Eroon epäreiluudesta

Kun suomalaisesta työelämästä etsii viime vuosien suurimpia harmituksen aiheita työntekijöille, tarvetta hienosyiseen seulontaan ei ole. Ilmiselvä vastaus on kilpailukykysopimus eli kiky ja sen mukainen 24 tunnin ylimääräinen palkaton työaika. Sellaista työpaikalla käyntiä tai työntekijöiden yhteisissä tilaisuuksissa vierailua ei ole vastaan tullut, jossa ei vähintään jossain vaiheessa olisi noiduttu kikyä maanrakoon.

Viimeisin vahvistus kikyn ennemmin haitalliseksi kuin hyödylliseksi kokemisesta saatiin SAK:n elokuussa toteuttamasta luottamushenkilökyselystä. Enemmän kuin yhdeksän kymmenestä luottamushenkilöstä arvioi, että työajan palkaton pidennys oli työntekijöiden kannalta epäreilu ratkaisu. Sen rinnalla kuusi kymmenestä luottamusmiehestä oli havainnut kikyn vaikeuttaneen työn ja yksityiselämän yhteensovittamista. Noin kolmanneksessa työpaikoista työajan pidentäminen oli lisännyt ristiriitoja työnantajan ja työntekijöiden välillä. Myönteisiä vaikutuksia luottamushenkilöt eivät juuri raportoineet.

Yritysten pärjääminen ja kilpailukyvyn vahvistaminen ovat tavoitteita, joiden taakse moni mielellään asettuu. Hyvinvointia haluavat kaikki, mutta eri asia on, millä keinoilla sitä tavoitellaan. Yksi selitys kikyn poikkeuksellisen suureksi nousseelle vastustukselle voikin olla siinä, että palkattoman lisätyön rakenteellisen pakon kautta toteutettu läpiajaminen upposi liian syvälle sen kohteena olleiden työntekijöiden henkilökohtaisen kontrollin alueeseen. Kuusi minuuttia päivässä ei enää ollutkaan vain kuusi minuuttia päivässä. Kysymys oli yksilöiden itsemääräämisoikeuden loukkauksesta.

Edellä kuvatun kokemuksen syntyminen on ymmärrettävää. Yksi arvokkaimmista asioista, jonka ihminen elämänsä aikana omistaa, on aika. Sen arvo on jakamaton ja kaikille sama. Siihen kytkeytyy saumattomasti päätösvalta, kuinka aikansa käyttää. Myydäkö se esimerkiksi palkkaa vastaan työnantajalle vai käyttääkö jollain muulla tavalla?

Tätä valinnan mahdollisuutta ei työajan palkattoman lisäyksen ylhäältä pakotetussa toteuttamisessa ihmisille annettu. Kysymys siitä, onko ihminen olemassa taloutta vai talous hyvinvoinnin rakentamista varten, piirtyi vastakkainasetteluna niin terävästi esiin, että jännitteiden ja ristiriitojen lisääntyminen oli väistämätöntä.

Juuri siinä muodostui myös se perusta, jonka pohjalta epäreiluuden kokemuksista raportoidaan edelleen. Palkattoman lisätyön tekemiseen ei ole totuttu tai mukauduttu. Se korventaa tunteita yhä. Osansa kritiikistä ovat saaneet myös ammattiliitot, jotka nurkkaan ajettuina päättivät karvain mielin hyväksyä kikyn torjuakseen siihen nähden maan edellisen hallituksen kaavailuissa olleet paljon suuremmat uhat eli pakkolait, irtisanomissuojan heikentämisen ja vielä pidemmän ylimääräisen palkattoman työajan.

Kun työntekijöiltä kysytään, kikystä halutaan päästä yksiselitteisesti eroon. Se on taustatekijä, jonka huomioon ottamista ei käynnissä olevalla neuvottelukierroksella voi sivuuttaa. Samalla se voi olla avain sen miettimiseksi ja siitä sopimiseksi, mitä reilu työelämä on.

PETTERI RAITO
Päätoimittaja