Alex Saari (vasemmalla), pääluottamusmies Mikaela Skriko ja työsuojeluvaltuutettu  Jan-Erik Tarvonen lakkovahdissa 3.12.2024.

Lakossa Pedersören Ekerillä: ”Tarve palkankorotuksille tuntuu ruokakaupassa ja sähkölaskua maksaessa”

TEKSTI JOHANNES WARIS
KUVAT JOHANNES TERVO
VIDEO JOHANNES WARIS JA ANTTI HYVÄRINEN

Ekerillä lakossa olevat teollisuusliittolaiset toivovat, että neuvottelujumista päästäisiin eteenpäin ja sopimus saataisiin aikaiseksi. Palkankorotusvaatimus saa lakkovahdeilta tukea.

Teollisuusliitto on julistanut kuusi päivän mittaista lakkoa teknologiateollisuuteen. Työehtosopimusneuvotteluja vauhdittavat lakot järjestetään 3.–4. ja 9.–12. joulukuuta. Työtaistelun piirissä on yhteensä noin 33 000 työntekijää yli 400 työpaikalla.

Videolla Jan-Erik Tarvonen kertoo ruotsiksi miksi lakkoon on ryhdytty.

Pedersören Kållbyssä sijaitsevan kuorma-autojen perävaunuja valmistavan Ekerin tehtaalla lakkovahdit virittäytyvät tunnelmaan. Glögiäkin on tarjolla auton takakontista.

Viime talven Painava Syy -lakkojen aikaista nuotiota ja grillimakkaraa tosin muistellaan kaiholla.

– Kieltämättä tulee sellainen olo, että voisihan ne työehtosopimusneuvottelut ajoittaa, touko-kesäkuulle, niin neuvotteluja voisi vauhdittaa lakkovahdissa, vaikka aurinkotuolista käsin, pääluottamusmies Mikaela Skriko sanoo.

– Toisaalta seisoimmehan viime talven mielenilmauksissa välillä lumipyryssä 25 asteen pakkasessa, että kokemusta on, Skriko jatkaa ja vakavoituu.

Nyt on kyse työehtosopimuksesta, keskeisestä työelämän laatua parantavasta tai heikentävästä paperista. Varsinkin tilanteessa, jossa maan hallitus on lainsäädännön kautta lähtenyt leikkaamaan työntekijöiden työsuhdeturvasta ja toimeentulosta.

Kyllä sen huomaa, että kaikki on kallistunut.

Inflaatio on jyllännyt ja korkojen nousu näkyy käytettävissä olevissa varoissa – tai niiden puutteessa.

– Kyllä sen huomaa, että kaikki on kallistunut. Ja vaikka saisimme neuvoteltua sen kymmenen prosenttiain palkankorotuksen, niin ei sekään vielä ihmeitä tee. Tarve palkankorotuksille tuntuu niin ruokakaupassa, kuin jälleen kasvanutta sähkölaskua maksaessa, pietarsaarelainen Skriko sanoo.

– Jos meillä työntekijöillä ei ole varaa kuluttaa, niin mahdollinen taantuma vain pitenee. Esimerkiksi lapsiperheillä on jo nyt todella vaikeaa, työsuojeluvaltuutettu Jan-Erik Tarvonen lisää ja muistuttaa, että Suomessa on nähty kilpailijamaista esimerkiksi Saksaan verrattuna maltillisia palkankorotuksia jo vuosien ajan.

Palkankorotusten lisäksi lakkovahdeilla on huoli yleissitovien työehtosopimusten tulevaisuudesta yleensäkin.

Jos meillä työntekijöillä ei ole varaa kuluttaa, niin mahdollinen taantuma vain pitenee.

– Emmehän me halua lakkoilla. Viime kädessä me puolustamme ”vihreää kirjaa”, teknologiateollisuuden työehtosopimusta. Se on paksu kirja, joka takaa selvät raamit, Mikaela Skriko sanoo.

Maan hallitus haluaa laajentaa paikallista sopimista tavalla, joka saattaisi tarkoittaa, että selvät raamit puuttuisivat yhä useammalta työntekijältä.

Pääluottamusmies Mikaela Skriko tarjoilee glögia.

Ekeri on kasvanut kovaa vauhtia ja työllistää tällä hetkellä yhteensä yli 300 henkeä.

– Tästä vuodesta näyttää taas tulevan ennätysvuosi. Työnantaja ei oikein voi vedota siihen, että firmalla menee niin huonosti, ettei se kestä yhtä lakkopäivää, Skriko sanoo.

Moni ei tiedä ammattiliitosta ja työehtosopimuksista yhtään mitään.

Keskustelu kääntyy nuorison tavoittamiseen ja oppilaitostiedottamisen tärkeyteen.

– Moni ei tiedä ammattiliitosta ja työehtosopimuksista yhtään mitään, kun töihin tulevat, Tarvonen sanoo.

Hänen mielestään tilanteessa näkyy yhteiskuntaa laajemminkin vaivaava minäkeskeisyys ja yhteisöllisyyden puute.

Työuransa teollisuuden aloilla tehnyt työsuojeluvaltuutettu pitää ensiarvoisen tärkeänä, että uudet työntekijät tulisivat töihin aina ”pääluottamusmiehen kautta”.

Ekeri valmistaa kuorma-autojen perävaunuja. Kuva vuodelta 2022.

Miten tästä sitten eteenpäin?

– En usko, että tämä yksi lakkokierros vielä riittää, toteaa logistiikkatyöntekijä Alex Saari. Hänelle tulee vuosi täyteen Ekerin palveluksessa.

– Ratkaisu lähteä yhden päivän mittaisiin lakkoihin peräkkäisinä päivinä eri puolilla Suomea on varmasti ihan hyvä. Näin saadaan varmaan enemmän vaikuttavuutta aikaiseksi, Tarvonen miettii.

Päivä alkaa pikkuhiljaa sarastaa. Glögit on juotu ja lakkovahdit suuntaavat kotiin lämmittelemään.

– Toivottavasti neuvottelut etenisivät ja neuvottelijat saisivat sopimuksen aikaiseksi, Skriko toteaa.

Tarkemmat tiedot teknologiateollisuuden lakoista löydät Teollisuusliiton verkkosivulta.