Pääluottamusmies Heli Virolainen on nauhanvalmistaja toisessa polvessa. Hänen äitinsä Anja Luoma työskentelee myös Inkan punomossa.

REPORTAASI: Nauhaa ja nyöriä

teollisuusliitto

Virtain Killinkosken partaalle kohosi runsas sata vuotta sitten Suomen ensimmäinen nauhatehdas, jonka monet muistavat Inka-olkaimista. Vielä 40 vuotta sitten Inka Oy työllisti yli 200 nauhanvalmistajaa. Useamman yrityssaneerauksen jälkeen heitä on jäljellä 26, mutta hyvässä työporukassa on ilo sinnitellä eteenpäin.

20.5.2021

KUVA YLLÄ: Pääluottamusmies Heli Virolainen on nauhanvalmistaja toisessa polvessa. Hänen äitinsä Anja Luoma työskentelee myös Inkan punomossa.

INKA OY

PERUSTETTU 1898
KOTIPAIKKA Virrat
OMISTAJAT Kuusi yksityishenkilöä, joista neljä työskentelee yrityksen johdossa ja yksi omistaa osuutensa sijoitusyhtiön kautta
TUOTANTO Kudotut ja punotut nauha- ja nyörituotteet
HENKILÖSTÖ 35, joista tuotannon työntekijöitä 26
LIIKEVAIHTO 3,8 milj. euroa (2020)

Punomakoneet säksättävät Inkan nauhatehtaalla Virtain Killinkoskella, kun nauhanvalmistaja Heli Virolainen siistii puolaamiaan lankapuolia.

– Katson, että kaikki langat ovat samalla kierrolla. Sitten leikkaan hännän pois, ettei se mene punomakoneen pohjan alle ja kiristä lankaa. Se näkyy virheenä nauhassa.

Virolainen on työskennellyt maamme vanhimmalla nauhatehtaalla neljä vuotta. Hän siirtyi Inkalle apulaismyymäläpäällikön tehtävistä, kun Killinkosken kauppa suljettiin.

– En minä täällä varmaan muuten olisikaan, mutta nämä ihmiset. Olen tuntenut heidät syntymästäni asti ja tulen joka ikisen kanssa toimeen. Täällä on hyvä työporukka.

Esimies tuo Virolaiselle uuden työohjeen. Sen mukaan Virolainen puolaa seuraavaksi kuudelletoista 110-milliselle puolalle valkoista polyesterilankaa kaihdinnarua varten.

Nauhanvalmistaja Terttu Vähämaa tarkistaa työntömitalla, että vyötärönauhan leveys täsmää.
Nauhanvalmistaja Terttu Vähämaa tarkistaa työntömitalla, että vyötärönauhan leveys täsmää.

Inka Oy valmistaa kuminauhojen lisäksi venyviä ja venymättömiä naruja ja nyörejä esimerkiksi kengännauhoja, vaatteita ja talutushihnoja varten.

Lisäksi tehdas tuottaa nauhoja ja remmejä muun muassa hydrauliikkateollisuuteen, moottoreihin, potilasnostimiin ja kertasidontaan.

Virolainen aloitti pääluottamusmiehenä tammikuussa. Maaliskuussa hän jo otti palkankorotukset puheeksi, mutta ehdotus ei ottanut tuulta alleen.

– Tekstiili- ja muotialan palkkataso on matala, ja työtä on liikaa työntekijää kohti. Uusia työntekijöitäkin olisi helpompi löytää, jos palkka olisi parempi, Virolainen perustelee.

Esimerkiksi viime keväänä kuminauhakoneita haettiin varastosta asti. Parhaimmillaan niitä kävi kolmessa vuorossa yli sata.

– Joka vuorossa yksi ihminen käytti niitä kaikkia. Pahimpaan ruuhkaan saimme pari lisäkättä. Nyt ne koneet seisovat, kun moni asiakas ostaa kuminauhat ulkomailta halvemmalla, kun niitä sieltä taas saa.

VAKITUINEN TYÖ LÄHELTÄ

Alkuvuodesta Inka palkkasi kaksi uutta työntekijää. Työkuorma tosin ei vähentynyt, sillä samaan aikaan kaksi työntekijää irtisanoutui.

Sanna Hakala aloitti Inkalla helmikuussa nähtyään Facebookissa ilmoituksen avoimista työpaikoista.

– Soitin siltä istumalta. Seuraavan viikon maanantaina tulin haastatteluun ja keskiviikkona minulle soitettiin, että tuletko töihin, Hakala kertaa.

Viime vuonna hän kulki Killinkoskelta puolen vuoden ajan töissä Atrian tehtaalla Nurmossa. Matkaa kertyi 85 kilometriä suuntaansa.

– Olisin päässyt Atrialle nytkin helmikuussa, mutta valitsin Inkan, kun tämä on kuitenkin vakituinen työ ja lähellä kotia. Olen viihtynyt täällä tosi hyvin.

Kaikkea oppii, kun saa hyvän perehdytyksen, sanoo helmikuussa nauhanvalmistajana Inkalla aloittanut Sanna Hakala.
Kaikkea oppii, kun saa hyvän perehdytyksen, sanoo helmikuussa nauhanvalmistajana Inkalla aloittanut Sanna Hakala.

Hakala tekee tukkikutomossa kahta vuoroa. Täällä langat eivät ole puolilla, vaan tukeilla. Maallikon silmään ne näyttävät isoilta ompelukoneen puolilta.

– Täällä on kolmekymmentä konetta, mutta niistä noin puolet käy kerralla. Kiertelen koneita ja katselen, onko joltain koneelta kudelanka loppunut.

Näin on päässyt käymään kutomakoneella, joka valmistaa mustaa, 51 milliä leveää kuminauhaa. Työohjeen mukaan sitä pitäisi tehdä 4 000 metriä.

Hakala nousee siniselle keittiöjakkaralle. Hän pyörittää hetken kudelankaa sormissaan ja pujottaa sen sitten näppärästi paikoilleen. Kolmannella kerralla kone suostuu yhteistyöhön ja alkaa taas suoltaa mustaa kuminauhaa isoon pahvilaatikkoon.

– Lanka katkesi kaksi kertaa. Joskus kudelankoja joutuu pujottamaan useitakin kertoja, ennen kuin kone taas käy, Hakala selittää.

Kudelangan loppuminen aiheutti kuminauhaan syherön. Sen Hakala kertoo vetävänsä pahvilaatikon reunalle, jotta työkaverit viimeistelyssä huomaavat leikata sen pois.

“JOUSTAVUUS ON ISO ASIA”

Viimeistelyssä on käynnissä artikkelin vaihto. Nauhanvalmistaja Annika Liminka nitoo valkoisen resorinauhan kiinni mustaan. Apuna hänellä on työpari Terttu Vähämaa.

– Se oli helppo vaihto. Joskus pitää tehdä isompia säätöjä. Nyt lisäsimme vain nopeutta ja vettä, koska uuden artikkelin liima oli laimeampaa kuin edellisen, Vähämaa kertoo.

Kone kuljettaa nauhan isosta pahvilaatikosta ensin liimaa sisältävään lokeroon. Sitten nauha pyörii kahden lämpötilaltaan noin 300-asteisen rummun ympäri.

– Rummuilla nauha kuivuu ja silittyy. Tästä se menee kiekotukseen, Liminka kertoo.

Hän aloitti työt Inkalla Vähämaan opastuksessa pääsiäisen jälkeen. Sitä ennen hän ehti olla viisi vuotta kotona kahden lapsen kanssa.

Viimeistelyssä Terttu Vähämaa (vas.) perehdyttää Annika Liminkaa uusiin tehtäviin. Täällä on ehdottomasti parhaat työkaverit, Vähämaa sanoo.
Viimeistelyssä Terttu Vähämaa (vas.) perehdyttää Annika Liminkaa uusiin tehtäviin. Täällä on ehdottomasti parhaat työkaverit, Vähämaa sanoo.

Tehdastyö, päivävuoro ja virtolaisittain lyhyt, 12 kilometrin työmatka ovat kaikki plussaa. Erityisesti Liminka kiittelee työnantajan joustavuutta.

– Saan tulla, kun tykkään, kunhan kahdeksan tuntia päivässä tulee täyteen. Se on kyllä iso asia. Tänäänkin, kun lapset heräsivät aikaisin, olin jo puoli kahdeksalta töissä.

Jo ensimmäisellä työviikollaan Liminka käytti koneita viimeistelyssä yksin.

– Opin tekemällä. Olen saanut Tertulta todella hyvää opastusta. Toki on paljon vielä sellaistakin, mitä emme ole käyneet läpi, Liminka sanoo.

Vähämaa puolestaan on otettu siitä, että saa siirtää osaamistaan nuoremmalle.

– Annika on kätevä ja suhtautuu työhön sillä lailla kuin pitääkin. Sanoin jo pomolle, että koittakaa pitää tästä tytöstä kiinni, Vähämaa sanoo.

Toistaiseksi ainoa miinus uudessa työpaikassa on palkka, Liminka sanoo.

– Se on aika huono, mutta teen mieluummin työtä huonolla palkalla kuin olen kotona tekemättä mitään.

