Suomella on varaa tasa-arvoi­sem­piin terveyspalveluihin

Tervey­den­huol­lon ongel­mat pulp­pua­vat hoita­ja­pu­lasta ja vanhe­ne­van väes­tön kasva­vasta palvelutarpeesta.

– Väes­tö­ra­ken­teen muutos ei näy pelkäs­tään palve­lu­tar­peen kasvuna, vaan myös ammat­ti­lais­ten katoa­mi­sena. Suoma­lai­nen tervey­den­huolto paisui 1970-luvulla kansan­ter­veys­lain myötä. Samalla suuret ikäluo­kat valmis­tui­vat tervey­den­huol­lon ammat­ti­lai­siksi. He ovat jääneet tai jäämässä eläk­keelle, Tampe­reen yliopis­ton Tutki­ja­kol­le­giu­min johtaja Juha Teperi sanoo.

Tervey­den­huol­lon kustan­nuk­set uhkaa­vat nousta nopeam­min kuin sote-uudis­tuk­sessa on kaavailtu. Sote-laeissa asete­tut kustan­nus­ke­hi­tyk­sen jarrut eivät Tepe­rin mukaan toden­nä­köi­sesti onnistu pitä­mään kulu­ke­hi­tystä aisoissa.

– Valtio­va­rain­mi­nis­te­riö on laske­nut, että tarvit­semme seuraa­vien 10 vuoden aikana jopa 230 000 uutta sote-työn­te­ki­jää. Jokai­nen ymmär­tää, ettei tällaista työvoi­maa saada mistään, Hyvin­voin­tiala HALI ry:n terveys­pal­ve­lu­joh­taja Hanna-Maija Kause sanoo.

RISTIRIITAISET KANNUSTIMET JOHTAVAT EPÄTASA-ARVOON

Tervey­den­huol­tomme epäon­nis­tu­mi­sen juuri­syy on Tepe­rin mukaan järjes­tel­män koko­nai­soh­jauk­sen pettä­mi­nen, kun rinnak­kai­set tervey­den­huol­lon osat toimi­vat risti­rii­tai­sesti. Julki­nen perus­ter­vey­den­huolto saa rahoi­tuk­sen vuosit­tai­sen budje­toin­nin kautta riip­pu­matta palve­lui­den käyt­tä­jä­mää­ristä. Mitä vähem­män poti­laita, sen parempi talou­den tasapaino.

Työter­veys­huol­lon puolella yksi­tyi­nen palve­lu­tuot­taja veloit­taa palve­luista työnan­ta­jaa. Jokai­nen asia­kas ja hänelle tehty toimen­pide tuot­taa palve­lu­tuot­ta­jalle euroja.

– Kun kaksi erilaista kannus­te­mal­lia elää rinnak­kain, ei ole vaikea arvata, minne syntyy jonoja ja missä ovet ovat aina auki, Teperi sanoo.

Suoma­lai­set ovat valmiita prio­ri­soi­maan tervey­den­huol­toa. Siihen halu­taan rahaa, vaikka veroja korottamalla.

MEILLÄ ON RAHAA PAREMPAAN

Tervey­den­huol­lon menoista leik­kaa­mi­nen ei ole vaih­toehto, sillä oikeus riit­tä­viin tervey­den­huol­lon palve­lui­hin on jokai­sen suoma­lai­sen perus­tus­lail­li­nen oikeus. Riit­tä­vyys merkit­see sitä, että kansa­lai­set saavat palve­luita suhteessa tarpei­siinsa: sairaat terveitä enemmän.

– Kahtia­ja­kau­tu­nut perus­ter­vey­den­huolto ei toteuta tätä tavoi­tetta, Teperi huomauttaa.

Hän viit­taa järjes­tel­määmme, jossa osa kansasta käyt­tää yksi­tyistä tervey­den­huol­toa tai saa laajan työter­veys­huol­lon ja osa on alire­sur­soi­dun julki­sen perus­ter­vey­den­huol­lon varassa.

Sitten hyvät uuti­set: meillä on varaa parem­paan, sillä julki­sen tervey­den­huol­lon osuus brut­to­kan­san­tuot­tees­tamme on pienempi kuin muissa Pohjois­maissa. Kysy­mys on valtion budje­tin valin­noista, jotka ovat halli­tuk­sen ja edus­kun­nan päätet­tä­vissä. Rahat ovat meidän kaik­kien ja niiden jaosta päät­tä­vät vasta vali­tut kansanedustajamme.

– Suoma­lai­set ovat valmiita prio­ri­soi­maan tervey­den­huol­toa. Siihen halu­taan rahaa, vaikka veroja korot­ta­malla. Meillä on siihen onneksi varaa, sillä tervey­den­huol­to­jär­jes­tel­mämme on suhteel­li­sen edul­li­nen, Teperi sanoo.

EPÄTASA-ARVOISET LÄÄKÄRIKÄYNNIT

THL:n tutki­mus­pro­fes­sori ja Helsin­gin yliopis­ton sosi­aa­li­po­li­tii­kan profes­sori Heikki Hiilamo on Tepe­rin kanssa yksi­mie­li­nen siitä, että terveys­pal­ve­lut jakau­tu­vat osin epätasa-arvoi­sesti. Suurin ero on julki­sen tervey­den­huol­lon ja yksi­tyi­sen tervey­den­huol­lon välillä. He, joilla on varaa, pääse­vät nopeasti hammas­hoi­toon, lonk­ka­leik­kauk­seen tai tutki­tut­ta­maan kipeää selkää.

– Kun julki­nen järjes­telmä ei pelaa, ne, joilla on varaa, siir­ty­vät käyt­tä­mään yksi­tyi­siä palve­luja. Ne puoles­taan kilpai­le­vat samasta työn­voi­masta kuin julki­nen puoli, mikä pahen­taa julki­sen puolen osaa­ja­pu­laa, Hiilamo sanoo.

Lääkä­ri­käyn­nit jakau­tu­vat hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nas­samme erit­täin huonosti verrat­tuna muihin OECD-maihin. Suomi, Portu­gali ja Yhdys­val­lat ovat maita, joissa terveim­mät ja hyvä­tu­loi­sim­mat saavat parhaat palve­lut samalla kun sairaim­mat, työky­vyt­tö­mim­mät ja vammai­set joutu­vat tyyty­mään heikoim­piin palveluihin.

– Systee­mimme ei varmista, että kaikki saisi­vat heille kuulu­via tervey­den­huol­lon palve­luja tai sosi­aa­li­tur­van etuuk­sia. Tästä ei pidetä yhteis­kun­nassa huolta, Teperi sanoo.

Hiila­mon mukaan tervey­se­rot koske­vat erityi­sesti työi­käi­siä. Eroja on pyritty kaven­ta­maan monilla tavoilla, mutta työtä vaikeut­taa se, että tervey­teen vaikut­ta­vat monet teki­jät, kuten ruokailu- ja liikun­ta­tot­tu­muk­set, päih­tei­den käyttö ja geeni­pe­rimä. Kiin­nos­tus työi­käis­ten tervey­se­ro­jen kaven­ta­mi­seen saat­taa kuiten­kin lisään­tyä työvoi­ma­pu­lan vuoksi.

Alueel­li­set poik­kea­mat ovat suuria, ja jopa saman kaupun­gin tai terveys­kes­kuk­sen sisällä on suuria eroja. Jokai­sella lääkä­rillä on vielä oma tapansa toimia. Tervey­den­huol­lon ammat­ti­lai­set teke­vät jokai­sen terveys­kes­kus- tai päivys­tys­käyn­nin kohdalla päätök­set hoidon laadusta ja siitä, kuka hoide­taan ensin ja kuka myöhemmin.

TYÖTERVEYSHUOLTO EI OLE KAIKILLE SAMANLAINEN

Työter­veys­huol­lon piirissä on Suomessa noin 1,9 miljoo­naa ihmistä. Suuri osa työi­käi­sistä saa perus­ta­son terveys­pal­ve­lunsa työter­veys­huol­losta, ja niiden kautta tehdään noin 3 miljoo­naa lääkä­ri­käyn­tiä vuodessa.

Työn­te­ki­jöi­den ja työnan­ta­jien kustan­ta­mat työter­veys­huol­lon kustan­nuk­set olivat vuonna 2020 yhteensä noin 880 miljoo­naa euroa. Tervey­den­huol­lon käyt­tö­me­not olivat vuonna 2020 noin 23 miljar­dia euroa.

Laki­sää­tei­nen työter­veys­huolto kattaa vain ennal­taeh­käi­se­vän tervey­den­huol­lon palve­lut, kuten työer­go­no­miasta ja turval­li­sesta työpai­kasta huoleh­ti­mi­sen. Työter­veys­huol­lon palve­lut ovat saman­lai­set kaikilla saman työpai­kan työn­te­ki­jöillä toimi­tus­joh­ta­jasta duunariin.

Heikoim­min työter­veys­huol­lon tilanne on monilla julki­sen alan työpai­koilla, joilla työter­veys­huolto kattaa vain laki­sää­tei­sen enna­koi­van työterveyshuollon.

– Esimer­kiksi Helsin­gin ja Uuden­maan sairaan­hoi­to­piiri HUSin työn­te­ki­jöillä ei ole lain­kaan työter­veys­huol­lon sairaan­hoi­don palve­luja. Tämä voi piden­tää työhön­pa­luuta ja vaikeut­taa sairauk­sien ja työn yhtey­den huomioin­tia, koska terveys­kes­kuk­sissa voi olla pitkät jonot ja puut­teel­li­nen työky­ky­osaa­mi­nen, sanoo Kause.

Systee­mimme ei varmista, että kaikki saisi­vat heille kuulu­via tervey­den­huol­lon palve­luja tai sosi­aa­li­tur­van etuuksia.

Tilanne on yhteis­kun­nal­li­sesti nurin­ku­ri­nen, sillä sairaus­pois­sao­lot ovat kustan­nus sekä työnan­ta­jalle että yhteis­kun­nalle. Kela maksaa sairaus­päi­vä­ra­hat, sairaus­päi­vä­ra­ha­päi­viltä ei kerry vero­tet­ta­vaa palk­ka­tu­loa ja työpa­nos ei hyödytä yhteiskuntaa.

On kyse sitten murtu­neen jalan tai järk­ky­neen mielen­ter­vey­den hoidosta, pitäisi työs­sä­käy­vien päästä aina nopeasti hyvään hoitoon. Näin mini­moi­tai­siin sairauk­sien seurauk­set ja tasoi­tet­tai­siin tie työhön paluulle.

Työter­veys­huol­lon toisessa ääri­päässä ovat ne työnan­ta­jat, jotka tarjoa­vat avokä­ti­sesti hammas­huol­lon sekä erikois­lää­kä­rien ja fysio­te­ra­pian palve­lut työn­te­ki­jöil­leen. Tässä asemassa olevat työn­te­ki­jät ovat onnek­kaista ja usein juuri samoja, joiden elämässä ovat muut­kin asiat hyvällä tolalla.

Työter­veys­huol­lossa on tapah­tu­nut tämän vuosi­tu­han­nen puolella iso muutos, kun työnan­ta­jat ovat tulleet kulu­jen seuran­nassa tarkem­miksi. Aiem­min yksi­tyi­sellä terveys­pal­ve­lu­jen tuot­ta­jalla saat­toi olla avoin valta­kirja määrätä esimer­kiksi erikois­lää­kä­ri­käyn­tejä, nyt monet työnan­ta­jat ovat rajoit­ta­neet niiden määrää.

TALOUSPAINEET HAPERTANEET ENNALTAEHKÄISEVYYDEN

Eriar­vois­tu­mi­nen koskee myös ennal­taeh­käi­se­vää tervey­den­huol­toa. Kun kansan­ter­vey­suu­dis­tus tehtiin 1970- ja 1980-luvuilla, päätet­tiin työn­jako: työter­veys­huolto huoleh­tii työs­sä­käy­vien ennal­taeh­käi­se­västä tervey­den­huol­losta, opis­ke­li­ja­ter­vey­den­huolto opis­ke­li­joista ja terveys­kes­kuk­set työelä­män ja opis­ke­lun ulko­puo­lella olevista. Tämä toimii viimei­selle ryhmälle hyvin vain esimer­kiksi neuvo­la­pal­ve­lui­den ja roko­tus­ten osalta.

Kansan­ter­vey­suu­dis­tuk­sen ytimessä oli ajatus terveys­kes­kus­ten kansan­ter­veys­työstä, johon kuuluu sairauk­sia ennal­taeh­käi­se­vät toimet ja tervey­den edis­tä­mi­nen kunnissa.

– Tavoit­teet väes­tön hyvin­voin­nista ja kansan­ter­vey­destä huoleh­ti­mi­sesta ovat sittem­min haper­tu­neet talou­del­lis­ten painei­den alla, Teperi sanoo.

Kun terveys­kes­kuk­sissa on jatkuva resurs­si­pula, nousee kansa­lais­ten kynnys lähteä jonot­ta­maan ja totea­maan, ettei taas­kaan saanut toivo­maansa hoitoa. Sairau­det pahe­ne­vat. Lopulta ihmi­set turvau­tu­vat tuskis­saan sairaa­loi­den päivys­tyk­seen tai soit­ta­vat ensi­hoi­don kotiin.

Kohtuul­li­set inves­toin­nit ennal­taeh­käi­se­vään hoitoon ja viimeis­tään perus­ter­vey­den­huol­toon ehkäi­si­si­vät erikois­sai­raan­hoi­toon kohdis­tu­via paineita. Kyse on ihmis­ten hyvin­voin­nin lisäksi rahasta: kunnol­li­nen ennal­taeh­käi­sevä tervey­den­huolto vähen­tää kalliin erikois­sai­raan­hoi­don menoja.

Tilanne on sama kuin autolla, joka katsas­te­taan ja huol­le­taan sään­nöl­li­sesti. Jos öljyjä ei lisätä, vaikka punai­nen valo palaa, moot­tori leik­kaa kiinni ja matka katkeaa. Auto joutuu pitkäksi ajaksi korjaa­molle ja saa uuden kalliin moot­to­rin. Tai sitten tode­taan, ettei enää kannata korjata.

