VIERAILIJA: Minna Huoti­lai­nen: Siinä näkijä missä tekijä

He, jotka ovat olleet työelä­mässä jo 1990-luvulla, muis­ta­vat kuinka työ oli silloin erilaista. Samaa sorvia tai stans­saus­ko­netta saatet­tiin käyt­tää kymme­niä vuosia. Nyky­ään työvä­li­neet vaih­tu­vat useam­min, niihin tulee jatku­vasti päivi­tyk­siä, ohjeet saat­ta­vat olla vain englan­niksi ja työn­tekijä joutuu sovel­ta­maan puut­teel­li­sia ohjeita itse.

Monilla aloilla tuot­teet ovat yksi­löl­li­siä ja esimer­kiksi autoja räätä­löi­dään tilaus­ten mukaan. Se vaatii työn­te­ki­jältä aiem­paa enem­män osaa­mista. Sellaista työn­te­ki­jää, jolla on vuosi­kym­me­nien koke­mus työelä­mästä, voi pitää työs­sä­op­pi­mi­sen mesta­rina. Hän on oppi­nut niin monen­laista – tieto­ko­nei­den käyt­töä, tehtä­västä toiseen siir­ty­mistä ja uuden­lai­sia työolo­suh­teita – että hattu päästä.

Myös palau­tu­mi­sen tarve on muut­tu­nut. Ennen työstä palau­tui lepäi­le­mällä iltai­sin ja rentou­tu­malla viikon­lop­pui­sin vaikka mökillä. Nyt työ on vaati­vam­paa, ja palau­tu­mista on pakko miet­tiä. Vuoro­työssä ja stres­saa­vassa työssä uni on vaarassa. Aivoille huono nukku­mi­nen on kata­strofi: muisti pätkii, mieliala on synkkä tai ärty­nyt, ja aivot vanhe­ne­vat nopeammin.

Työ ei saa estää kunnol­lista nukku­mista. Vaikka uniaika on vapaa-aikaamme, työter­veys­huol­lon apu ulot­tuu yöhön­kin, jos työ häirit­see unta. Unen hoito on nyky­ään paljon muuta kuin nukah­ta­mis­lääk­keitä. Aikuis­ten unikou­lussa opetel­laan luomu-unen alkeet ja tehdään muutok­sia työpäi­viin­kin, jos tarpeen.

Palau­tu­mi­sen osalta myös liikunta on tärkeää. Vaikka tekee fyysistä työtä, parasta palau­tu­mista ei ole liik­ku­mat­to­muus, vaan moni­puo­li­nen hyöty­lii­kunta ja urheilu. Yksi rentou­tuu koiran kanssa pitkällä käve­ly­len­killä tai marja­met­sällä, toinen kave­ri­po­ru­kan kesken hiki­sessä sähly­mat­sissa. Kaikki liikun­nal­li­nen toiminta pihan hara­voin­nista halon­hak­kuuseen auttaa palaut­ta­maan aivot ja kehon stres­saa­vasta työstä. Myös kevyttä liik­ku­mista tarvi­taan, pelkkä urheilu ei ole ainut avain.

Pohdimme Katri Saari­ki­ven kanssa kirjas­samme Aivot työssä suoma­lai­sen työelä­män kehit­tä­mistä. Käyte­täänkö työn­te­ki­jöi­den aivo­po­ten­ti­aa­lia ja osaa­mista hyödyksi? Turhasta sähel­tä­mi­sestä on pääs­tävä pois, ja työn­te­ki­jöi­den on saatava työs­ken­nellä rauhassa, huolella ja ammattiylpeydellä.

Kuka on se näkijä, joka saa parhaat oival­luk­set työpro­ses­sien, työn järjes­te­lyi­den ja työvä­li­nei­den kehit­tä­mi­seksi? Hannu Sala­man sanoin ”Siinä näkijä missä tekijä”. Työn ääressä työn tekijä saa parhaat oival­luk­set, eikä sellai­sia ideoita saada johto­por­taassa. Pape­ri­teol­li­suu­desta on esimerk­kejä, kuinka työn­tekijän ehdot­tama muutos on keven­tä­nyt työtä, nosta­nut tuot­teen laatua ja pienen­tä­nyt materiaalihukkaa.

Kuinka tällai­sia oival­luk­sia syntyy ja otetaan käyt­töön? Aivoja ei voi pakot­taa, vaan resepti on yksin­ker­tai­nen. Työtään saa tehdä rauhassa, ilman turhaa kiireen tuntua tai kyttäystä. Ideat lausu­taan julki, ja esimies­ta­solla ne otetaan vaka­vasti. Kokeil­laan ja testa­taan, toimi­siko uusi idea.

Suoma­lai­nen työn­tekijä on ammat­ti­tai­toi­nen ja osaa myös kehit­tää työtään. Tämä on vahvuu­temme. Pide­tään aivois­tamme, työkun­nos­tamme ja hyvästä ilma­pii­ristä huolta yhdessä. Otetaan jokai­sen ideat kokeil­ta­vaksi. Työtä kehit­tä­mällä saadaan parem­pia tuot­teita, työn teke­mi­sen tapoja ja tuot­ta­vuutta. Kyllä niillä pärjää kilpai­lussa kenen kanssa tahansa.

MINNA HUOTILAINEN
Kirjoit­taja on tutkija ja kogni­tio­tie­teen dosentti Helsin­gin yliopis­tossa. Hän sai vuoden 2017 J. V. Snell­man ‑tiedon­jul­kis­ta­mis­pal­kin­non aivo­tut­ki­muk­sen tunne­tuksi tekemisestä.