Jenni Uljas: Mikä takaa riittävän turvallisuuden?

Kemikaalilain­säädän­tö on tiet­tävästi EU:n mon­imutkaisin lain­säädän­töalue. Teol­lisu­us­li­iton näkökul­ma siihen on työn­tek­i­jöi­den suo­jelu kemi­al­lis­ten tek­i­jöi­den aiheut­tamil­ta riskeiltä. Käytän­nössä se tarkoit­taa esimerkik­si sitä, että syöpädi­rek­ti­ivin alle lisätään uusia kemi­al­lisia ainei­ta, eri direk­ti­ivien vaikut­tavu­ut­ta pohdi­taan, niiden päällekkäisyyk­siä pois­te­taan ja lain­säädän­töke­hys­tä pyritään selkeyt­tämään. Eri organ­isaa­tiot pyytävät kan­to­jamme näi­hin ja moni­in mui­hin kysymyk­si­in.

Syöpä­vaar­al­lis­ten kemi­al­lis­ten tek­i­jöi­den sito­vat raja-arvot asete­taan EU:ssa aina kolmikan­nan eli niin kut­su­tun sosioekonomisen käsit­te­lyn kaut­ta. Tieteel­lis­es­ti tur­val­lisek­si arvioitu raja-arvo käy siinä pros­es­sis­sa läpi manke­lin, jos­sa arvioidaan sen aiheut­ta­maa riesaa eri toimi­aloille. Käytän­nön haastei­den pohd­in­ta on tarpeel­lista, kos­ka esimerkik­si mit­tausteknis­es­ti tai toteu­tuk­sen puoles­ta mah­dot­to­mia rajo­ja ei kan­na­ta aset­taa. Mah­do­ton raja-arvo tosin tun­tuu siir­tyvän kunkin toim­i­jan moti­vaa­tion mukaan. Kum­mallisia kään­teitä ajat­telu­un on tul­lut esimerkik­si sil­loin, kun raja-arvo ei ehkä annakaan suo­jaa tai kun muu lain­säädän­tö suo­jeleekin työn­tek­i­jää parem­min kuin työ­suo­jelu­lain­säädän­tö.

Täl­lä het­kel­lä euroop­palaisen ay-liik­keen keskei­sistä vaa­timuk­sista moni liit­tyy siihen, kuin­ka lain­säädän­nössä pitäisi käsitel­lä ainei­ta, joille ei ole ole­mas­sa tur­val­lista rajaa, vaan kaik­ki altistu­mi­nen lisää riskiä.

Täl­lä het­kel­lä euroop­palaisen ay-liik­keen keskei­sistä vaa­timuk­sista moni liit­tyy siihen, kuin­ka lain­säädän­nössä pitäisi käsitel­lä ainei­ta, joille ei ole ole­mas­sa tur­val­lista rajaa, vaan kaik­ki altistu­mi­nen lisää riskiä. Näitä ainei­ta ovat tyyp­il­lis­es­ti syöpää aiheut­ta­vat, lisään­tymis­ter­vey­delle vaar­al­liset ja herk­istävät aineet. Niitä on ripotel­tu kah­den eri direk­ti­ivin alle. Niitä kuitenkin olisi järkevää käsitel­lä samoil­la riskin­hallinnan keinoil­la, ja pyrk­iä niin mata­laan altistu­miseen kuin on mah­dol­lista niin kut­su­tun syöpädi­rek­ti­ivin peri­aat­tei­den mukaises­ti.

Päivän­polt­tavaa keskustelua käy­dään myös sito­vista raja-arvoista. Niil­lä kemi­alli­nen tek­i­jä saadaan lain­säädän­nön piiri­in, jol­loin sen hallintaan työ­paikoil­la tulee muitakin velvoit­tei­ta kuin raja-arvon alla olem­i­nen. Toisaal­ta kovin korkeal­la raja-arvol­la luo­daan väärää tur­val­lisu­u­den tun­net­ta. Monis­sa pöy­dis­sä vaa­di­taankin avoimuut­ta päätök­si­in raja-arvoista, eli käytän­nössä siihen, kuin­ka mon­en työn­tek­i­jän on hyväksyt­tävää sairas­tua työperäis­es­ti. Käytän­nössä riskit ovat lasken­nal­lisia, mut­ta melko kylmiä päätök­siä raja-arvo­jen määrit­tämisil­lä tehdään. On hyvä, että Teol­lisu­us­li­it­to on mukana näis­sä keskusteluis­sa ja vaikut­ta­mas­sa päätök­si­in.

JENNI ULJAS
Teol­lisu­us­li­iton työym­päristöasiantun­ti­ja

KUVA KITI HAILA