HARRASTAJA: Kirsi Oino­nen: ”Mehi­läis­ten hoita­mi­nen on minun juttuni”

Lusi­kal­li­nen suuhun ennen kuuman teen hörp­pää­mistä. Sauna­reis­sulla ylel­li­seksi naamioksi kasvoja hoita­maan. Kombucha-juoman hiili­hap­po­jen herät­te­li­jäksi. Siinä joen­suu­lai­sen Kirsi Oino­sen oival­li­set huna­ja­re­sep­tit omista mehi­läis­pe­sistä saadulle sadolle.

KIRSI OINONEN

Kokoon­pa­nija
Abloy Oy
Joen­suu

Juuan Otra­vaa­rassa Pohjois-Karja­lassa mehi­läis­ten pörinä on syksyn tullen hiljen­ty­nyt. Kirsi Oino­sen mehi­läis­pe­sissä on siir­rytty talvi­ruo­kin­taan. Kulu­neen kesän sato jäi vähän­lai­seksi, oman perheen tarpeiksi huna­ja­herk­kua toki riittää.

– Talvi oli haas­teel­li­nen, lunta ei riit­tä­nyt pesien suojaksi. Kevät oli kylmä, kesä­kin vaih­te­leva ja tuuli­nen. Sato jäi pieneksi, muille myytä­vää ei riit­tä­nyt, Oino­nen kuvai­lee satokautta.

Huolta kauden aikana aiheutti myös ostoemo.

– Eivät tykän­neet työläi­set ostoe­mosta, niit­ta­si­vat hengiltä. Rupe­si­vat sitten omaa emoa kasvat­ta­maan. Jää nähtä­väksi, onnis­tuiko kasva­tus ja rupe­siko emo munimaan.

Emo eli kunin­ga­tar on mehi­läi­syh­teis­kun­nan äiti. Matriarkka, joka voi elää jopa 5‑vuotiaaksi saakka. Työläi­set puoles­taan teke­vät mehi­läis­ten­kin maail­massa ne raskaim­mat hommat – siivoa­vat, raken­ta­vat, ruok­ki­vat, puolus­ta­vat pesää sekä kerää­vät ja käsit­te­le­vät huna­jaa ja siite­pö­lyä. Raskas työ on kulut­ta­vaa; työmää­rästä riip­puen virkeitä elin­päi­viä saat­taa riit­tää vain muuta­miksi viikoiksi. Syksyllä synty­neet työläi­set sentään sinnit­te­le­vät seuraa­vaan kevääseen.

Kuhnu­rei­den elämän­kaari on sekin lyhyt, joskin auvoi­sampi – ne ovat olemassa vain lisään­ty­mistä varten. Sekin ihana lopah­taa ennem­min kuin myöhem­min. Parit­te­lun jälkeen kuhnu­rin taka­ruu­mis repey­tyy kunin­gat­ta­ren mukaan ja kuhnuri kuolee.

VAKITUINEN JA SÄÄNNÖLLINEN ARVOSSAAN

Kirsi Oino­nen työs­ken­te­lee Joen­suussa Abloyn tehtaalla sähkö­luk­ko­jen kokoon­pa­ni­jana. Ennen sähkö­luk­koja tutuiksi ehti­vät tulla niin ammoi­set AVA-lukot kuin Abloyn oven­sul­ki­jat­kin. Ablo­ylla työs­ken­te­lyssä Oino­nen näkee monia hyviä puolia.

– Ensin­nä­kin työ on nyt jo vaki­nai­nen ja sään­nöl­listä päivä­työtä. Plus­saa on sekin, että saan työn lomassa rauhassa kuun­nella musiik­kia, podcas­teja ja ääni­kir­joja. Ja kun vanhem­pain­va­paalta jälleen pala­sin töihin, niin ihanuutta on myös pyörällä tait­tuva työmatka. Nautin!

Sään­nöl­li­syys ja pätkät­tö­myys – niitä asioita Oino­nen oppi arvos­ta­maan varhain. Aika­naan konein­si­nöö­rin opin­not vaih­tui­vat resto­no­mio­pin­toi­hin. Suur­ta­lous­puo­len esimies­lin­jalta valmis­tu­neena tutuiksi tuli­vat sijai­suu­det ja pätkät päivä­ko­ti­keit­tiössä, sairaa­lan suur­keit­tiössä ja kahvilassa.

– Kylläs­tyin pätkä­hom­miin ja otin yhteyttä Ablo­ylle. Siellä olivat työuransa tehneet myös jo eläköi­ty­neet vanhempani.

OMA PALSTA, OMAT PÖLYTTÄJÄT

Kun Oino­nen vuonna 2014 kohtasi nykyi­sen puoli­sonsa, elämän­piiri laajeni Joen­suusta Juukaan puoli­son syntymäseudulle.

– Se on pieni­muo­toi­nen maatila Juuassa. On maapalsta koti­tar­ve­vil­je­lyyn, kasvi­maat, mansi­kat ja heru­kat. Kun sitten näin kansa­lais­opis­ton kurs­si­tar­jon­nassa mehi­läis­hoi­ta­ja­kurs­sin, niin ajat­te­lin, että sinnepä varmis­ta­maan pölyt­tä­jät omalle palstalle!

Idea pörriäis­ten pelas­ta­jan taidoista muhi vuoden eteen­päin, kun käsi­var­silla oli vielä vasta­syn­ty­nyt nuorin tytär. Nyt Oino­nen on jo neljän mehi­läis­pe­sän neuvo­kas hoitaja, sittem­min myös mehi­läis­hoi­ta­jan ammat­ti­tut­kin­non­kin suorittanut.

– Mehi­läis­ten hoita­mi­nen on minun juttuni, omaa aikaa puuhailla. Kiireet­tö­mästi ja hitaasti.

HIMO-OPISKELIJA

Niin kiireet­tö­myyttä kuin Oino­nen harras­tuk­ses­saan arvos­taa­kin, naisen aktii­vi­suus ja opin­halu hämmäs­tyt­tä­vät kuuli­jaa. Ensin­nä­kin Oino­nen on viiden lapsen äiti. Vanhim­mat lapsista ovat ehti­neet jo aikui­si­kään, nuorim­mai­nen tytär syntyi vuonna 2017. Uusio­per­heen koko katras kun laske­taan yhteen, lapsia on kaik­ki­aan kymmenen.

Uteliai­suus, itsensä kehit­tä­mi­sen ja uuden oppi­mi­sen halu on kaiken aikaa vienyt Oinosta eteen­päin. Abloyn päivä­työn ohessa Oino­nen opis­keli aikoi­naan lähi­hoi­ta­jaksi. Vuosien varrella hän on opis­kel­lut myös avoi­messa yliopis­tossa ravit­se­mus­tie­dettä, koulut­tau­tu­nut vyöhy­ke­te­ra­peu­tiksi ja suorit­ta­nut myös kiina­lai­sen lääke­tie­teen opinnot.

– Kyllä­hän opis­kelu kiin­nos­taa jatkos­sa­kin. Pyörit­te­len mieles­säni uusia­kin ideoita, päivä­kou­luun tuskin lähden. Vaan parempi olla olematta kovin ehdo­ton, aika näyttää.

Juuri nyt Oino­sen ja ohjel­moi­jana työs­ken­te­le­vän puoli­sonsa elämän­ryt­miin sopii parhai­ten päivätyö.

– Päivä­työ ja nykyi­sen työnan­ta­jan jous­ta­vuus sopi­vat paljon parem­min pien­ten lasten äidin arkeen, kuin vaik­kapa hoitoa­lan vaih­te­le­vat vuorot.

HYÖTYÄ HOIVAN TAIDOISTA

Tervey­teen ja hoivaan liit­ty­vistä opin­noista on eittä­mättä hyötyä myös mehi­läis­tar­hauk­sessa. Homma ei nimit­täin ole ihan vaara­tonta. Mehi­läi­set pistä­vät, Oinos­ta­kin joka vuosi.

Mehi­läi­sen myrkyssä on fero­mo­nia, joka puoles­taan houkut­te­lee paikalle lisää mehi­läi­siä. Lievän piston reak­tio hoituu kylmä­kää­reellä ja korti­so­ni­voi­teella. Pahim­massa tapauk­sessa ihmi­nen voi saada anafy­lak­ti­sen reak­tion, silloin tarvi­taan adre­na­lii­ni­piik­kiä. Myrkylle voi myös aller­gi­soi­tua, toisaalta itse­ään voi pistoja vastaan myös siedätyshoitaa.

– Mitään pahem­paa ei ole sattu­nut, mitä nyt kerran mehi­läi­nen pääsi pujah­ta­maan suoja­pu­vun alle. Pisti­hän se.

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA