Virtain Killin­kosken partaalle kohosi runsas sata vuotta sitten Suomen ensim­mäinen nauha­tehdas, jonka monet muistavat Inka-olkai­mista. Vielä 40 vuotta sitten Inka Oy työllisti yli 200 nauhan­val­mis­tajaa. Useamman yritys­sa­nee­rauksen jälkeen heitä on jäljellä 26, mutta hyvässä työpo­ru­kassa on ilo sinni­tellä eteenpäin.

20.5.2021

INKA OY

PERUSTETTU 1898
KOTIPAIKKA Virrat
OMISTAJAT Kuusi yksityis­hen­kilöä, joista neljä työsken­telee yrityksen johdossa ja yksi omistaa osuutensa sijoi­tus­yh­tiön kautta
TUOTANTO Kudotut ja punotut nauha- ja nyörituotteet
HENKILÖSTÖ 35, joista tuotannon työnte­ki­jöitä 26
LIIKEVAIHTO 3,8 milj. euroa (2020)

Punoma­ko­neet säksät­tävät Inkan nauha­teh­taalla Virtain Killin­kos­kella, kun nauhan­val­mis­taja Heli Virolainen siistii puolaa­miaan lankapuolia.

– Katson, että kaikki langat ovat samalla kierrolla. Sitten leikkaan hännän pois, ettei se mene punoma­ko­neen pohjan alle ja kiristä lankaa. Se näkyy virheenä nauhassa.

Virolainen on työsken­nellyt maamme vanhim­malla nauha­teh­taalla neljä vuotta. Hän siirtyi Inkalle apulais­myy­mä­lä­pääl­likön tehtä­vistä, kun Killin­kosken kauppa suljettiin.

– En minä täällä varmaan muuten olisi­kaan, mutta nämä ihmiset. Olen tuntenut heidät synty­mäs­täni asti ja tulen joka ikisen kanssa toimeen. Täällä on hyvä työporukka.

Esimies tuo Virolai­selle uuden työoh­jeen. Sen mukaan Virolainen puolaa seuraa­vaksi kuudel­le­toista 110-milli­selle puolalle valkoista polyes­te­ri­lankaa kaihdin­narua varten.

Inka Oy valmistaa kuminau­hojen lisäksi venyviä ja venymät­tömiä naruja ja nyörejä esimer­kiksi kengän­nau­hoja, vaatteita ja talutus­hih­noja varten.

Lisäksi tehdas tuottaa nauhoja ja remmejä muun muassa hydrau­liik­ka­teol­li­suu­teen, mootto­reihin, potilas­nos­ti­miin ja kertasidontaan.

Virolainen aloitti pääluot­ta­mus­mie­henä tammi­kuussa. Maalis­kuussa hän jo otti palkan­ko­ro­tukset puheeksi, mutta ehdotus ei ottanut tuulta alleen.

– Tekstiili- ja muotialan palkka­taso on matala, ja työtä on liikaa työnte­kijää kohti. Uusia työnte­ki­jöi­täkin olisi helpompi löytää, jos palkka olisi parempi, Virolainen perustelee.

Esimer­kiksi viime keväänä kuminau­ha­ko­neita haettiin varas­tosta asti. Parhaim­mil­laan niitä kävi kolmessa vuorossa yli sata.

– Joka vuorossa yksi ihminen käytti niitä kaikkia. Pahim­paan ruuhkaan saimme pari lisäkättä. Nyt ne koneet seisovat, kun moni asiakas ostaa kuminauhat ulkomailta halvem­malla, kun niitä sieltä taas saa.

VAKITUINEN TYÖ LÄHELTÄ

Alkuvuo­desta Inka palkkasi kaksi uutta työnte­kijää. Työkuorma tosin ei vähen­tynyt, sillä samaan aikaan kaksi työnte­kijää irtisanoutui.

Sanna Hakala aloitti Inkalla helmi­kuussa nähtyään Faceboo­kissa ilmoi­tuksen avoimista työpaikoista.

– Soitin siltä istumalta. Seuraavan viikon maanan­taina tulin haastat­te­luun ja keski­viik­kona minulle soitet­tiin, että tuletko töihin, Hakala kertaa.

Viime vuonna hän kulki Killin­kos­kelta puolen vuoden ajan töissä Atrian tehtaalla Nurmossa. Matkaa kertyi 85 kilometriä suuntaansa.

