Valokuvauksen harrastaja Ursula Kuula Espoossa Träskändan puistossa.

”Erilai­set muodot kiehtovat”

20.10.2022

TEKSTI JA KUVAT ANTTI HYVÄRINEN

Maail­maa katsoo eri tavalla, kun kamera on mukana. Ursula Kuulan valo­ku­vissa muodot ja liike ovat tärkeässä roolissa.

URSULA KUULA

Espoo
Ammat­tio­sas­ton sihteeri
Espoon Metal­li­työ­väen ao. 271

– Oi, mitkä varjot!

Ursula Kuula ihas­te­lee espoo­lai­sen Träs­kän­dan puis­ton kappe­lin seinälle piir­ty­viä puiden siluet­teja. Syksyn värejä on jo puiden lehdissä, mutta syysau­rinko lämmit­tää vielä.

– Kun lähtee kame­ran kanssa tuttuun­kin paik­kaan, sitä katsoo eri tavalla, Kuula sanoo.

Puis­tossa vanhat puut ja 1700-luvulla perus­tettu kartano muine raken­nuk­si­neen luovat kuvauk­sel­li­sen miljöön. Puis­tosta löytyy muun muassa tsaa­rin vierai­lua varten raken­nettu mahti­pon­ti­nen ulko­huussi sekä Espoon tiet­tä­västi paksuin puu.

– Täällä tulee käytyä usein. Puisto on kiva ja lähellä, Kuula sanoo.

Hänen ensim­mäi­set koke­muk­sensa valo­ku­vaa­mi­sesta ovat lapsuusajoilta.

– Pentuna sain tädiltä kame­ran, jossa oli sala­ma­laite, Kuula kertoo.

Valo­ku­vaus­har­ras­tus akti­voi­tui toden teolla vuonna 1996, kun hän oli perus­ta­massa Kara-Kame­rat ry ‑kame­ra­ker­hoa. Hän on nyky­ään­kin kerhon puheenjohtaja.

– Kerho­toi­min­nassa suuri osa on ihmi­siä, joiden kanssa elämät eivät muuten olisi kohdan­neet, Kuula sanoo.

Lasi­pallo kään­tää lävit­sensä näky­vän maise­man ylösa­lai­sin tuoden kuvaa uuden ulottuvuuden.

Kerhon toimin­taan kuuluu muun muassa valo­ku­vail­toja, retkiä ja erilai­siin kuvaus­tek­nii­koi­hin pereh­ty­mistä. Kuula on itse vetä­nyt kurs­seja valo­maa­lauk­sesta, jossa otetaan kuvia pitkillä valo­tus­ajoilla. Esimer­kiksi hämä­rässä liiku­tettu tähti­sä­de­tikku maalaa valo­ku­vaan säih­ky­viä viivoja.

Vuosit­tai­set reis­sut Viroon ovat muodos­tu­neet kerhon perinteeksi.

– Pienet kylät ja ihmi­set ovat jääneet mieleen Virosta. Siellä raken­nus­kult­tuuri on erilaista, Kuula pohtii.

Kerhon retkillä näky­vät selvästi erilai­set valo­ku­vaus­tyy­lit. Toisella kame­ran suljin raksuu jatku­vasti, ja toisella kamera odot­taa laukussa sopi­vaa hetkeä. Kuula kertoo oman tyylinsä olevan aktii­vista sorttia.

Espoossa Suur-Leppä­vaa­ran alueella toimi­valla kerholla on noin 20 jäsentä.

– Ollaan pieni, mutta touhu­kas kerho.

Olen ollut huono sano­maan ei. Siitä on seuran­nut hyviä­kin juttuja.

Kuula kuvai­lee itse­ään yhdis­ty­sih­mi­seksi. Kame­ra­ker­hon puheen­joh­ta­juu­den lisäksi hän on muun muassa ammat­tio­sas­tonsa sihteeri, johon tehtä­vään hänet houku­tel­tiin vuonna 2013.

– Olen ollut huono sano­maan ei. Siitä on seuran­nut hyviä­kin juttuja, Kuula sanoo.

Ammat­ti­liit­toon hän liit­tyi 1990-luvun alussa työs­ken­nel­les­sään ICL:n tieto­ko­ne­teh­taassa. Loka­kuussa 2022 Kuula on ollut liiton jäsen 30 vuotta.

– Liit­toa en ole vaih­ta­nut, kun en parem­paa ole löytä­nyt, vaikka muun alan töis­sä­kin olen ollut, Kuula kertoo.

KOKEILEMALLA OPPII

Kuula ei ole rajan­nut mitään kuvaus­koh­teita harras­tuk­sen ulkopuolelle.

– Olen kuvan­nut kaik­kea, mitä eteen tulee.

Korona-aikana oman lähiym­pä­ris­tön luon­toai­heet ovat koros­tu­neet kuvaus­koh­teina. Linnuista Kuula innos­tui keväällä 2021 vierail­tu­aan Espoossa Suome­no­jan lintualtailla.

– Aivan seko­sin, kun kaikki linnut olivat koreina ja niitä pääsi näke­mään läheltä, Kuula sanoo.

Suome­no­jasta on tullut sittem­min sään­nöl­lis­ten vierai­lu­jen kohde.

– Viime kesänä seurat­tiin, kun musta­kurkku-uikku teki ihan käve­ly­tien varteen pesän, Kuula kertoo.

Epäon­nis­tu­neet­kin kuvat voivat olla pirun hyviä.

Luon­nosta löytyy monen­laista kuvat­ta­vaa, ja uudet maail­mat aukea­vat, kun hoksaa katsoa eri tavoin. Kuula harras­taa makro­ku­vausta, jossa otetaan äärim­mäi­siä lähi­ku­via. Esimer­kiksi torvi­sie­net ja poron­jä­kälä ovat upeita läheltä tarkasteltuna.

– Erilai­set muodot kieh­to­vat, Kuula sanoo.

Kuvia ottaes­saan hän kokei­lee erilai­sia asetuk­sia, joilla voi löytää kohteista uusia ulot­tu­vuuk­sia. Sattu­ma­kin voi tuoda mukaan oman mausteensa.

– Epäon­nis­tu­neet­kin kuvat voivat olla pirun hyviä, Kuula sanoo.

TUHANSIA KUVIA

Kuulan kuvissa esiin­tyy myös esineitä, joita hänellä on auton taka­kon­tissa vino pino. Erilai­set lasi­pal­lot ja muut lasi­set esineet, peilit, plek­sit ja ledi­va­lot kuulu­vat tarpeis­toon. Esimer­kiksi kirkas lasi­pallo kään­tää lävit­seen näky­vän maise­man päälaelleen.

– Se muut­taa todel­li­suutta hieman, jolloin saat­taa löytyä jotain uutta, Kuula kertoo.

Valo­ku­vaus voi olla kallis harras­tus, sillä kalus­toon pystyy upot­ta­maan suuria summia. Kuula ei ole lähte­nyt kalus­to­va­rus­te­lussa mahdot­to­muuk­siin, sillä kohtuu­hin­tai­silla varus­teilla homma luis­taa. Lintuja varten täytyi kuiten­kin hank­kia pitkä putki, sillä siivek­käitä tähtäil­lään usein kaukaa.

Kesältä on tuhan­sia kuvia vielä katsomatta.

Kuulan valo­ku­via on ollut esillä näyt­te­lyissä ja hän on osal­lis­tu­nut valo­ku­va­kil­pai­lui­hin. Esimer­kiksi vuonna 2021 hänen kuvi­aan oli esillä Ilomant­sissa Ihmei­den ILO!TALO ‑näyt­te­lyssä.

Digi­ku­vauk­sen hyvä ja joskus huono­kin puoli on, ettei otet­ta­vien kuvien määrässä tarvitse sääs­tellä. Yhdel­tä­kin kuvaus­reis­sulta voi kertyä useita satoja kuvia.

– Kesältä on tuhan­sia kuvia vielä katso­matta, Kuula sanoo naurahtaen.

Korona-aikana lähi­luon­to­koh­teista tuli Ursula Kuulalle tärkeitä ajan­vietto- ja kuvauspaikkoja.

Ursula Kuulan valo­ku­via voi katsoa Insta­gra­missa osoit­teessa www.instagram.com/ruusaursula ja Kara-Kame­rat ry:n verk­ko­si­vulla karakamerat.kuvat.fi.