Jenni Uljas: Yhteis­toi­min­nasta voimaa myös poikkeusoloissa

Koro­na­pan­de­mia on vaikut­ta­nut monien ihmis­ten elämään mitä erilai­sim­min tavoin. Valtio­valta tekee hyvin­kin radi­kaa­leja toimia varsin nopeasti. Silti elämä on suurelta osin melko lailla saman­laista kuin ennen koronaa.

Työym­pä­ris­tö­toi­min­nan näkö­kul­masta tarkas­tel­tuna korona on työsuo­je­lu­riski. Sen leviä­mistä pitää ehkäistä siinä kuin muita­kin terveys­ris­kejä työpai­koilla. Tartun­ta­tau­teja ei kuiten­kaan ole meidän aloil­lamme tyypil­li­sesti miel­letty riskeinä. Koro­naan liit­ty­vät hallin­ta­kei­not saat­ta­vat tuntua vierailta, vaikka keskei­sim­mät torjun­ta­ta­vat ovat ihan tuttuja.

Jo ennen koro­naa ihmis­ten olisi pitä­nyt pestä käsi­ään, olla yski­mättä muiden päälle ja pysyä kipeänä kotona. Työnan­ta­jien olisi ollut syytä jo aiem­min järjes­tää ihmi­sille mahdol­li­suus hyvään käsi­hy­gie­ni­aan ja siihen, että sairas­lo­malle on helppo jäädä.

Yhteis­toi­min­taa pide­tään ylei­sesti arvok­kaana tapana kehit­tää työelä­mää. Yrityk­set, joissa yritys­johto keskus­te­lee aidosti työn parhai­den asian­tun­ti­joi­den eli työn­te­ki­jöi­den kanssa, tuntu­vat menes­ty­vän muita parem­min. Työ sujuu parem­min, kun työn­te­ki­jät jaksa­vat hyvin ja ovat moti­voi­tu­neita. Koro­na­pa­nii­kissa tämä aito keskus­telu tuntuu kuiten­kin usein unohtuvan.

Koro­nan torjun­nan koetaan olevan ilmei­sesti jotain sellaista, joka oikeut­taa ja jopa velvoit­taa erilai­siin ylilyön­tei­hin ja harkit­se­mat­to­miin toimiin myös työpaikoilla.

Työteh­tä­vis­säni olen viime keväästä asti kohdan­nut koro­na­pan­de­mian sivu­tuot­teena synty­neen oudon ilmiön. Koro­nan torjun­nan koetaan olevan ilmei­sesti jotain sellaista, joka oikeut­taa ja jopa velvoit­taa erilai­siin ylilyön­tei­hin ja harkit­se­mat­to­miin toimiin myös työpai­koilla. Työpai­koilta on esimer­kiksi kiiri­nyt juttuja siitä, miten etätöissä olevat teke­vät ohjeita ja muis­te­le­vat, miten siellä tehtaalla asiat ovatkaan.

Melko kummal­li­sia tilan­teita on synty­nyt esimer­kiksi silloin, kun ohjeis­tuk­sen tekijä ei ole ymmär­tä­nyt, missä turva­vä­lejä pysty­tään pitä­mään ja missä ei. Ohjei­den ja sään­tö­jen teke­mi­sessä kannat­taisi toki kuun­nella työpai­kalla edel­leen olevia ihmisiä.

Koro­nan estä­mi­sessä pitää huomioida normaa­lit peri­aat­teet ja lain­sää­dän­nön määräyk­set. Ensin arvioi­daan riskit ja sitten mieti­tään hallin­ta­kei­not. Riski­nar­vioin­nissa pitäisi olla mukana työn­te­ki­jöi­den edus­taja ja työter­veys­huolto. Riskejä voidaan hallita parhai­ten harki­tuilla, oikein kohden­ne­tuilla ja oikean tasoi­silla toimen­pi­teillä asioi­den ensi­si­jai­suus­jär­jes­tys mielessä pitäen.

Riskien hallin­nan toteut­ta­mi­nen pitää käsi­tellä yhteis­toi­min­nassa ja henki­löstö pitää koulut­taa. Mitä suurempi vaiku­tus kunkin työn­tekijän osaa­mi­sella ja moti­vaa­tiolla on vali­tun riskin­hal­lin­ta­toi­men­pi­teen onnis­tu­mi­seen, sitä enem­män tiedot­ta­mi­seen ja koulut­ta­mi­seen pitää panos­taa. Tässä­kin henki­lös­tön edus­ta­jilla on keskei­nen rooli.

JENNI ULJAS
Teol­li­suus­lii­ton työympäristöasiantuntija

KUVA KITI HAILA