moralisoida vähävaraisia perheitä kuin järkyttää valtarakenteita ja tasoittaa tuloeroja niin paljon, että kaikilla perheillä olisi varaa siihen etäopetuksen vaatimaan tietokoneeseen.

Korona voisi Junnilaisen mukaan tuoda mukanaan joitain muutoksia kesänviettoon.

– Nuorille sukupolville ei vuokralla asuminen ole ylipäänsä enää mikään erotteleva tekijä, kun esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on niin paljon yksityisiä vuokra-asuntoja. Nyt on koronan takia vaikea lennähdellä mihinkään. Ehkäpä kotimaan matkailu, yhteismökit ja mökkien vuokraus yleistyvät?

 

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ, MARKKU TISSARINEN JA VESA RANTA

Arja Salo: Kulttuuri ja vapaa-aikatoiminta kasvattavat yhteishenkeä

Työväenliikkeen alkuaikoina kulttuuritoiminnalla on ollut suuri merkitys työväestön keskuudessa. On näytelty, laulettu ja lausuttu runoja. Liikunnan ja urheilun avulla on ylläpidetty kehon kuntoa ja näin jaksettu paremmin suoriutua hyvinkin raskaista töistä. Nykyisin ammattiosastojen järjestämä kulttuuritarjonta ja muu vapaa-ajantoiminta tarjoaa normaalioloissa jäsenille irtioton arjesta ja kehittää yhteisöllisyyttä.

Poikkeustilassa Teollisuusliiton jäsenten yhteiset tilaisuudet, kokoukset, koulutukset ja vapaa-ajan tapahtumat ovat tauolla. Nyt kun kaikkein eniten tarvitaan tukea toisilta ihmisiltä, ammattiosastoilla on tuhannen taalan paikka tuoda itsensä näkyväksi. Joko olette aloittaneen Facebook-treffit, livetapaamiset verkossa ja säännölliset yhteydenotot jäseniin?

Olemme ottaneet valtavan digiloikan.

Jos joku olisi viime syyskuussa sanonut, että kaikki koululaiset ovat etäopetuksessa keväällä, tuskin kukaan olisi uskonut.

Loikka on otettu nopeasti ja korkealle, joten kyllä se varmasti onnistuu järjestötyössäkin.

Luottamusmiehet ovat kovan paineen alla, varsinkin niissä taloissa, joissa lomautukset puskevat päälle. Ammattiosaston hallitus pystyy omilla toimillaan varmasti auttamaan, vaikka yhteiset kokoontumiset ovatkin nyt kiellettyjä, puhelinsoittokin on ihan kelpo tapa pitää yhteyttä.

Muistutuksena, että valmistaudumme jo syksyyn ja kaikille jäsenille avoin Murikassa järjestettävä Kulttuuriviikonloppu on lokakuussa. Kesän aikana Hämeen ja Pirkanmaa alueelta kerätään jäsenten tekemiä kädentaidon töitä tulevaa näyttelyä varten. Mikäli sinulla on kotona tauluja, veistoksia, puutöitä tai muuta mitä haluat tuoda näyttelyyn esille, niin voit olla yhteydessä Hämeen tai Pirkanmaan aluetoimistoon.

Tarvitsemme toisiamme aina ja erityisesti nyt kun elämme poikkeusaikaa. Tämäkin aika loppuu joskus ja pääsemme uuteen arkeen, vahvempina, uusin taidoin ja terveinä.

ARJA SALO
Teollisuusliiton järjestötoimitsija

KUVA KITI HAILA 

TOIMIJA: Ari Hemminki: ”Kovan työmiehen maine ei kanna”

ARI HEMMINKI

Varapuheenjohtaja, Ylihärmän metallityöväen ao. 214
Pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu, Finn-Power Oy, Seinäjoki

”Aiemmin kova työmies oli hyvin arvostettu. Paljon annettiin sille miehelle anteeksi, vaikka olisi elintavoissakin ollut aika lailla toivomisen varaan.

Minä, ja varsinkin minun isäni sukupolvi, me edustamme normikaavaa. Kun vaan hyvin ja hienosti tässä firmassa ollaan, niin sitten saadaan olla täällä loppuelämä. Ja toimitaankin normin mukaan; otetaan lainaa, ostetaan talo, maksetaan laina loppuun ja ollaan onnellisia.

Nuoret on etsittävä ja haettava mukaan uusin konstein. Heitä on kuunneltava ja heidän kanssaan on keskusteltava.

Yhä on usein niin, että kukaan ei vain ole pyytänyt nuorta työntekijää liittymään liittoon.

Noin sadasta Finn-Powerin tuotannon työntekijästä runsas puolet on järjestäytynyt ammattiliittoon, mukana myös vuokramiehiä.

Seutukunnalla pitää osata ylittää perinteiden ja median tahallisestikin luomat kielteiset mielikuvat ammattiyhdistysliikkeestä. Liittoon liittymistä kyselevän luottamusmiehen on vielä ymmärrettävä se nuoremman polven muuttunut katselukantti.

Nuoret ajattelevat usein, että he ovat täällä vain töissä. He arvostavat vapaa-aikaa ja perhettä. Älyttömän kova työnteko jättää ihmisen vain jostain muusta paitsi.

Viime aikoina olen ollut mukana ammattiosaston kehityskeskustelussa ja Murikassa Kehittyvä ammattiosasto -kurssilla. Suunnittelen myös työhuonekunnan perustamista.

Työhuonekunnasta tulisi minulle hyvä tukiverkko.

Saisin peilattua, mikä on porukan todellinen mielipide. Työhuonekunnan jäsenet voisivat myös kysellä, mitä mieltä hallissa ollaan. Ei jäisi vain minun vastuulleni päättää suhtautuminen johonkin tiettyyn asiaan.

Järjestämisen periaatteista olen liiton kanssa täysin samaa mieltä, ja olen valmis kantamaan järjestämistyössä korteni kekoon. Mutta en minä tunne ketään, joka olisi valmis lähtemään vapaa-ajallaan tuntemattomaan porukkaan, ehkä jopa haukuttavaksi. Käytämmehän me jo nyt vapaa-aikaa liiton asioihin, mutta järjestämistyössä pitää olla meille, kai aktiiveiksi kutsuttaville, hyvä suunnitelma; miten, koska ja kenelle.

Näkisin kyllä mielelläni uusia mainoskampanjoita Teollisuusliiton tunnetuksi tekemiseksi. Viimeisin kampanja videoineen ei vakuuttanut. Se edusti liikaa sitä vanhaa, pakottamista. Aika raakaa kritiikkiä tuli, ja minä ymmärrän hyvin ne näkemykset. Keskustelulla päästään kuitenkin aina parempaan tulokseen kuin riitelyllä.”

TEKSTI SUVI SAJANIEMI 
KUVA JYRKI LUUKKONEN 

OIVALTAJA: Vesa Holappa: ”Viisaus kumpuaa paikalla olijoista”

AMMATTIOSASTOJEN KEHITTÄMISVIIKONLOPUT

VESA HOLAPPA

Rehtori
Murikka-opisto
Tampere

Ensi vuoden ammattiosastojen kehittämisviikonlopuissa Murikassa kirkastetaan toimintaa ja etsitään keinoja kiinnittää jäsenet tukevammin mukaan osaston toimintaan. Tavoitteena on päästä pois pelkkien sääntömääräisten kokousten ja pilkkikisojen järjestämisestä kohti oman toiminnan virkistymistä.

– Tämä on liitolta kädenojennus osastoille, viikonloput ovat ilmaisia eikä ammattiosastojen tarvitse osallistua kustannuksiin. Joka viikonlopun aloittaa varmaankin jokin ajatuksia herättelevä alustus, mutta loppu on osallistujien varassa. Viisaus lähtee paikalla olijoista. Tavoitteena on miettiä ammattiyhdistysliikkeen arvoja ja sitä, mikä on ydintoimintaamme, Murikka-opiston rehtori Vesa Holappa kaavailee.

Kutsut ensimmäisiin tilaisuuksiin ovat lähdössä loppusyksyn aikana. Kolme kehittämisviikonloppua pidetään kevätkaudella, kolme syyskaudella. Joka alueelta kutsutaan ammattiosastojen hallituksista 8 henkilöä kustakin. Jos Murikan yhden hengen huoneiden kapasiteetti eli 100 henkeä ylittyy, ryhdytään osallistujamääriä rajoittamaan, Holappa toteaa kehittämisseminaarien käytännön kulusta.

”Voisivatko ammattiosastot löytää uusia yhteistyön muotoja? Voisivatko ammattiosastot tiivistää esimerkiksi edunvalvontaa alueellisesti?”

– Tämä ei ole lupaus, että viikonlopun jälkeen kaikki ongelmat osaston toiminnassa tulisivat taklatuiksi. Mutta tämä on jatkoa ammattiosastojen kehityskeskusteluille. Niissä on nähty, mitkä asiat hiertävät, kun useinkaan toiminta ei puhuttele tavallista rivijäsentä, varsinkaan nuoria jäseniä.

– Viikonlopuissa yritetään löytää vielä kerran se, miksi ammattiosastot ja ylipäänsä ammattiyhdistysliike ovat olemassa. Jaetaan ideoita ja keskustellaan siitä, miten jäsensuhdetta tiivistetään.

Viikonlopun aikana yritetään löytää sellainen yhteinen sävel alueen ammattiosastojen välille, että voidaan puhua jonkinlaisesta loppujulkilausumasta ja sitoutumisesta jatkamaan toiminnan päivitystyötä.

– Aluetoimistot tulevat mukaan tämän työn seuraamiseen ja tukemiseen, Holappa lupaa.

Murikka-opiston rehtori on hyvin tietoinen siitä, miten suuressa puristuksessa koko ay-liike on. Työelämän rakenteet muuttuvat, ja työnantajat haluavat painaa työn ehtoja aina vain kehnommiksi kansainväliseen kilpailukykyyn vedoten.

– Melkoisissa puolustusasemissa me olemme. Mutta voisivatko ammattiosastot löytää uusia yhteistyön muotoja? Voisivatko ammattiosastot tiivistää esimerkiksi vaikuttamistyötään ja edunvalvontaa alueellisesti, yhdessä, Holappa yllyttää miettimään uusia voimaantumisen keinoja.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA KITI HAILA

Kahvit ja sämpylä, ketä kiinnostaa? Ammattiosaston kehityskeskustelu sparraa toimintaa

Sämpyläkahvit ammattiosaston toimistolla taitavat olla mennyttä aikaa. Nyt osasto tsemppaa työpaikkojen luottamusmiehiä. Ammattiosaston kehityskeskustelussa Raumalla tuumailtiin, että oikealla polulla toiminnassa ollaan. Nyt vain eteenpäin!

Kehityskeskustelut kuuluvat Teollisuusliiton aluetoiminnan uusimpiin työkaluihin osastojen toiminnan virkistämiseksi. Rauman Teollisuustyöntekijät ry:n eli ao. 66:n puheenjohtaja, hitsaaja Irma Salo, taloudenhoitaja, putkiasentaja Jouni Itäsalo ja sihteeri, ammattiosaston palkkaama järjestötyöntekijä Merja Koistinen ovat elokuisena tiistaina kokoontuneet pohtimaan oman osastonsa tilannetta ja sitä, miten toiminnasta kehitetään entistä parempaa.

Puhetta ammattiosaston toimistolla johtaa liiton aluepäällikkö Jouni Nurmela Porista. Aluetoimiston toimistosihteeri Kati Kauppila siivittää hänkin keskustelua.

”Maahanmuuttajien kulttuurin tuntemus on hirveän tärkeää. Paljon on maita, joissa ammattiyhdistysliikettä vainotaan. Pelko voi olla niin kova, että ei uskalleta liittyä liittoon Suomessakaan”, Rauman Teollisuustyöntekijät ao. 66:n puheenjohtaja Irma Salo kertoo.

Pian paljastuu, että monta askelta virkeän ja aidosti toimeliaan osaston polulla on jo astuttu. Ammattiosasto on myös lähes 2 000 jäsenellään riittävän suuri, jotta se on pystynyt palkkaamaan täysipäiväisen järjestötyöntekijän. Entinen puuseppä Koistinen osaa tehdä muitakin asioita oikein kuin vain pitää Aittakarinkadun toimiston, ”kivijalan”, siisteyttä ja järjestystä uhkuvassa kunnossa.

– On käytävä fyysisesti työpaikoilla. Luottamusmiehiä on kannustettava, ohjeistettava, neuvottava ja tuettava, Koistinen kuvailee työpaikkakäyntiensä ydintä.

– Olen huomannut, että kun luottamusmies saa tietyn tehtävän, hän aktivoituu. Minä toivon, että myös uusille luottamusmiehille muodostuu rutiiniksi se, että he aina uuden työntekijän tullessa käyvät tarjoamassa hänelle jäsenyyttä. Annan luottamusmiehille kaikki materiaalit ja varustan heidät myös väitteillä niitä vääriä käsityksiä vastaan, mitä ammattiyhdistysliikkeestä on.

Keskustelussa nousee esiin tarve huolehtia vielä paremmin aivan uusista jäsenistä. Kaikkein tärkeintä olisi saada jäsenelle tiedot kaikista tapahtumista ja eduista, joita jäsenyys tarjoaa. Ehkäpä Tervetuloa liittoon -paketti? Tekstarilla tieto osaston omista verkkosivuista? Täsmäisku Rauman osaston neuvottelemista paikallisista eduista?

Kauppila ja Nurmela toteavat, että aivan uusiin, vielä jäseniä vailla oleviin Teollisuusliiton sopimusalojen työpaikkoihin voi päästä kiinni YTJ:n eli yritys- ja yhteisötietorekisterin kautta.

– Katsokaa YTJ:stä yrityksen päätoimiala ja tutkikaa nettisivut, Kauppila yllyttää.

Täytyy muistaa huomioida kaikki liiton sopimusalat, esimerkiksi myös rengasliikkeet, Teollisuusliiton Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen aluepäällikkö Jouni Nurmela muistuttaa.

– Ottakaa huomioon Rauman rengasliikkeet, Nurmela puolestaan muistuttaa liiton moninaisista ja monenlaisista sopimusaloista.

Työsarkaa riittänee jäsenyysasioissa, sillä Itäsalon käsityksen mukaan työehtosopimusten noudattaminen voi rengasalalla olla melkoisella retuperällä.

– Täällä on aika paljon rengasliikkeitä, mutta mitä olen itse niistä kuullut, noudattavatko ne ylipäänsä mitään sopimusta, Itäsalo huolehtii.

MITEN KAAPATA ULKOMAALAISET?

Uusia jäseniä voitaisiin ehkä nopeimmin löytää ulkomaalaisista (vuokra)työntekijöistä.

– Olen ihan vaan omassa päässäni pitänyt epävirallista kirjaa siitä, ketkä käyvät toimistopäivinäni toimistolla. Yli puolet voi päivän aikana olla sellaisia, jotka eivät osaa suomea. Moni ei osaa edes englantia, Koistinen toteaa.

– Meidän pitäisi saada ulkomaalaisia, jo aktiiveja jäseniä mukaan. Ei riitä, että osaa kielen, on tunnettava myös kulttuuri, Nurmela sanoo edellytyksistä hyödyntää tätä suurta jäsenpotentiaalia.

– Kulttuurin tuntemus on hirveän tärkeää. Paljon on maita, joissa ammattiyhdistysliikettä vainotaan. Pelko ay-liikettä kohtaan voi olla niin kova, että ei uskalleta liittyä liittoon Suomessakaan, Salo huomauttaa.

”Koulutuksen kehittäminen edelleen ja se, että työpaikoilla käydään aktiivisesti”, summaa osaston haasteita ammattiosaston taloudenhoitaja Jouni Itäsalo.

Osaston keskustelusta singahtaakin myös liiton suuntaan kehitysideoita. Raumalaiset eivät pidä yhtään hullumpana sitä ajatusta, että liitto etsisi ja palkkaisi toimitsijoiksi jäseniä, jotka ovat jo pidempään asuneet Suomessa. He osaisivat vanhan kotimaansa kielen ja tuntisivat kulttuurin.

Kehityskeskustelussa pähkitään myös sitä, miten luottamusmiehet eri työpaikoilta saataisiin mukaan ammattiosaston toimintaan. Osasto käyttää tilaisuuksissaan myös ulkopuolisia esiintyjiä. Mutta uusiakin vetonauloja voisi löytyä ihan läheltä, vaikka entisen telakan toimintaa jatkavasta yhtiöstä.

– Mitä jos kutsuisitte RMC:n edustajan puhumaan? Tupa on aina ollut täynnä sellaisissa tilaisuuksissa, joissa RMC on paikalla, Nurmela kertoo.

MISTÄ TIETÄÄ TIEDON NIMEN?

– Netissä haetaan tietoa hakusanoilla. Mutta mitenkäs haet tietoa, kun et tiedä tiedon virallista nimeä? Salo kysyy.

Osaston puheenjohtaja viittaa siihen, että jäseneltä tai luottamusmieheltä voi mennä kohtuuton aika siihen, että hän lopulta löytää vaikkapa hakemansa lomakkeen virallisen nimen. Sittenhän sen vasta voi löytää Teollisuusliiton sivuilta.

Kauppila komppaa. Hänen mielestään liiton on pidettävä yllä puhelinpalveluja, joista jäsen voi kysellä asioita elävältä ihmiseltä.

– Ei luottamusmiehillä ole aikaa seikkailla tuntikausia netissä tietoa etsimässä.

Samaan syssyyn Kauppila muistuttaa, että liittomme jäsenet eivät välttämättä ole tietoverkkojen velhoja.

– Jos on 30 viimeistä vuotta tehnyt metallihommia, ei käytä työssä tietokoneita eikä vapaa-ajallaan ole kiinnostunut tietotekniikasta, netin käyttö voi tuntua ahdistavalta. Meidän porukkamme on hirveän kahtiajakoista. Toiset tykkää etsiä netistä tietoa ja haluaa hoitaa asiat itse, mutta eivät kaikki todellakaan osaa löytää tietään internetin ihmeellisessä maailmassa, Kauppila painottaa.

”On käytävä fyysisesti työpaikoilla. Luottamusmiehiä on kannustettava, ohjeistettava, neuvottava ja tuettava, kuvailee työpaikkakäyntiensä ydintä järjestötyöntekijä Merja Koistinen.

On vielä tiedossa, että liiton jäsenistön keskuudessa lukihäiriöt ovat yleisiä. Aluetoimistoja pitäisi Raumalla kokoustaneiden mielestä pikemmin vahvistaa kuin ajaa alas.

– Aluetoimistosta pitää saada henkilökohtaista apua ja tukea tarvittaessa niin työttömyyskassan kuin liitonkin asioissa, esimerkiksi perintäsopimusten tai päivärahahakemusten täyttämisessä, Kauppila sanoo.

Keskustelijat päivittelevät sitä, että aika pelottavan pitkä on jo jäsenlomakkeen nimikin; jäseneksiliittymislomake / jäsenmaksun perintävaltakirja. Perintä tuo kaiken kukkuraksi mieleen velkomisen…

Vanha kunnon ilmoitustaulu, sekin näyttää pitävän pintansa tiedon tulvan tyrskeissä ja syövereissä.

– Kun kysyn niiltä jäseniltä, jotka eivät ole aktiivisia, mistä he haluaisivat tietoa osaston toiminnasta, he vastaavat: ”Työpaikan ilmoitustaululta”, Koistinen kertoo.

MITÄ PÄIVÄ ANTOI?

Nurmela naurahtaa, että ainakin päivä antoi tiedon siitä, ettei kuvitteellinen kokousaika eli tunti-puolitoista riitä. Raumallakin istuttiin tiiviit kolme tuntia kehitysideoita myllyämässä.

– Kyllä me ollaan paljon tehty oikeita asioita, esimerkiksi lähetetty suoraan luottamusmiehille kysely siitä, millaista koulutusta he haluavat, Salo toteaa tyytyväisenä.

Puheenjohtaja ehättää lisäämään, että nyt täytyy varmaan laittaa työsuojeluvaltuutetuille samanlainen kysely.

– Koulutuksen kehittäminen edelleen ja se, että työpaikoilla käydään aktiivisesti, summaa puolestaan taloudenhoitaja Itäsalo omia mietteitään siitä, missä osaston on kilvoiteltava vielä hyvästäkin paremmaksi.

Koko ammattiosaston kolmikko haluaa liitolta sitten aikanaan yhteenvedon siitä, mitä ympäri Suomen on saatu kehityskeskusteluissa aikaan.

”Katsokaa YTJ:stä [yritys- ja yhteisötietorekisteri] yrityksen päätoimiala ja tutkikaa nettisivut”, vinkkaa Satakunnan aluetoimiston toimistosihteeri Kati Kauppila.
– Pääsemme peilaamaan omaa osastoamme muihin. Ja pääsemme pöllimään muitten hyvät ideat, Koistinen kuvailee.

Ammattiosastonsa puheenjohtaja ja järjestötyöntekijä ovat vakuuttuneita siitäkin, että toiminnaltaan kituliaiden ja liian pieniksi kutistuneiden osastojen olisi nähtävä oma etunsa ja liityttävä isompiin.

– Meidän tehtävä on edunvalvonta, ei ammattiosasto voi olla pelkkä matkatoimisto, Salo kuohahtaa niille osastoille, joiden on vaikea saada edes hallituksiinsa riittävästi jäseniä aidosta toiminnasta puhumattakaan.

Koistinen tiivistää:

– Kehityskeskustelu paljastaa aika raadollisesti sen, jos osastolla ei ole toimintaa, joka kiinnostaisi jäseniä. Sämpylä ja kahvit toimistolla, ei se enää riitä.

 

AMMATTIOSASTON KEHITYSKESKUSTELU KARTOITTAA JA KEHITTÄÄ

– Ihannetilanteessa ammattiosasto saa ideoita oman toimintansa kehittämiseen ja uudistamiseen. Jos sellaiseen siis tarvetta olisi.

Näin kuvailee Teollisuusliiton aluetoiminnan päällikkö Merja Rinne ammattiosaston kehityskeskustelun ydintavoitetta. Liitto on pyöräyttänyt keskustelut käyntiin kaikilla alueilla, tämän vuoden toimintasuunnitelman mukaisesti.

Teollisuusliiton aluetoiminnan päällikkö Merja Rinne. KUVA KITI HAILA

Aluetoimistojen toimitsijat ottavat yhteyttä heille jyvitettyihin osastoihin. Osasto itse päättää, kuka tai ketkä keskusteluun osallistuvat. Itse tilaisuudessa käydään toimitsijan kanssa läpi keskustoimiston laatima kyselylomake. Keväällä lähdettiin liikkeelle, ja keskustelu on saatu käydyksi jo muutaman kymmenen osaston kanssa.

Yhtäkään osastoa ei pakoteta mukaan. Mutta kaikki osastot kutsutaan yhtä lailla kehityskeskusteluun, eikä aluetoimiston yhteydenottoa tarvitse ”pelästyä”, Rinne kuvailee.

– Keskustelu kartoittaa sen, miten ammattiosasto näkee toimintansa, taloustilanteensa ja jäsenkehityksensä. Keskustelun yhteydessä kartoitetaan lähialueen muut ammattiosastot yhteistyön ja verkostoitumisen edesauttamiseksi. Lomakkeen avulla keskustelu ”pysyy ryhdissään” ja kaikille osastoille tulee esitettyä samat kysymykset.

Liiton keskustoimistolla odotetaan aloitteita myös Hakaniemeen päin.

– Minä haluaisin, että tämä prosessi olisi vuorovaikutteinen ja saisimme myös osastoilta palautetta liiton toiminnasta ja tuesta ammattiosastoille. Me haluamme kuulla, miten liitto voisi paremmin palvella osastoja. Ne ovat kuitenkin koko tämän liikkeen perusrakenne.

 

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JUHA SINISALO

Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys 150 vuotta: Suomen vanhin ammattiosasto juhlii eteenpäin katsoen

Suomen ja samalla Teollisuusliiton vanhin ammattiosasto Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry (ao. 408) juhlii tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Yhdistyksen perustaminen 25. huhtikuuta 1869 käynnisti ammattiyhdistystoiminnan maassamme. HKY:n aktiivi, entinen latoja ja toimitsija Juhani Lahtinen kirjoittaa osaston vaiheista puolentoista vuosisadan ajalta.

KUVA YLLÄ: Helsingin kirjatyöntekijöiden yhdistyksen jäseniä 1890-luvulta. KUVA TYÖVÄEN ARKISTO

Huhtikuun 25. päivänä 1869 helsinkiläiset taiturit, kuten siihen aikaan latojia kutsuttiin, kokoontuivat perustamaan Typografiska Läseföreningin eli Kirjatyöntekijäin Lukuyhdistyksen. Tarkoitukseksi kirjattiin raittiit elämäntavat, ammattikysymykset sekä yhdessä oleminen.

