Paikallisen sopimisen arki

Paikallista sopimista on toteutet­tu suo­ma­laisil­la työ­paikoil­la jo vuosikym­menten ajan niin, että siitä ovat hyö­tyneet työ­nan­ta­jat ja työn­tek­i­jät. Joskus näin on tapah­tunut yllät­tävil­läkin tavoil­la.

Mainio vas­taan tul­lut esimerk­ki on eräs keskisessä Suomes­sa toimi­va yri­tys. Kaik­ki halukkaat sai­vat työvuoro­su­un­nitel­maan kir­jatun työvuoron sijaan lähteä hirvimet­sälle met­sästyskau­den käyn­nistyessä, kun­han muu­toin pidet­ti­in huol­ta siitä, että tilauk­set valmis­tu­vat ajal­laan. Näin myös tapah­tui. Tuotan­to hoidet­ti­in työaiko­ja jär­jestelemäl­lä. Met­sälle läh­tivät työn­tek­i­jät ja johta­jat. Yleinen tyy­tyväisyys val­lit­si.

Esimerk­ki ei ole kuvaavin siinä, mil­lä perusteil­la tuotan­toa paikallis­es­ti jär­jestel­lään. Mut­ta se ker­too selvästi, kuin­ka asioi­ta voidaan suun­nitel­la ja toteut­taa työ­paikoil­la monel­la taval­la ilman, että työe­htosopimus aset­tuu esteek­si.

Työe­htosopimuk­si­in perus­tu­via paikallisen sopimisen mah­dol­lisuuk­sia on run­saasti. Sopimusa­loit­tain tarkastel­tuna esimerkik­si teknolo­gia­te­ol­lisu­u­den työe­htosopimus mah­dol­lis­taa paikallisen sopimisen 70 eri asi­ako­hdas­sa. Niistä 60 kytkey­tyy yleisi­in työe­htoi­hin ja 10 luot­ta­mus­miehen toim­intaan.

Taustal­la vaikut­taa lain­säädän­tö, joka esimerkik­si antaa val­takun­nal­lisille työ­nan­ta­ja- ja työn­tek­i­jäjär­jestöille mah­dol­lisu­u­den poike­ta työaikalain määräyk­sistä yhdessä sopi­en. Asetel­ma on siis se, että lain­säädän­tö on rajauk­sil­taan tiukem­pi, kuin mitä työe­htosopimuk­sil­la voidaan lain suomin val­tuuksin sopia. Työe­htosopimus on paikallisen sopimisen ja jous­to­jen mah­dol­lis­ta­ja.

Paikallisia sopimuk­sia on tehty työaiko­jen lisäk­si muun muas­sa palkkausjär­jestelmistä, tulospalkkioista ja kan­nus­timista, tasa-arvo- ja yhden­ver­taisu­us­su­un­nitelmista sekä luot­ta­mus­miehen ajankäytöstä ja kor­vauk­sista. Viestit työ­paikoil­ta kuitenkin ker­to­vat, että työe­htosopimusten sisältämi­in paikallisen sopimisen mah­dol­lisuuk­si­in ei ole tar­tut­tu yri­tysken­tän kokon­aisu­udessa kovin hanakasti, saati kat­tavasti. Jois­sain yri­tyk­sis­sä paikallista sopimista toteutetaan monis­sa asiois­sa jatku­vasti, mut­ta toi­sis­sa ei lainkaan.

Paikalli­nen sopimi­nen ei ole ollut, eikä ole kiin­ni mah­dol­lisuuk­sien puut­tumis­es­ta. Kysymys on ennem­minkin siitä, onko yri­tyk­sis­sä raken­net­tu paikallisen sopimisen menet­te­ly­tapo­ja ja kult­tuuria vai ei. Avainase­mas­sa on työ­nan­ta­ja. Käyn­nistääkö se neu­vot­telu­ja ja ottaako se vas­taan työn­tek­i­jöi­den aloit­tei­ta, vai rajau­tuuko kanssakäymi­nen pakol­lis­ten kysymys­ten ja tilantei­den hoita­miseen.

Työe­htosopimus tuo työe­hto­jen vähim­mäis­ta­so­jen määrit­te­lyn rin­nal­la tur­vaa työn­tek­i­jöille siinä, että neu­vot­telu­ase­ma suh­teessa työ­nan­ta­jaan on mah­dol­lisim­man tasaver­tainen. Se on paikallisen sopimisen olen­nainen ja vält­tämätön edel­ly­tys.

PETTERI RAITO
Pää­toimit­ta­ja

15.9.2021