Vesa Holappa: Murikka aukai­see ovensa

Tark­ka­vai­nui­sim­mat saat­ta­vat olla huoman­neet, että niin Suomi kuin muukin maailma on kärvis­tel­lyt jo puolen­toista vuoden ajan koro­na­vi­rus­pan­de­mian kourissa. Eikä taudin lopul­lista pääte­pis­tettä ole vielä­kään näky­vissä. Onko koskaan, voisi pessi­misti kysyä.

Niin tai näin, asian kanssa on painittu myös Teol­li­suus­lii­tossa ja Murikka-opis­tossa. Maalis­kuun puoli­vä­lissä 2020 opis­ton toiminta pysäh­tyi kuin veit­sellä leika­ten Teol­li­suus­lii­tossa tehty­jen, sinänsä täysin perus­tel­tu­jen päätös­ten seurauk­sena. Ensin väliai­kai­sesti, mutta aika nopeasti kävi selväksi, ettei edel­ly­tyk­siä lähio­pe­tuk­selle ollut koko kevätkaudella.

Reak­tiona tähän peruun­tu­neita kurs­seja siir­ret­tiin osin syksyyn ja osa opetuk­sesta pyrit­tiin järjes­tä­mään verkossa. Jäsen­kunta ei vielä viime keväänä sytty­nyt verkko-opetuk­seen, ja osal­lis­tu­ja­mää­rät nopeasti raken­ne­tuille verk­ko­kurs­seille jäivät vaatimattomiksi.

Covid-19 oli saanut väliai­kai­sen selkävoiton.

Syys­ke­sällä toiminta käyn­nis­tet­tiin – myön­nän – hieman pelon­se­kai­sin tuntein, vaikka Suomen tauti­ti­lanne oli hyvä. Pelät­tä­vissä oli, että uusia tauti­piik­kejä on tulossa. Varau­tu­mi­nen ovien avau­tu­mi­seen Muri­kassa oli kuiten­kin varsin huolellista.

Esimer­kiksi osal­lis­tu­ja­mää­riä rajoi­tet­tiin, paik­koja kuurat­tiin, maskeja jaet­tiin ja majoi­tut­tiin ykkö­siin. Miinus­puo­lella oli se, että kaikki isom­mille joukoille suun­na­tut kurs­sit ja tapah­tu­mat peruu­tet­tiin myös syksyn osalta.

Yhtään tauti­ta­pausta Muri­kassa ei ilmen­nyt koko syksyn aikana, mitä voi pitää pienenä ihmee­nä­kin, kun ottaa huomioon, että opis­ke­li­jat ja osa opet­ta­jis­ta­kin tulee ympäri maata. Muualla Suomessa tauti­pe­säk­keitä alkoi ilmetä heti puiden lehtien kellas­tut­tua, mutta ei Murikassa.

Ilmei­sesti jotain oli tehty oikein.

Sitten tuli­kin marras–joulukuun vaihde ja Suomessa oltiin ikään kuin epide­mian lähtö­ti­lan­teessa. Virus oli saanut Suomesta vyötä­rö­ot­teen, ja oli aika tehdä uusia päätöksiä.

Teol­li­suus­lii­tossa oltiin taas viruk­sen­tor­jun­nan etulin­jassa ja päätet­tiin lait­taa oppi­lai­tos kiinni viimei­seksi kolmeksi joulu­kuun viikoksi, vaikka viran­omais­pää­tök­set eivät sitä olisi vält­tä­mättä edel­lyt­tä­neet. Mutta varo­vai­suus edellä mentiin ja hyvä niin.

Silloin ei tullut mieleen, että Murikka avaa ovensa seuraa­van kerran touko­kuun viimei­senä päivänä, puolen vuoden kulut­tua. Kevät on siis jälleen oltu kiinni. Erotuk­sena edel­li­seen kevää­seen on se, että nyt olemme onnis­tu­neet järjes­tä­mään enem­män verk­ko­kurs­seja ja niihin on myös kiitet­tä­västi osal­lis­tuttu, vaik­ka­kin yhtei­nen koke­mus on, että ne eivät millään voi korvata lähio­pe­tusta. Aihe­pii­reis­sä­kin on rajoi­tuttu vain luot­ta­mus­mies- ja työsuojelukursseihin.

Näiden rinnalla on kulje­tettu kolmen kuukau­den kurs­sia, joka maalis­kuun alun lähio­pe­tus­vii­kon jälkeen on toteu­tettu etänä niin, että osal­lis­tu­jat ovat olleet Muri­kassa, mutta opetus etänä. Todel­li­nen hybri­di­malli siis!

Touko­kuun 31. päivänä talon on määrä avau­tua ja opet­ta­ja­kun­ta­kin on ikään kuin uuden edessä. Pääs­tään toteut­ta­maan elävää sanaa, koke­maan ihmis­ten fyysistä läsnä­oloa, näke­mään eleitä, ilmeitä ja kaik­kea lähio­pe­tuk­sen auvoa.

Aika enti­nen tuskin palaa, ja koro­nan myötä ihmis­ten kans­sa­käy­mi­seen on tullut uusia ulot­tu­vuuk­sia, joten vanhaa tv-sarjaa mukail­len: ”Let’s be care­ful out there!”

VESA HOLAPPA
Murikka-opis­ton rehtori

KUVA JYRKI LUUKKONEN

25.5.2021