Eroon epärei­luu­desta

Kun suoma­lai­sesta työelä­mästä etsii viime vuosien suurimpia harmi­tuksen aiheita työnte­ki­jöille, tarvetta hieno­syi­seen seulon­taan ei ole. Ilmiselvä vastaus on kilpai­lu­ky­ky­so­pimus eli kiky ja sen mukainen 24 tunnin ylimää­räinen palkaton työaika. Sellaista työpai­kalla käyntiä tai työnte­ki­jöiden yhtei­sissä tilai­suuk­sissa vierailua ei ole vastaan tullut, jossa ei vähin­tään jossain vaiheessa olisi noiduttu kikyä maanrakoon.

Viimeisin vahvistus kikyn ennemmin haital­li­seksi kuin hyödyl­li­seksi kokemi­sesta saatiin SAK:n elokuussa toteut­ta­masta luotta­mus­hen­ki­lö­ky­se­lystä. Enemmän kuin yhdeksän kymme­nestä luotta­mus­hen­ki­löstä arvioi, että työajan palkaton pidennys oli työnte­ki­jöiden kannalta epäreilu ratkaisu. Sen rinnalla kuusi kymme­nestä luotta­mus­mie­hestä oli havainnut kikyn vaikeut­ta­neen työn ja yksityi­se­lämän yhteen­so­vit­ta­mista. Noin kolman­nek­sessa työpai­koista työajan piden­tä­minen oli lisännyt risti­rii­toja työnan­tajan ja työnte­ki­jöiden välillä. Myönteisiä vaiku­tuksia luotta­mus­hen­kilöt eivät juuri raportoineet.

Yritysten pärjää­minen ja kilpai­lu­kyvyn vahvis­ta­minen ovat tavoit­teita, joiden taakse moni mielel­lään asettuu. Hyvin­vointia haluavat kaikki, mutta eri asia on, millä keinoilla sitä tavoi­tel­laan. Yksi selitys kikyn poikkeuk­sel­lisen suureksi nousseelle vastus­tuk­selle voikin olla siinä, että palkat­toman lisätyön raken­teel­lisen pakon kautta toteu­tettu läpia­ja­minen upposi liian syvälle sen kohteena olleiden työnte­ki­jöiden henki­lö­koh­taisen kontrollin aluee­seen. Kuusi minuuttia päivässä ei enää ollut­kaan vain kuusi minuuttia päivässä. Kysymys oli yksilöiden itsemää­rää­mi­soi­keuden loukkauksesta.

Edellä kuvatun kokemuksen synty­minen on ymmär­ret­tävää. Yksi arvok­kaim­mista asioista, jonka ihminen elämänsä aikana omistaa, on aika. Sen arvo on jakamaton ja kaikille sama. Siihen kytkeytyy saumat­to­masti päätös­valta, kuinka aikansa käyttää. Myydäkö se esimer­kiksi palkkaa vastaan työnan­ta­jalle vai käyttääkö jollain muulla tavalla?

Tätä valinnan mahdol­li­suutta ei työajan palkat­toman lisäyksen ylhäältä pakote­tussa toteut­ta­mi­sessa ihmisille annettu. Kysymys siitä, onko ihminen olemassa taloutta vai talous hyvin­voinnin raken­ta­mista varten, piirtyi vastak­kai­na­set­te­luna niin terävästi esiin, että jännit­teiden ja risti­rii­tojen lisään­ty­minen oli väistämätöntä.

Juuri siinä muodostui myös se perusta, jonka pohjalta epärei­luuden kokemuk­sista rapor­toi­daan edelleen. Palkat­toman lisätyön tekemi­seen ei ole totuttu tai mukau­duttu. Se korventaa tunteita yhä. Osansa kritii­kistä ovat saaneet myös ammat­ti­liitot, jotka nurkkaan ajettuina päättivät karvain mielin hyväksyä kikyn torjuak­seen siihen nähden maan edellisen halli­tuksen kaavai­luissa olleet paljon suuremmat uhat eli pakko­lait, irtisa­no­mis­suojan heiken­tä­misen ja vielä pidemmän ylimää­räisen palkat­toman työajan.

Kun työnte­ki­jöiltä kysytään, kikystä halutaan päästä yksise­lit­tei­sesti eroon. Se on tausta­te­kijä, jonka huomioon ottamista ei käynnissä olevalla neuvot­te­lu­kier­rok­sella voi sivuuttaa. Samalla se voi olla avain sen mietti­mi­seksi ja siitä sopimi­seksi, mitä reilu työelämä on.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja