Melu aiheuttaa eniten ammattitauteja teollisuudessa – ”Meluvammojen kehityssuunta on laskeva”
TEKSTI TIIA KYYNÄRÄINEN
GRAFIIKKA ESKO KUMPUNEN
Vuonna 2023 teollisuuden työntekijöillä vahvistettiin noin pari sataa ammattitautitapausta. Määrä on palautunut vuoden 2021 tasolle.
Vuosien 2019–2023 aikana on vuosittain noin parille sadalle työikäiselle teollisuuden työntekijälle vahvistettu ammattitauti. Korona-aikana ammattitautitapaukset nousivat, mutta virusepidemian jälkeen tapausmäärät ovat palautuneet aiemmalle tasolleen, kertovat Työterveyslaitoksen tilastot.
Teollisuuden ammattitautitapaukset ovat noin viidesosa kaikista Suomessa työikäisille (15–64 -vuotiaat) vahvistetuista ammattitautitapauksista. Suomessa työtapaturma- ja ammattitautilaki määrittelee sairaudet, jotka ovat ammattitautina korvattavia.
Ammattitauti on sairaus, joka on todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut työntekijän altistumisesta fysikaaliselle, kemialliselle tai biologiselle tekijälle työssä. Lisäksi tiettyjä käden ja kyynärvarren rasitussairauksia hyväksytään ammattitaudiksi. Mikä tahansa työperäinen sairaus ei siis ole ammattitautina korvattava.
Työssä olevan altisteen tai aiheuttajan on aiheutettava työntekijälle kaksinkertaisen riskin sairastua johonkin tiettyyn sairauteen, jotta sairaus voisi olla ammattitauti. Riskin toteaminen vaatii aina työolosuhteisiin perehtymistä ja lääketieteellistä tutkimusta.
Meluvammat, joita nyt todetaan, liittyvät tyypillisesti jo useita vuosia tai vuosikymmeniä jatkuneeseen melualtistumiseen
Esimerkiksi teollisuuden yleisin ammattitauti on meluvamma ja melulle altistuminen on hyvin todennettavissa ja sen vaarat tunnetaan.
– Runsaasta tutkimuskirjallisuudesta tiedetään, että pitkäkestoinen, voimakas altistuminen melulle aiheuttaa meluvammoja, ylilääkäri Kirsi Koskela Työterveyslaitokselta kertoo.
Sen sijaan esimerkiksi valtaosaa tuki- ja liikuntaelinsairauksista tai psyykkisiä sairauksia ei lueta ammattitaudeiksi.
SUOJAUTUMINEN VÄHENTÄÄ AMMATTITAUTEJA
Koskelan mukaan ammattitautien kehityssuunta on laskeva. Esimerkiksi meluvammat ovat vähentyneet selvästi parantuneen suojautumisen ansiosta.
– Meluvammat, joita nyt todetaan, liittyvät tyypillisesti jo useita vuosia tai vuosikymmeniä jatkuneeseen melualtistumiseen. Melulta suojautuminen on parantunut 1990-luvulta lähtien.
Koskela uskoo, että suojautumisen ansiosta meluvammojen määrä jatkaa laskuaan. Samoin käy asbestiin liittyvien sairauksien. Sen sijaan kasvussa ovat infektiosairaudet. Myös koronavirus on määritelty ammattitaudiksi.
Myös tärinätautien lukumäärä on nousussa teollisuuden aloilla. Käsitärinäaltistumisen aiheuttama tärinätauti voi ilmetä valkosormisuutena sekä käsien puutumisena, kömpelyytenä tai voimattomuutena.
– On tärkeää, että työpaikoilla kiinnitetään erityistä huomiota käsitärinäaltistumisen hallintaan.
Oireista ja niiden ilmaantumisesta työtehtävissä on syytä puhua työterveydenhuollossa.
Teollisuusympäristön kemikaalit voivat aiheuttaa ammattitauteja, kuten ammatti-ihotauteja, -astmaa tai -nuhaa. Altistumisen ehkäisemisessä tekniset ratkaisut ovat ensisijaisia, mutta tarvittaessa on tärkeää käyttää myös henkilösuojaimia.
Koskelan neuvo ammattitautia epäilevälle on oma aktiivisuus. Oireiden ilmaantumisesta työtehtävissä on syytä kertoa sekä työsuojeluvaltuutetulle että työterveyshuollolle.
– Jos ammattitautiepäilyä ei ole vielä herännyt lääkärinvastaanotolla, oireista ja niiden ilmaantumisesta työtehtävissä on syytä puhua työterveydenhuollossa. Ammattitautilainsäädäntömme on hyvin tiukka. Mutta meillä on paljon muita työperäisiä sairauksia ja oireita, joista myös on syytä kertoa työterveyshuollolle. Sitä kautta voidaan selvittää, voidaanko työpaikalla tehdä joitakin järjestelyitä oireiden vähentämiseksi.
TYÖSUOJELUVALTUUTETUN TEHTÄVÄ ON HAVAINNOIDA
Työsuojeluvaltuutetulla on tärkeä rooli työpaikalla työympäristön havainnoinnissa ja huomioinnissa. Teollisuusliiton työympäristöasiantuntija Juha Sutinen muistuttaa, että valtuutetulle on tärkeää osallistua koulutuksiin, jotta valtuutettu osaisi havainnoida mahdollisia ammattitauteja aiheuttavia altisteita ja herättää niistä työantajan huomion.
– Työsuojeluvaltuutetun tehtävä on havainnoida, selvittää ja viedä asioita eteenpäin työnantajalle, mikäli hän näkee, että työpaikalla on asioita, joita on syytä parantaa, Sutinen sanoo.
Työsuojeluvaltuutetun tehtävä on havainnoida, selvittää ja viedä asioita eteenpäin.
Ammattitautiepäilyissä työsuojeluvaltuutetun rooli on valvoa, ohjeistaa ja opastaa. Hänen pitää valvoa, että asiat etenevät sääntöjen mukaan. Sutinen muistuttaa valtuutetun valvojaroolista myös ammattitautidiagnoosin tekemää lääkäriä kohtaan.
– Valtuutetun pitäisi valvoa, että lääkäri on tehnyt ilmoituksen työsuojeluviranomaiselle ammattitautiepäilystä. Näitä jää todella paljon ilmoittamatta.
Sutisen mukaan ammattitautiepäilyistä on hyvä ilmoittaa myös liittoon.
– Me otamme myös valvontavastuuta, että asiat menevät kuten kuuluu ja autamme tarvittaessa potilaan edunvalvonnassa. Usein nämä prosessit ovat pitkiä ja osin myös raskaita.