Potkuista uusille poluille

UMP Plywoo­din Säynät­sa­lon vane­ri­teh­taan päätös­het­ket on kirjoi­tettu puuhun mustalla tussilla.

– Puri­las on ydin, joka tukista jää, kun siitä sorva­taan viilu irti, esit­te­lee enti­nen pääluot­ta­mus­mies Jarno Kemi­läi­nen.

– Olin viimei­sessä työvuo­ros­sani, kun tuota tukkia sorvat­tiin, muis­te­lee Niko Tiit­ta­nen, silloi­nen työnjohtaja.

Kemi­läi­sen ja Tiit­ta­sen kanssa tehtaan jälkei­sestä elämästä ovat kokoon­tu­neet kerto­maan työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Matti Väänä­nen ja tuotan­non tuen ”yleis­mies” Jari Savo­lai­nen.

Kun sorvi seisah­tui ja tehdas hiljeni, miehistä tuntui, että ”matto oli vedetty alta”. Tuntei­siin sekoit­tui petty­mystä, harmia, epävar­muutta ja huolta työka­ve­reista. Mielessä liik­kui kuiten­kin myös uuden odotusta ja vähän helpotusta.

– Aika kultaa muis­toja, mutta kolmi­vuo­ro­työ vanhoilla koneilla oli raskasta. Välillä väsytti paljon, Tiit­ta­nen toteaa.

Tehdas­sa­lin ikku­noista ei Päijän­teen upeita maise­mia ehti­nyt ihailla.

APUNA OMA VALMENTAJA

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvää, miehet ajat­te­le­vat nyky­ään. Työnan­taja esimer­kiksi tuki henki­lös­töä enem­män kuin olisi ollut pakko.

– Koulut­tau­tu­mi­seen tai yrityk­sen perus­ta­mi­seen sai rahaa, samoin muut­to­ku­lui­hin. Halu­tes­saan sai henki­lö­koh­tai­sen muutos­val­men­ta­jan, Kemi­läi­nen kertoo esimerkkejä.

Niko Tiit­ta­nen keskus­teli valmen­ta­jan kanssa usein ja koki sen rohkai­se­vaksi. Viime keväänä hän aloitti ammat­ti­kor­kea­kou­lussa tieto­tek­nii­kan ja vies­tin­nän opinnot.

– Ohjel­mis­toa­lan nörtiksi siis, enti­set työka­ve­rit naurah­ta­vat. Välillä opis­kelu on tuntu­nut Tiit­ta­sesta vaikealta.

– Isoilla etäluen­noilla osal­lis­tu­mi­nen ja avun kysy­mi­nen on toisen­laista kuin työelä­män koulu­tus­ten luok­kao­pe­tuk­sessa. Mutta tykkään haas­teista, ja alan työl­li­syys­nä­ky­mät vaikut­ta­vat hyviltä.

HARRASTUKSESTA TULIKIN TYÖ

Muutos­val­men­ta­jaa tapasi myös Jari Savo­lai­nen, mutta hän lopetti sen hyödyttömänä.

– Tuntui, että minulle puhut­tiin kuin kakaralle.

Yli 30 tehdas­vuo­den jälkeen Savo­lai­sen uusi ura aukesi vanhasta harras­tuk­sesta. Hänellä oli ennes­tään kara­vaa­ni­huol­to­y­ri­tys, ja nyt hän kävi yrit­tä­jä­kurs­sin ja sai muutos­tur­vasta start­ti­ra­haa. Tehtaan purku­fir­man neuvo­nan­ta­jana Savo­lai­nen tapasi alueen uuden omis­ta­jan väkeä.

– Nyt teen heille kiin­teis­tön­huol­toa yrit­tä­jänä. Yhtään ei harmita, sillä lähtö tehtaalta oli ollut monta kertaa mielessä, mutta aina jäänyt.

Myös Jarno Kemi­läi­nen löysi uuden amma­tin harras­tuk­ses­taan, kun 20 vane­ri­vuotta vaih­tui poli­tiik­kaan. Hänestä tuli ensin Jyväs­ky­län sosia­li­de­mo­kraat­ti­sen kunnal­lis­jär­jes­tön vaali­työn­te­kijä ja tänä syksynä Jyväs­ky­län työväe­nyh­dis­tyk­sen vies­tintä- ja järjestötyöntekijä.

