Mirja Suhonen: Työllisyysasteen parantaminen – mieluummin porkkanaa kuin keppiä

teollisuusliitto

Maamme nykyinen hallitus aloitti taipaleensa viime vuonna. Se asetti työllisyystavoitteeksi 75 prosenttia työllisestä työvoimasta (15–64-vuotiaat) vuoden 2023 loppuun mennessä. Työttömien määrän pitäisi vastaavasti laskea 4,8 prosenttiin. Tavoite on vaativa, mutta mahdollinen. Kaikki keinot pitää ottaa käyttöön, että maahamme saadaan 60 000 työpaikkaa lisää, mitä hallitusohjelman tavoite edellyttää.

Väestö ikääntyy ja syntyvyys vähenee. Sen seurauksena huoltosuhde heikkenee. Taloudellinen huoltosuhde eli työssäkäyvien ja ei-työssäkäyvien suhde oli 137 vuonna 2017. Se tarkoittaa sitä, että sataa työssäkäyvää henkilöä kohti oli 137 ei-työssäkäyvää henkilöä. Vuonna 2016 luku oli 142. Vertailun vuoksi todettakoon, että lamavuonna 1993 taloudellinen huoltosuhde oli 172. Tilanne on nyt parempi, mutta tulevaisuus näyttää synkältä.

Taloudellisen huoltosuhteen ennustetaan huononevan ikärakenteemme ja työttömyyden vuoksi. Tilannetta kuvaa myös väestöllinen huoltosuhde eli lasten ja eläkeläisten suhde työikäiseen väestöön. Vuonna 2017 se oli 60,1, mikä tarkoittaa sitä, että 100 työssä käyvää henkilö kohden oli noin 60 ei-työikäistä henkilöä. Lukema on huonoin 60 vuoteen. Käänteen saamiseksi parempaan tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä.

”Voisiko työn vastaanottamisen kynnystä madaltaa työttömyysturvan karenssimääräyksiä muuttamalla?”

Olemme taloudellisesti pienoisessa pulassa, ellei käännettä parempaan saada aikaiseksi. Hyvinvointiamme on mahdotonta ylläpitää, ellei työllisyys ole riittävällä tasolla. Mikä neuvoksi, kyselee moni. Luotamme osaamisen kasvattamiseen, tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa, lisä- ja muuntokoulutusta sekä toimia työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaamiseksi.

Voisiko myös työn vastaanottamisen kynnystä madaltaa työttömyysturvan karenssimääräyksiä muuttamalla? Lähes joka viikko korviini kantautuu tieto työsuhteen purusta koeaikana, mistä todennäköisesti seuraa 90 päivän karenssi ennen ansiopäivärahan saamista. Voisiko lakia muuttaa niin, että koeaikapurun jälkeen karenssia ei olisi? Näin työntekijä rohkenisi kokeilla työtä, jopa uutta ammattia, pelkäämättä taloudellisen pohjan romahtamista.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastojen mukaan koeaikapurkujen määrä on kasvanut 30 prosentilla vuodesta 2016 vuoteen 2018. Numeroina se tarkoittaa 13 516 koeaikapurkua vuonna 2016 ja 17 683 purkua vuonna 2018. Luku ehti 2010-luvulla laskea 13 500:aan aikaisemmasta 19 000:sta. Kenties syynä on määräaikaisten työsuhteiden solmimisen hankaloituminen tai työnantajien tiukentuneet asenteet. Luvut kertovat myös, että moni on joutunut kärvistelemään karenssin ajan minimitoimeentulolla, vaikka ei ansiopäivärahakaan kovin leveää leipää tarjoa.

Kun työllistymisen kynnystä halutaan alentaa, tehdään se työpaikan vastaanottamisen kynnystä madaltamalla, ei keksimällä aktiivimallin tapaisia keinoja. Mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Kannustaminen tuo parempia tuloksia tässäkin asiassa.

MIRJA SUHONEN
Teollisuusliiton erityisalojen sektorin sopimusasiantuntija