Homma hans­kassa Terhi­Tecillä, mutta onko maailmalla?

Terhi­Tec Oy valmis­taa ABS-muovi­le­vyistä soutu­ve­neitä ja moot­to­ri­ve­neitä, joiden koot vaih­te­le­vat pari­met­ri­sestä vajaa­seen viiteen metriin. Levyt muova­taan lämpö­uu­neissa alumii­ni­silla muoteilla kunkin mallin vaati­mus­ten mukai­siksi. Venee­seen tarvi­taan sisä- ja ulko­kuori, joiden väliin ruis­ku­te­taan poly­ure­taa­ni­vaahto. Se jäykis­tää ja kannat­te­lee veneen. Vene varus­tel­laan ja viimeis­tel­lään. Vene­suo­ja­taan muovilla ja viedään piha­va­ras­toon. Sieltä veneet ovat sitten valmiit lähte­mään myyn­tiin, Suomeen ja maailmalle.

Siinä on karkealla kädellä kuvat­tuna prosessi, jota noudat­taen tehtaalla on tuotettu yhteensä 232 000 venettä vuodesta 1972 lähtien.

– Olen minä ollut muual­la­kin, mutta aina sitä vaan tänne olen palan­nut… Tämän vuoden syys­kuussa minulle tulee 22 vuotta täyteen. Teen häkkejä, joihin veneet lasta­taan ja joissa ne viedään pihalle. Sieltä ne sitten lähte­vät matkaan asiakkaalle.

Täällä pyri­tään anta­maan aika ja mahdol­li­suus, jos jokin työn­tekijän kehit­tä­mis­idea pysty­tään järke­villä resurs­seilla toteuttamaan.

Pakkaaja Jarmo Laine on vuosiensa ja taito­jensa puolesta tyyp­pie­si­merkki tehtaan väestä. Hän suun­nit­te­lee ja hoitaa itse­näi­sesti työnsä. Lankusta ja rimasta sirk­ke­löi­dään ja napu­tel­laan eri vene­mal­leille sopi­via, määrä­mit­tai­sia kuljetuskehikkoja.

– Sirk­keli. Ja naula­pys­syt. Mitä­hän ne pyssyt painaa? Varmaan viisi kiloa. Kyllä sen tuntee, kun niitä puoli­kin päivää kante­lee. Pakko on käyt­tää myös vasenta kättä, Laine kertoo työka­luis­taan ja keinois­taan vältellä liial­lista rasitusta.

– Tää nosturi on ihan ykkös­juttu. Tätä­kin häkkiä olisi ennen tossa lattialla hakattu, Laine kertoo auto­nos­tu­rista, joka upotet­tiin latti­aan ja joka on jatku­vasti käytössä hänen työtään helpottamassa.

ONGELMANRATKAISIJA

Toinen niistä auto­nos­tu­rin upot­ta­jista oli veneen­ra­ken­taja ja pääluot­ta­mus­mies Joni Lehtilä, joka kertoo viih­ty­vänsä erin­omai­sesti kunnos­sa­pi­to­työs­sään. Se on ongel­man­rat­kai­sua, joka vaatii luovuutta. Välillä toki myös rius­kaa raata­mista. Sen auto­nos­tu­rin teke­mi­seen pistet­tiin kaksi viik­koa, kun Lehti­län sano­jen mukaan piti kaivaa latti­aan ”kauhea monttu”, minkä jälkeen oli tilat­tava beto­ni­auto ja saatava se itse nosturi vielä paikalleen.

– Täällä pyri­tään anta­maan aika ja mahdol­li­suus, jos jokin työn­tekijän kehit­tä­mis­idea pysty­tään järke­villä resurs­seilla toteut­ta­maan, Lehtilä kehuu työnan­ta­jan asennetta.

Kunnos­sa­pi­to­työn­te­kijä on koulu­tuk­sel­taan auto­na­sen­taja, ja niin sorvaus ja hitsaus kuin moni muukin metal­li­työ kyllä onnis­tuu. Näyt­tää onnis­tu­van ihmis­ten­kin kanssa oleminen.

– Kun aloi­tin kunnos­sa­pi­to­työt täällä, ensim­mäi­seksi kier­sin kaikki työpis­teet läpi ja kysyin, mikä työpäi­vässä harmit­taa, Lehtilä kertoo.

Tätä perua Lehtilä on esimer­kiksi raken­ta­nut kolle­gansa kanssa luke­mat­to­man määrän niin sanot­tuja jigejä.

– Tässä aute­taan työka­ve­reita, jotta heidän päivänsä olisi parempi, tiivis­tää Lehtilä työn­te­konsa filosofian.

KORONA NOSTI MYYNTILUKUJA

Neuvot­te­lu­huo­neen kahvit­te­luses­siossa tehtaan­joh­taja Jani Mäki­nen kertoo tehtaan histo­riasta ja mark­ki­noi­den käänteistä.

