Raja-arvoilla suojel­laan työntekijöitä

Turval­li­sen ja terveel­li­sen työympä­ristön paras tae on työolo­suh­tei­den suun­nit­te­le­mi­nen jo alun alkaen turval­li­siksi ja terveel­li­siksi. Riski­te­ki­jöi­den hallin­nasta, altis­tu­mis­ten ehkäi­se­mi­sestä ja raja-arvoista puhu­mi­nen kertoo jo siitä, että työpai­kalla on tunnis­tettu ongelma, joka pyri­tään otta­maan hallin­taan. Jos ratkai­sua ei löydetä, työympä­ristö ei ole terveel­li­nen ja turvallinen.

Tehok­kain tapa toimia on työpai­kalla havai­tun vaara- tai hait­ta­te­ki­jän synty­mi­sen estä­mi­nen. Jos se ei onnistu, on seuraava tavoite vaaran pois­ta­mi­nen. Sekään ei kuiten­kaan aina ole mahdol­lista. Silloin tehtä­vä­lis­talla ovat erilai­set riskien ja työn teke­mi­sen hallin­nan keinot. Yksi osa tätä koko­nai­suutta on raja-arvo­jen määrit­te­le­mi­nen. Raja-arvoon pitäisi pääsään­töi­sesti päästä ilman henki­lön­suo­jai­mia kuten hengi­tys­suo­jai­met. Ne ovat viime­si­jai­sia keinoja ongel­man ratkai­se­mi­sessa. Ne autta­vat teke­mään työtä vaaral­li­sia altis­teita sisäl­tä­vässä työympä­ristössä, mutta ne eivät tee työym­pä­ris­töstä turval­lista tai terveellistä.

Siksi raja-arvo­jen määrit­te­lyllä on erityi­nen arvonsa työn­te­ki­jöi­den suojaa­mi­sessa työympä­ristön riski­te­ki­jöiltä, kuten asbes­tilta, puupö­lyltä ja kemial­li­silta aineilta. Mitä vähem­män altis­tu­mista tapah­tuu, sitä parempi työn­te­ki­jöi­den tilanne on.

Tyypil­li­nen asetelma raja-arvo­jen määrit­te­le­mi­sessä on se, että työnan­ta­jien edus­ta­jat halua­vat aset­taa ne höllem­mäksi kuin työn­te­ki­jöi­den edus­ta­jat, joiden ajat­te­lua ohjaa työn­te­ki­jöi­den turval­li­suus. Työnan­ta­jien toimin­taa ohjaa turval­li­suus­nä­kö­koh­tien rinnalla myös raha. Mitä alhai­sem­maksi esimer­kiksi asbes­tin raja-arvo asete­taan, sitä tehok­kaam­mat suojaus­kei­not työympä­ristössä ja suoja­vä­li­neet työn­te­ki­jöille tarvi­taan. Tällai­nen tehok­kuus maksaa.

Työn­te­ki­jöi­den terveys ja turval­li­suus pitää aset­taa talou­del­lis­ten näkö­koh­tien edelle.

Työn­te­ki­jöi­den terveys ja turval­li­suus pitää aset­taa talou­del­lis­ten näkö­koh­tien edelle. Näin ollen esimer­kiksi työn­te­ki­jöi­den EU:ssa ajama asbes­tin raja-arvo 0,001 kuitua kuutio­sent­ti­met­rissä hengi­ty­sil­maa kahdek­san tunnin keskiar­vona on se, mihin direk­tii­vien säätä­jien olisi syytä päätyä.

Poliit­ti­nen päätök­sen­teko on työn­te­ki­jöi­den suoje­le­mi­sen rinnalla myös väline, jolla työolo­suh­teita paran­ta­vien tekno­lo­gioi­den sekä turva- ja suoja­vä­li­nei­den kehi­tys­työtä voidaan ohjata. Jos niiltä vaadi­taan aikai­sem­paa enem­män tehok­kuutta, sitä tullaan jossain vaiheessa tuot­teina ja väli­neinä tuot­ta­jilta myös saamaan. Mitä enem­män tehok­kaam­pia väli­neitä tuote­taan, sitä alem­malle tasolle voidaan niiden hinnoit­te­lussa päästä.

Joskus näissä raja-arvo­kes­kus­te­luissa on putkah­ta­nut esiin väit­tä­miä, joiden mukaan minkään­laista ylisuo­je­lua ei pidä ruveta harjoit­ta­maan. Se on kummal­li­nen näkö­kanta. Se sivuut­taa tyys­tin turval­li­sen ja terveel­li­sen työympä­ristön raken­ta­mi­sen ensi­si­jai­set tavoit­teet vaaran estä­mi­sestä tai pois­ta­mi­sesta. Se sopii erit­täin huonosti enna­koi­van työtur­val­li­suus­kult­tuu­rin ajatuk­seen eikä ota huomioon vaaral­li­sille aineille altis­tu­mi­sen pitkä­ai­kais­vai­ku­tuk­sia. Lisäksi lain­sää­däntö määrää mini­moi­maan esimer­kiksi syöpä­vaa­ral­li­sille aineille altis­tu­mi­sen niin pieneksi kuin mahdol­lista. Raja-arvo on kynnys, jota ei saa ylittää.

Myrkyt­tö­miä aineita voi käsi­tellä vapaasti ja puhdasta ilmaa voi hengit­tää rajat­to­masti. Se on ihmi­sar­voista elämää työssä ja vapaa-ajalla.

Kirjoit­taja on Tekijä-lehden päätoimittaja.