Mirja Suhonen: Työlli­syy­sas­teen paran­ta­minen – mieluummin porkkanaa kuin keppiä

Maamme nykyinen hallitus aloitti taipa­leensa viime vuonna. Se asetti työlli­syys­ta­voit­teeksi 75 prosenttia työlli­sestä työvoi­masta (15–64-vuotiaat) vuoden 2023 loppuun mennessä. Työttö­mien määrän pitäisi vastaa­vasti laskea 4,8 prosent­tiin. Tavoite on vaativa, mutta mahdol­linen. Kaikki keinot pitää ottaa käyttöön, että maahamme saadaan 60 000 työpaikkaa lisää, mitä halli­tus­oh­jelman tavoite edellyttää.

Väestö ikääntyy ja synty­vyys vähenee. Sen seurauk­sena huolto­suhde heikkenee. Talou­del­linen huolto­suhde eli työssä­käy­vien ja ei-työssä­käy­vien suhde oli 137 vuonna 2017. Se tarkoittaa sitä, että sataa työssä­käyvää henkilöä kohti oli 137 ei-työssä­käyvää henkilöä. Vuonna 2016 luku oli 142. Vertailun vuoksi todet­ta­koon, että lamavuonna 1993 talou­del­linen huolto­suhde oli 172. Tilanne on nyt parempi, mutta tulevai­suus näyttää synkältä.

Talou­del­lisen huolto­suh­teen ennus­te­taan huono­nevan ikära­ken­teemme ja työttö­myyden vuoksi. Tilan­netta kuvaa myös väestöl­linen huolto­suhde eli lasten ja eläke­läisten suhde työikäi­seen väestöön. Vuonna 2017 se oli 60,1, mikä tarkoittaa sitä, että 100 työssä käyvää henkilö kohden oli noin 60 ei-työikäistä henkilöä. Lukema on huonoin 60 vuoteen. Käänteen saami­seksi parem­paan tarvi­taan monen­laisia toimenpiteitä.

”Voisiko työn vastaa­not­ta­misen kynnystä madaltaa työttö­myys­turvan karens­si­mää­räyksiä muuttamalla?”

Olemme talou­del­li­sesti pienoi­sessa pulassa, ellei käännettä parem­paan saada aikai­seksi. Hyvin­voin­tiamme on mahdo­tonta ylläpitää, ellei työlli­syys ole riittä­vällä tasolla. Mikä neuvoksi, kyselee moni. Luotamme osaamisen kasvat­ta­mi­seen, tarvit­semme työpe­räistä maahan­muuttoa, lisä- ja muunto­kou­lu­tusta sekä toimia työpaik­kojen ja työnte­ki­jöiden kohtaamiseksi.

Voisiko myös työn vastaa­not­ta­misen kynnystä madaltaa työttö­myys­turvan karens­si­mää­räyksiä muutta­malla? Lähes joka viikko korviini kantautuu tieto työsuh­teen purusta koeai­kana, mistä toden­nä­köi­sesti seuraa 90 päivän karenssi ennen ansio­päi­vä­rahan saamista. Voisiko lakia muuttaa niin, että koeai­ka­purun jälkeen karenssia ei olisi? Näin työntekijä rohke­nisi kokeilla työtä, jopa uutta ammattia, pelkää­mättä talou­del­lisen pohjan romahtamista.

Työ- ja elinkei­no­mi­nis­te­riön työnvä­li­tys­ti­las­tojen mukaan koeai­ka­pur­kujen määrä on kasvanut 30 prosen­tilla vuodesta 2016 vuoteen 2018. Numeroina se tarkoittaa 13 516 koeai­ka­purkua vuonna 2016 ja 17 683 purkua vuonna 2018. Luku ehti 2010-luvulla laskea 13 500:aan aikai­sem­masta 19 000:sta. Kenties syynä on määrä­ai­kaisten työsuh­teiden solmi­misen hanka­loi­tu­minen tai työnan­ta­jien tiuken­tu­neet asenteet. Luvut kertovat myös, että moni on joutunut kärvis­te­le­mään karenssin ajan minimi­toi­meen­tu­lolla, vaikka ei ansio­päi­vä­ra­ha­kaan kovin leveää leipää tarjoa.

Kun työllis­ty­misen kynnystä halutaan alentaa, tehdään se työpaikan vastaa­not­ta­misen kynnystä madal­ta­malla, ei keksi­mällä aktii­vi­mallin tapaisia keinoja. Mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Kannus­ta­minen tuo parempia tuloksia tässäkin asiassa.

MIRJA SUHONEN
Teolli­suus­liiton erityi­sa­lojen sektorin sopimusasiantuntija