Eroon epä­rei­luu­des­ta

Kun suo­ma­lai­ses­ta työ­elä­mäs­tä etsii vii­me vuo­sien suu­rim­pia har­mi­tuk­sen aihei­ta työn­te­ki­jöil­le, tar­vet­ta hie­no­syi­seen seu­lon­taan ei ole. Ilmi­sel­vä vas­taus on kil­pai­lu­ky­ky­so­pi­mus eli kiky ja sen mukai­nen 24 tun­nin yli­mää­räi­nen pal­ka­ton työ­ai­ka. Sel­lais­ta työ­pai­kal­la käyn­tiä tai työn­te­ki­jöi­den yhtei­sis­sä tilai­suuk­sis­sa vie­rai­lua ei ole vas­taan tul­lut, jos­sa ei vähin­tään jos­sain vai­hees­sa oli­si noi­dut­tu kikyä maanrakoon.

Vii­mei­sin vah­vis­tus kikyn ennem­min hai­tal­li­sek­si kuin hyö­dyl­li­sek­si koke­mi­ses­ta saa­tiin SAK:n elo­kuus­sa toteut­ta­mas­ta luot­ta­mus­hen­ki­lö­ky­se­lys­tä. Enem­män kuin yhdek­sän kym­me­nes­tä luot­ta­mus­hen­ki­lös­tä arvioi, että työ­ajan pal­ka­ton piden­nys oli työn­te­ki­jöi­den kan­nal­ta epä­rei­lu rat­kai­su. Sen rin­nal­la kuusi kym­me­nes­tä luot­ta­mus­mie­hes­tä oli havain­nut kikyn vai­keut­ta­neen työn ja yksi­tyi­se­lä­män yhteen­so­vit­ta­mis­ta. Noin kol­man­nek­ses­sa työ­pai­kois­ta työ­ajan piden­tä­mi­nen oli lisän­nyt ris­ti­rii­to­ja työ­nan­ta­jan ja työn­te­ki­jöi­den välil­lä. Myön­tei­siä vai­ku­tuk­sia luot­ta­mus­hen­ki­löt eivät juu­ri raportoineet.

Yri­tys­ten pär­jää­mi­nen ja kil­pai­lu­ky­vyn vah­vis­ta­mi­nen ovat tavoit­tei­ta, joi­den taak­se moni mie­lel­lään aset­tuu. Hyvin­voin­tia halua­vat kaik­ki, mut­ta eri asia on, mil­lä kei­noil­la sitä tavoi­tel­laan. Yksi seli­tys kikyn poik­keuk­sel­li­sen suu­rek­si nous­seel­le vas­tus­tuk­sel­le voi­kin olla sii­nä, että pal­kat­to­man lisä­työn raken­teel­li­sen pakon kaut­ta toteu­tet­tu läpia­ja­mi­nen uppo­si lii­an syväl­le sen koh­tee­na ollei­den työn­te­ki­jöi­den hen­ki­lö­koh­tai­sen kont­rol­lin alu­ee­seen. Kuusi minuut­tia päi­väs­sä ei enää ollut­kaan vain kuusi minuut­tia päi­väs­sä. Kysy­mys oli yksi­löi­den itse­mää­rää­mi­soi­keu­den loukkauksesta.

Edel­lä kuva­tun koke­muk­sen syn­ty­mi­nen on ymmär­ret­tä­vää. Yksi arvok­kaim­mis­ta asiois­ta, jon­ka ihmi­nen elä­män­sä aika­na omis­taa, on aika. Sen arvo on jaka­ma­ton ja kai­kil­le sama. Sii­hen kyt­key­tyy sau­mat­to­mas­ti pää­tös­val­ta, kuin­ka aikan­sa käyt­tää. Myy­dä­kö se esi­mer­kik­si palk­kaa vas­taan työ­nan­ta­jal­le vai käyt­tää­kö jol­lain muul­la tavalla?

Tätä valin­nan mah­dol­li­suut­ta ei työ­ajan pal­kat­to­man lisäyk­sen ylhääl­tä pako­te­tus­sa toteut­ta­mi­ses­sa ihmi­sil­le annet­tu. Kysy­mys sii­tä, onko ihmi­nen ole­mas­sa talout­ta vai talous hyvin­voin­nin raken­ta­mis­ta var­ten, piir­tyi vas­tak­kai­na­set­te­lu­na niin terä­väs­ti esiin, että jän­nit­tei­den ja ris­ti­rii­to­jen lisään­ty­mi­nen oli väistämätöntä.

Juu­ri sii­nä muo­dos­tui myös se perus­ta, jon­ka poh­jal­ta epä­rei­luu­den koke­muk­sis­ta rapor­toi­daan edel­leen. Pal­kat­to­man lisä­työn teke­mi­seen ei ole totut­tu tai mukau­dut­tu. Se kor­ven­taa tun­tei­ta yhä. Osan­sa kri­tii­kis­tä ovat saa­neet myös ammat­ti­lii­tot, jot­ka nurk­kaan ajet­tui­na päät­ti­vät kar­vain mie­lin hyväk­syä kikyn tor­juak­seen sii­hen näh­den maan edel­li­sen hal­li­tuk­sen kaa­vai­luis­sa olleet pal­jon suu­rem­mat uhat eli pak­ko­lait, irti­sa­no­mis­suo­jan hei­ken­tä­mi­sen ja vie­lä pidem­män yli­mää­räi­sen pal­kat­to­man työajan.

Kun työn­te­ki­jöil­tä kysy­tään, kikys­tä halu­taan pääs­tä yksi­se­lit­tei­ses­ti eroon. Se on taus­ta­te­ki­jä, jon­ka huo­mioon otta­mis­ta ei käyn­nis­sä ole­val­la neu­vot­te­lu­kier­rok­sel­la voi sivuut­taa. Samal­la se voi olla avain sen miet­ti­mi­sek­si ja sii­tä sopi­mi­sek­si, mitä rei­lu työ­elä­mä on.

PETTERI RAITO
Pää­toi­mit­ta­ja