Värjäyskoneella nauhanvalmistajat voivat värjätä nauhat asiakkaan toiveiden mukaisesti. Koneen höyryt ja käryt tosin kiusaavat työntekijöitä.
Värjäyskoneella nauhanvalmistajat voivat värjätä nauhat asiakkaan toiveiden mukaisesti. Koneen höyryt ja käryt tosin kiusaavat työntekijöitä.

LOUNAAKSI KOULURUOKAA

Musta resorinauha vilistää viimeistelyssä mallikkaasti. Vähämaa selvittää viereiseltä koneelta tulevaa mustaa kuminauhaa, johon on juuri lisätty palonestoaine.

– Tämä menee palomiesten kypäriin. Ei tätä nauhaa millään aineella saa sellaiseksi, ettei se palaisi, mutta nyt se ei syty ihan niin herkästi.

Viimeistelyssä on mahdollista käsitellä nauhat myös infrapunasuojauksella. Tällöin nauha ei heijasta valoa takaisin ja antaa siten turvaa sotilaille.

Vähämaa ja Liminka käyttävät kolmattakin konetta. Se viimeistelee tällä kertaa valkoista vyötärönauhaa.

– Sitä pitäisi ensi viikolla lähteä 26 000 metriä, Vähämaa sanoo.

Erilaiset nauhat ja nyörit ja kaikki niihin liittyvät työvaiheet ovat tulleet hänelle tutuiksi 40 työvuoden aikana.

– Tulin tänne lokakuussa 1980. Täällä oli silloin yli 200 työntekijää. Punomot ja kutomot kävivät kolmessa vuorossa, ja oma ruokalakin meillä oli, Vähämaa muistelee.

Ruokalaa ei ole ollut enää vuosiin. Vähämaa nauttii lounaaksi kouluruokaa, jonka konttorin väki noutaa kaikille annoksen tilanneille Killinkosken koululta.

– Hiljaistakin aikaa on ollut. Välillä teimme kolmepäiväistä viikkoa, ja velkasaneerauskin on koettu monta kertaa, mutta sitkeästi on menty eteenpäin.

Edes työnantajan taloudelliset haasteet eivät ole saaneet Vähämaata harkitsemaan työpaikan vaihtoa.

– Tämä on ollut tosi hyvä työpaikka. Pomo ei ole koko ajan niskan takana, ja aina olen saanut vapaata, kun sille on ollut tarvetta. Minulla ei ole pahaa sanottavaa mistään.

Eläkepäivät kutsuvat alavutelaista Vähämaata syksyllä.

– Vähän haikealta tuntuu jäädä pois, hän tuumaa.

“ALA EI KIINNOSTA NUORIA”

Vähämaa ei suinkaan ole ainoa lähellä eläkeikää oleva nauhanvalmistaja Inkan tehtaalla. Yli puolet työntekijöistä on työskennellyt Inkalla jo yli 30 vuotta.

– Tänne pitäisi saada nuoria hommiin, mutta ala ei kiinnosta heitä, harmittelee työsuojeluvaltuutettu Tommi Hannukka.

Hän itse tuli Inkalle töihin heti ammattikoulun jälkeen vuonna 1984.

– Kouluttauduin oppisopimuksella laitosmieheksi. Se kesti kaikkiaan viisi vuotta. Olin vanhempien laitosmiesten opissa eri osastoilla. Sen parempaa koulutusta ei voi saada.

“Kaikki päivät ovat erilaisia, ja se tuo virtaa tekemiseen”, sanoo työsuojeluvaltuutettu Tommi Hannukka.
“Kaikki päivät ovat erilaisia, ja se tuo virtaa tekemiseen”, sanoo työsuojeluvaltuutettu Tommi Hannukka.

Nykyään Hannukka toimii tuotesuunnittelijana ja laitosmiehenä kutomossa. Hän vastaa omassa vuorossaan koneiden käyntikunnosta, artikkeleiden vaihdoista ja käynnistyksistä.

– Olen kiinnostunut tekniikasta. Työni on haastava ja monipuolinen. Koen joka päivä onnistumisen tunteita. Kaikki päivät ovat erilaisia, ja se tuo virtaa tekemiseen.

Suurin osa kutomon koneista on peräisin 1980-luvun lopulta. Ne ovat käyneet kolmessa vuorossa yli 30 vuotta ilman mitään suurempia vikoja, Hannukka kertoo.

Varaosia niihin ei tosin tahdo enää saada, Hannukka harmittelee. Ennen niitä tehtiin tehtaan omassa pajassa, mutta sitä ei enää ole.

– Työsuojeluasiat meillä on hyvällä mallilla. Ainoastaan värikoneelta tulevaan höyryyn ja käryyn pitäisi saada pikainen ratkaisu.

Toukokuussa Inkan tehtaalle on määrä tulla painokone. Se edellyttää ilmastoinnin päivittämistä. Hannukka toivoo, että samalla poistuvat myös värikoneen pulmat.

Inkan tuotteista 65 prosenttia päätyy kotimaan markkinoille ja loput vientiin, lähinnä Baltiaan ja Skandinaviaan.
Inkan tuotteista 65 prosenttia päätyy kotimaan markkinoille ja loput vientiin, lähinnä Baltiaan ja Skandinaviaan.

Suomen ensimmäinen nauhatehdas

Suomalainen nauhateollisuus sai alkunsa, kun oululainen vuori-insinööri P.G. Holm perusti maamme ensimmäisen nauhatehtaan Virtain Killinkoskelle vuonna 1898.

P.G. Holm Oy osti helsinkiläisen kilpailijansa Ab Helsingfors Sidenväfveri Oy:n vuonna 1933 ja siitä tuli Suomen nauhateollisuuden valtias 1950-luvun lopulle saakka.

Sotavuosina Killinkosken nauhatehdas tuotti lähes yksinomaan sotatarvikkeita, kuten kaasunaamarinauhaa, telttaremmejä ja konekivääreiden patruunanauhaa.

Olkainkuminauha on yhä yksi tehtaan tuotteista, vaikka maankuuluja Inka-olkaimia ei Killinkoskella enää tehdäkään. Henkseleiden lisäksi tehdas valmisti 1940-luvulla muun muassa kanttinauhaa, sukkanauhoja, hattunauhaa ja silkkinauhaa.

Inka Oy syntyi, kun Kutomo & Punomo osti P.G. Holm Oy:n vuonna 1967. Tehdas alkoi 1960-luvulla valmistaa myös teollisuuden käyttöön tarkoitettuja raskaita nauhoja.

Inkan nykyinen tehdasrakennus valmistui vuonna 1980. Vanhassa nauhatehtaassa toimii nykyään muun muassa tehdasmyymälä, nauhamuseo ja kirpputori.

Lähde: Inka Oy

Vanhan nauhatehtaan suunnitteli Suomen tuotteliain kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck. Sen vanhimmat osat ovat valmistuneet vuonna 1908, ja rakennus on suojelukohde.
Vanhan nauhatehtaan suunnitteli Suomen tuotteliain kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck. Sen vanhimmat osat ovat valmistuneet vuonna 1908, ja rakennus on suojelukohde.

Loppu lomautuksille

Syksyisin Inkan tehtaalla Virtain Killinkoskella on ollut tapana aloittaa yt-neuvottelut. Yrityksen johto perustelee niitä taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä.

– Näin on ollut jo vuosia. Veikkaan, että syyskuussa tulee taas yt-kutsu. Se on ärsyttävää, sanoo pääluottamusmies Heli Virolainen.

Viime vuonna lomautukset jäivät väliin koronakiireiden vuoksi.

– Meillä oli silloin vielä tilauksia päällä suojavarusteiden, essujen ja maskien nauhoista, eikä meitä voitu lomauttaa. Työnantajan näkökulmasta homma meni pipariksi, mutta meille se sopi, sanoo työsuojeluvaltuutettu Tommi Hannukka.

Perinteisesti nauhanvalmistajat on lomautettu marras–joulukuussa viideksi tai kuudeksi viikoksi. Lomautus osuu ikävästi samaan aikaan, jolloin työntekijöille maksetaan palvelusvuosilisät.

– Oikeasti ei ole ollut hiljaista. Meistä lomautukset haiskahtavat siltä, että palvelusvuosilisät halutaan maksattaa työntekijöillä, Hannukka toteaa.

Meistä lomautukset haiskahtavat siltä, että palvelusvuosilisät halutaan maksattaa työntekijöillä.

Virolaisen tavoitteena on saada kumottua seuraava tarpeeton lomautus.

– Minä kyllä kyseenalaistan jatkossa lomautuksen perusteet moneen kertaan ja pystyn luottamaan, että työntekijät ovat minun tukenani, Virolainen sanoo.

Jos yt-kutsu tulee, syyniin joutuu myös lomautuskäytäntö. Tähän asti lomautus on toteutettu siten, että työntekijät ovat olleet neljä päivää viikossa töissä ja perjantaisin lomautettuna.

– Toimitusajoista on silti pitänyt pitää kiinni. Olemme tehneet neljässä päivässä viiden päivän työt. Itseämme saamme syyttää. Olemme joustaneet liikaa.

Ansiosidonnainen päivärahakin jää nauhanvalmistajilta yleensä saamatta, sillä omavastuuaika on viisi päivää.

– Kun meidän karenssipäivämme tulevat täyteen, siihen se lomautus sitten loppuukin.

Jos lomautuksen tarve on todellinen, sen pitää kestää vähintään viikko, Virolainen sanoo.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN