Mirja Suho­nen: Työl­li­syy­sas­teen paran­ta­mi­nen – mieluum­min pork­ka­naa kuin keppiä

Maamme nykyi­nen halli­tus aloitti taipa­leensa viime vuonna. Se asetti työl­li­syys­ta­voit­teeksi 75 prosent­tia työl­li­sestä työvoi­masta (15–64-vuotiaat) vuoden 2023 loppuun mennessä. Työt­tö­mien määrän pitäisi vastaa­vasti laskea 4,8 prosent­tiin. Tavoite on vaativa, mutta mahdol­li­nen. Kaikki keinot pitää ottaa käyt­töön, että maahamme saadaan 60 000 työpaik­kaa lisää, mitä halli­tus­oh­jel­man tavoite edellyttää.

Väestö ikään­tyy ja synty­vyys vähe­nee. Sen seurauk­sena huol­to­suhde heik­ke­nee. Talou­del­li­nen huol­to­suhde eli työs­sä­käy­vien ja ei-työs­sä­käy­vien suhde oli 137 vuonna 2017. Se tarkoit­taa sitä, että sataa työs­sä­käy­vää henki­löä kohti oli 137 ei-työs­sä­käy­vää henki­löä. Vuonna 2016 luku oli 142. Vertai­lun vuoksi todet­ta­koon, että lama­vuonna 1993 talou­del­li­nen huol­to­suhde oli 172. Tilanne on nyt parempi, mutta tule­vai­suus näyt­tää synkältä.

Talou­del­li­sen huol­to­suh­teen ennus­te­taan huono­ne­van ikära­ken­teemme ja työt­tö­myy­den vuoksi. Tilan­netta kuvaa myös väes­töl­li­nen huol­to­suhde eli lasten ja eläke­läis­ten suhde työi­käi­seen väes­töön. Vuonna 2017 se oli 60,1, mikä tarkoit­taa sitä, että 100 työssä käyvää henkilö kohden oli noin 60 ei-työi­käistä henki­löä. Lukema on huonoin 60 vuoteen. Kään­teen saami­seksi parem­paan tarvi­taan monen­lai­sia toimenpiteitä.

”Voisiko työn vastaa­not­ta­mi­sen kynnystä madal­taa työt­tö­myys­tur­van karens­si­mää­räyk­siä muuttamalla?”

Olemme talou­del­li­sesti pienoi­sessa pulassa, ellei kään­nettä parem­paan saada aikai­seksi. Hyvin­voin­tiamme on mahdo­tonta yllä­pi­tää, ellei työl­li­syys ole riit­tä­vällä tasolla. Mikä neuvoksi, kyse­lee moni. Luotamme osaa­mi­sen kasvat­ta­mi­seen, tarvit­semme työpe­räistä maahan­muut­toa, lisä- ja muun­to­kou­lu­tusta sekä toimia työpaik­ko­jen ja työn­te­ki­jöi­den kohtaamiseksi.

Voisiko myös työn vastaa­not­ta­mi­sen kynnystä madal­taa työt­tö­myys­tur­van karens­si­mää­räyk­siä muut­ta­malla? Lähes joka viikko korviini kantau­tuu tieto työsuh­teen purusta koeai­kana, mistä toden­nä­köi­sesti seuraa 90 päivän karenssi ennen ansio­päi­vä­ra­han saamista. Voisiko lakia muut­taa niin, että koeai­ka­pu­run jälkeen karens­sia ei olisi? Näin työn­tekijä rohke­nisi kokeilla työtä, jopa uutta ammat­tia, pelkää­mättä talou­del­li­sen pohjan romahtamista.

Työ- ja elin­kei­no­mi­nis­te­riön työn­vä­li­tys­ti­las­to­jen mukaan koeai­ka­pur­ku­jen määrä on kasva­nut 30 prosen­tilla vuodesta 2016 vuoteen 2018. Nume­roina se tarkoit­taa 13 516 koeai­ka­pur­kua vuonna 2016 ja 17 683 purkua vuonna 2018. Luku ehti 2010-luvulla laskea 13 500:aan aikai­sem­masta 19 000:sta. Kenties syynä on määrä­ai­kais­ten työsuh­tei­den solmi­mi­sen hanka­loi­tu­mi­nen tai työnan­ta­jien tiuken­tu­neet asen­teet. Luvut kerto­vat myös, että moni on joutu­nut kärvis­te­le­mään karens­sin ajan mini­mi­toi­meen­tu­lolla, vaikka ei ansio­päi­vä­ra­ha­kaan kovin leveää leipää tarjoa.

Kun työl­lis­ty­mi­sen kynnystä halu­taan alen­taa, tehdään se työpai­kan vastaa­not­ta­mi­sen kynnystä madal­ta­malla, ei keksi­mällä aktii­vi­mal­lin tapai­sia keinoja. Mieluum­min pork­ka­naa kuin keppiä. Kannus­ta­mi­nen tuo parem­pia tulok­sia tässä­kin asiassa.

MIRJA SUHONEN
Teol­li­suus­lii­ton erityi­sa­lo­jen sekto­rin sopimusasiantuntija