Yhdistyksen piirissä käydyt keskustelut johtivat vuonna 1872 ”nöyrään kirjalliseen pyyntöön” urakkapalkkojen korottamiseksi. Kun kirjapainoisäntien vastaus oli kielteinen, 45 taituria aloitti lakon, joka neljä päivää kestettyään päättyi isäntien suostuessa palkkojen korotukseen. Ensimmäinen avoin työtaistelu maassamme oli käyty.

Yhdistyksen nimi muutettiin 1885 Helsingin Kirjaltajain Yhdistykseksi ja se pureutui yhä voimakkaammin työelämän kysymyksiin. Niinpä yhdistys järjesti vuonna 1890 maamme ensimmäisen vapputilaisuuden. Kirjatyöntekijät anoivat työpaikoiltaan iltapäivää vapaaksi ja seilasivat laivalla Korkeasaareen, missä pidettiin voimakkaita puheita etenkin työajan lyhentämisen puolesta.

ENSIMMÄINEN TYÖEHTOSOPIMUS 119 VUOTTA SITTEN

Vuonna 1894 järjestettiin yhdistyksen aloitteesta ja tuella kokous, jossa perustettiin maamme ensimmäinen ammattiliitto Suomen Kirjaltajaliitto. Viranomaisten epäluuloista johtuen varsinainen toiminta pääsi kuitenkin alkamaan vasta vuonna 1897. Liiton nimi muutettiin sittemmin Suomen Kirjatyöntekijäin Liitoksi, jona se toimi aina vuoteen 1997, jolloin se muutti nimensä Viestintäalan ammattiliitoksi. Muutos jatkui vuonna 2010 Viestintäalan ammattiliiton yhdistyessä TEAM Teollisuusalojen ammattiliitoksi ja vuoden 2018 alusta nykyiseksi Teollisuusliitoksi.

1900-luvun vaihteessa yhdistyksellä oli vahva asema liitossa, koska sen jäsenistöstä ja siis myös toimijoista suurin osa oli helsinkiläisiä. Sinnikkäiden neuvottelujen ja lopulta jopa lakon uhalla saatiin solmituksi vuonna 1900 Suomen ensimmäinen koko maata koskeva työehtosopimus, jolla sovittiin muun muassa latojien ja painajien työpäivän pituudesta ja palkkauksesta. Sovittiin myös, että ”ulosoppinut naiskirjaltaja, sekä latoja että painaja, nauttii samoja etuja kuin miehinenkin”.

Vuoden 1900 ”Palkkaus-tariffi kirjaltajille Suomessa” oli Suomen ensimmäinen koko maata koskeva työehtosopimus. Kuvassa näköispainos vuodelta 2007.

Vuosisadan ensimmäisinä vuosina työntekijäin vaatimukset voimistuivat, kun taas työnantajille tuotti vaikeuksia siirtyä sanelusta sopimiseen. Niinpä vuonna 1911 kirjapainoalalla ajauduttiin katkeraan neljä kuukautta kestäneeseen lakkoon, joka päättyi masentavaan tappioon, mutta joka kirjattiin kuitenkin näyttönä työntekijäin tahdosta ja voimasta. Lakon osittaisena seurauksena loputkin kirjatyöntekijäryhmät yhdistivät erillään olevan ammattiyhdistystoimintansa. Sen jälkeen koko kirjapainoalan lakkoon ajauduttiin vuosina 1949, 1956 ja 1967.

Vuoden 1918 tapahtumiin yhdistys ei virallisesti osallistunut ammattijärjestönä, mutta auttoi tapahtumien johdosta vaikeuksiin joutuneita. Vain vuosi kansalaissodan jälkeen yhdistys alkoi järjestää ammattikursseja, joista kehittyi alalle ammattikoulutusyhteistyö työnantajien kanssa.

KIRJAN TALO TUKIKOHTANA JO 85 VUOTTA

Yhdistyksen jäsenmäärän ja toiminnan kasvaessa 1920-luvun alussa syntyi haave omien toimitilojen saamiseksi, ja niinpä yhdistys osti tontin Helsingin Kruununhaasta. Seuraavan vuosikymmenen alussa heräsi suunnitelma peräti oman toimitalon aikaansaamiseksi. Ponnisteltiin nykyrahassa noin 1,3 miljoonan euron rahoituksen saamiseksi, ja kun lainaa ei onnistuttu saamaan riittävästi, niin monet jäsenet menivät jopa henkilökohtaiseen takaukseen rahoituksen saamiseksi. Jäsenmäärä oli tuolloin vain 1 300, sisältäen eläkeläiset ja vapaajäsenet.

Oman toimitalon rakentaminen alkoi Otto Vuorion rakennusliikkeen voimin kesällä 1934, ja jo seuraavan helmikuun alussa talo oli valmis. Talossa oli tilat yhdistyksen ja liiton toimistoille, kokoustiloja, ravintola ja asuntoja omalle jäsenistölle. Maineikas Kirjan talo onkin 85 vuoden ajan ollut kirjatyöntekijöille järjestötoiminnan tukikohta keskellä Helsinkiä. Ei ole tarvinnut toimitiloja etsiä eikä maksella!

Tunnustuksena kirjapainoteollisuudelle ja sen työntekijöille Helsingin kaupunki muutti Kirjan viereisen kadun vuonna 1946 Kirjatyöntekijänkaduksi ja viereisen puistikon Kirjanpuistikoksi vuonna 1994.

Vuonna 1935 valmistunut Kirjan talo oli suuri ponnistus Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistykselle. Rakennus on toiminut ammattiosaston tukikohtana jo pian 85 vuotta. KUVA HKY

AIKANSA SUURIN AMMATTIOSASTO

Yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti sotien jälkeen. Suurimmillaan se oli 11 000 vuonna 1970, jolloin se oli Suomen suurin ammattiosasto.

Suuren yhdistyksen toiminta oli vireätä. Pääluottamusmies tai yhdyshenkilö oli 180 työpaikalla. Yhdistyksen piirissä toimi parhaimmillaan 14 ammattikerhoa omien ammattiensa asiantuntijoina ja yhteishengen vahvistajana. Yhdistys tuki niiden toimintaa ja ne valitsivat toimihenkilönsä itsenäisesti. Lisäksi toimivat muun muassa mies- ja naiskuoro, eläkeläiskerhot, vapaajäsenkerho, luottamushenkilökerho, työsuojelukerho ja nuorisojaosto.

Urheilussa omassa jalkapallosarjassa pelasi jopa 25 joukkuetta, ja yhdistyksen joukkue voitti jopa ammattiyhdistysten koko maan turnauksen. Muita lajeja olivat muun muassa onginta, keilailu, shakki, yleisurheilu, hiihto ja suunnistus. Yhdistyksen henkilökuntaa oli tuolloin kymmenen.

Kirjalla ovat toimineet myös sosialidemokraattien ja kommunistien tai kansandemokraattien itsenäiset puolueyhdistykset.

TEKNIIKAN KEHITTYMINEN MUUTTANUT TYÖTÄ

1960-luvulla alkoi kirjapainoalalla tekninen vallankumous. Kohopainaminen alkoi muuttua offsetpainamiseksi tuotantotekniikan sekä erityisesti tietotekniikan yleistyessä. Monet perinteiset työtehtävät kävivät tarpeettomiksi. Uudelleenkoulutuksesta tuli yhdistyksessä ja sen ammattikerhoissa yhä tärkeämpi puheenaihe. 1990-luvulla työttömyys nousi asioista selkeäksi ykköshuoleksi.

Tällä hetkellä Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistyksellä eli Teollisuusliiton ammattiosasto 408:lla on noin 3 200 jäsentä.

Suomen vanhin yhdistys viettää tänä keväänä juhlavuottaan erilaisin tilaisuuksin ja tapahtumin. Taaksepäin ja eteenpäin katsoen.

TEKSTI JUHANI LAHTINEN
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen latoja ja toimitsija.

Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen juhlavuosi pitää sisällään monia tapahtumia jäsenille, kuten esimerkiksi kutsuvierasjuhla Kirjan juhlasalissa 27.4., jäsenristeily 4.–5.5., vappubrunssi ja -marssi 1.5. sekä syksyllä perhepäivä Superparkissa ja yhdistyksen keilamestaruuskilpailu.
www.hky001.fi