Työttömyys on järjestelmän häiriö

teollisuusliitto

Työttömyydestä ja työttömistä käyty keskustelu on toistunut vinoutuneena läpi vuosikymmenten. Hallitsevana teemana on ollut työttömien syyllistäminen työttömyydestään ja käsitys, että ihmiset muuttuvat työttömyyden seurauksena kelvottomiksi. Alakynteen ovat jääneet näkemykset, joiden mukaan työttömyys johtuu yritysten ja julkisen sektorin organisaatioiden kohtaamien ongelmien aiheuttamista henkilöstön vähentämisen tarpeista, ja joiden mukaan työttömät ovat elämässään eteenpäin pyrkiviä työhaluisia aktiivisia ihmisiä.

Tämän vinoutuneen keskustelun yksi merkkipaalu oli 1990-luvun alkupuolen lama, jolloin työttömyysaste ylitti 18 prosenttia, ja enimmillään työttömänä oli puoli miljoonaa ihmistä. Väite, jonka mukaan töitä löytyy, jos niitä vain viitsii hakea, toistui taajaan. Näin siitä huolimatta, että avoimia työpaikkoja oli murto-osa työttömien määrään nähden. Toisaalta ymmärrystä syntyi myös sille, että irtisanominen voi kohdata melkein kenet tahansa. Korkeasti koulutetut ja johtavissa asemissa olevatkaan eivät olleet työttömyydeltä suojassa.

Perusongelmana työttömyyden hahmottamisessa on vaikeus erottaa yksilö ja toimintaympäristö toisistaan. Tarvittavan rajanvedon sijaan toimintaympäristön ongelmat sysätään yksilöiden vastuulle, minkä jälkeen heitä moititaan siitä, että eivät pysty tilannettaan korjaamaan ongelmallisessa toimintaympäristössä. Se on virhe, jossa järjestelmän ominaisuudet siirretään yksilön ominaisuuksiksi. Samalla se on epäreilu asetelma, joka vaikeuttaa ihmisten pärjäämistä.

Rankimpia asioita, joita työttömät kuvailevat kohtaavansa, on sosiaalisen erottelun ja siihen liittyvän mitätöinnin kokemus. Se kuluttaa voimavaroja keneltä tahansa, ja on yksilön ja yhteiskunnan kannalta huono tilanne. Ratkaisu ongelmaan ei ole työttömien patistaminen, vaan toimintaympäristön muuttaminen niin, että ihmiset voivat löytää paikkansa.

Työttömyys on pysyvä ilmiö työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Sen takia työttömyys on nähtävä normaalina tilanteena, joka ei leimaa ihmistä. Yhtä lailla työnhaku on nähtävä arvokkaana toimintana silloinkin, kun se ei johda tulokseen, jolloin toimintaympäristöstä saatava tuki ja kannustus auttavat eteenpäin.

Tuki ja kannustus on moniosainen kokonaisuus. Se koostuu ensinnäkin yhteiskunnan rakenteista, jossa työttömille keskeisimmät osat ovat työmarkkinat, työttömyysturva ja niihin liittyvät ohjausjärjestelmät sekä viranomaisten tarjoamat palvelut ja toimintatavat niiden toteuttamiseksi. Toinen tärkeä taso muodostuu ihmisten sosiaalisista verkostoista.

Näissä kaikissa paras lähtökohta on kohdella työttömiä samalla tavalla kuin töissä oleviakin. Arvostavasti ihmisinä, jotka haluavat tienata omat rahansa, viettää itsenäistä elämää, elättää itsensä ja perheensä ja hoitaa asiansa vastuullisesti. Muillakin tavoilla orientoituvia toimijoita tietysti on, mutta kysymyksessä on marginaalinen ryhmä, jonka kautta kokonaisuutta ei pidä ohjata.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja