Jenni Uljas: Mikä takaa riittävän turvallisuuden?

Kemikaa­li­lain­sää­däntö on tiettä­västi EU:n monimut­kaisin lainsää­dän­tö­alue. Teolli­suus­liiton näkökulma siihen on työnte­ki­jöiden suojelu kemial­listen tekijöiden aiheut­ta­milta riskeiltä. Käytän­nössä se tarkoittaa esimer­kiksi sitä, että syöpä­di­rek­tiivin alle lisätään uusia kemial­lisia aineita, eri direk­tii­vien vaikut­ta­vuutta pohdi­taan, niiden päällek­käi­syyksiä poiste­taan ja lainsää­dän­tö­ke­hystä pyritään selkeyt­tä­mään. Eri organi­saa­tiot pyytävät kanto­jamme näihin ja moniin muihin kysymyksiin.

Syöpä­vaa­ral­listen kemial­listen tekijöiden sitovat raja-arvot asete­taan EU:ssa aina kolmi­kannan eli niin kutsutun sosio­eko­no­misen käsit­telyn kautta. Tieteel­li­sesti turval­li­seksi arvioitu raja-arvo käy siinä proses­sissa läpi mankelin, jossa arvioi­daan sen aiheut­tamaa riesaa eri toimia­loille. Käytännön haasteiden pohdinta on tarpeel­lista, koska esimer­kiksi mittaus­tek­ni­sesti tai toteu­tuksen puolesta mahdot­tomia rajoja ei kannata asettaa. Mahdoton raja-arvo tosin tuntuu siirtyvän kunkin toimijan motivaa­tion mukaan. Kummal­lisia käänteitä ajatte­luun on tullut esimer­kiksi silloin, kun raja-arvo ei ehkä annakaan suojaa tai kun muu lainsää­däntö suoje­leekin työnte­kijää paremmin kuin työsuojelulainsäädäntö.

Tällä hetkellä euroop­pa­laisen ay-liikkeen keskei­sistä vaati­muk­sista moni liittyy siihen, kuinka lainsää­dän­nössä pitäisi käsitellä aineita, joille ei ole olemassa turval­lista rajaa, vaan kaikki altis­tu­minen lisää riskiä.

Tällä hetkellä euroop­pa­laisen ay-liikkeen keskei­sistä vaati­muk­sista moni liittyy siihen, kuinka lainsää­dän­nössä pitäisi käsitellä aineita, joille ei ole olemassa turval­lista rajaa, vaan kaikki altis­tu­minen lisää riskiä. Näitä aineita ovat tyypil­li­sesti syöpää aiheut­tavat, lisään­ty­mis­ter­vey­delle vaaral­liset ja herkis­tävät aineet. Niitä on ripoteltu kahden eri direk­tiivin alle. Niitä kuitenkin olisi järkevää käsitellä samoilla riskin­hal­linnan keinoilla, ja pyrkiä niin matalaan altis­tu­mi­seen kuin on mahdol­lista niin kutsutun syöpä­di­rek­tiivin periaat­teiden mukaisesti.

Päivän­polt­tavaa keskus­telua käydään myös sitovista raja-arvoista. Niillä kemial­linen tekijä saadaan lainsää­dännön piiriin, jolloin sen hallin­taan työpai­koilla tulee muitakin velvoit­teita kuin raja-arvon alla oleminen. Toisaalta kovin korkealla raja-arvolla luodaan väärää turval­li­suuden tunnetta. Monissa pöydissä vaadi­taankin avoimuutta päätök­siin raja-arvoista, eli käytän­nössä siihen, kuinka monen työntekijän on hyväk­syt­tävää sairastua työpe­räi­sesti. Käytän­nössä riskit ovat lasken­nal­lisia, mutta melko kylmiä päätöksiä raja-arvojen määrit­tä­mi­sillä tehdään. On hyvä, että Teolli­suus­liitto on mukana näissä keskus­te­luissa ja vaikut­ta­massa päätöksiin.

JENNI ULJAS
Teolli­suus­liiton työympäristöasiantuntija

KUVA KITI HAILA