Jokkis on bensan­tuok­sui­nen yhteisö

TOMMY FROM

Maalaa­mo­työn­te­kijä
Elho Ab Oy
Peder­söre

Suomen suosi­tuin autour­hei­lu­laji harras­ta­jissa mitat­tuna on joka­mie­hen­luokka. Harras­ta­jat kutsu­vat lajia ytimek­käästi jokkik­seksi, kertoo Tommy From, yksi lajin noin 4 000 harrastajasta.

Tiivis­tet­tynä kyse on pudo­tus­kil­pai­lu­muo­toi­sesta lajista, jota ajetaan itse­ra­ken­ne­tuilla autoilla. Auto­jen osat ovat usein peräi­sin eri auto­merk­kien autoista.

Jokkista ajetaan soralla, asfal­tilla tai jäällä kuudessa luokassa: junio­rit, naiset, ylei­nen, senio­rit 50 +, etuveto/​kardaani, sekä niin sano­tuilla tuup­pa­reilla, joissa moot­tori on auton takao­sassa. Mukaan kilpai­le­maan pääsee sinä vuonna, kun täyt­tää 15 vuotta.

– Jotkut kuskit ovat ajaneet aika monta kilpai­lua ennen kuin ovat edes ajokort­tia saaneet, From kertoo.

From saa ikänsä puolesta osal­lis­tua kisoissa nyky­ään senio­ri­luok­kaan, mutta moot­to­riur­hei­lun maail­maan häntä valmis­tel­tiin jo varhain.

– Sain neljä­vuo­ti­aana istua enoni sylissä ja ohjata. Täytet­tyäni viisi sain jo itse ajaa isän Fiat 850:llä. Yletyin juuri ja juuri polkimille.

Fromin isä kilpaili joka­mie­hen­luo­kan alku­vuo­sina 1970-luvulla, ja myös hänen hiljat­tain edes­men­nyt äitinsä oli aktii­vi­sesti mukana taus­ta­jou­koissa lähes loppuun asti. Kotona Peder­sö­ren Pännäi­sissä hyllyt notku­vat pokaa­leista ja muista palkin­noista. Kilpai­luja on siis tullut jonkin verran ajet­tua vuoden 1984 debyy­tistä alkaen.

– Tässä maassa ei ole montaa muuta, jotka näin pitkään olisi­vat reis­san­neet ympäri maata ja osal­lis­tu­neet joka vuosi kilpailuihin.

Enim­mil­lään From ajoi lähes kolme­kym­mentä kilpai­lua vuodessa.

– Silloin ei tosin muuta tullut tehtyä kuin ajel­tua kisoja ja painet­tua hommia auto­tal­lissa, From sanoo.

Suomessa on kaksi ruot­siksi jokkis­kou­lu­tuk­sia vetä­vää opet­ta­jaa. Minä ja siskoni.

Nyky­ään tahti on hiukan rauhal­li­sempi. Kun Tommy ei itse ole lähdössä ratin takana, saat­taa hän olla kilpai­lu­pai­kalla toimit­si­jana, tuoma­rina tai ihan vaan kisa­tu­ris­tina naut­ti­massa tunnel­masta. From on jo pitkään ollut seuransa Nykar­le­by­nej­dens Sport­bi­lis­te­rin kanta­via voimia. Lisäksi hän vetää jokkis­kou­lu­tuk­sia ympäri maata. Kilpa­ra­doille ei näet ole asiaa ennen kuin kuskilla on autour­hei­lun suoma­lai­sen katto­jär­jes­tön AKK-Motors­por­tin jokkis­tut­kinto taskussa.

– Suomessa on kaksi ruot­siksi jokkis­kou­lu­tuk­sia vetä­vää opet­ta­jaa. Minä ja siskoni.

Fromin päivä­työ on jo vuosi­kym­me­niä ollut koti­ky­lällä maata­lous­ko­neita valmis­ta­van Elhon maalaa­mossa. Yrityk­sen omis­ta­ja­per­heissä on aktii­vi­sia jokkis­kus­keja. Ymmär­rystä siis löytyy, jos Tommyn on otet­tava vapaata kisa­vii­kon­lo­pun lähestyessä.

AUTO 2 000 EUROLLA

Olen­nai­nen osa joka­mie­hen­luo­kan laji­kult­tuu­ria on kilpai­lun jälkei­nen osto­tar­jous­me­net­tely. Kisan jälkeen autoista voi tehdä osto­tar­jouk­sen. Tällä hetkellä kiin­teä hinta on 2 000 euroa. Mikäli osto­ha­luja on monella kilpai­lu­li­sens­sin omaa­valla, suori­te­taan autosta arvonta. Jos kuljet­taja mielii pitää kiinni autos­taan, voi hän halu­tes­saan tehdä suojatarjouksia.

Syy osto­tar­jous­me­net­te­lylle on nimensä mukai­sesti joka­mies­luo­kan kulu­jen pysy­mi­nen aisoissa. Kukaan ei halua upot­taa 100 000 euroa autoon, jonka joutuu myymään kahdella tonnilla.

– Minulla on ollut yhteensä varmasti noin 300 autoa. Muis­tu­tan aina nuoria kuljet­ta­jia, että kannat­taa pitää kirjaa ajamis­taan autoista.

Minulla on ollut yhteensä varmasti noin 300 autoa.

Fromilta kysyt­täessä onko jokin tietty kisa jäänyt mieleen, hänen on mietit­tävä hetki. Kaksi nousee ylitse muiden.

– Ensim­mäi­nen oli Suomen mesta­ruus­kil­pai­lut Virroilla vuonna 1988 kun sijoi­tuin monen yllä­tyk­seksi A‑finaalissa viiden­neksi. Silloin myös Nykar­le­by­nej­dens Sport­bi­lis­ter alkoi tulla tunnetuksi.

From kertoo, että Suomessa vuosit­tain järjes­tet­tä­vät noin 100 jokkis­ki­saa voi karkeasti jaotella kool­taan kolmeen ryhmään. Kylä­kil­pai­lui­hin, vähän isom­piin kylä­kil­pai­lui­hin ja isoi­hin SM-tason kilpai­lui­hin. Isoista kilpai­luista suurin ja kaunein on Pellossa joka vuosi heinä­kuussa järjes­tet­tävä Poik­ki­nain­tia­jot. Neli­päi­väi­nen kilpailu houkut­te­lee paikalle tuhan­sia katsojia.

– Kolme vuotta sitten Pellossa olin finaa­lissa kolmessa eri luokassa. Silloin minulla oli huip­puauto, jonka olin osta­nut juuri Pellossa vuotta aiem­min. Talven aikana olin lait­ta­nut kaiken kuntoon. Moot­to­rin, vaih­de­laa­ti­kon, kaiken.

YHTEISHENKEÄ JA AUTOTALLIMEDITAATIOTA

– Parasta tässä lajissa on yhtei­söl­li­syys ja yhteis­henki. Voin mennä Suomessa minne tahansa ja sieltä löytyy tuttuja. Pohjoi­sen Kola­rista etelän Hankoon, From sanoo.

Kilpai­lu­jen vasta­pai­noksi lajissa menes­ty­mi­nen vaati luon­nol­li­sesti myös lukui­sia auto­tal­lissa kädet öljyssä vietet­tyjä tunteja.

– Olen aina pyrki­nyt pääse­mään halvalla ja teke­mään kaiken itse mahdol­li­sim­man pitkälle. Sitä miet­tii ja medi­toi auto­tal­lissa. Sitten säädän nokka-akse­lia pari astetta, vaih­dan kaasut­ti­men putsa­rin ja saan kaiken toimi­maan. Se on hieno tunne, kun tietää, että on tehnyt kaiken itse.

From omis­taa tällä hetkellä viiti­sen kisa-autoa, joista kolme koris­ta­vat­kin piha­pii­riä. Oman henki­lö­au­ton lait­te­le­mi­nen taas ei pahem­min kiin­nosta Fromia.

– Eipä siinä ole oikein mitään haas­tetta. Jokkik­sen viehä­tys on siinä, että saa niin vähästä aikaan niin paljon.