Uppo­pallo vei syvään päähän

ILONA HÄSÄNEN

Kera­miikka-arte­saa­nio­pis­ke­lija, yrittäjä
Pöytyä

Kymme­nen vuotta kestä­nyt kilpauin­ti­har­ras­tus loppui kuin seinään. Ilona Häsä­nen oli palan­nut ulko­mai­sesta opis­ke­lu­vaih­dosta takai­sin silloi­seen koti­kau­pun­kiinsa Raumalle, ja sai todeta enti­sen uinti­jouk­ku­eensa käytän­nössä kadon­neen hänen pois­sao­lonsa aikana.

Useat jouk­kue­to­ve­reista olivat lähte­neet toisaalle opis­ke­le­maan. Se oli luon­nol­lista siinä ikävai­heessa, mutta silti harmitti. Häsä­nen jäi Raumalle suorit­ta­maan lukio-opin­tonsa loppuun ja kaipasi veteen.

Samassa uima­hal­lissa kilpaui­ma­rei­den kanssa – tosin eri altaassa – olivat pitkään pärs­ki­neet myös uppo­pal­loi­li­jat. Häsä­nen tunsi muuta­mia pelaa­jista ja päätti uskal­tau­tua mukaan kokeilemaan.

– Olen­kin sitten aina toden­nut, että olin kymme­nen vuotta väärässä altaassa. Uppo­pal­loal­las tuntui heti kodilta ja pelaa­mi­nen oli aivan ihanaa, todel­la­kin rakas­tuin siihen lajiin. Ja sillä tiellä ollaan.

KIIVAS KAMPPAILU PINNAN ALLA

Uppo­pallo on lajina paljon tunte­mat­to­mampi kuin esimer­kiksi kaukai­nen serk­kunsa vesi­pallo. Lajin englan­nin­kie­li­nen nimi underwa­ter rugby paljas­taa sen luon­teesta paljon. Ensin­nä­kin peli tapah­tuu täysin veden alla. Ja toisek­seen tyylinä todel­la­kin on rugby: kontak­tia, osumia ja mustelmia.

Räpy­lät ja snork­ke­lit viuhu­vat pinnan alla sähäk­känä parvena. Peli on nopea­tem­poista ja vaatii urhei­li­joilta muuta­mia aivan erityi­siä taitoja. Pitää pystyä hahmot­ta­maan kolmiu­lot­tei­nen peli­kenttä. Ja pidät­tää hengi­tystä. Sukel­taa, kamp­pailla, hakea happea, sukel­taa jälleen. Pump­pailla edes­ta­kai­sin hengi­tys­het­kien ja pelin tuok­si­nan välillä.

Myös taktiik­kaa vaadi­taan. Pelaa­ja­pa­rit – kaksi hyök­kää­jää, kaksi puolus­ta­jaa ja kaksi maali­vah­tia – sukel­ta­vat vuoro­tel­len. Penkillä odot­ta­vat vastaa­vat lisä­pa­rit, jotka hyppää­vät mukaan lentä­vin vaihdoin.

Häsä­nen pelaa nykyi­sin etupäässä maali­vah­tina, vaikka lajia aloit­taes­saan hän ei ikinä olisi usko­nut siihen rooliin pääty­vänsä. Pitkät sukel­lus­päi­vys­tyk­set korin edessä hirvittivät.

– Muis­tan, että katsoin että nuo [maali­vah­dit] vaan on tuolla, sukelluksissa.

Maali­vah­din roolia helpot­taa oman parin ja hänen peli­tyy­linsä tunte­mi­nen. Yhteis­työ on tiivistä ja luot­ta­musta tarvi­taan. Ennen kaik­kea rytmillä on iso merkitys.

– Meillä on kuin yhtei­set keuh­kot sen parin kanssa.

Maali­vah­din vedessä olo on erilaista kuin muiden pelaa­jien, mutta lopulta vain osit­tain. Sukel­lusa­jat ovat kyllä pidem­piä aina silloin, kun oles­kelu pinnan alla on staat­ti­sem­paa. Monista muista pallo­pe­leistä poike­ten uppo­pal­lo­maa­li­vahti nousee usein myös hyök­käys­pää­hän siinä missä muut­kin pelaa­jat. Ja silloin sukel­luk­set käyvät taas nopeammiksi.

UUDET HARRASTAJAT TERVETULLEITA

Innos­tus lajia kohtaan on kuljet­ta­nut Häsä­sen pelaa­maan maajouk­kue­ta­solle asti. Kesällä on edessä EM-kisat Norjassa, ja ensi vuonna pela­taan maail­man­mes­ta­ruu­desta Kana­dassa. Arvo­kasta tree­niai­kaa nais­ten maajouk­kue­rinki saa tänä vuonna mies­ten SM-sarjasta, jonne se karsin­ta­pe­leistä selviytyi.

– Se on tosi hienoa, vaikka siellä on kyllä sitten voimaa ja kokoe­roa, ja kyllä tasoe­roa­kin. Tulee hyviä pelejä, mutta kyllä sitten niitä­kin, että otetaan reilusti pataan.

Uppo­pal­lossa tarvi­taan voimaa, näppä­ryyttä, tekniik­kaa ja stra­te­giaa. Se on maail­man ainoa aidosti kolmiu­lot­tei­nen pallopeli.

Ennen nais­ten maajouk­kue­rin­gin siir­ty­mistä SM-sarjaan omana jouk­ku­ee­naan Häsä­nen pelasi pitkään SM-pelejä West Coast UWR ‑yhteis­jouk­ku­eessa, joka yhdis­te­lee länsi­ran­ni­kon kaupun­kien pelaa­jia. Yhdis­tely on tärkeää, sillä pienehkö määrä harras­ta­jia ei muuten aina riit­täisi joka pelikierrokselle.

Myös Häsä­sen tree­ni­rin­gissä Turussa olisi tilaa uusille pelaa­jille. Uppo­pallo on margi­naa­li­nen laji, eikä harras­ta­jia meinaa riittää.

– Se on tosi harmi juttu.

Myös koro­na­pan­de­mia on osal­taan vaikut­ta­nut, eikä osa enti­sistä harras­ta­jista ole halun­nut käydä tree­neissä. Lisäksi Häsä­nen tunnis­taa muita lajissa mahdol­li­sesti vierok­sut­ta­via teki­jöitä: täytyy pitää vedestä ja sukel­ta­mi­sesta, ja lisäksi kyseessä on kontaktilaji.

– Esimer­kiksi jalka­pal­loa voi olla mata­lampi kynnys kokeilla.

Häsä­nen painot­taa, että kaikki kiin­nos­tu­neet ovat terve­tul­leita kokei­le­maan, olisiko uppo­pallo itselle sopiva harras­tus. Lajia pela­taan ympäri maan, ja erityi­sesti pääkau­pun­ki­seu­dulla harjoi­tuk­sia löytyy melkein joka päivä josta­kin hallista.

– Kaik­kiin tree­nei­hin saa tulla mukaan kokei­le­maan kaikissa kaupun­geissa, laina­ka­mo­ja­kin löytyy.

RAKKAUS, JOKA KESTÄÄ

Maajouk­ku­eessa pelaa­mi­nen on tehnyt Häsä­sen harras­ta­mi­sesta koko­nais­val­taista. Kisat ja leirit mene­vät kalen­te­riin ensim­mäi­senä, ja muu elämä sovi­te­taan niiden mukaan. Mutta kyse on totta tosi­aan syvästä rakkau­desta lajiin. Edel­leen – yli kymme­nen vuotta ensim­mäi­sen uppo­pal­lo­ko­kei­lunsa jälkeen – Häsä­sen silmät sytty­vät, kun hän alkaa listata lajin parhaita puolia.

– Vesi on element­tinä ihana. Ja uppo­pal­lossa tarvi­taan voimaa, näppä­ryyttä, tekniik­kaa ja stra­te­giaa. Se on maail­man ainoa aidosti kolmiu­lot­tei­nen pallo­peli. Ja parasta on kuiten­kin porukka, niin kuin kaikissa harras­tuk­sissa. Jouk­kue­ka­ve­rei­ta­han näkee välillä enem­män kuin parhaita ystäviä!