Suomella on varaa tasa-arvoisempiin terveyspalveluihin

Terveydenhuollon ongelmat pulppuavat hoitajapulasta ja vanhenevan väestön kasvavasta palvelutarpeesta.

– Väestörakenteen muutos ei näy pelkästään palvelutarpeen kasvuna, vaan myös ammattilaisten katoamisena. Suomalainen terveydenhuolto paisui 1970-luvulla kansanterveyslain myötä. Samalla suuret ikäluokat valmistuivat terveydenhuollon ammattilaisiksi. He ovat jääneet tai jäämässä eläkkeelle, Tampereen yliopiston Tutkijakollegiumin johtaja Juha Teperi sanoo.

Terveydenhuollon kustannukset uhkaavat nousta nopeammin kuin sote-uudistuksessa on kaavailtu. Sote-laeissa asetetut kustannuskehityksen jarrut eivät Teperin mukaan todennäköisesti onnistu pitämään kulukehitystä aisoissa.

– Valtiovarainministeriö on laskenut, että tarvitsemme seuraavien 10 vuoden aikana jopa 230 000 uutta sote-työntekijää. Jokainen ymmärtää, ettei tällaista työvoimaa saada mistään, Hyvinvointiala HALI ry:n terveyspalvelujohtaja Hanna-Maija Kause sanoo.

RISTIRIITAISET KANNUSTIMET JOHTAVAT EPÄTASA-ARVOON

Terveydenhuoltomme epäonnistumisen juurisyy on Teperin mukaan järjestelmän kokonaisohjauksen pettäminen, kun rinnakkaiset terveydenhuollon osat toimivat ristiriitaisesti. Julkinen perusterveydenhuolto saa rahoituksen vuosittaisen budjetoinnin kautta riippumatta palveluiden käyttäjämääristä. Mitä vähemmän potilaita, sen parempi talouden tasapaino.

Työterveyshuollon puolella yksityinen palvelutuottaja veloittaa palveluista työnantajaa. Jokainen asiakas ja hänelle tehty toimenpide tuottaa palvelutuottajalle euroja.

– Kun kaksi erilaista kannustemallia elää rinnakkain, ei ole vaikea arvata, minne syntyy jonoja ja missä ovet ovat aina auki, Teperi sanoo.

Suomalaiset ovat valmiita priorisoimaan terveydenhuoltoa. Siihen halutaan rahaa, vaikka veroja korottamalla.

MEILLÄ ON RAHAA PAREMPAAN

Terveydenhuollon menoista leikkaaminen ei ole vaihtoehto, sillä oikeus riittäviin terveydenhuollon palveluihin on jokaisen suomalaisen perustuslaillinen oikeus. Riittävyys merkitsee sitä, että kansalaiset saavat palveluita suhteessa tarpeisiinsa: sairaat terveitä enemmän.

– Kahtiajakautunut perusterveydenhuolto ei toteuta tätä tavoitetta, Teperi huomauttaa.

Hän viittaa järjestelmäämme, jossa osa kansasta käyttää yksityistä terveydenhuoltoa tai saa laajan työterveyshuollon ja osa on aliresursoidun julkisen perusterveydenhuollon varassa.

Sitten hyvät uutiset: meillä on varaa parempaan, sillä julkisen terveydenhuollon osuus bruttokansantuotteestamme on pienempi kuin muissa Pohjoismaissa. Kysymys on valtion budjetin valinnoista, jotka ovat hallituksen ja eduskunnan päätettävissä. Rahat ovat meidän kaikkien ja niiden jaosta päättävät vasta valitut kansanedustajamme.

– Suomalaiset ovat valmiita priorisoimaan terveydenhuoltoa. Siihen halutaan rahaa, vaikka veroja korottamalla. Meillä on siihen onneksi varaa, sillä terveydenhuoltojärjestelmämme on suhteellisen edullinen, Teperi sanoo.

EPÄTASA-ARVOISET LÄÄKÄRIKÄYNNIT

THL:n tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on Teperin kanssa yksimielinen siitä, että terveyspalvelut jakautuvat osin epätasa-arvoisesti. Suurin ero on julkisen terveydenhuollon ja yksityisen terveydenhuollon välillä. He, joilla on varaa, pääsevät nopeasti hammashoitoon, lonkkaleikkaukseen tai tutkituttamaan kipeää selkää.

– Kun julkinen järjestelmä ei pelaa, ne, joilla on varaa, siirtyvät käyttämään yksityisiä palveluja. Ne puolestaan kilpailevat samasta työnvoimasta kuin julkinen puoli, mikä pahentaa julkisen puolen osaajapulaa, Hiilamo sanoo.

Lääkärikäynnit jakautuvat hyvinvointiyhteiskunnassamme erittäin huonosti verrattuna muihin OECD-maihin. Suomi, Portugali ja Yhdysvallat ovat maita, joissa terveimmät ja hyvätuloisimmat saavat parhaat palvelut samalla kun sairaimmat, työkyvyttömimmät ja vammaiset joutuvat tyytymään heikoimpiin palveluihin.

– Systeemimme ei varmista, että kaikki saisivat heille kuuluvia terveydenhuollon palveluja tai sosiaaliturvan etuuksia. Tästä ei pidetä yhteiskunnassa huolta, Teperi sanoo.

Hiilamon mukaan terveyserot koskevat erityisesti työikäisiä. Eroja on pyritty kaventamaan monilla tavoilla, mutta työtä vaikeuttaa se, että terveyteen vaikuttavat monet tekijät, kuten ruokailu- ja liikuntatottumukset, päihteiden käyttö ja geeniperimä. Kiinnostus työikäisten terveyserojen kaventamiseen saattaa kuitenkin lisääntyä työvoimapulan vuoksi.

Alueelliset poikkeamat ovat suuria, ja jopa saman kaupungin tai terveyskeskuksen sisällä on suuria eroja. Jokaisella lääkärillä on vielä oma tapansa toimia. Terveydenhuollon ammattilaiset tekevät jokaisen terveyskeskus- tai päivystyskäynnin kohdalla päätökset hoidon laadusta ja siitä, kuka hoidetaan ensin ja kuka myöhemmin.

TYÖTERVEYSHUOLTO EI OLE KAIKILLE SAMANLAINEN

Työterveyshuollon piirissä on Suomessa noin 1,9 miljoonaa ihmistä. Suuri osa työikäisistä saa perustason terveyspalvelunsa työterveyshuollosta, ja niiden kautta tehdään noin 3 miljoonaa lääkärikäyntiä vuodessa.

Työntekijöiden ja työnantajien kustantamat työterveyshuollon kustannukset olivat vuonna 2020 yhteensä noin 880 miljoonaa euroa. Terveydenhuollon käyttömenot olivat vuonna 2020 noin 23 miljardia euroa.

Lakisääteinen työterveyshuolto kattaa vain ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelut, kuten työergonomiasta ja turvallisesta työpaikasta huolehtimisen. Työterveyshuollon palvelut ovat samanlaiset kaikilla saman työpaikan työntekijöillä toimitusjohtajasta duunariin.

Heikoimmin työterveyshuollon tilanne on monilla julkisen alan työpaikoilla, joilla työterveyshuolto kattaa vain lakisääteisen ennakoivan työterveyshuollon.

– Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin työntekijöillä ei ole lainkaan työterveyshuollon sairaanhoidon palveluja. Tämä voi pidentää työhönpaluuta ja vaikeuttaa sairauksien ja työn yhteyden huomiointia, koska terveyskeskuksissa voi olla pitkät jonot ja puutteellinen työkykyosaaminen, sanoo Kause.

Systeemimme ei varmista, että kaikki saisivat heille kuuluvia terveydenhuollon palveluja tai sosiaaliturvan etuuksia.

Tilanne on yhteiskunnallisesti nurinkurinen, sillä sairauspoissaolot ovat kustannus sekä työnantajalle että yhteiskunnalle. Kela maksaa sairauspäivärahat, sairauspäivärahapäiviltä ei kerry verotettavaa palkkatuloa ja työpanos ei hyödytä yhteiskuntaa.

On kyse sitten murtuneen jalan tai järkkyneen mielenterveyden hoidosta, pitäisi työssäkäyvien päästä aina nopeasti hyvään hoitoon. Näin minimoitaisiin sairauksien seuraukset ja tasoitettaisiin tie työhön paluulle.

Työterveyshuollon toisessa ääripäässä ovat ne työnantajat, jotka tarjoavat avokätisesti hammashuollon sekä erikoislääkärien ja fysioterapian palvelut työntekijöilleen. Tässä asemassa olevat työntekijät ovat onnekkaista ja usein juuri samoja, joiden elämässä ovat muutkin asiat hyvällä tolalla.

Työterveyshuollossa on tapahtunut tämän vuosituhannen puolella iso muutos, kun työnantajat ovat tulleet kulujen seurannassa tarkemmiksi. Aiemmin yksityisellä terveyspalvelujen tuottajalla saattoi olla avoin valtakirja määrätä esimerkiksi erikoislääkärikäyntejä, nyt monet työnantajat ovat rajoittaneet niiden määrää.

TALOUSPAINEET HAPERTANEET ENNALTAEHKÄISEVYYDEN

Eriarvoistuminen koskee myös ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Kun kansanterveysuudistus tehtiin 1970- ja 1980-luvuilla, päätettiin työnjako: työterveyshuolto huolehtii työssäkäyvien ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta, opiskelijaterveydenhuolto opiskelijoista ja terveyskeskukset työelämän ja opiskelun ulkopuolella olevista. Tämä toimii viimeiselle ryhmälle hyvin vain esimerkiksi neuvolapalveluiden ja rokotusten osalta.

Kansanterveysuudistuksen ytimessä oli ajatus terveyskeskusten kansanterveystyöstä, johon kuuluu sairauksia ennaltaehkäisevät toimet ja terveyden edistäminen kunnissa.

– Tavoitteet väestön hyvinvoinnista ja kansanterveydestä huolehtimisesta ovat sittemmin hapertuneet taloudellisten paineiden alla, Teperi sanoo.

Kun terveyskeskuksissa on jatkuva resurssipula, nousee kansalaisten kynnys lähteä jonottamaan ja toteamaan, ettei taaskaan saanut toivomaansa hoitoa. Sairaudet pahenevat. Lopulta ihmiset turvautuvat tuskissaan sairaaloiden päivystykseen tai soittavat ensihoidon kotiin.

Kohtuulliset investoinnit ennaltaehkäisevään hoitoon ja viimeistään perusterveydenhuoltoon ehkäisisivät erikoissairaanhoitoon kohdistuvia paineita. Kyse on ihmisten hyvinvoinnin lisäksi rahasta: kunnollinen ennaltaehkäisevä terveydenhuolto vähentää kalliin erikoissairaanhoidon menoja.

Tilanne on sama kuin autolla, joka katsastetaan ja huolletaan säännöllisesti. Jos öljyjä ei lisätä, vaikka punainen valo palaa, moottori leikkaa kiinni ja matka katkeaa. Auto joutuu pitkäksi ajaksi korjaamolle ja saa uuden kalliin moottorin. Tai sitten todetaan, ettei enää kannata korjata.

TERVEYDENHUOLTOON APUJA DIGITALISAATIOSTA

Yksi ratkaisu voisi olla nykyistä monipuolisempi digitalisaation käyttö terveydenhuollossa, Heikki Hiilamo ehdottaa. Se voisi oikein kohdennettuna tehostaa toimintaa ja vapauttaa henkilöstöä tehtäviin, joissa heidän ammattitaitonsa on korvaamatonta.

Myös Hanna-Maija Kause uskoo, että sotesektorilta kerätyn tiedon nykyistä parempi hyödyntäminen on yksi ratkaisu ongelmiimme. Sen esteenä ovat tietosuojamääräykset, joita pitäisi Kausen mukaan lieventää silloin, kun tietoturvallisella tietojen käsittelyllä voidaan parantaa hoidon laatua.

Korona-aikana palveluja siirrettiin erityisesti työterveyshuollossa digitaalisiksi etäpalveluiksi. Uudet palvelumallit ovat sittemmin levinneet myös julkiseen terveydenhuoltoon.

– Perusterveydenhuoltomme on aliresursoitu ja se on vuosien varrella rapautunut. Pääasiassa yksityisten palvelutuottajien järjestämä työterveyshuolto on samalla kehittynyt. Siellä on myös tehty paljon palveluinnovointia muun muassa sähköisiin palveluihin. Ne ovat hiljalleen levinneet myös julkiselle puolelle, Kause sanoo.

Perusterveydenhuoltomme on aliresursoitu ja se on vuosien varrella rapautunut.

Työterveyshuollon ja julkisen terveydenhuollon yhteistyön kehittäminen on yksi tapa parantaa tilannetta. Esimerkiksi julkisen terveydenhuollon polvileikkauksesta toipuvan työntekijän kuntoutuksen järjestäminen yhteistyössä työterveyshuollon kanssa voi Kausen mukaan nopeuttaa potilaan toipumista.

Kuntoutuksen yksilökohtaista räätälöintiä on kokeiltu ja sillä on onnistuttu lyhentämään sairaslomia. Se on sekä yksilön, työnantajan että yhteiskunnan etu.

Soteuudistus, eli sosiaalipalveluiden sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluiden yhdistäminen nykyistä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi, on suunniteltu kattavaksi ratkaisuksi ongelmaan. Rahoitus- ja resurssiongelmat ratkeaisivat, jos uudistus vähentäisi hallinnollista työtä, tehostaisi hoitohenkilökunnan ammattitaidon käyttöä sekä parantaisi eri osapuolten yhteistyötä. Kestää vuosia ennen kuin näemme soteuudistuksen vaikutukset.

MITÄ JOS TERVEYSKESKUKSET TOIMISIVAT KUIN TYÖTERVEYSHUOLTO?

Suomalainen avoterveydenhuolto on poikkeuksellinen. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa avoterveydenhuolto perustuu julkisista varoista rahoitettuun perhelääkärijärjestelmään, eikä työterveyshuoltoa ole.

Työnantaja ja työntekijät kustantavat lähes kokonaan työterveydenhuollon. Työnantajan intressinä on vähentää sairaslomapäiviä.

– Ihmiset halutaan nopeasti töihin, ja työnantajan etu on, etteivät työntekijät joudu odottamaan hoitoon pääsyä. Jos tällaisen palvelun saisi julkiselta puolelta, ei työnantajalla olisi intressiä rahoittaa yksityistä työterveyshuoltoa. Tällainen muutos ei ole näköpiirissä, Hiilamo sanoo.