KORONAKRIISI Mirkalla: ”Emme ole oikein tottuneet lomautuksiin”
Kaksi viikkoa ja kolme päivää – niin pitkään hiomatuotevalmistaja Mirkan koko tuotanto seisoo Suomessa huhtikuun loppupuolelta alkaen. Koronaviruksen aiheuttamien takia globaali kysyntä putosi kiven lailla.
KUVA YLLÄ: Pääluottamusmies Ronny Norrgård. Kuva maaliskuulta 2019.
8.5.2020
– Meidän piti nopeasti löytää ratkaisuja koska mehän haluamme, että meillä on työpaikka myös tulevaisuudessa. Maat, joissa meillä on tärkeitä asiakkaita, käytännössä seisoivat. Myynti sukelsi Yhdysvalloissa, monet Euroopan maat olivat kiinni, ja Intiassa miljardi ihmistä oli käytännössä kotiarestissa, pääluottamusmies Ronny Norrgård sanoo.
Norrgårdin mukaan uutiset lomautuksista otettiin vastaan vaihtelevasti. Jotkut ovat olleet tyytyväisiä ”lisävapaisiin”, kun taas toiset ovat olleet huolissaan – varsinkin te-toimiston byrokratia ja työttömyyskassan lappujen oikein täyttäminen herättää kysymyksiä.
– Olen pitänyt vähän niin kuin ”lääkärin vastaanottoa” ja auttanut TE-toimiston ilmoitusten kanssa. On tässä varmaankin sataa autettu viimeisen parin päivän aikana. Oli hyvä, että sain apuja työsuojeluvaltuutetulta, Jepuan ja Pietarsaaren tuotantotyöntekijöiden pääluottamusmies sanoo.
Meidän piti nopeasti löytää ratkaisuja koska mehän haluamme, että meillä on työpaikka myös tulevaisuudessa.
Norrgårdin vastaanotto on pidetty väliaikaisesti parakissa tehtaan pihalla ja ovi on käynyt tiuhaan. Oman haasteensa on siinä, etteivät läheskään kaikki työntekijät puhu äidinkielenään ruotsia tai suomea. Eikä TE-keskuksen byrokratia ole helppoa kaikille kotimaan kieliä taitavillekaan.
– Emme ole oikein tottuneet lomautuksiin täällä. Toki jotkut ovat huolestuneita, mutta olen varma, että tästä selvitään. Eikä yt-neuvotteluissa puhuttu irtisanomisista mitään, Norrgård sanoo.
Mirkalla työskentelee Suomessa yli 800 henkilöä. Tehtaan lisäksi Uudenkaarlepyyn Jepualta löytyy tuotekehitysosastot sekä pääkonttori. Oravaisissa sijaitsee myös tuotantoyksikkö sekä varastotiloja. Karjaalla valmistetaan hiomaverkkotuotteita ja Pietarsaaressa asennetaan hiomakoneita.
Jepuan tehtaalla työskentelee tuotannossa 245 henkeä. Oravaisissa 180, Karjaalla noin 50 ja Pietarsaaressa 35.
Norrgård kertoo, että tulevaisuusennuste, jonka pohjalta Mirkalla toimitaan, lähtee siitä, että pahin olisi jo kesällä ohi.
Tämän tyyppisiä signaaleja onkin jo havaittavissa maista, joissa yhteiskuntaa parhaillaan avataan ja teollisuustuotantoa käynnistellään.
– Jos ei, niin sitten on kesäkuussa tehtävä uusia päätöksiä. Hiukan minua huolettaa koronaviruksen mahdollinen toinen aalto ja mitä se mahtaisi meille tarkoittaa. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi samanlainen lyhyt tuotantotauko ja lomautukset. Yritän kuitenkin pitää porukan mielialaa korkealla.
”HYVÄ ETTÄ VAIN KAKSI VIIKKOA”
– Ei tälle tilanteelle oikein voi mitään. Muillakin firmoilla on ollut samanlaisia ongelmia kysynnän nopean laskun kanssa. Hyvä kuitenkin, että lomautettiin vain kahdeksi viikoksi eikä lyöty heti kolmea kuukautta, sanoo Janne Rintala, yksi Mirkan 813 työntekijästä Suomessa.
Rintalan mielestä on harmi, että jotkut yövuorolaiset saivat tiedon yt-neuvotteluista lehdestä.
– Tämän jälkeen asiat ovat lähteneet rullaamaan ja työnantaja on hoitanut tiedottamisen oikein hyvin, Rintala sanoo.
Yritetään pitää lippu korkealla. Ei tilanne synkistelemällä paremmaksi muutu.
Rintala on työskennellyt kymmenisen vuotta Mirkan tehtaalla Jepualla. Viime vuodet ovat vierähtäneet lähinna sivellyskoneella. Suunnilleen saman verran aikaa on vierähtänyt viime lomautuksistakin, silloin maailmanlaajuisen finanssikriisin vanavedessä 2008–09.
– Yritetään pitää lippu korkealla. Ei tilanne synkistelemällä paremmaksi muutu.
Rintalan kotikulmilla Pietarsaaressa ei kovinkaan montaa covid-19-tapausta ole todettu, mutta kaupungilla ei kuitenkaan tule kovin paljoa liikuttua, Rintala toteaa.
– Kotona muksun kanssa olemista lähinnä. Hän on tietysti myös ihmeissään ja kyselee miksi ei voi tavata kavereita.
Kesälomien kohtalo jäi akuutissa koronakriisissä hiukan auki.
– Ei ehditty vielä kesälomia lyödä lukkoon. Jos tässä uusia lomautuksia tulee, niin se menee varmaan heinäkuulle.
Elämä on muuttunut monella tapaa keväällä 2020.
– Olen monta kertaa ajatellut, että en enää valita mistään turhasta. Sitä muistelee, kuinka kivaa ihan tavallinen elämä oikeastaan on, kun kaikki oli niin kuin ennenkin.
Rintala on seurannut koronatilannetta ja siitä kumpuavaa keskustelua mediassa tarkkaan.
– Netissä pitää tiettyihin sivustoihin suhtautua kriittisesti. Tervettä järkeä pitää olla ja pitäytyä luotettavissa lähteissä, Rintala sanoo.
INVESTOINNIT LUOVAT USKOA TULEVAISUUTEEN
Konsernijohdon puolelta on julkisuudessa tämä vuosi todettu tuhoon tuomituksi. Pahimmillaan se voi tarkoittaa myös ensi vuotta.
Tummista koronapilvistä huolimatta KWH-konserni investoi Mirkaan. Tämä koskee muun muassa uusia toimistotiloja ja keittiötä.
– Mikä on kerran aloitettu, on myös rakennettava valmiiksi. Kyllähän se tiettyä uskoa tulevaisuuteen luo, että ovat tässä tilanteessa valmiita satsaamaan yli 100 miljoonaa euroa. Kyse ei kuitenkaan ole ihan pikkurahoista, Norrgård sanoo.
TEKSTI JOHANNES WARIS
KUVAT JOHANNES TERVO
Tuotanto Mirkan yksiköissä käynnistyy 11. toukokuuta.