Jenni Uljas: Mikä takaa riittävän turvallisuuden?

teollisuusliitto

Kemikaalilainsäädäntö on tiettävästi EU:n monimutkaisin lainsäädäntöalue. Teollisuusliiton näkökulma siihen on työntekijöiden suojelu kemiallisten tekijöiden aiheuttamilta riskeiltä. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että syöpädirektiivin alle lisätään uusia kemiallisia aineita, eri direktiivien vaikuttavuutta pohditaan, niiden päällekkäisyyksiä poistetaan ja lainsäädäntökehystä pyritään selkeyttämään. Eri organisaatiot pyytävät kantojamme näihin ja moniin muihin kysymyksiin.

Syöpävaarallisten kemiallisten tekijöiden sitovat raja-arvot asetetaan EU:ssa aina kolmikannan eli niin kutsutun sosioekonomisen käsittelyn kautta. Tieteellisesti turvalliseksi arvioitu raja-arvo käy siinä prosessissa läpi mankelin, jossa arvioidaan sen aiheuttamaa riesaa eri toimialoille. Käytännön haasteiden pohdinta on tarpeellista, koska esimerkiksi mittausteknisesti tai toteutuksen puolesta mahdottomia rajoja ei kannata asettaa. Mahdoton raja-arvo tosin tuntuu siirtyvän kunkin toimijan motivaation mukaan. Kummallisia käänteitä ajatteluun on tullut esimerkiksi silloin, kun raja-arvo ei ehkä annakaan suojaa tai kun muu lainsäädäntö suojeleekin työntekijää paremmin kuin työsuojelulainsäädäntö.

Tällä hetkellä eurooppalaisen ay-liikkeen keskeisistä vaatimuksista moni liittyy siihen, kuinka lainsäädännössä pitäisi käsitellä aineita, joille ei ole olemassa turvallista rajaa, vaan kaikki altistuminen lisää riskiä.

Tällä hetkellä eurooppalaisen ay-liikkeen keskeisistä vaatimuksista moni liittyy siihen, kuinka lainsäädännössä pitäisi käsitellä aineita, joille ei ole olemassa turvallista rajaa, vaan kaikki altistuminen lisää riskiä. Näitä aineita ovat tyypillisesti syöpää aiheuttavat, lisääntymisterveydelle vaaralliset ja herkistävät aineet. Niitä on ripoteltu kahden eri direktiivin alle. Niitä kuitenkin olisi järkevää käsitellä samoilla riskinhallinnan keinoilla, ja pyrkiä niin matalaan altistumiseen kuin on mahdollista niin kutsutun syöpädirektiivin periaatteiden mukaisesti.

Päivänpolttavaa keskustelua käydään myös sitovista raja-arvoista. Niillä kemiallinen tekijä saadaan lainsäädännön piiriin, jolloin sen hallintaan työpaikoilla tulee muitakin velvoitteita kuin raja-arvon alla oleminen. Toisaalta kovin korkealla raja-arvolla luodaan väärää turvallisuuden tunnetta. Monissa pöydissä vaaditaankin avoimuutta päätöksiin raja-arvoista, eli käytännössä siihen, kuinka monen työntekijän on hyväksyttävää sairastua työperäisesti. Käytännössä riskit ovat laskennallisia, mutta melko kylmiä päätöksiä raja-arvojen määrittämisillä tehdään. On hyvä, että Teollisuusliitto on mukana näissä keskusteluissa ja vaikuttamassa päätöksiin.

JENNI ULJAS
Teollisuusliiton työympäristöasiantuntija

KUVA KITI HAILA