– Ei päästy matkus­ta­maan, oltiin etätöissä, ei liikuttu, mutta raken­net­tiin teras­sia, kunnos­tet­tiin asun­toa ja ostet­tiin VENEITÄ, Mäki­nen sanoo.

Nuo isot kirjai­met kuvaa­vat sitä ällis­tystä, mikä vene­maa­il­massa koet­tiin, kun korona kiih­dytti eikä suin­kaan laman­nut venei­den myyn­tiä. Terhi­Tec teki myyn­tien­nä­tyk­siä. Vuonna 2021 valmis­tet­tiin vajaat 5 000 venettä, joista soutu­ve­neitä oli 3 000.

Mäki­nen on piir­tä­nyt valkoi­selle seinä­tau­lulle ylös­päin kiipeä­vän käyrän, joka kuvaa tuota koro­na­kiih­dy­tystä. Sitten hän jatkaa kirjoit­ta­malla tauluun sanat sähkö, ruoka, 12 kuukau­den euri­bor ja polt­toaine. On siis kysy­mys­merkki, miten käy vene­myyn­nin, kun inflaa­tio nostaa elin­tar­vik­kei­den ja asumi­sen kaltais­ten perus­tar­pei­den kustannuksia.

Mäki­nen uskoo, että Terhi­Tec tulee kuiten­kin pärjäämään.

– Meidän veneemme eivät ole hinta­via. Jos pudo­tusta tulee, tulee se pikem­min­kin keski­hin­tai­sissa veneissä. Pysymme hyvin pinnalla, Mäki­nen naurah­taa turvau­dut­tu­aan tehtaan mainoslauseeseen.

Vietämme tehtaan 50-vuotis­juh­laa, tuomme tänä vuonna taas orans­sin mukaan soutu­ve­nei­den väreihin.

Mainok­sessa Terhi-vene on sahattu keskeltä kahtia, mutta kumpi­kin puolisko kelluu toden totta edel­leen pinnalla, kiitos muovin ja uretaanitäytteen.

Uskoa tule­vai­suu­teen liet­so­taan tehtaalla myös palaa­malla väreissä menneisyyteen.

– Vietämme tehtaan 50-vuotis­juh­laa, tuomme tänä vuonna taas orans­sin mukaan soutu­ve­nei­den värei­hin, Mäki­nen kertoo viita­ten 70-luvulta periy­ty­vän kuosin uuteen tulemiseen.

VAPAAT KÄDET

– Jos mä sanon 17 vuotta, en hirveästi valeh­tele, kertoo viimeis­te­lijä Pekka Eronen oman työuransa pituu­desta Terhi­Tec Oy:llä.

– Piste­tään tava­raa kiinni venee­seen erilai­silla ruuveilla ja pulteilla. Heloi­tuk­set, pulpe­tit, penkit, mitä nyt venee­seen yleensä tulee. Viih­dyn tässä, saan tehdä käsil­läni töitä. Täällä on loppu­pe­leissä aika vapaat kädet. Jos teet sen tehtä­vän hyvin, mikä sulle on annettu, ei ole kukaan kyttää­mässä selän takana, miten sen teet, Eronen pohtii viih­ty­mi­sensä syitä.

Mark­ki­noi­den ylös ja alas sahaa­mi­nen on kuiten­kin tullut tutuksi myös Eroselle. Siihen liit­tyy­kin hänen ainoa toiveensa.

– Aika paljon meillä on ollut lomau­tuk­sia. Toivoi­sin, että vuodet olisi­vat sään­nöl­li­siä, että töitä riit­täisi koko ajaksi, Eronen pohtii.

Varus­te­lu­lin­jalta löytyy tällä kertaa myös veneen­ra­ken­taja Otto Hauk­kala.

– Pääsään­töi­sesti olen tuolla tehtaan toisessa päässä muovaa­jana. Mutta nyt sattuu olemaan niin hyvä tilanne, että siellä on tarpeeksi poruk­kaa ja pääsin autta­maan tänne. Tämä on ihan muka­vaa näprää­mistä, vaih­te­lua siihen muovaa­mi­seen, jossa sä olet niin naimi­sissa sen koneen kanssa.

Hauk­kala kertoo olleensa tehtaalla 12 vuotta.

– Kun täällä on hyvä ilma­piiri ja muka­vat työka­ve­rit, niin eihän täältä minne­kään enää hevillä lähde, vaki­nai­sesta työstä.

Työka­ve­rei­densa tavoin Hauk­ka­lalle Teol­li­suus­lii­ton jäse­nyys merkit­see ennen kaik­kea turval­li­suu­den tunnetta, jos tuli­si­kin lomau­tuk­sia tai muita ikäviä uutisia.

TÄMÄN OSAAN

Isoa vaah­do­tus­ko­netta käyt­tää koke­muk­sen tuomin varmoin ottein veneen­ra­ken­taja Aki Boman. Hän huoleh­tii, että sopiva määrä poly­ure­taa­nia ruis­ku­te­taan sisä- ja ulko­kuo­ren väliin, jotta kemial­li­sessa reak­tiossa uretaani liimaa – sopi­vassa lämpö­ti­lassa ja sopi­van ajan kuluessa – kuoret yhteen.

– Olen merkantti koulu­tuk­sel­tani, mutta sitä työtä en ole päivää­kään tehnyt. Tänne tulin vuonna 2007 ja tässä vaah­do­tuk­sessa olen pääsään­töi­sesti ollut. Homma on tullut tutuksi, tämän minä osaan ja olen saanut sen mieleisekseni.

Tehtaan kunnos­sa­pi­don pajasta löytyy kunnos­sa­pi­to­vas­taava Marko Lehvä­nen.

– Pide­tään tämä tehdas ylipäänsä toimintakunnossa.

Lehvä­nen toteaa, että vene­muo­tit tuot­ta­vat paljon työtä. Jotkut niistä alka­vat olla elin­kaa­rensa päässä vaatien toisi­naan ”elvy­tystä”. Uusis­sa­kin muoteissa saat­taa olla lapsuk­sia, joita sitten tehtaalla korja­taan. Lehvä­nen sanoo pitä­vänsä kunnos­sa­pi­to­kol­lega Lehti­län tavoin siitä, että työ vaatii ongel­man­rat­kai­sun taitoja ja että päivät ovat erilaisia.

– Tämä on loppu­pe­leissä moni­puo­lista työtä. Sovel­le­taan ja kehi­tel­lään. Kun saa itse suun­ni­tella ja sitten anne­taan hyvää palau­tetta, tulee hyvä fiilis. Vähän luovuut­ta­kin tarvi­taan. Tänne ei äkki­sel­tään saa kaik­kia tarvit­ta­via tuot­teita. Tehdään siitä, mitä täällä on, jotta saadaan tehdas taas pyöri­mään, Lehvä­nen kuvaa Naan­ta­liin kuulu­van saaris­to­paik­ka­kunta Rymät­ty­län tuomia haasteita.

Kunnos­sa­pi­to­pa­jan tuntu­massa lepäävä, osa-aika­maan­vil­je­lijä Lehvä­selle (viljaa, varhais­pe­ru­naa, avomaan kurk­kua) kuuluva trak­tori paljas­taa sen, että lupa rassata koneita lämpi­missä sisä­ti­loissa kuuluu luontaisetuihin.

– Se on todella iso etu, painot­taa pääluot­ta­mus­mies Lehtilä. Hän suun­nit­te­lee itse­kin tuovansa jossain vaiheessa toisen autonsa tehtaalle. Omassa auto­tal­lissa ei aivan kaik­kea mahdu kunnos­ta­maan. Siellä on jo kaik­kea, mitä moot­tori kuljet­taa, mönki­jät ja mopot mukaan luettuina.

OLEELLINEN TIEDOSSA

Yrjö Iiva­nai­sella alkoi juuri 15. vuosi tehtaalla. Niistä 12 hän on tehnyt varastotyötä.

– Minulla on päässä aika paljon dataa ja tiedän, mitä tarvi­taan ja mitkä ovat oleel­li­sia, eli minkä puut­tee­seen on tartut­tava mahdol­li­sim­man pian.

Varas­to­mie­hellä on allaan hänen itsensä valit­sema, Tampe­reelta käytet­tynä haettu trukki, jonka varus­te­luun­kin hän on saanut vaikuttaa.

Iiva­nai­nen kertoo kier­tä­neensä monet työpai­kat ennen Terhi­Tecille tulo­aan ja sanoo siksi tietä­vänsä, ettei ”yläläp­syjä tai jaksu­ha­leja missään koko aikaa jaella”. Mutta viime syksyn tapah­tu­mat tuntui­vat pahalta.

– Pari vuotta tehtiin ennä­tystä, ja sitten syksyllä 2022 sai viisi lähteä. Kyllä se vähän vaikutti ilma­pii­riin, myrt­sinä oltiin.

Jokai­nen pihasta lähte­nyt rekka on hyvä juttu. Siitä­hän minä­kin saan palkkani.

– Tämä ei ole vain minun, vaan monen muun­kin työn­tekijän mieli­pide. Liian vähäi­selle henki­lös­tö­mää­rälle meidät jätet­tiin. Meillä on pakka sekai­sin, jos on yksi tai kaksi sairaus­lo­maa yhtä aikaa.

Iiva­nai­nen sanoo toki ymmär­tä­vänsä, että maail­man­ti­lanne vaikeut­taa esimer­kiksi veneit­ten lähdön suun­nit­te­lua. Tyhjä rekka saadaan­kin nouta­maan vene­kul­je­tus tällä viikolla, vaikka varas­to­mie­hen suun­ni­tel­miin nouto oli laskettu vasta seuraa­valle, sotkien näin aika­tau­lut. Mutta vastuuta tämä­kin työn­tekijä kantaa.

– Jokai­nen pihasta lähte­nyt rekka on hyvä juttu. Siitä­hän minä­kin saan palkkani.