Tuomas Suihkonen: Paljonko tarvitsemme lomaa?

Kesäloma syntyi alun perin 1800-luvun lopulla kaupunkilaisporvariston tarpeeseen saada elämään vastapainoa kaupungissa työskennellyn talven jälkeen. Porvaristo pyrki lomalla vapaa-ajanvieton lisäksi erottautumaan rahvaasta siirtymällä lomailemaan kaupungista maalle. Tämä tuli duunareille mahdolliseksi vasta sotien jälkeen.

Tehdastyöntekijöille noin viikon mittainen vuosiloma tuli ensimmäisen kerran lakisääteisenä voimaan vuonna 1922. Vuosiloma piteni viiteen viikkoon 1970-luvun puoleen väliin mennessä, mikä tarkoittaa sitä, ettei vuosiloma ole pidentynyt kohta puoleen vuosisataan.

Useiden tutkimusten perusteella loman ihanteellisin pituus töistä on kolme viikkoa. Tällöin työntekijä pääsee irrottautumaan ja rentoutumaan töistä. Kun vuosilomaa on vuodessa viisi viikkoa, on kestämätöntä, että työntekijät pääsevät rentoutumaan kunnolla töistä vain kerran vuodessa.

Vuosiloma ei ole pidentynyt kohta puoleen vuosisataan.

Tällä hetkellä joka neljäs suomalainen työntekijä oireilee tai kokee työuupumuksen uhkaa. Uupumus on yleistynyt myös nuorten vasta työuraansa aloittavien joukossa. Yleisesti luullaan, että vain niin sanotut tietotyöläiset kokisivat työstressiä, mutta yhä kiivaampi tahti suorittavan työn tehtävissä rasittaa työntekijöitä yhtä lailla. Samaan aikaan ihmiset arvostavat vapaa-aikaa yhä enemmän. Voikin kysyä, pystyisikö työuupumusta ehkäisemään pidemmillä lomilla?

Viikoittaisen työajan lyhentämisen lisäksi meidän pitää puhua vuosiloman pidentämisestä. Vuosilomamäärien kasvattaminen vastaisi myös ihmisten toiveisiin vapaa-ajan ja työn tasapainosta. Työnantajaliitot eivät tietenkään ole mielissään joustoista työntekijöille, mutta jossain vaiheessa heidän on kohdattava todellisuus. Ihminen ei jaksa määräänsä enempää, se pitää paikkansa kaikessa – myös työssä.

”Lomille lompsis” -sanontaa pitäisi kuulua työntekijöiltä vuoden aikana useammin.

Kirjoittaja on Teollisuusliiton järjestötoimitsija.