– Kävi hyvä tuuri. Teen nyt työk­seni sitä, mistä tykkään tosi paljon.

PITKÄ KOKEMUS ON PLUSSAA

Matti Väänä­nen kuului parin­kym­me­nen hengen jälki­hoi­to­ryh­mään, joka vastasi tehtaan tyhjentämisestä.

– Valot sammu­tin 30.6.2021. Siihen päät­tyi 41 vuoden, kahden kuukau­den ja 16 päivän työura.

Seuraa­vana aamuna Väänä­nen heräsi tyyty­väi­senä eläke­läi­senä kuten muutama työka­ve­ri­kin. Vajaat kymmen­kunta henkeä siir­tyi UPM:n muihin tehtai­siin, ja myös Jyväs­ky­län seudulle jääneet huoma­si­vat, että töitä löytyy.

Väkeä on nyt Nammolla Vihta­vuo­ressa, Harvialla Muura­messa, Valme­tilla Raut­poh­jassa ja varmaan melkein kaikissa alueen teol­li­sissa yrityk­sissä, mies­ne­likko kertoo.

Pitkät työsuh­teet todis­ti­vat, että teol­li­suu­den proses­sit ja vuoro­työ ovat hallussa. Silloin ei vält­tä­mättä hait­taa, vaikka mate­ri­aali vaih­tuisi puusta johon­kin muuhun.

– Nopeim­min työl­lis­tyi­vät sähkö­puo­len ammat­ti­lai­set. Sähkö­alalle lähti myös opis­ke­li­joita. Lähi­hoi­ta­jia­kin on jois­tain tullut, samoin linja-auton­kul­jet­taja, urhei­lu­hie­roja ja joku meni maan­siir­to­hom­miin. Irti­sa­no­tuista 147:stä tois­ta­sa­taa on nyt töissä tai opis­ke­le­massa. Luul­ta­vasti lähes jokai­nen, joka niin on halun­nut, miehet arvioivat.

Se kertoo, että isokaan muutos ei aina ole vain huono asia.

– Olen­naista on, ettei itse vaivu synk­kyy­teen, eikä passi­voidu. Eikä jää yksin miet­ti­mään asioita, Jarno Kemi­läi­nen on luot­ta­mus­mie­henä huomannut.

– Kun jutte­lee entis­ten työka­ve­rei­den kanssa, pienet asiat eivät pääse kasva­maan mielessä liian suuriksi.

Histo­rian päätepiste

Säynät­sa­lon vane­ri­teh­taan lopet­ta­mi­nen merkitsi mekaa­ni­sen metsä­teol­li­suu­den pitkän histo­rian päät­ty­mistä Jyväs­ky­län seudulla.

– Samassa mitta­kaa­vassa se tuskin palaa. Uusia metsä­teol­li­suu­den inno­vaa­tioita tulee, mutta ei enää mekaa­nista metsä­teol­li­suutta, ennus­taa enti­nen pääluot­ta­mus­mies Jarno Kemiläinen.

Säynät­sa­lon tehdas oli Suomen vanhin vane­rin­val­mis­taja. Keski-Suomessa kasvoi kaskia­jan perin­tönä havu­met­sien lisäksi paljon koivi­koita, ja Hugo Parviai­nen perusti tehtaan vuonna 1913, jotta sahauk­sesta jäävä koivu saatai­siin parem­min hyöty­käyt­töön. Tehdasta johti myös Hugon sisar Hanna Parviai­nen, Suomen ensim­mäi­nen nais­puo­li­nen kauppaneuvos.

Parviai­set menet­ti­vät tehtaan konkurs­sissa vuonna 1936. Sen jälkeen tehtaan omisti Suomen Pankki ja vuodesta 1946 Enso-Gutzeit, jolta Schau­man Wood osti tehtaan vuonna 1990.

UPM-Kymmene tuli omis­ta­jaksi vuonna 2004, ja kesällä 2020 havu- ja koivu­va­ne­rin tuotanto loppui. Nyt tehtaan tilalla on Redeve Oy:n Jyväs­ky­län yrity­sa­lue, joka vuokraa toimisto‑, tuotanto- ja varastotilaa.

Lähteet: Museo­vi­rasto ja UPM