– Olisin päässyt Atrialle nytkin helmi­kuussa, mutta valitsin Inkan, kun tämä on kuitenkin vakituinen työ ja lähellä kotia. Olen viihtynyt täällä tosi hyvin.

Hakala tekee tukki­ku­to­mossa kahta vuoroa. Täällä langat eivät ole puolilla, vaan tukeilla. Maallikon silmään ne näyttävät isoilta ompelu­ko­neen puolilta.

– Täällä on kolme­kym­mentä konetta, mutta niistä noin puolet käy kerralla. Kiertelen koneita ja katselen, onko joltain koneelta kudelanka loppunut.

Näin on päässyt käymään kutoma­ko­neella, joka valmistaa mustaa, 51 milliä leveää kuminauhaa. Työoh­jeen mukaan sitä pitäisi tehdä 4 000 metriä.

Hakala nousee siniselle keittiö­jak­ka­ralle. Hän pyörittää hetken kudelankaa sormis­saan ja pujottaa sen sitten näppä­rästi paikoil­leen. Kolman­nella kerralla kone suostuu yhteis­työhön ja alkaa taas suoltaa mustaa kuminauhaa isoon pahvilaatikkoon.

– Lanka katkesi kaksi kertaa. Joskus kudelan­koja joutuu pujot­ta­maan useitakin kertoja, ennen kuin kone taas käy, Hakala selittää.

Kudelangan loppu­minen aiheutti kuminau­haan syherön. Sen Hakala kertoo vetävänsä pahvi­laa­tikon reunalle, jotta työka­verit viimeis­te­lyssä huomaavat leikata sen pois.

“JOUSTAVUUS ON ISO ASIA”

Viimeis­te­lyssä on käynnissä artik­kelin vaihto. Nauhan­val­mis­taja Annika Liminka nitoo valkoisen resori­nauhan kiinni mustaan. Apuna hänellä on työpari Terttu Vähämaa.

– Se oli helppo vaihto. Joskus pitää tehdä isompia säätöjä. Nyt lisäsimme vain nopeutta ja vettä, koska uuden artik­kelin liima oli laimeampaa kuin edellisen, Vähämaa kertoo.

Kone kuljettaa nauhan isosta pahvi­laa­ti­kosta ensin liimaa sisäl­tä­vään lokeroon. Sitten nauha pyörii kahden lämpö­ti­lal­taan noin 300-asteisen rummun ympäri.

– Rummuilla nauha kuivuu ja silittyy. Tästä se menee kieko­tuk­seen, Liminka kertoo.

Hän aloitti työt Inkalla Vähämaan opastuk­sessa pääsiäisen jälkeen. Sitä ennen hän ehti olla viisi vuotta kotona kahden lapsen kanssa.

Tehdastyö, päivä­vuoro ja virto­lai­sit­tain lyhyt, 12 kilometrin työmatka ovat kaikki plussaa. Erityi­sesti Liminka kiittelee työnan­tajan joustavuutta.

– Saan tulla, kun tykkään, kunhan kahdeksan tuntia päivässä tulee täyteen. Se on kyllä iso asia. Tänäänkin, kun lapset heräsivät aikaisin, olin jo puoli kahdek­salta töissä.

Jo ensim­mäi­sellä työvii­kol­laan Liminka käytti koneita viimeis­te­lyssä yksin.

– Opin tekemällä. Olen saanut Tertulta todella hyvää opastusta. Toki on paljon vielä sellais­takin, mitä emme ole käyneet läpi, Liminka sanoo.

Vähämaa puoles­taan on otettu siitä, että saa siirtää osaamis­taan nuoremmalle.

– Annika on kätevä ja suhtautuu työhön sillä lailla kuin pitääkin. Sanoin jo pomolle, että koittakaa pitää tästä tytöstä kiinni, Vähämaa sanoo.

Toistai­seksi ainoa miinus uudessa työpai­kassa on palkka, Liminka sanoo.

– Se on aika huono, mutta teen mieluummin työtä huonolla palkalla kuin olen kotona tekemättä mitään.

LOUNAAKSI KOULURUOKAA

Musta resori­nauha vilistää viimeis­te­lyssä mallik­kaasti. Vähämaa selvittää vierei­seltä koneelta tulevaa mustaa kuminauhaa, johon on juuri lisätty palonestoaine.

– Tämä menee palomiesten kypäriin. Ei tätä nauhaa millään aineella saa sellai­seksi, ettei se palaisi, mutta nyt se ei syty ihan niin herkästi.

Viimeis­te­lyssä on mahdol­lista käsitellä nauhat myös infra­pu­na­suo­jauk­sella. Tällöin nauha ei heijasta valoa takaisin ja antaa siten turvaa sotilaille.

Vähämaa ja Liminka käyttävät kolmat­takin konetta. Se viimeis­telee tällä kertaa valkoista vyötärönauhaa.

– Sitä pitäisi ensi viikolla lähteä 26 000 metriä, Vähämaa sanoo.

Erilaiset nauhat ja nyörit ja kaikki niihin liittyvät työvai­heet ovat tulleet hänelle tutuiksi 40 työvuoden aikana.

– Tulin tänne lokakuussa 1980. Täällä oli silloin yli 200 työnte­kijää. Punomot ja kutomot kävivät kolmessa vuorossa, ja oma ruoka­lakin meillä oli, Vähämaa muistelee.

Ruokalaa ei ole ollut enää vuosiin. Vähämaa nauttii lounaaksi koulu­ruokaa, jonka konttorin väki noutaa kaikille annoksen tilan­neille Killin­kosken koululta.

– Hiljais­takin aikaa on ollut. Välillä teimme kolme­päi­väistä viikkoa, ja velka­sa­nee­rauskin on koettu monta kertaa, mutta sitkeästi on menty eteenpäin.

Edes työnan­tajan talou­del­liset haasteet eivät ole saaneet Vähämaata harkit­se­maan työpaikan vaihtoa.

– Tämä on ollut tosi hyvä työpaikka. Pomo ei ole koko ajan niskan takana, ja aina olen saanut vapaata, kun sille on ollut tarvetta. Minulla ei ole pahaa sanot­tavaa mistään.

Eläke­päivät kutsuvat alavu­te­laista Vähämaata syksyllä.

– Vähän haikealta tuntuu jäädä pois, hän tuumaa.

“ALA EI KIINNOSTA NUORIA”

Vähämaa ei suinkaan ole ainoa lähellä eläkeikää oleva nauhan­val­mis­taja Inkan tehtaalla. Yli puolet työnte­ki­jöistä on työsken­nellyt Inkalla jo yli 30 vuotta.

– Tänne pitäisi saada nuoria hommiin, mutta ala ei kiinnosta heitä, harmit­telee työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Tommi Hannukka.

Hän itse tuli Inkalle töihin heti ammat­ti­koulun jälkeen vuonna 1984.

– Koulut­tau­duin oppiso­pi­muk­sella laitos­mie­heksi. Se kesti kaikkiaan viisi vuotta. Olin vanhem­pien laitos­miesten opissa eri osastoilla. Sen parempaa koulu­tusta ei voi saada.

Nykyään Hannukka toimii tuote­suun­nit­te­li­jana ja laitos­mie­henä kutomossa. Hän vastaa omassa vuoros­saan koneiden käynti­kun­nosta, artik­ke­leiden vaihdoista ja käynnistyksistä.

– Olen kiinnos­tunut teknii­kasta. Työni on haastava ja monipuo­linen. Koen joka päivä onnis­tu­misen tunteita. Kaikki päivät ovat erilaisia, ja se tuo virtaa tekemiseen.

Suurin osa kutomon koneista on peräisin 1980-luvun lopulta. Ne ovat käyneet kolmessa vuorossa yli 30 vuotta ilman mitään suurempia vikoja, Hannukka kertoo.

Varaosia niihin ei tosin tahdo enää saada, Hannukka harmit­telee. Ennen niitä tehtiin tehtaan omassa pajassa, mutta sitä ei enää ole.

– Työsuo­je­lu­asiat meillä on hyvällä mallilla. Ainoas­taan väriko­neelta tulevaan höyryyn ja käryyn pitäisi saada pikainen ratkaisu.

Touko­kuussa Inkan tehtaalle on määrä tulla paino­kone. Se edellyttää ilmas­toinnin päivit­tä­mistä. Hannukka toivoo, että samalla poistuvat myös väriko­neen pulmat.

