Pääluottamusmies Vanhala bussikoritehtaan lakkauttamisesta: Scania käyttää koronaa naamiona

”Scania naamioi bussikoritehtaan lakkauttamisen koronan piikkiin”, pääluottamusmies Tommi Vanhala kiteyttää.

24.9.2020

Scania ilmoitti 21. syyskuuta lakkauttavansa bussikorituotannon Lahden Jokimaalla sijaitsevan SOE Busproduction Finland Oy:n tehtaalla. Työntekijöiden rinnalla esimerkiksi talousalueen päättäjiä ravistaneen ilmoituksen teki erikoiseksi se, että vain viikko aikaisemmin Scania oli ilmoittanut käynnistävänsä yt-neuvottelut 185 työntekijän irtisanomisesta.

– Emme päässeet neuvottelemaan irtisanomisista työnantajan kanssa lainkaan. Sen sijaan saimme neuvottelujen kannalta tyhjäkäyntiviikon perjantaina kutsun yt-neuvotteluihin seuraavaksi maanantaiksi. Menimme palaveriin alkuperäisen ilmoituksen pohjalta valmistautuneina. Kokouksessa tapasimme Ruotsista paikan päälle tulleen toimitusjohtajan Marcelo Gallaon. Hän ilmoitti tuotannon lakkauttamisesta.

– Kysyessäni kävi ilmi, että lakkauttaminen oli ollut linjattuna jo ennen ensimmäistä yt-ilmoitusta. En ymmärrä alkuunkaan tällaista toimintaa, että luottamusmiehille valehdellaan päin naamaa. Miksi ei ollut selkärankaa kertoa heti alkuun, miten asia on, Vanhala puuskahtaa.

JOUKKOLIIKENNETTÄ TARVITAAN VARMASTI

Täydellisenä yllätyksenä Scanian päätös ei Vanhalalle tai työntekijöille tullut. Yrityksen aikaisempi ratkaisu siirtää turistibussituotanto Kiinaan ja jättää Jokimaan tehtaalle siihen nähden kevyempää tulosta tekevä kaupunkibussituotanto nostatti jo kysymyksiä tulevaisuudesta. Viimeistään päätös tuotantotahdin alentamisesta ja yt-ilmoitus mittavasta henkilöstön irtisanomisesta herättivät huolen siitä, että tuotannon alasajo taitaa olla jo käynnissä.

Vanhalan mukaan koronapandemia tuli Scanialle kuin ”manulle illallinen”.

– Yritys naamioi tuotannon lakkauttamisen koronan aiheuttaman kaupunkibussien kysynnän laskun piikkiin. Ei ole markkinoita eikä ole kannattavaa. No, korona kyllä hiljensi kaupankäynnin, mutta kysymyksessä on väliaikainen tilanne. Jossain vaiheessa ihmiset rupeavat liikkumaan ja joukkoliikennettä tarvitaan ihan varmasti.

– Minusta tässä pitäisi käyttää malttia, eikä heti ruveta painamaan paniikkinappulaa. Olemme tehneet vuodesta 2014 lähtien yritysmielessä plusmerkkisen tuloksen. Ehkä se on kuitenkin Scanian isossa kuvassa niin, että sijoittajien pussiin ei ole saatu riittävästi miljoonia, ja tuotantomme siirretään Puolaan. Tiedä sitten, päätyykö Scanian tuotanto jossain vaiheessa kokonaan Kiinaan.

TUNTEET LIIKKUVAT LAIDASTA LAITAAN

Vanhalan mukaan työntekijöiden tunnelmat ovat liikkuneet tuotannon lakkauttamisilmoituksen jälkeen laidasta laitaan.

– Ei tiedä itkeäkö vai nauraako. Välillä tulee viha ja suru yhtä lailla ja kaipuu, mutta huumoriakin on löytynyt, ja juttelemme muistakin asioista kuin tuotannon loppumisesta. Ihmiset pystyvät käsittelemään asiaa niin, että muuten elämä jatkuu ja mietitään niitä kaikkia vaihtoehtoja.

– Osalle tämä on taloudellisesti todella kova paikka. Osalla on päällimmäisenä mielessä se, että tulevaisuudessa tätä työyhteisöä, jossa monilla on kymmeniä hyviä ystäviä, ei enää ole. Yksittäiset ystävyyssuhteet saattavat kestää lopun elämän, mutta koko porukkana se yhteisöllisyys karisee pikkuhiljaa, kun ihmiset lähtevät omiin suuntiinsa.

”Neuvotteluiden suurimpana tavoitteena on se, että ihmiset saavat lähtiessään sellaiset eväät reppuun, että pärjäävät työmarkkinoilla ja pääsevät elämässä eteenpäin”, pääluottamusmies Tommi Vanhala sanoo. Vanhalan kuvat syyskuulta 2019.

YT-NEUVOTTELUISTA HAETAAN TUKI TYÖNTEKIJÖILLE

– Onneksi henkilöstö vetää aika hyvin yhtä köyttä, Vanhala summaa tunnelmat 5. lokakuuta alkavia yt-neuvotteluja ajatellen.

– Neuvotteluiden suurimpana tavoitteena on se, että ihmiset saavat lähtiessään sellaiset eväät reppuun, että pärjäävät työmarkkinoilla ja pääsevät elämässä eteenpäin. Oikeastaan mistään muusta me emme neuvottelekaan.

– Meillä on paljon pitkän työuran tehneitä ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minäkin. Ammattia, johon ammattikoulusta valmistuttiin, ei ole juuri tehty. On tultu tänne ja tehty bussitehtaan töitä. Se jännittää, vaikka ollaan ammattitaitoisia ja päteviä ihmisiä, että ei ole virallista paperia osaamisesta.

– Kuka työnantaja uskaltaa ottaa riskin huomatakseen myöhemmin, että sai hyvän työntekijän. Se on kuitenkin aika iso kynnys.

Vaikka osa työntekijöistä on jo ruvennut aktiivisesti etsimään uusia mahdollisuuksia, on työnhaku Vanhalan mukaan suurelle osalle työntekijöistä uusi asia.

– Töitä on haettu viimeksi joskus ennen internetiä sanomalehti-ilmoitusten perusteella. Moni asia on muuttunut sen jälkeen. CV:stäkin saattaa ensimmäisenä mieleen tulla rättisitikka. Myös tätä yritämme edistää yt-neuvotteluissa, että ihmiset saavat mahdollisimman hyvää koulutusta työnhakua ajatellen.

ALASAJO TYÖPISTE KERRALLAAN

Bussikoritehtaan henkilöstön määrä on 342. Siitä pyöreät 80 työskentelee Vanhalan mukaan tuotekehityksessä joko toimihenkilöinä tai tuntityöläisinä.

– Tuotannon alasajo tulee työnantajan antaman tämänhetkisen tiedon mukaan tapahtumaan portaittain. Tyhjentyminen alkaa marraskuun lopulla työpiste kerrallaan sitä mukaa kun viimeinen auto siirtyy tuotantolinjalla eteenpäin. Se on mennyt prosessin läpi ensi tammikuun lopulla. Tuotannon työntekijöiden työt päättyvät helmikuun alussa.

– Tämä on meille annettu yleiskuva. Yksityiskohdat selviävät yt-prosessissa kuten se, missä vaiheessa ihmiset saavat irtisanomislappuja, miten irtisanomisajat menevät ja miten Jokimaalle jääväksi ilmoitetun tuotekehityksen kanssa menetellään.

– Saa nähdä minkälaiset fiilikset ovat joulukuun alussa, kun asiat ovat jo konkretisoituneet. Silloin katsotaan ja arvioidaan tilannetta eri näkökulmasta, Vanhala toteaa.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT ANNIKA RAUHALA