Paikal­lisen sopimisen arki

Paikal­lista sopimista on toteu­tettu suoma­lai­silla työpai­koilla jo vuosi­kym­menten ajan niin, että siitä ovat hyöty­neet työnan­tajat ja työnte­kijät. Joskus näin on tapah­tunut yllät­tä­vil­läkin tavoilla.

Mainio vastaan tullut esimerkki on eräs keski­sessä Suomessa toimiva yritys. Kaikki haluk­kaat saivat työvuo­ro­suun­ni­tel­maan kirjatun työvuoron sijaan lähteä hirvi­met­sälle metsäs­tys­kauden käynnis­tyessä, kunhan muutoin pidet­tiin huolta siitä, että tilaukset valmis­tuvat ajallaan. Näin myös tapahtui. Tuotanto hoidet­tiin työai­koja järjes­te­le­mällä. Metsälle lähtivät työnte­kijät ja johtajat. Yleinen tyyty­väi­syys vallitsi.

Esimerkki ei ole kuvaavin siinä, millä perus­teilla tuotantoa paikal­li­sesti järjes­tel­lään. Mutta se kertoo selvästi, kuinka asioita voidaan suunni­tella ja toteuttaa työpai­koilla monella tavalla ilman, että työeh­to­so­pimus asettuu esteeksi.

Työeh­to­so­pi­muk­siin perus­tuvia paikal­lisen sopimisen mahdol­li­suuksia on runsaasti. Sopimus­aloit­tain tarkas­tel­tuna esimer­kiksi tekno­lo­gia­teol­li­suuden työeh­to­so­pimus mahdol­listaa paikal­lisen sopimisen 70 eri asiakoh­dassa. Niistä 60 kytkeytyy yleisiin työeh­toihin ja 10 luotta­mus­miehen toimintaan.

Taustalla vaikuttaa lainsää­däntö, joka esimer­kiksi antaa valta­kun­nal­li­sille työnan­taja- ja työnte­ki­jä­jär­jes­töille mahdol­li­suuden poiketa työai­ka­lain määräyk­sistä yhdessä sopien. Asetelma on siis se, että lainsää­däntö on rajauk­sil­taan tiukempi, kuin mitä työeh­to­so­pi­muk­silla voidaan lain suomin valtuuksin sopia. Työeh­to­so­pimus on paikal­lisen sopimisen ja joustojen mahdollistaja.

Paikal­lisia sopimuksia on tehty työai­kojen lisäksi muun muassa palkkaus­jär­jes­tel­mistä, tulos­palk­kioista ja kannus­ti­mista, tasa-arvo- ja yhden­ver­tai­suus­suun­ni­tel­mista sekä luotta­mus­miehen ajankäy­töstä ja korvauk­sista. Viestit työpai­koilta kuitenkin kertovat, että työeh­to­so­pi­musten sisäl­tä­miin paikal­lisen sopimisen mahdol­li­suuk­siin ei ole tartuttu yritys­kentän kokonai­suu­dessa kovin hanakasti, saati katta­vasti. Joissain yrityk­sissä paikal­lista sopimista toteu­te­taan monissa asioissa jatku­vasti, mutta toisissa ei lainkaan.

Paikal­linen sopiminen ei ole ollut, eikä ole kiinni mahdol­li­suuk­sien puuttu­mi­sesta. Kysymys on ennem­minkin siitä, onko yrityk­sissä raken­nettu paikal­lisen sopimisen menet­te­ly­ta­poja ja kulttuuria vai ei. Avaina­se­massa on työnan­taja. Käynnis­tääkö se neuvot­te­luja ja ottaako se vastaan työnte­ki­jöiden aloit­teita, vai rajau­tuuko kanssa­käy­minen pakol­listen kysymysten ja tilan­teiden hoitamiseen.

Työeh­to­so­pimus tuo työeh­tojen vähim­mäis­ta­sojen määrit­telyn rinnalla turvaa työnte­ki­jöille siinä, että neuvot­te­lua­sema suhteessa työnan­ta­jaan on mahdol­li­simman tasaver­tainen. Se on paikal­lisen sopimisen olennainen ja välttä­mätön edellytys.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja

15.9.2021