Suomen ensim­mäinen nauhatehdas

Suoma­lainen nauha­teol­li­suus sai alkunsa, kun oululainen vuori-insinööri P.G. Holm perusti maamme ensim­mäisen nauha­teh­taan Virtain Killin­kos­kelle vuonna 1898.

P.G. Holm Oy osti helsin­ki­läisen kilpai­li­jansa Ab Helsing­fors Siden­väf­veri Oy:n vuonna 1933 ja siitä tuli Suomen nauha­teol­li­suuden valtias 1950-luvun lopulle saakka.

Sotavuo­sina Killin­kosken nauha­tehdas tuotti lähes yksino­maan sotatar­vik­keita, kuten kaasu­naa­ma­ri­nauhaa, teltta­rem­mejä ja koneki­vää­reiden patruunanauhaa.

Olkain­ku­mi­nauha on yhä yksi tehtaan tuotteista, vaikka maankuu­luja Inka-olkaimia ei Killin­kos­kella enää tehdä­kään. Henkse­leiden lisäksi tehdas valmisti 1940-luvulla muun muassa kantti­nauhaa, sukka­nau­hoja, hattu­nauhaa ja silkkinauhaa.

Inka Oy syntyi, kun Kutomo & Punomo osti P.G. Holm Oy:n vuonna 1967. Tehdas alkoi 1960-luvulla valmistaa myös teolli­suuden käyttöön tarkoi­tet­tuja raskaita nauhoja.

Inkan nykyinen tehdas­ra­kennus valmistui vuonna 1980. Vanhassa nauha­teh­taassa toimii nykyään muun muassa tehdas­myy­mälä, nauha­museo ja kirpputori.

Lähde: Inka Oy

Loppu lomau­tuk­sille

Syksyisin Inkan tehtaalla Virtain Killin­kos­kella on ollut tapana aloittaa yt-neuvot­telut. Yrityksen johto perus­telee niitä talou­del­li­silla ja tuotan­nol­li­silla syillä.

– Näin on ollut jo vuosia. Veikkaan, että syyskuussa tulee taas yt-kutsu. Se on ärsyt­tävää, sanoo pääluot­ta­mus­mies Heli Virolainen.

Viime vuonna lomau­tukset jäivät väliin korona­kii­reiden vuoksi.

– Meillä oli silloin vielä tilauksia päällä suoja­va­rus­teiden, essujen ja maskien nauhoista, eikä meitä voitu lomauttaa. Työnan­tajan näkökul­masta homma meni pipariksi, mutta meille se sopi, sanoo työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Tommi Hannukka.

Perin­tei­sesti nauhan­val­mis­tajat on lomau­tettu marras–joulukuussa viideksi tai kuudeksi viikoksi. Lomautus osuu ikävästi samaan aikaan, jolloin työnte­ki­jöille makse­taan palvelusvuosilisät.

– Oikeasti ei ole ollut hiljaista. Meistä lomau­tukset haiskah­tavat siltä, että palve­lus­vuo­si­lisät halutaan maksattaa työnte­ki­jöillä, Hannukka toteaa.

Meistä lomau­tukset haiskah­tavat siltä, että palve­lus­vuo­si­lisät halutaan maksattaa työntekijöillä.

Virolaisen tavoit­teena on saada kumottua seuraava tarpeeton lomautus.

– Minä kyllä kysee­na­laistan jatkossa lomau­tuksen perus­teet moneen kertaan ja pystyn luotta­maan, että työnte­kijät ovat minun tukenani, Virolainen sanoo.

Jos yt-kutsu tulee, syyniin joutuu myös lomau­tus­käy­täntö. Tähän asti lomautus on toteu­tettu siten, että työnte­kijät ovat olleet neljä päivää viikossa töissä ja perjan­taisin lomautettuna.

– Toimi­tus­ajoista on silti pitänyt pitää kiinni. Olemme tehneet neljässä päivässä viiden päivän työt. Itseämme saamme syyttää. Olemme jousta­neet liikaa.

Ansio­si­don­nainen päivä­ra­hakin jää nauhan­val­mis­ta­jilta yleensä saamatta, sillä omavas­tuu­aika on viisi päivää.

– Kun meidän karens­si­päi­vämme tulevat täyteen, siihen se lomautus sitten loppuukin.

Jos lomau­tuksen tarve on todel­linen, sen pitää kestää vähin­tään viikko, Virolainen sanoo.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN