Teollisuusliiton valtuuston syyskokous 28.-29.11.2019 Helsingissä Paasitornissa.

Valtuuston jäsenet: Heikennyksiä ei hyväksytä ja rintama pitää

Mitä Teollisuusliiton valtuuston jäsenet miettivät kiristyneestä työmarkkinatilanteesta? Tekijä haastatteli eri sopimusaloilla työskenteleviä valtuuston jäseniä.

TEOLLISUUSLIITON VALTUUSTON SYYSKOKOUS, HELSINKI 28.–29.11.2019

 

”Toivon työnantajalta kauaskatseisuutta”

Teknologiateollisuuden sopimusalalla Eurajoen Olkiluoto 3 projektissa teollisuusliittojen yhdysmiehenä toimiva Janne Vainio pitää neuvottelutilannetta vaikeana.

– Työnantajien toimintatavat ja reaktiot ovat harmillisia. On ikävää, että sopimisen kulttuuri on matkan varrella hieman murentunut.

Hän sanoo odottavansa, että kaikesta kokemastaan vääryydestä huolimatta työnantaja pystyy miettimään kauaskatseisesti ja sopimaan palkansaajaliikkeen kanssa asiat niin kuin ne on pitkän aikaa pystytty Suomessa sopimaan.

– Kannatan vanhantapaista luottamukseen perustuvaa neuvottelemista ja sopimista. Arvostetaan kumpikin toisiamme ja annetaan arvoa sille, mitä sovitaan. Ei niin, että ollaan koko ajan rikkomassa ja huutamassa eri viestintäkanavien kautta syytöksiä ja rikkovaa viestiä kentälle. Toivoisin enemmän sopimista.

Vainion mielestä liitto on neuvottelupöydissä sille harvinaisessa tilanteessa.

– Teollisuusliitto on tottunut sopimaan ja neuvottelemaan asioista, ja nyt meille ei aina ole annettu sitä mahdollisuutta. Sen tähden nämä neuvottelut ovat kestäneet kauan.

Jos sopua ei synny, on liitto Vainion mielestä pakon edessä.

– Työtaistelu on meidän kohdallamme ainoa vaihtoehto silloin, kun emme pysty sopimalla asioita ratkomaan. Silloin meidän on pakko käyttää työtaisteluoikeutta. En missään tapauksessa haluaisi, että ollaan tällaisessa tilanteessa, niin kuin meistä ei moni muukaan. Mutta meidän on pakko. Silloin meidän pitää pystyä Teollisuusliittona näyttämään, että olemme tosissamme.

 

”Ei meillä vaatimukset hirveät ole”

Sodankylän Comforta Oy:n pääluottamusmies Erja Haapalainen on mukana tekstiilihuoltoalan tes-neuvottelukunnassa.

– Tilanne on kauhean sekava. Se on erilainen kuin varmasti ikinä. Kaikki odottavat teknologiateollisuuden sopimusta. Kukaan ei halua tehdä mitään ennen kuin siellä tapahtuu jotain. Kukaan ei ole antanut lupaa tehdä mitään.

– Olemme kuitenkin neuvotteluväleissä edelleen. Seuraava tapaaminen on joulukuun 9. päivä. Kovasti on neuvotteluissa sanottu eitä. Rahasta ei ole vielä puhuttu. Ei ole sellaista raamia tullut, minkä puitteissa voisi sopia. Kaikki mikä maksaa työnantajalle, siihen tulee ei.

Sodankylän Comfortan työntekijät osallistuivat viime vuonna kaksi kertaa liiton mielenilmaisuun ja osanotto oli sataprosenttinen. Tällä kertaa työpaikka ei kuulu 9. joulukuuta alkavaksi ilmoitetun työtaistelun piiriin.

Haapalainen toivoo tes-neuvotteluihin avoimuutta.

– Työntekijäpuolen suurin toive on saada kiky pois. Se ei vaikuta meillä kuin kolmannekseen koko konsernin työntekijöistä. Onhan se tosi reilua, että kolmasosa kikyilee ja loput ei. Sillä ei firmallekaan ole oikeasti mitään vaikutusta. Se on vain kiusantekoa!

– Riittävän kokoisia palkankorotuksia toivomme tietysti. Ei meillä mielestäni hirveät vaatimukset ole, vaikka kaikki menisivät läpi.

 

”Rintama pitää”

Mekaanisessa metsäteollisuudessa vastakkainasettelu on poikkeuksellisen jyrkkä. Työntekijöiden kolmen päivän lakon päälle työnantaja uhkaa kuuden päivän työsululla. Markku Tirkkosen työpaikka, Pelloksen vaneritehdas Ristiinassa, on suunniteltujen työtaistelutoimien piirissä.

– Kun katsoo työnantajapuolen esityksiä, niin ne ovat kerta kaikkiaan pöyristyttäviä. Ainahan ne tuovat heikennysesityksiä hirveästi pöytään, mutta harvoin näin kovia. Se tarkoittaisi, että parikymmentä prosenttia palkat alenisivat, jos ne kaiken saisivat läpi. Ei sitä oikein voi ymmärtää, Tirkkonen sanoo.

Työnantajan toiminnassa on Tirkkosen mukaan ollut se hyvä puoli, että se on hitsannut porukan yhteen.

– Kyllä meidän henki on kova. Uskon, että jos lakko tulee, niin varmasti rintama pitää! Tärkein mitä porukka odottaa on se, että kikyä ei seuraavassa sopimuksessa enää ole. Eikä sinne saa tulla mitään muitakaan heikennyksiä.

Tirkkosen mukaan häntä ihmetyttää työnantajan röyhkeys, kun sille ei tunnu mikään riittävän.

– Kaikki vietäisiin. Tässä näkee hyvin sen, että työnantaja tällä hetkellä ei enää arvosta meitä työntekijöitä. Joskus on oltu se arvokkain pääoma, mitä yrityksillä on. Mutta nyt sillä ei ole mitään väliä, tulemmeko me enää edes palkalla toimeen. Ei meidän palkat älyttömiä ole. Siinä saa tosissaan nipistellä, että selviää menoista.

– Kyllä se henki on työpaikalla, että periksi ei anneta. Tämä latu katsotaan loppuun asti, sanoo Tirkkonen.

 

”Heikennyksiä ei kukaan halua”

Lannoiteita ja fosforihappoa valmistava Siilinjärven Yara kuuluu suunniteltujen työtaistelutoimien piiriin. Kemian perusteollisuuden sopimusalaa edustavan Niina Laitisen mukaan työntekijät odottavat tulevia ratkaisuja ja valmistautuvat mahdolliseen lakkoon.

– Kikytunnit koetaan meillä todella turhina. Yhteinen näkemys on, että työnantajan esittämiä heikennyksiä ei kukaan halua. Työnantajalla on pitkä lista, joka vaikuttaa toteutuessaan jokaiseen työntekijään.

Laitisen mukaan työmarkkinatilanne on kemian sopimusalalla aika tulehtunut.

– Hankalan siitä tekee työnantajan jääräpäisyys ja neuvotteluhaluttomuus.

Laitinen toivoo, että neuvottelemalla päästäisiin vielä sopimukseen.

– Ei lakko ketään palvele. Sillä on ainakin meidän toimipaikalla isot vaikutukset. Jää luultavasti vuosituotantoennätykset tekemättä, jos kolme päivää ollaan lakossa.

 

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT KITI HAILA