TERVEYDENHUOLTOON APUJA DIGITALISAATIOSTA

Yksi ratkaisu voisi olla nykyistä moni­puo­li­sempi digi­ta­li­saa­tion käyttö tervey­den­huol­lossa, Heikki Hiilamo ehdot­taa. Se voisi oikein kohden­net­tuna tehos­taa toimin­taa ja vapaut­taa henki­lös­töä tehtä­viin, joissa heidän ammat­ti­tai­tonsa on korvaamatonta.

Myös Hanna-Maija Kause uskoo, että sote­sek­to­rilta kerä­tyn tiedon nykyistä parempi hyödyn­tä­mi­nen on yksi ratkaisu ongel­miimme. Sen esteenä ovat tieto­suo­ja­mää­räyk­set, joita pitäisi Kausen mukaan lieven­tää silloin, kun tieto­tur­val­li­sella tieto­jen käsit­te­lyllä voidaan paran­taa hoidon laatua.

Korona-aikana palve­luja siir­ret­tiin erityi­sesti työter­veys­huol­lossa digi­taa­li­siksi etäpal­ve­luiksi. Uudet palve­lu­mal­lit ovat sittem­min levin­neet myös julki­seen terveydenhuoltoon.

– Perus­ter­vey­den­huol­tomme on alire­sur­soitu ja se on vuosien varrella rapau­tu­nut. Pääasiassa yksi­tyis­ten palve­lu­tuot­ta­jien järjes­tämä työter­veys­huolto on samalla kehit­ty­nyt. Siellä on myös tehty paljon palve­luin­no­voin­tia muun muassa sähköi­siin palve­lui­hin. Ne ovat hiljal­leen levin­neet myös julki­selle puolelle, Kause sanoo.

Perus­ter­vey­den­huol­tomme on alire­sur­soitu ja se on vuosien varrella rapautunut.

Työter­veys­huol­lon ja julki­sen tervey­den­huol­lon yhteis­työn kehit­tä­mi­nen on yksi tapa paran­taa tilan­netta. Esimer­kiksi julki­sen tervey­den­huol­lon polvi­leik­kauk­sesta toipu­van työn­tekijän kuntou­tuk­sen järjes­tä­mi­nen yhteis­työssä työter­veys­huol­lon kanssa voi Kausen mukaan nopeut­taa poti­laan toipumista.

Kuntou­tuk­sen yksi­lö­koh­taista räätä­löin­tiä on kokeiltu ja sillä on onnis­tuttu lyhen­tä­mään sairas­lo­mia. Se on sekä yksi­lön, työnan­ta­jan että yhteis­kun­nan etu.

Sote­uu­dis­tus, eli sosi­aa­li­pal­ve­lui­den sekä perus­ter­vey­den­huol­lon ja erikois­sai­raan­hoi­don palve­lui­den yhdis­tä­mi­nen nykyistä tiiviim­mäksi koko­nai­suu­deksi, on suun­ni­teltu katta­vaksi ratkai­suksi ongel­maan. Rahoi­tus- ja resurs­sion­gel­mat ratke­ai­si­vat, jos uudis­tus vähen­täisi hallin­nol­lista työtä, tehos­taisi hoito­hen­ki­lö­kun­nan ammat­ti­tai­don käyt­töä sekä paran­taisi eri osapuol­ten yhteis­työtä. Kestää vuosia ennen kuin näemme sote­uu­dis­tuk­sen vaikutukset.

MITÄ JOS TERVEYSKESKUKSET TOIMISIVAT KUIN TYÖTERVEYSHUOLTO?

Suoma­lai­nen avoter­vey­den­huolto on poik­keuk­sel­li­nen. Esimer­kiksi muissa Pohjois­maissa avoter­vey­den­huolto perus­tuu julki­sista varoista rahoi­tet­tuun perhe­lää­kä­ri­jär­jes­tel­mään, eikä työter­veys­huol­toa ole.

Työnan­taja ja työn­te­ki­jät kustan­ta­vat lähes koko­naan työter­vey­den­huol­lon. Työnan­ta­jan intres­sinä on vähen­tää sairaslomapäiviä.

– Ihmi­set halu­taan nopeasti töihin, ja työnan­ta­jan etu on, ettei­vät työn­te­ki­jät joudu odot­ta­maan hoitoon pääsyä. Jos tällai­sen palve­lun saisi julki­selta puolelta, ei työnan­ta­jalla olisi intres­siä rahoit­taa yksi­tyistä työter­veys­huol­toa. Tällai­nen muutos ei ole näkö­pii­rissä, Hiilamo sanoo.