Paikal­li­sen sopi­mi­sen arki

Paikal­lista sopi­mista on toteu­tettu suoma­lai­silla työpai­koilla jo vuosi­kym­men­ten ajan niin, että siitä ovat hyöty­neet työnan­ta­jat ja työn­te­ki­jät. Joskus näin on tapah­tu­nut yllät­tä­vil­lä­kin tavoilla.

Mainio vastaan tullut esimerkki on eräs keski­sessä Suomessa toimiva yritys. Kaikki haluk­kaat saivat työvuo­ro­suun­ni­tel­maan kirja­tun työvuo­ron sijaan lähteä hirvi­met­sälle metsäs­tys­kau­den käyn­nis­tyessä, kunhan muutoin pidet­tiin huolta siitä, että tilauk­set valmis­tu­vat ajal­laan. Näin myös tapah­tui. Tuotanto hoidet­tiin työai­koja järjes­te­le­mällä. Metsälle lähti­vät työn­te­ki­jät ja johta­jat. Ylei­nen tyyty­väi­syys vallitsi.

Esimerkki ei ole kuvaa­vin siinä, millä perus­teilla tuotan­toa paikal­li­sesti järjes­tel­lään. Mutta se kertoo selvästi, kuinka asioita voidaan suun­ni­tella ja toteut­taa työpai­koilla monella tavalla ilman, että työeh­to­so­pi­mus aset­tuu esteeksi.

Työeh­to­so­pi­muk­siin perus­tu­via paikal­li­sen sopi­mi­sen mahdol­li­suuk­sia on runsaasti. Sopi­mus­aloit­tain tarkas­tel­tuna esimer­kiksi tekno­lo­gia­teol­li­suu­den työeh­to­so­pi­mus mahdol­lis­taa paikal­li­sen sopi­mi­sen 70 eri asia­koh­dassa. Niistä 60 kytkey­tyy ylei­siin työeh­toi­hin ja 10 luot­ta­mus­mie­hen toimintaan.

Taus­talla vaikut­taa lain­sää­däntö, joka esimer­kiksi antaa valta­kun­nal­li­sille työnan­taja- ja työn­te­ki­jä­jär­jes­töille mahdol­li­suu­den poiketa työai­ka­lain määräyk­sistä yhdessä sopien. Asetelma on siis se, että lain­sää­däntö on rajauk­sil­taan tiukempi, kuin mitä työeh­to­so­pi­muk­silla voidaan lain suomin valtuuk­sin sopia. Työeh­to­so­pi­mus on paikal­li­sen sopi­mi­sen ja jous­to­jen mahdollistaja.

Paikal­li­sia sopi­muk­sia on tehty työai­ko­jen lisäksi muun muassa palk­kaus­jär­jes­tel­mistä, tulos­palk­kioista ja kannus­ti­mista, tasa-arvo- ja yhden­ver­tai­suus­suun­ni­tel­mista sekä luot­ta­mus­mie­hen ajan­käy­töstä ja korvauk­sista. Vies­tit työpai­koilta kuiten­kin kerto­vat, että työeh­to­so­pi­mus­ten sisäl­tä­miin paikal­li­sen sopi­mi­sen mahdol­li­suuk­siin ei ole tartuttu yritys­ken­tän koko­nai­suu­dessa kovin hana­kasti, saati katta­vasti. Jois­sain yrityk­sissä paikal­lista sopi­mista toteu­te­taan monissa asioissa jatku­vasti, mutta toisissa ei lainkaan.

Paikal­li­nen sopi­mi­nen ei ole ollut, eikä ole kiinni mahdol­li­suuk­sien puut­tu­mi­sesta. Kysy­mys on ennem­min­kin siitä, onko yrityk­sissä raken­nettu paikal­li­sen sopi­mi­sen menet­te­ly­ta­poja ja kult­tuu­ria vai ei. Avai­na­se­massa on työnan­taja. Käyn­nis­tääkö se neuvot­te­luja ja ottaako se vastaan työn­te­ki­jöi­den aloit­teita, vai rajau­tuuko kans­sa­käy­mi­nen pakol­lis­ten kysy­mys­ten ja tilan­tei­den hoitamiseen.

Työeh­to­so­pi­mus tuo työeh­to­jen vähim­mäis­ta­so­jen määrit­te­lyn rinnalla turvaa työn­te­ki­jöille siinä, että neuvot­te­lua­sema suhteessa työnan­ta­jaan on mahdol­li­sim­man tasa­ver­tai­nen. Se on paikal­li­sen sopi­mi­sen olen­nai­nen ja vält­tä­mä­tön edellytys.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja

15.9.2021